Työeläkeyhtiöiden tuotto ei riitä - kiitti vaan, suuret ikäluokat!
Mukava kääntää kylkeä Espanjassa, kun täällä maksetaan porukan muhkut eläkkeet kymmeniä vuosia. Suuret ikäluokat ovat totisesti osanneet junailla asiansa. Heille sopisi hyvin motto "kun mikään ei riitä" - kolmen sukupolven rahat pitää syödä, ennen kuin Eero ja Annikki saavat kyllikseen.
Kommentit (63)
Lähtökohtaisestihan suomalainen eläkejärjestelmä on ollut rahastoituva eli jokainen on säästänyt omat eläkkeensä jo työssäoloaikana.
Tuo olisi totta jos se olisi totta. Meillä on vain ns osittain rahastoiva järjestelmä. Tarkoittaa sitä että suurin osa eläkkeistä on katettu ja on tarkoitus kattaa työssä käyviltä perittävillä maksuilla. Mutta koska jo aikanaan oli nähtävissä ikäpyramidin vääristymä eli ns suuret ikäluokat niin on kerätty noita rahastoja. Niitä valitettavasti ei ole kerätty läheskään tarpeeksi eli ns suuret ikäluokat eivät ole maksaneet tarpeeksi maksuja. Tämä johtaa siihen että nyt kun suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkelle niin nuorempien ikäluokkien eläkemaksuja on pakko korottaa paljon suuremmiksi ja lisäksi nuorempien ikäluokkien eläkeikää on nostettava ja eläke-etuja heikennettävä. Että näin se pelaa...
että Espanjassa, Ranskassa, Marokossa, Thaimaassa ja Portugalissa eivät oleile köyhät eläkelläiset.
-espanjassa olevien keskimääräinen eläke 2669 hengellä on 1928e/kk
-marokossa 42 henkeä ka. eläke 3436e/kk
-portugali 105 henkiä ka. eläke 1985e/kk
jne.
eli leikattaisiin ylisuuria eläkkeitä. Eivät he itse ole koko eläkettään kustantaneet, vaikka ovatkin osa jopa maksaneet lisäeläkkeestään ylimääräisiä eläkemaksuja. Varakkaat elävät kauemmin eli saavat suuremman eläkehyödyn.
Suuret ikäluokat, te teitte liian vähän lapsia ja hoidatittekin heidät yhteiskunnalla ja nyt haluaisitte lastenne maksavan teidän ylisuuret eläkkeennekin!!!
löytyi jonkun kaipaama tieto UUSISTA eläkkeistä. Sivu 14, Vanhuuseläke, keskieläke 1687 €/kk, varhennetulla 1384 €/kk.
Eli pieni osa eläkevakuutusmaksuista rahastoidaan, suurin osa menee suoraan eläkkeiden maksuun. Tuo rahastoitava osuushan on sitten sitä joka näkyy sijoitustuottoina ja tällä hetkellä sijoitustuotot sahaavat ylä- ja alamäkiä aika rajusti, joten siksi noita uutsia tuotoista on.
Mutta todellakin suomen ikärakenne on länsimaiseen tyyliin vinoutunut, eli eläkeläisiä alkaa pikkuhiljaa olla enemmän ja enemmän, joten pakko olis kerätä enemmän rahaa meiltä työssä käyviltä tai työnantajilta tai saada ihmiset olemaan kauemmin töissä. Ei tähän kauheesti auta haukkua suuria ikäluokkia tai pullamössö-sukupolvea tai johtajien palkkoja. Pikkukaloja valtameressä sellaiset.
Jokaisen kannattaa kyllä itsekin kantaa taloudestaan sen verran huolta, että kerää sitä "eläkevarantoa" ihan itsekin, jotta sitten on jonkinmoinen elintaso eläkeläisenä. Näin se vaan on. Pullamössö-sukupolvi ei nimenomaan ole aloittanut tyhjästä, vaan noi suuret ikäluokat on. En ole suuria ikäluokkia, vaan vähän nuorempi, mutta kun minä 20 vuotta sitten muutin kotoa pois, niin otin ns. kodinperustamislainaa, jotta sain ostettua sängyn, sohvan, pyykin pesukoneen ja ruokapöydän.
Opiskellessa ei tullut mieleenkään että voisi asua omassa asunnossa yksinään, vaan jossain soluasunnossa sitä oltiin tai kimpassa vuokrattiin asunto ystävän kanssa. Ja oli ihan pakko nostaa myös opintolainaa, opintotuella ja asumistuella ei todellakaan elänyt, vaikka kävi töissäkin välillä. Yhteiskunnan tuki oli olematon tuolloin. Eikä tullut mieleenkään, että olisi 20-vuotiaana alkanut lapsia tekemään, vaan piti ensin hoitaa toimeentulo ja opiskelut ja vasta sitten miettiä tuollaisia asioita. Rahaa ei vaan olisi ollut sellaiseen.
Nyt noita 20 vuotiaat tekee lapsia, nostaa asumistuet yms. tuet ja elää sillä, eikä ole töissä. Ei varmaan herroiksi elä, mutta hei on asunnot ja ruokaa. Kun mä olin 20, olisi ollut mahdotonta elää omassa kämpässä lapsen tai lasten kanssa, joten niitä ei tehty tuon ikäisenä, ainkaan tarkoituksella.
löytyi jonkun kaipaama tieto UUSISTA eläkkeistä. Sivu 14, Vanhuuseläke, keskieläke 1687 €/kk, varhennetulla 1384 €/kk.
Minä tienaan töissä satasen enemmän kuin keskieläke. Kiva kiva. Ja täyttä päivää tulee tehtyä. Jotenkin ei huvittaisi enää tehdä tätäkään, jotenkin tekisi mieli heittäytyä itsekin elätiksi.
ja onhan siellä muitakin pomoja ja useampia yhtiöitä...
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/elakepomojen-huippupalkkiot-varm…
eläkeyhtiöiden johtajien palkkoihin ja palkkioihin... Rahathan tulevat heille kuin "Manulle illallinen".
noita johtajia kun on kuitenkin vain muutama. Ehkä muutaman kansaneläkkeen saisi maksettu per kuukausi.
Vuorian kokonaispalkka oli viime vuonna 763?000 ja Sailaksen 595?000 euroa. Se on paljon, kun kyse on sosiaaliturvaa hoitavasta yhtiöstä, joka ei toimi vapaassa kilpailussa.
ja onhan siellä muitakin pomoja ja useampia yhtiöitä... <a href="http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/elakepomojen-huippupalkkiot-varm…" alt="http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/elakepomojen-huippupalkkiot-varm…">http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/elakepomojen-huippupalkkiot-varm…;
eläkeyhtiöiden johtajien palkkoihin ja palkkioihin... Rahathan tulevat heille kuin "Manulle illallinen".
noita johtajia kun on kuitenkin vain muutama. Ehkä muutaman kansaneläkkeen saisi maksettu per kuukausi.
tuo Vuoriakin on tehnyt kuin keskivertosijoitusneuvoja pankissa. Kyllä siitä kuuluu rapiat 60 tonnia saada kuussa. Ja kertyy sitten kivasti "työnteosta" sitä eläkettäkin. Sylkisin naamaan jos vastaan tulisi.
Eli pieni osa eläkevakuutusmaksuista rahastoidaan, suurin osa menee suoraan eläkkeiden maksuun. Tuo rahastoitava osuushan on sitten sitä joka näkyy sijoitustuottoina ja tällä hetkellä sijoitustuotot sahaavat ylä- ja alamäkiä aika rajusti, joten siksi noita uutsia tuotoista on.
Mutta todellakin suomen ikärakenne on länsimaiseen tyyliin vinoutunut, eli eläkeläisiä alkaa pikkuhiljaa olla enemmän ja enemmän, joten pakko olis kerätä enemmän rahaa meiltä työssä käyviltä tai työnantajilta tai saada ihmiset olemaan kauemmin töissä. Ei tähän kauheesti auta haukkua suuria ikäluokkia tai pullamössö-sukupolvea tai johtajien palkkoja. Pikkukaloja valtameressä sellaiset.
Jokaisen kannattaa kyllä itsekin kantaa taloudestaan sen verran huolta, että kerää sitä "eläkevarantoa" ihan itsekin, jotta sitten on jonkinmoinen elintaso eläkeläisenä. Näin se vaan on. Pullamössö-sukupolvi ei nimenomaan ole aloittanut tyhjästä, vaan noi suuret ikäluokat on. En ole suuria ikäluokkia, vaan vähän nuorempi, mutta kun minä 20 vuotta sitten muutin kotoa pois, niin otin ns. kodinperustamislainaa, jotta sain ostettua sängyn, sohvan, pyykin pesukoneen ja ruokapöydän.
Opiskellessa ei tullut mieleenkään että voisi asua omassa asunnossa yksinään, vaan jossain soluasunnossa sitä oltiin tai kimpassa vuokrattiin asunto ystävän kanssa. Ja oli ihan pakko nostaa myös opintolainaa, opintotuella ja asumistuella ei todellakaan elänyt, vaikka kävi töissäkin välillä. Yhteiskunnan tuki oli olematon tuolloin. Eikä tullut mieleenkään, että olisi 20-vuotiaana alkanut lapsia tekemään, vaan piti ensin hoitaa toimeentulo ja opiskelut ja vasta sitten miettiä tuollaisia asioita. Rahaa ei vaan olisi ollut sellaiseen.
Nyt noita 20 vuotiaat tekee lapsia, nostaa asumistuet yms. tuet ja elää sillä, eikä ole töissä. Ei varmaan herroiksi elä, mutta hei on asunnot ja ruokaa. Kun mä olin 20, olisi ollut mahdotonta elää omassa kämpässä lapsen tai lasten kanssa, joten niitä ei tehty tuon ikäisenä, ainkaan tarkoituksella.
lainoistasi reaalikoron kun taas suuret ikäluokat ja heitä vanhemmat ovat saaneet velkansa muutettua suurin piirtein saataviksi inflaation ja devalvaatioiden ansiosta. Me nuoremmat ollaan todella maksettu kaikesta täyden hinnan.
ja onhan siellä muitakin pomoja ja useampia yhtiöitä...
<a href="http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/elakepomojen-huippupalkkiot-varm…" alt="http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/elakepomojen-huippupalkkiot-varm…">http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/elakepomojen-huippupalkkiot-varm…;
eläkeyhtiöiden johtajien palkkoihin ja palkkioihin... Rahathan tulevat heille kuin "Manulle illallinen".
noita johtajia kun on kuitenkin vain muutama. Ehkä muutaman kansaneläkkeen saisi maksettu per kuukausi.
Jos vaikka 400 000 eurosta lasket, niin siitä saisi 20 000 vuosieläkkeen peräti 20 ihmiselle.
Tämän tasoista palkkaa Suomessa ei saa kuin kourallinen ihmisiä ja eläkeläisiä on sentään toista miljoonaa.
eivätkä suuret ikäluokat koskaan maksaneet kuin murto-osan nykyisistä eläkemaksuista.
Mällätköön nyt isot eläkkeensä, mutta voisi pientä nöyryyttä ja jopa kiitollisuutta osoittaa nuoremmille, jotka todella elävät köyhyydessä maksaessaan mummojen ja pappojen eläkkeitä ja kaiken maailman Kreikka-tukia. Pakko kysyä että mitä meille tästä kaikesta jää? Tai meidän lapsillemme, jotka ovat toki köyhyyteen tottuneet jo lapsesta asti.
eivätkä suuret ikäluokat koskaan maksaneet kuin murto-osan nykyisistä eläkemaksuista. Mällätköön nyt isot eläkkeensä, mutta voisi pientä nöyryyttä ja jopa kiitollisuutta osoittaa nuoremmille, jotka todella elävät köyhyydessä maksaessaan mummojen ja pappojen eläkkeitä ja kaiken maailman Kreikka-tukia. Pakko kysyä että mitä meille tästä kaikesta jää? Tai meidän lapsillemme, jotka ovat toki köyhyyteen tottuneet jo lapsesta asti.
Olisit tehnyt kuten suuret ikäluokat viisaudessaan: ensin ammatti, sitten työpaikka, sitten asunto ja vasta sitten lapsia.
Kummallista, sekä eduskunnan että VM:n asiantuntijat
Lähtökohtaisestihan suomalainen eläkejärjestelmä on ollut rahastoituva eli jokainen on säästänyt omat eläkkeensä jo työssäoloaikana. Mutta koska säästöt on sijoitettu huonoihin kohteisiin, eläkeet ovat sulaneet, ainakin osin, pois. Siksi nykyisessä järjestelmässä ei enää riitä rahaa eläkkeiden maksuun.
Suomalainen eläkejärjestelemä EI ole ollut EIKÄ OLE rahastoituva siinä mielessä, että jokainen olisi maksanut omat eläkkeensä. Kukin työssäoleva sukupolvi on maksanut ja maksaa kulloinkin eläkkeellä olevien eläkkeitä. Aikaisemmin eläkerahaa riitti paremmin, kun ensinnäkin työeläkkeitä ei ollut ehtinyt karttua kuin 60-luvulta saakka ja toisekseen ihmiset eivät eläneet kymmeniä vuosia eläkkeiden varassa, kuten nyt, eikä ollut suuria ikäluokkia könöttämässä siellä eläkkeellä. Samaan aikaan työssäkäyvien kuormaa on koko ajan lisätty työntekijän eläkemaksuilla (aikaisemmin työnantaja maksoi kaiken) ja nostamalla eläkemaksuja jatkuvasti sekä nostamalla eläkeikää. Nykypolvi saa tehdä töitä 70+ ikäiseksi, kun viimeiset 30 vuotta eläkkeelle on jääty reilusti alle 60-vuotiaina. Toki totta, että sijoitukset ovat kusseet, mutta se on vain osatotuus. Erityisen tuomittavaa on pönöttää ulkomailla eläkkeellä. Sinne maksetut suomalaiset eläkkeet ovat poissa suomalaista yhteiskuntaa pyörittämästä. Toisekseen maksamme heidän siellä "ilmaisen" sairaanhoitonsa.
ovat kanssasi aivan eri mieltä. Kuka vei suurten ikäluokkien eläkkeet, joita he maksoivat huikeita summia suhteessa nykypäivän maksajiin? Hehän maksoivat eläkettä aikana, jolloin ne varsinaiset eläkkeensaajat saivat aivan minimitukea nykyiseen verrattuna, eli kuka muka vei heiltä rahat?Nykypolven eläkemaksuja on pakko nostaa, koska niin moni pyrkii kaikin tavoin lusmuilemaan poissa työelämästä. Jos kaikki työttömät laitettaisiin töihin (siis siivoamaan puistoja, taluttelemaan mummoja 2-3 tuntia päivässä), kertyisi niitä eläke-euroja ihan eri tavalla kuin nyt, kun töistä poissa oleminen tuntuu olevan muotia.
Hän tietää, kuinka ollakaan, aivan kaiken myös suomalaisesta eläkejärjestelmästä, vaikka tuskin on elänytkään aikana, jolloin eläkejärjestelmä otettiin käyttöön. Ja tiedätkös mitä, ne summat mitä työnantajat alkuvuosikymmeninä laittoivat eläkerahastoihin, eivät ole alkuunkaan samassa suhteessa kuin nyt. Lisäksi eläkkeensaajia oli paljon vähemmän kuin nyt, koska iso osa kansasta kupsahti hädin tuskin eläkeiän saavutettuaan. Eläkeläisiä on nyt paljon enemmän,ihan v-un iso osa kansasta, ja he elävät eläkkeellä hyvinkin 30 vuotta. Samalla pienempien ikäluokkien pitää huolehtia muista työelämän ulkopuolella olevista, itsestään ja omasta eläketurvastaan yhteiskunnassa, jossa inflaatio ei ole lähelläkään niitä lukemia kuin 60-80-luvuilla eikä devalvaatiot enää tule kyseeseen.
Kukaan ei maksa puistojen siivoamisesta ja mummojen taluttamisesta, niin että siitä ei kerry mitään, ja suurten ikäluokkien muka maksamat "huikeat summat" ovat silkkaa omaa mielikuvitustasi.
He hoitivat asiansa tekivät töitä ja eihän heidän vikansa ole että heille eläke päätettiin myöntää!
Me muut tehdäänkin sitten töitä viimeiseen hengenvetoon
Mutta kun väkeä on paljon, sillä voimalla pystyy tekemään päätöksiä, joilla laitetaan just omat asiat kuntoon ja viis siitä, mitä sen jälkeen, pääasia että Fuengirolan raflan tietovisaan ehtii ja putti kulkee.
Kummallista, sekä eduskunnan että VM:n asiantuntijat
Lähtökohtaisestihan suomalainen eläkejärjestelmä on ollut rahastoituva eli jokainen on säästänyt omat eläkkeensä jo työssäoloaikana. Mutta koska säästöt on sijoitettu huonoihin kohteisiin, eläkeet ovat sulaneet, ainakin osin, pois. Siksi nykyisessä järjestelmässä ei enää riitä rahaa eläkkeiden maksuun.
Suomalainen eläkejärjestelemä EI ole ollut EIKÄ OLE rahastoituva siinä mielessä, että jokainen olisi maksanut omat eläkkeensä. Kukin työssäoleva sukupolvi on maksanut ja maksaa kulloinkin eläkkeellä olevien eläkkeitä. Aikaisemmin eläkerahaa riitti paremmin, kun ensinnäkin työeläkkeitä ei ollut ehtinyt karttua kuin 60-luvulta saakka ja toisekseen ihmiset eivät eläneet kymmeniä vuosia eläkkeiden varassa, kuten nyt, eikä ollut suuria ikäluokkia könöttämässä siellä eläkkeellä. Samaan aikaan työssäkäyvien kuormaa on koko ajan lisätty työntekijän eläkemaksuilla (aikaisemmin työnantaja maksoi kaiken) ja nostamalla eläkemaksuja jatkuvasti sekä nostamalla eläkeikää. Nykypolvi saa tehdä töitä 70+ ikäiseksi, kun viimeiset 30 vuotta eläkkeelle on jääty reilusti alle 60-vuotiaina. Toki totta, että sijoitukset ovat kusseet, mutta se on vain osatotuus. Erityisen tuomittavaa on pönöttää ulkomailla eläkkeellä. Sinne maksetut suomalaiset eläkkeet ovat poissa suomalaista yhteiskuntaa pyörittämästä. Toisekseen maksamme heidän siellä "ilmaisen" sairaanhoitonsa.
ovat kanssasi aivan eri mieltä. Kuka vei suurten ikäluokkien eläkkeet, joita he maksoivat huikeita summia suhteessa nykypäivän maksajiin? Hehän maksoivat eläkettä aikana, jolloin ne varsinaiset eläkkeensaajat saivat aivan minimitukea nykyiseen verrattuna, eli kuka muka vei heiltä rahat? Nykypolven eläkemaksuja on pakko nostaa, koska niin moni pyrkii kaikin tavoin lusmuilemaan poissa työelämästä. Jos kaikki työttömät laitettaisiin töihin (siis siivoamaan puistoja, taluttelemaan mummoja 2-3 tuntia päivässä), kertyisi niitä eläke-euroja ihan eri tavalla kuin nyt, kun töistä poissa oleminen tuntuu olevan muotia.
Hän tietää, kuinka ollakaan, aivan kaiken myös suomalaisesta eläkejärjestelmästä, vaikka tuskin on elänytkään aikana, jolloin eläkejärjestelmä otettiin käyttöön. Ja tiedätkös mitä, ne summat mitä työnantajat alkuvuosikymmeninä laittoivat eläkerahastoihin, eivät ole alkuunkaan samassa suhteessa kuin nyt. Lisäksi eläkkeensaajia oli paljon vähemmän kuin nyt, koska iso osa kansasta kupsahti hädin tuskin eläkeiän saavutettuaan. Eläkeläisiä on nyt paljon enemmän,ihan v-un iso osa kansasta, ja he elävät eläkkeellä hyvinkin 30 vuotta. Samalla pienempien ikäluokkien pitää huolehtia muista työelämän ulkopuolella olevista, itsestään ja omasta eläketurvastaan yhteiskunnassa, jossa inflaatio ei ole lähelläkään niitä lukemia kuin 60-80-luvuilla eikä devalvaatiot enää tule kyseeseen. Kukaan ei maksa puistojen siivoamisesta ja mummojen taluttamisesta, niin että siitä ei kerry mitään, ja suurten ikäluokkien muka maksamat "huikeat summat" ovat silkkaa omaa mielikuvitustasi.
koska suuri osa suomalaisista ei ollut palkkatöissä. Me olimme vielä 1960-luvulla agraariyhteiskunta, joka teollistui pikavauhtia ja hypähti suoraa palveluyhteiskunnaksi. Muistanet muuten, että suurista ikäluokista kymmeniä tuhansia muutti pois Suomesta leveämmän leivän perään noihin aikoihin eli pois rasittamasta kukkaroasi.
Ja kyllä, eläkkeensaajia oli vähemmän, mutta suuret ikäluokat joka tapauksessa maksoivat enemmän sinne eläkerahastoihin kuin mitä eläkkeisiin käytettiin, eli selitäpä nyt, mihin se erotus on kadonnut.
Olet myös sujuvasti unohtanut, että suomalaisten keskimääräinen palkka on nykyisin noin 2800 e/kk ja kokonaiseläke Kelan mukaan hieman alle 1500 e/kk. Kumpi summa sinusta on isompi? Muista myös, että eläkkeitä verotetaan rankemmin kuin ansiotuloja.
Ei sillä kovin usein Jaguaria uuteen vaihdeta.
Työeläkeyhtiöiden tuotto ei riitä, koska tuotto on pahasti notkahtanut eikä nousua ole äkkiä näköpiirissä. Ja notkahduksesta on turha syytellä eläkeläisiä, kyllä taloustilanteen kurallaolo on ihan meistä töissäolijoista ja päätöksentekijöistä kiinni.
TIEDÄTKÖ sinä edes ap, millaisia eläkkeet ovat?
http://www.taloussanomat.fi/raha/2010/03/10/mies-saa-tuplaelakkeen/2010…
"Kaikkien työeläkkeensaajien keskimääräinen eläke oli 1099 euroa".
Siis vähän päälle tonni. Siitä on kyllä täysin turha kadehtia.
Eikä sillä juurikaan käännellä kylkeä Espanjassakaan, vaikka siellä onkin terveydenhoito ja ruoka hiukan halvempaa kuin täällä.
Taloussanomat http://www.taloussanomat.fi/raha/2011/03/16/keskielake-on-1-370-euroa/2…
"Keskimääräinen kokonaiseläke oli viime vuoden lopussa 1 370 euroa kuukaudessa, kun se oli vuotta aiemmin 1 344 euroa, Eläketurvakeskus kertoo.
Miesten eläkkeet olivat selvästi suurempia kuin naisten. Miehet saivat keskimäärin 1 561 euron eläkettä, kun taas naiset 1 217 euroa. Ero johtuu pääasiassa työurien pituudesta.
Naisissa on myös enemmän niitä, jotka eivät ole olleet ollenkaan työelämässä tai joilla on vain pieni työeläke. Silloin eläke koostuu pääosin kansaneläkkeestä.
Naisten ja miesten väliset palkkaerot selittävät niin ikään eläkkeiden eroja.
Jonkinlaista eläkettä sai viime vuoden lopussa runsaat 1,46 miljoonaa suomalaista eli noin joka neljäs. Työeläkettä sai 1,36 miljoonaa suomalaista, joista suurin osa on jo vanhuuseläkkeellä
Viime vuonna työttömyyseläkkeen saajien määrä liki puolittui edellisvuodesta, koska eläkelaji poistui eläke-etuuksista vuonna 1950 tai sen jälkeen syntyneiltä.
Luvut perustuvat Eläketurvakeskuksen ja Kelan ennakkotietoihin. Niissä ovat mukana Suomessa asuvat työ- tai kansaneläkettä saavat. Perhe- tai osa-aikaeläkettä saavat eivät ole mukana."