Miten selittää luokkakavereille koulusta poistuminen toimintaterapian vuoksi?

Käy kerran viikossa harrastuksessaan, ja pyysi lupaa saada sanoa menevänsä sinne myös terapiapäivinä. Mitähän opet mahtaa tuumia tuollaisesta valehtelusta, heidänhän täytyisi tavallaan lähteä siihen mukaan? Onko ihan kauhean moraalitonta?

nyt on kyse valehtelusta, sanoitte mitä tahansa, jos poika ei oikeaa syytä halua sanoa. Moraalista viis, se nyt on ihan yksi lysti tuossa tilanteessa, mutta puhukaa opettajan kanssa.

reivata negatiivista suhtautumistaan terapioihin ja diagnooseihin.

Ensinnäkin kannattaa varmaan muistuttaa, miten luokalla on muitakin, jotka käy jonkinlaisessa terapiassa tai on käynyt. On korjattu vaikkapa ärrää puheterapeutilla.

Terapiassa käy luokilta nykyään niin moni, kolmasosa jossakin vaiheessa, että ei sitä pitäisi joutua nolostelemaan.



JOS nyt tuo asia tuntuu liian ylitsevoittavalta, sopisiko sanoa, että käy yhdellä tunnilla muualla? Jos joku utelee, että millä, niin voi sanoa, että mä kerron sit myöhemmin.



Ei lapset nyt mitään sherlockeja ole, eikä niitä kauaa jaksa tuollainen kiinnostaa.

Minä en tajua, miksei voi olla rehellinen.

1) se, että ei halua kaikille satunnaisille vastaantulojoille kertoa jostain asiasta, ei vielä tarkoita, etteikö olisi ihan sunit sen kanssa. Mäkin oon ihan sinut sen kanssa, että mun täytyy uusia e-pilleriresepti säännöllisesti, mut en mä sitä silti kaikille työkavereille kerro, milloin mun gyneaika on.



2) toimintaterapian sanominen harrastukseksi ei välttämättä ole kauheaa valehtelua. Siellä tehdään aika lailla samoja asioita kuin monissa harrastuksissa. Se voi olla vallan kivaakin. Ja ainakin se vie yhden harrastuksen ajan viikosta.



3) harrastus on kuitenkin huono vaihtoehto juuri sen takia, että kukaan muu ei kuitenkaan saa lähteä harrastukseen kesken koulupäivän. Eikä sinnekään haeta taksilla.



4) tämän takia mä sanoisin vain, että "lääkäriin on menossa". Ihmisillä on erilaisia syitä, joiden takia lääkärissä pitää ravata milloin milläkin tiheyksillä. Kun joku kysyy, että mitä lääkärissä tehdään, vastaus on, että "kaikenlaista tutkitaan ja väännellään".



5) ihan pakkohan ei ole sanoa yhtään mitään. Huhmylly voi pyöriä, mutta mitä sitten - se pyörii joka tapauksessa. Ette te kuitenkaan ole mitää nselitystä velkaa kenellekään. On ihan hyväkin sekä teidän oman että muidenki nlasten oppia, että kaikki asiat (nekään, joita ei hävetä, eik ätätäkään kukaan häpeä) ei vaan kuulu kenellekään muulle kuin asianomaiselle itselleen.

No ei hammaslääkäriin haeta taksilla... Minä en tajua, miksei voi olla rehellinen.

voi joutua taksilla menemään, kun niitä ei ihan joka nurkalla ole... Mutta toisaalta jos sanotte että kyseessä on oikoja, niin JOS joku nyt asiaa alkaa pohtia niin ennen pitkää pitäisi varmaan löytyä myös ne raudat?

Vanhemmat kuskaa oikojalle.



t. kahden oiontalapsen äiti

Vanhemmat kuskaa oikojalle. t. kahden oiontalapsen äiti

eivätkä pääse, ja siksi on järjestetty vanhempien taholta taksikuljetus? Kyllähän se ihan mahdollista on, vaikka te (ja moni muu) kuskaisitte itse...

näytä mulle yksikin perhe, joka kuskauttaa lapsensa kesken päivän oikojalle taksilla.

Vanhemmat kuskaa oikojalle.

t. kahden oiontalapsen äiti

ainakaan meille ei mitään muuta vaihtoehtoa koskaan ollut. Se oli oltava töistä palkattomalla kerran viikossa yksi iltapäivä sitä varten.

näytä mulle yksikin perhe, joka kuskauttaa lapsensa kesken päivän oikojalle taksilla.

koska taksi on kallis, eikä yhteiskunta korvaa sitä? Mutta jos vanhemmilla on rahaa enemmän kuin aikaa (sellaisiakin on), niin miksei se olisi mahdollista?

7- ja 9-vuotiaat. Tunnen kymmeniä hyvin varakkaita oikojalla lapsiaan käyttäviä vanhempia, eikä yksikään ajeluta lastaan yksin taksilla.



Ihan jo siksikin, että yleensä vanhemmat haluaa olla mukana siellä oikojalla - ja suurin osa kyllä menee mukaan terapioihinkin!

Siinä on ideana nimenomaan, ettei lapsi sitten terapian aikana hae tukea ja neuvoja äiteeltä, vaan keskittyy toimimaan yhdessä terapeutin kanssa.



Ok, ihan pikkuiset lapset ovat vähän eri asia, mutta nyt puhuttiin kymmenvuotiaasta.

miten jotkut yleistää oman esimerkkinsä koskemaan kaikkia Suomen (vai peräti maailman) lapsia ja kuntia. 20 on ihan varma että oikojalle ei mennä taksilla. Monessakin maalaispitäjässä, jossa ei ole omaa oikomiseen erikoistunutta hammashoitolaa, tai sellaista ei ole lähellä, lapsia nimenomaan kuljetetaan esim. kesken koulupäivän taksilla hoitoon. Useimmiten toki sitten on järjestetty niin, että samalla taksilla kulkee useampi lapsi kerralla ja heidän aikansa ovat peräkkäin, mutta ei aina. Joskus voi samassa kyydissä olla myös yksi lapsi yhdestä koulusta ja toinen viereisestä.



Oikomishoidon käyttäminen syynä on kyllä kuitenkin huono, koska harvalla siellä nyt sentään joka viikko tarvitsee käydä.

sehän on laajasti katsottuna tavallaan tottakin; terveydenhuoltohenkilöstön kanssa kuitenkin on tekemisissä.



Hienoa, että kunnioitat lapsen toivetta, lapsi tulee varmasti arvostamaan sitä tulevaisuudessa. Koulussa voi olla niin epävarmaa tuossa iässä (ja jatkossakin), että mikään ylimääräinen silmätikuksi joutuminen ei todellakaan tee lapselle hyvää. Varsinkin, kun yhtä aikaa joutuu tuota diagnoosiaan käsittelemään ja hyväksymään.

onhan se itsestäänselvää, että opettajan tehtävään kuuluu hienotunteisuus oppilaan yksityisasioita kohtaan, ja jos joku tuosta menosta opettajalta kysyy suoraan, niin opettaja keksii jonkin väistelevän lauseen, jolla ei kerro oppilaasta mitään yksityisasiaa.



Se on ihan hyvä muutenkin mutista netissä siitä, miten ei pitäisi hävetä terapiaa, kun itse ei joudu käymään koulua vähintäänkin vielä kuutta vuotta ja kestämään siitä seuraavaa mainetta. Kyllä se on lapsen oma asia ja valinta, mitä koulussa kertoo itsestään. Ei työpaikallakaan yksityisasioita kerrota.

Minä en tajua, miksei voi olla rehellinen.

Miksi pitäisi olla? Onko ihmisellä joku velvollisuus kertoa kaikki omat, henkilökohtaiset asiansa joka ikiselle ihmiselle?

Mutta sinä tietysti toivoisit, että tietäisit kaikkien lapsesi koulukaverisi asiat, että voisit sitten juoruilla niistä ja tulla tänne av:lle kauhistelemaan, tai ainakin voisit päteä pienessä elämässäsi sillä, että "ainakaan meillä ei ole mitään TOLLASTA".

Minä en halunnut koulussa, että edes opettajalle kerrottiin todellista syytä poissaoloon, kun olin oksennustaudissa. Joten äiti sanoi minun olevan flunssassa. Arvostan edelleen sitä, että hän kunnioitti toivettani. Kun itse muutama vuosi sitten kävin lapsettomuustutkimuksissa, en todellakaan olisi halunnut kertoa sitä omassa opiskelupaikassani kaikille, vaikka en edes hävennyt asiaa ollenkaan. Koen vaan mukavammaksi sen, etteivät kaikki ihmiset tiedä kaikkia asioitani.

voi sanoa, että käy lääkärissä. Eivät 10-vuotiaat vielä tajua analysoida tilannetta sen tarkemmin, eivätkä löydä tekosyistä kaikkia mahdollisia epäloogisuuksia.



Minusta on hienoa, ap, että kunnioitat lapsesi toivetta! samalla opetat hänelle, että myös lapsella on oikeus yksityisyyteen ja oikeus määritellä omat rajansa. Se lisää lapsen omanarvontuntoa myös tulevaisuutta varten.



Vituttaa nuo "miksei vaan voi rehellisesti kertoa kaikille kaiken" -hyypiöt.

terapia aikaa voisi koittaa siirtää?



Koululuokasta melko moni käy nykyisin erilaisissa terapioissa tai muissa kesken koulupäivän (erityisopettajalla, puheterapiassa, psykologilla, kuraattorilla, hammaslääkärissä, terveydenhoitajalla ja siellä toimintaterapiassa. Ap:n kannattaa ehkä kysyä lapselta onko hän huomannut kenenkään muun käyvän jossain kesken koulupäivän?



Lapsen voi opettaa sanomaan napakasti, että kyse on hänen omasta menostaan ja hän kertoo sitten joskus tarkemmin mistä on kyse. Valehtelussa on se ikävä puoli, että siitä kiinni jääminen aiheuttaa vain lisästressiä lapselle.