Kuinka rankaista UHMAISTA 2 vuotiasta?
Meillä alkoi uhma tammikuussa ja loppua ei näy. Joten kertokaa miten rankaisen 2 vuotiasta johon ei tehoa " jäähyt" , nurkka, nuhtelut eikä mikään mikä tuntuu tehoavan ns. normaaliin lapsiin? Kiristys lahjonta ja uhkailu on yhtä tyhjän kanssa se lähinnä naurattaa ( tyttöä), vaikka uhkauksia on laitettu myös toteeen. Päiväunille menosta on tullut sirkus jota jo äitikin pelkää valmiiksi. Pisimmillään olen taistellut 4 tuntia jotta tyttö uskoo että päivällä nukutaan. Seinien hakkaamista, nauramista, laulua jne. istun vieressä tai en sängystä tullaan pois, potkitaan ,poistetaan lakanat jne. listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olen lopen uupunut tähän " valtataisteluun" jota olemme nyt tehneet kohta vuoden. On tietysti välillä hyviäkin päiviä ja silloin kaikki toimii syödään ja nukutaan ilman mitään tappelua. Jollei niitä olisi en olisi varmasti jaksanutkaan. Isänsä kanssa ei näin suuria ongelmia ole, ei olla enkeli mutta ei näin perusteellista tahtojen taistoa. Säännöt ovat kyllä samat aamuin illoin. Eli miten rankaista ikään sopivalla tavalla kun puhuminen ei enää auta?
Kommentit (13)
Eli luovuttaisi aivan luvan kanssa ja jättäisit omalta osaltasi taistelut vähemmälle.
Eli jos ei nuku päiväunia, niin sitten lepää hämärässä huoneessa niinkuin parhaaksi näkee, mutta pois ei tulla. Eli riittäisi kun pysyy huoneessa tietyn ajan esim. 30-60min, ja tulee pois kun äiti antaa luvan. Jos tämäkin ylivoimaista, niin päiväunet kokonaan pois. Korkeintaan voisi mainita että jos väsyttää, voit mennä lepäämään vuoteeseen. Eli saa levätä jos väsyttää, muttei ole pakko. Tai sitten lepohetki yhdessä vuoteessa kirjaa lukien.
Yritä muutenkin lisätä hänelle mahdollisuuksia päättää pienistä asioista, että saa tunteen että voi hallita joitakin asioita elämässään. Taistelu ja jatkuva vastakkainolo vain luovat lisää vastarintaa. Voithan myöhemmin tilanteen rauhoituttua palata takaisin esim. päiväuniin jos tuntuu että lapsi todella tarvitsee niitä.
Tietyissä asioissa on tietenkin pidettävä rajat aina, oli tilanne mikä vaan esim. turvallisuuten jne. liittyvät säännöt.
Nämä olivat minun näkemyksiäni, toivottavasti löydät ratkaisuja tilanteeseen. Lapset ovat yksilöitä ja mikä tehoaa yhteen ei välttämättä toiseen.
jos äidin " naama " välillä tympii. Vois auttaa ja tehdä äidillekin hyvää, sitten on taas mukava nähdä ja tehdä yhdessä jotain kivaa.
häviäjiä, niissä ei kukaan voita. Lapsen väkisin nukuttaminen 4 tunnin ajan on kyllä liikaa. Olisiko niin, että ongelma ei ole lapsella vaan sinulla. Et ehkä täysin ymmärrä, mitä tuon ikäiseltä voi odottaa. Luepa asiasta hieman kirjallisuutta ja rauhoitu! Älä pakota lasta vain siksi, että haluat itse voittaa. Mieti asioita pitkällä ajanjaksolla, älä lyhyellä. mieti millaisen henkilön haluat lapsestasi kasvattaa: sellaisen joka aina tottelee vai sellaisen joka miettii omilla aivoillaan.
Meillä on 1v9kk tyttö, ja päikkäreille nukahtaminen on välillä tuskaista. Olen huomannut, että nukahtaminen sujuu paremmin, jos ollaan ulkoiltu kunnolla ja tehdään jotain rauhoittavaa esim. luetaan ennen päikkyjä. Ja jos laitan tytyn liian aikaisin unille, niin nukkuttaminen on yhtä hulinaa. Meillä ainakin on päikkyaika siirtynyt myöhäisemmäksi ihan viime aikoina. Menen sängylle pötköttämään tytyn kanssa ja pidän häntä kainalossa, koska muuten hän pomppisi sängyllä jne...Jos uni ei tule puolessa tunnissa,ja jos huomaan, että tyty on virkeä, niin sitten noustaan ylös ja yritetään myöhemmin uudelleen
Vaikka itsellä meneekin hermot, niin en lähtisi rankaisulinjalle, vaan ajattelen enemmänkin, että lapsi tarvitsee apua hankalien tunteidensa eli kiukku, viha, oma tahto jne...käsittelemisessä. Ei niin, että lapsi saisi päättömästi pompottaa vanhempiaan, mutta esim. vihaisen lapsen voi ottaa syliin ja lohduttaa häntä. Uhmaikäinen lapsi on itsekin hämmennyksissä omien tunteisensa kanssa, ja jos vielä aikuinen toimii epäjohdonmukaisesti ja vihaisesti, niin se sekoittaa lasta vielä enemmän.
Meillä ei sovi sellainen, että tyty saisi itse valita nukkuuko päiväunet vai ei, koska 2-vuotiaalla ei todellakaan ole kykä arvioida unen tarvettaan. Jos päiväunet jää väliin, niin koko ilta on yhtä itkua ja kurjuutta. (tietty jotkut lapset ovat vähäunisempia ja se onkin sitten toinen juttu) Eli tietyistä asioista päättää aikuinen...vaikka siitä olisikin seurauksena huutoa ja kiukkua. Aikuisen tehtävä on sitten kestää se kiukku. Se ei ole helppoa, myönnän sen.
Tyttö on 2v2kk ja erittäin temperamenttinen tyyppi.
Varsinaisia rangaistuksia ei meillä ole vielä käytössä, joskus joku lelu voidaan laittaa pois, jos homma uhkaa ihan karata käsistä. Rangaistukset, ainakin meillä, vain lisäävät raivoa (sekä äidillä että tyttärellä), ja tilanne muuttuu tyhmäksi valtataisteluksi, kuten joku toinenkin täällä jo kirjoitti
Meillä eniten apua on ollut melko tiukasta rutiinista. Eli asiat tehdään kutakuinkin samalla tavalla, samassa järjestyksessä ja samassa aikataulussa päivittäin. Jos näistä hyviksi havaituista systeemeistä joudutaan joskus poikkeamaan, menee 2-3 pv ennenkuin tilanne rauhoittuu/normalisoituu.
Tyttöä auttaa myös se, että etukäteen käydään läpi mitä tullaan tekemään, tyyliin: ensin syödään, sitten mennään yläkertaan, sitten luetaan kirja ja sitten mennään nukkumaan.
Ennen päiväunia pitää tytön olla myös (oikeasti) väsynyt, muuten homma menee ihan ranttaliksi. Väsymystä pitää hakea esim. ulkoleikeistä.
Periaate on kuitenkin se, että ne asiat tehdään mitä pitää tehdä, hyvällä tai pahalla. Huomion muualle ohjaaminen toimii myös hyvin, varsinkin jos se tehdään taitavasti ennen konfliktin syntyä. Esim. aamuiset pukeutumisraivarit loppuivat meillä lähes kokonaan, kun katsomme tytön kanssa Himpulat yhdessä ja keskustelemme sen tapahtumista. Siinä samalla vaatteet menevät päälle, hiukset tulevat kammattua ja aamumaito juotua ihan huomaamatta.
...Se että tehtiin siitä mielekästä: Ihan ensin väsytys ulkona, ruoka ja pieni unien siirto myöhemmäksi. Sitten kerroin selkeästi, että meillä on nyt lepohetki; pakko ei ole nukkua, mutta vähän aikaa levätään sängyssä. Luettiin satu, ihan kuin illallakin ja samalla silittelin selästä, että tuli lapselle hyvä mieli ja hyvä olo. Sitten jätin pojan kirjan kanssa sänkyyn, että sai vielä itse selailla. Joskus lepäsi aikansa, joskus nukahti saman tien. Jos illat ja yöt ei kärsi niin voi punet jättää poiskin, ainakin kokeeksi. Päiväunia voi nukkua vaikka jokatoinen päivä.
Toinen tärkeä neuvo on, että perään huutelu ei auta mitään, vaan MENE LAPSEN TASOLLE, OTA KIINNI VAIKKA PÄÄSTÄ JA KATSO SILMIIN. SANO ASIASI JÄMÄKÄSTI JA MATALALLA ÄÄNELLÄ. Osoita, että sinä olet aikuinen ja määräät.
Tukistaminen, lyöminen ym. väkivallan käyttö ei auta mitään. Kaikille tulee vaan pahamieli. Ja jos sille pelille lähtee niin puhuminen ei varsinkaan auta enää.
Pidä lasta hyvänä nyt paljon, anna kaikesta mahdollisesta POSITIIVISTA huomiota. Lapsi alkaa käyttäytymään odotusten mukaisesti ja haluaa kehuja.
:O)
Varmaan rankaisuissasi olet kulkenut ääripäähän. Ota toinen linja, liioittelevan ylipositiivisen kannustavan ihaileva:" Oi kuinka hienosti söit/laitoit saappaan jalkaan/nostit lelun."
Meillä kolmejapuolivuotias neiti alkaa jo vähän hellittää uhmassaan. Kun tajusin, että neiti yrittää kaiken omalla tavallaan, eikä ollenkaan niin kuin äiti sanoo. Puolitoistavuotias taas on jo hyvässä alussa:" Tyhymä! Poliisia autta-maan!"
Katsokaapa TV2 pienet enkelit perjantaisin klo 20.30
Sieltä saa ihan käytännössä toimivia vinkkejä näihin pikku viikareihin. Kaikissa ohjelmissa " koulutetaan" uhmaavia lapsia, ja muutamia juttuja olen testannut ja oikeasti ne toimii! Tämä ohjelma on kyllä kotiäidin pelastus, minun ainakin ;)
Tarkennusta asiaan. Olemme noudattaneet aina tiettyä päivärytmiä jotta tytöt tietävät mitä minkäkin jälkeen tapahtuu. Tämä uhma näkyy siis monissa muissakin asioissa kuin nukkumaan menossa, nostin sen vain yhdeksi esimerkiksi. Aamumme alkaa ulkoilulla jonka jälkeen tulemme sisälle syömään pissalle ja nukkumaan. Herättyään välipalaa sen jälkeen yhteistä puuhaa sisällä palapelejä, siivousta jne. Päivämme rakentuvat aina samoille kellon ajoille vaikka olisimme kyläilemässä kaikki tapahtuu suht samalla tavalla. Jo ulkoilu huonona päivänä tarkoittaa sitä että ulko-oven pitää olla lukossa koska neiti karkaa sisälle selän käännettyäni. Annan myös tytön päättää asioista jota kaksi vuotias voi päättää esim. aamupalalla leipää vai viiliä jne. On myöskin olemassa erikoispäiviä että ei noudateta normaalia päivä rytmiä vaan menemme tytön ehdoilla esim. iltapäivän jotta hän saa päättää menemmekö ulos, katsommeko filmiä vai mitä. Tämä sillä ettei arkirutiinissakin olisi jotain mukavaa ja erikoista.
En tappele tappelemisen ilosta ja voittamisen ihanuudesta lasta 4 tuntia nukkumaan vaan yritän pitää äidin auktoriteetin joka mielestäni pitää olla. Jos antaisin aina periksi kun tulee tällääinen nukkumaan meno maratooni tyttäreni ei olisi nukkunut enää puolentoistavuoden jälkeen päiväunia ollenkaan.Tämä ei ole joka päiväistä vaan satunnaista. Mutta jotta kysymykseni selkiäisi muotoilen sen uudelleen joten " mikä on se teidän viimeinen keinonne kun mikään muu ei mene jakeluun" En henkilökohtaisesti pidä siitä että talossa asuisi 2 vuotias talon herra jota meillä ainakin kovasti yritetään. Aikuisen pitää olla se joka sanoo mitä tehdään ja milloin. En missään nimessä tee sitä siten että sanon että näin tehdään ja sillä siisti vaan selitän ja selitän miksi ei saa koskea ja miksi ja miksi. Meillä tällä hetkellä ei vaan korvaa lotkauteta vaikka sanoisin mitä nauretaan, juostaan karkuun jne.
kiitos sinulle joka kerroit kasvatuksen konstit vai mikä se kirja olikaan kävin sen tilaaamassa ja toivon että sieltä jotakin löytyisi.
MIKÄ ON TEIDÄN VIIMEINEN KONSTINNE?
Mutta kyseessä on 3,9 v. eli eriasia.
Jos täytyy useaan otteeseen kieltää niin tulee varoitus jäähystä, yleensä se jo tehoaa. Jos ei uskota niin jäähylle. Meillä jäähypaikka on vessan oven suu, valot kiinni, mutta ovi auki niin näkee meidät muut eikä ole pimeää. Jäähyllä ollaan pari minuuttia ja sitten käydään vielä asia läpi ennen kuin pääsee leikkeihin. Tämä on tehonnut.
Toinen tosi hölmö on uhkailu, että karkkipäivä perutaan jos vielä jatkuu esim. pikkusiskon kiusaaminen. Tämä aiheuttaa lohduttoman itkun niin en yleensä käytä kun en raski itkettää toista.
Vanhin tytär on nyt 1v.11kk ja vauvelityttö on 3kk.Vanhempaan ei tehoa mikään normaali toimenpide.Olen joutunut tukistamaan viimeisen kk:n aikana muutamia kertoja,koska on ollut lähellä tukehduttaa pikkusisarensa/muuten kiusannut raaasti.Saan itseinhoa kovasti itsekkin,kun käytän " potaskaa" vanhemman kanssa,mutta tyttö ei todellakaan kuuntele vanhempiaan ollenkaan.Ei hyviä,eikä huonoja komentamisia.