Huonosti nukkuva vauva...

- Meillä hyvin varhain oletetaan, että lapsen pitää nukkua koko yö, unen katkeamatta ja ilman yösyöttöjä ja sitten vielä yksin. Siinä sun kirjassa Luonnollinen Lapsuus sä Tiina Kaitaniemi et kauhean kaunista arvosanaa tälle yksinnukuttamiselle anna



- En. Siis se ajatusmaailma, jossa kuvitellaan, että puolivuotiaan lapsen pitäisi nukkua heräilemättä, niin se on täysin ihmisen biologialle vastakkainen. Lapselle ei ole yöheräilystä yhtään mitään haittaa. Se on eri asia, onko se sitä vanhemmalle, mutta lapselle yöheräilystä ei ole mitään haittaa. Itse asiassa voidaan paremminkin ajatella, että lapsi on sopeutunut nimenomaan yöheräilyyn ja yösyöntiin, koska se on äidillekkin tavallaan helpompi syöttää sitä lasta yöllä kuin syöttää sitä lasta päivällä, kun ollaan liikenteessä ja tehdään.



Ja se, että lapsi heräilee vielä kolme, neljä vuotiaana öisin, niin siinä ei ole mitään luonnotonta tai omituista vaan se on ihan normaalia ja tavallista ja jokainen lapsi lopettaa sen heräilyn yksiöllisen tahtinsa mukaan.



Minusta se on todella hirveätä, että pieneltä vauvalta vaaditaan sellaista suoritusta, mihin hän ei ole biologialtaan kykenevä.



Ei aikuinenkaan ihminen pysty säätelemään sitä, milloin herään ja milloin nukahdan, siis yön aikana. Jos hän herää yön aikana, hän herää yöllä. Se ei ole sellaista, että mihin voi itse vaikuttaa. Nyt ainoastaan näiltä lapsilta vaaditaan sitä, että he opettelevat nukuttamaan itse itsensä eli siis vaaditaan, että puolivuotiaalla olisi itsesäätelykykyä niin paljon, että hän kykenee tällaisesta tilanteesta yksin selviämään. Se on mielestäni aika suuri vaatimus mikä me asetetaan pienelle vauvalle. Biologisesti sitä kykyä ei ole.



radiohaastattelu:



http://areena.yle.fi/audio/1301580129231

Vauvaa pidetään vaikeana, jos viimeistään puolen vuoden iässä yöt eivät mene heräilemättä. Viimeistään yksivuotisneuvolassa saatetaan sanoa, että nyt viimeistään lapsen pitäisi nukkua koko yö heräämättä. Se on lapselle hyväksi. Annetaan ymmärtää, että normaali lapsi nukkuu viimeistään puolivuotiaana läpi yön.



Pahimmillaan vanhempia kielletään nukuttamasta lasta rinnalle tai syliin. Pelotellaan, että muuten lapsi ei opi nukahtamaan itsenäisesti.



Länsimaissa ongelmina pidetään yöheräilyä ja nukkumaanmenoon liittyviä taisteluja. Näiden niin sanottujen unihäiriöiden suuri määrä kertoo kulttuuristen tapojen ja vauvan biologian yhteensopimattomuudesta. Esimerkiksi Japanissa yöheräilyjä ei pidetä ongelmana vaan asiaankuuluvana. Tällöin vanhempien suhtautuminen asiaan eroaa länsimaisesta. Nukkumaanmenotaisteluitakaan ei samassa määrin ole, jos lapsi nukutetaan vanhemman läsnä ollessa ja hän saa nukkua vanhemman vieressä. Japanissa muuten suositellaan, että vauvaa ei jätettäisi yksin huoneeseen nukkumaan.



Vauvat eivät kärsi yöheräilystä, vanhemmat kyllä. Ei vauvan kyvyttömyys noudattaa kulttuurisia tapoja ole sairaus eikä ongelma. Lapsi toimii niiden biologisten tarpeiden mukaan, jotka ovat evoluution kuluessa valikoituneet optimaalisiksi toimintatavoiksi. Häiriintymätön uni ei ole ainoa hyvä uni. Vauvan unikäyttäytyminen ei myöskään ole yhteydessä vauvan moraalisiin ominaisuuksiin. Heräilemättä nukkuva vauva on ehkä evoluutiivisesti katsottuna elinkelvottomampi - ei kiltimpi tai helpompi kuin öisin heräilevä ikätoveri. Hiljaa omassa huoneessaan nukkuva vauva ei myöskään kasva yhtään itsenäisemmäksi - päinvastoin.



Lapsen kuuluu heräillä ja syödä äidinmaitoa öisin. Se on normaalia, asiaankuuluvaa ja luonnollista. Lapset lopettavat yöheräilyt yksilöllisesti oman aikataulunsa mukaan. Unikoulut ja muut vastaavat kidutusmenetelmät vain opettavat lapsen nukkumaan liian vähän ja tuovat lapselle hylkäämisen tunteen. Mikäli rintaa ei nukkuessa saa, lapsi voi nukkua vähemmän kuin tarve olisi ja nousta aamulla aikaisin syömään.



"Eikö teillä ole lapselle omaa huonetta? Eikö se ole kauhean hankalaa nukkua lapsen kanssa samassa sängyssä? Missä te harrastatte seksiä? Kyllä lapsen pitäisi nukkua omassa sängyssä. Varo, ettet kieri vauvan päälle ja tukahduta sitä."



Perhepeteilijät saavat kuulla mitä omituisimpia kysymyksiä ja lausahduksia. Siltä varalta, että lukija saa joskus vastailla samanlaisiin kysymyksiin, tässä muutama vastausmalli valmiiksi.



"Ei ole vauvalle omaa huonetta. Emme päivisinkään jätä noin pientä lasta valvomatta." " Eikö sinun ole hankala nukkua puolisosi kanssa? Hän on niin isokin, että valtaa varmasti koko sängyn." "Mikäli seksielämämme teille nyt mitenkään kuuluu, meillä on pari sohvaa, keittiönpöytä, sauna ja keinutuoli. Mitä, teettekö te sitä vain tylsästi sängyssä?"



"Miksi ihmeessä lapsen pitäisi nukkua erillään vanhemmistaan? Sehän on järjetöntä." "Näin äitinä kehoni toimii lasta hoitaakseen, ei tappaakseen. Ei, kehoni ei ole tappava ase, jota nukkuvan lapseni tulisi varoa." Lisäksi voi kysyä, että mikä oikeus aikuisella on toisen ihmisen läheisyyteen,, jos se evätään pieneltä lapselta.



Länsimaisella nukuttamisideologialla on taloudellinen ja uskonnollinen tausta. Samassa sängyssä nukkuvan vauvan uskotaan uhkaavan vanhempien parisuhdetta. Lisäksi länsimaissa arvostetaan itsenäisyyttä ja yksilöllisyyttä enemmän kuin perhekeskeisyyttä. Tähän liittyy väärä luulo siitä, että yksin nukkuminen tukisi lapsen itsenäistymistä.



Tiede on ollut osaltaan mukana vääristämässä käsityksiä lasten nukkumisesta. Monet nukkumistutkijat ovat määritelleet lapsen biologiseksi parhaaksi asioita, jotka oikeasti ovat hyväksi vanhempien sosiaaliselle ja taloudelliselle elämälle. Evolutiivinen näkökulma on unohdettu ja normiksi on asetettu yksin läpi yön nukkuva vauva. Tämä ei kuitenkaan ole ihmislajille biologisesti tai sosiaalisesti normaalia.



Länsimainen kulttuuri on saanut aikaan sen, että biologisesti epänormaali nukkuminen - vauva nukkuu yksin - on tullut normaaliksi, ja biologisesti normaali nukkuminen - perhepeti - on tullut epänormaaliksi.



Toisin kuin kuvitellaan, yksin nukkuminen ei lisää lapsen itsenäisyyttä. Yksin nukkuva kyllä oppii tuudittamaan itsensä uneen ilman aikuisen apua, mutta vauvasta asti äitinsä kanssa nukkuneet lapset ovat taaperoina omatoimisempia ja sosiaalisesti itsenäisempiä. Vanhempiensa kanssa nukkuneet kontrolloivat paremmin tunteitaan ja sietävät paremmin stressiä. Perhepeti edistää turvallisen kiintymyssuhteen syntyä, lisää lapsen turvallisuutta, vähentää yksinäisyyttä ja öisiä pelkoja. Yksinnukkuvia lapsia on vaikeampi kontrolloida, he ovat vähemmän onnellisia ja vähemmän innovatiivisia. Heillä on enemmän kiukunpuuskia ja he ovat pelokkaampia. Tavallisesti vanhempiensa kanssa nukkuvat lapset ovat -yllätys, yllätys- kyvykkäämpiä yksinoloon. Vanhempien kanssa yhdessä nukkumisella on positiivisia ja suotuisia vaikutuksia lapsen koko elämään.



Vaikka lapset nukkuisivat omassa sängyssään, tulisi jokaiselle lapselle suoda oikeus nukkua vanhempiensa kanssa samassa huoneessa niin kauan kuin lapsi sitä haluaa.



Nykyään normaalina pidetty lapsen kiintyminen unileluun voi olla merkki lapsen turvallisuudenkaipuusta. Mihin lapsi, jonka elämässä ei tapahdu suuria muutoksia tai joka nukkuu äitinsä vieressä, tarvitsisi unilelua?



Jotain synnynnäisistä äidinvaistoista kertoo se, että huolimatta kulttuurisista suosituksista useimmat vanhemmat nukkuvat jonkin verran lapsensa kanssa. Tavallista on myös vauvn nostaminen keskellä yötä vanhempien sänkyyn. Lastenhoidon asiantuntijoiden antamat ohjeet tosin saattavat saada vanhemmat salaamaan perhepeteilyn, tai mikä pahinta, tuntemaan siitä syyllisyyttä.



Koko ajan löydetään enemmän todisteita siitä, kuinka yksin nukkumisella on lapselle vakavia fysiologisia ja sosioemotionaallisia seurauksia. Sen sijaan ei ole löydetty yhtään todistetta siitä, että vanhempien kanssa nukkuminen olisi lapselle haitallista.



(lyhentäen sitaatit kirjasta: Luonnollinen lapsuus)

Lapset tarvitsevat rajoja ja rakkautta"



•

"Lapselle pitää luoda turvalliset säännöt ja rutiinit"



•

"Vanhemmilla pitää olla linja"



•

Miten lapsentahtisuus sopii tähän kuvioon kysyvät äidit?







-->Mainiosti! Se ei suinkaan poissulje turvallisten rajojen tai rutiinien luomista, jos ne ovat perheen arvoihin kuuluvia ja sopivia tapoja antaa lapselle turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta. Rakkauden puuttumisesta tuskin sentään kukaan uskaltaa lapsentahtisuusideologiaa edes epäillä?

•

Eikö se, että asiat tehdään kellon sijasta lapsen tahtiin, tarkoita, että lapsiparka joutuu itse vastuuseen omista tarpeistaan?







-->Ei, lapsentahtisuus ei missään tapauksessa tarkoita sitä, että lapsi joutuisi itse vastuuseen omista tarpeistaan. Päin vastoin, se palauttaa vanhemmalle sen vastuun, joka hänelle on aina kuulunut: Vastuun kuunnella lastaan ja antaa lapselle sitä, mitä lapsi pyytää sen sijaan, että antaisi lapselle sitä, mitä ennakkoluulojensa perusteella odottaa lapsen tarvitsevan.

•Eikö vauvan(kin) pitäisi voida luottaa siihen, että ruoka ja uni tulevat ajallaan?





-->Ehdottomasti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että niiden pitäisi tulle jollakin ennakkoon määrätyllä kellonajalla - vauva ei tunne kelloa eikä hänellä ole aikakäsitystäkään. Hänelle ajallaan tarkoittaa silloin kun tarvitaan. Sitähän se viime kädessä kai aikuisellekin tarkoittaa? Tässäkin voisi sanoa, että lapsentahtisuus nimenomaan turvaa sen, että ruoka ja uni tulevat ajallaan. Ei jonkun toisen määrittelemällä, mielivaltaisella, matemaattiseen määreeseen perustuvalla ajalla, vaan omalla, asianmukaisella ajallaan. Silloin kun tarvitaan.



Huoli siitä, että lapsentahtisuus on lapsen "poispilaamista", "liikaa antamista", on suuri. Toisaalta on huoli siitä, lapsi ei ehkä saakaan tarpeeksi, että hän jää vaille jostakin oleellisesta, on lähes yhtä suuri. Minusta molemmat huolet ovat pitkälti liioiteltuja.



Vauvantahtisuus tarkoittaa vauvan kuuntelua ja sitä, että vanhempi opettelee tulkitsemaan hänen viestejään ja pyrkii vastaamaan näihin viesteihin mahdollisimman nopeasti parhaalla osaamallaan tavalla. Se on äidin tietoista herkistymistä omille vaistoilleen sekä lapsensa yksilöllisille tarpeille ja lapsen tavalle kommunikoida niistä.



Rutiineilla ja turvallisuudella taas tarkoitetaan sitä, että asiat toistuvat totutulla tavalla, vaikkapa ennakoitavassa järjestyksessä. Näin vauva oppii, että tietystä asiasta seuraa toinen tietty asia: Esimerkiksi, että yöpaidan pukemisen jälkeen mennään nukkumaan. Tai, että kun äiti avaa paidannappeja ja juttelee rauhoittavasti, niin pian saa maitoa. Ennen nukkumaanmenoa voidaan vaikkapa laulaa jokin tietty laulu, tai vanhemmat voivat keksiä yhdessä vauvan kanssa jonkin oman, mukavan rutiinin. Ja niin edelleen.



Mitään aikakäsitystähän pienellä vauvalla ei ole, joten hänelle vanhemmasta lähtevät, kelloon perustuvat "rutiinit" on täysin mielivaltaisia eivätkä auta häntä hahmottamaan maailmaa turvallisena tai ennakoitavana.



Vauvavuoden vanhemmuuden tärkein tehtävä on luoda lapselle perusturvallisuus, hyvän itsetunnon perusta. Perusturvallisuus syntyy yksinkertaisista asioista: siitä, että vauva tietää saavansa ruokaa kun on nälkä, kuivaa kun on märkä ja lämpöä kun on kylmä - ja rakkautta rajattomasti

Yksi niistä on ollut aina ihan normaali nukkuja. Ja kaksi sitten tuollaisia kukkujia ensimmäisestä elinpäivästään lähtien. Eikä asialle ole selitystä löytynyt.



Unet on olleet vauvana pätkäisiä. Toinen kukkujista valvoi yöllä pitkät pätkät huutaen vain, eikä syytä ikinä löytynyt. Kiinteiden aloittaminen ei ainakaan auttanut, enintään himpun huononsi unia, mutta ei ihan älyttömästi - miten surkeasta tilanteesta voisikaan enää älyttömästi huonontua.



Vuoden iässä ovat kaikki lapset alkaneet nukkua selkeästi paremmin. Eli niin, ettei äiti ole aamulla ihan umpiväsynyt. Ja parivuotiaasta ovat nukkuneet ihan ookoo. Tosin yksi lapsista oli jo vauvana tuon huutamisen lisäksi vähäuninen, eikä se unimäärä siitä ole lisääntynyt vaan kuuden jälkeen herää ihan virkeänä nyt koululaisenakin. Jos on illalla ihan umpiväsynyt, niin että nukahtaa sänkyyn saman tien, niin saattaa nukkua jopa melkein seitsemään asti aamulla.



Herkkiä nää kaksi yökukkujaa ovat olleet. Etenkin vauvana heräsivät kaikkiin melkein risahduksiinkin. Ja varsinkin nuorin lapsista on kuitenkin kotona ääniin tottunut, kun on kaksi isoveljeä meuhkaamassa. Mutta silti ei ole tottunut niihin tuttuihinkaan ääniin niin, ettei niihin heräisi.



Meillä ainakin yksi lapsi oli erittäin sinnikäs vastustamaan nukahtamista about eskari-ikään asti. Siis todella. Ei halunnut käydä nukkumaan hyvällä eikä pahalla, ei lahjomisella, tarroilla + palkinnoilla, hieronnalla, silittelyllä, iltasadulla, laulamisella, hiljaisuudella, ei viereen, omaan sänkyyn, automatkoilla, aikaisin, myöhään, milloinkaan, ikinä, missään. Noin kuusivuotiaana alkoi sitten ihan järkipuhe mennä jakeluun, kun oppi kellon, puhuttiin nukkumaanmenoajasta ja unentarpeesta, tehtiin rentoutusharjoituksia, jotka alkoi toimia. Että 6 - 7 vuotta se vei, että nukahtamisvastarinta saatiin selätettyä. Onneksi yöt sentään muuten parani jo paljon aiemmin :-)



Mutta tuota vauva-aikaa ajatellen ja muuten yleisesti sanoisin, että mikään ei ole auttanut. Ja voit uskoa, että kolmen lapsen kokemuksella ja kahden huonosti nukkuvan jälkeen ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä on kokeiltu. Joten parhaiten autat itseäsi tekemällä muun elämän mahdollisimman helpoksi, elämällä sisulla päivästä toiseen ja saamalla voimaa vaikkapa vertaistuesta täällä. Itse sain voimaa lukemalla aiheesta esim. kirjasta Tulistuva lapsi (en muista enää oliko paremmin isompaan lapseen sopiva) ja Temperamentti - ihmisen yksilöllisyys (Liisa Keltikangas-Järvinen).



Meillä siis huonon nukkumisen syy on ollut ilmeisesti vain vähäunisuus ja herkkyys ja temperamentti muutenkin (sinnikkyys, nukahtamisen vastustaminen). Kiinteiden aloittaminen ei ole auttanut. Ja vuoden iässä on helpottanut.

Oletko kuullut nämä neuvot?



"anna vauvan itkeä itkunsa"

"vauva pitäisi kyllä opettaa aikatauluun"

"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"

"mitä, imetätkö yhä?"



Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.



Mikä vauvakoulutuksessa on vikana?



Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.



Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.



Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys. Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen eäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.



Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.



Toimiiko vauvakoulutus todella?



"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.



Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.



Sulkeutumisoireyhtymä



Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.



Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.



Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.



Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.





***************

Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.



Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.



*******************



Lähde:

Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)



William ja Martha Sears ovat avio- ja työpari, jonka puoleen amerikkalaisvanhemmat yhä usemmin kääntyvät. Searsit ovat kirjoittaneet useita kirjoja ja ovat tulleet amerikkalaiskatsojille tutuiksi televisiosta. Searseilla on 8 lasta. William Sears on opiskellut Harvardissa ja harjoitellut maailman suurimmassa lastensairaalassa. Hän on toiminut lastenlääkärinä melkein 30 vuotta.

edelleen tunnin välein joka yö, vauva on 1,5v....

ja tuo areenan ohjelmankin voisin kuunnella. Meillä nukutaan siis perhepedissä, jos se jäi epäselväksi. Oon huomannut sen helpoimmaksi vaihtoehdoksi, enkä haluakaan että vauva nukkuisi omassa sängyssään koko yötä tai muuta.



Ongelma on vaan se että vauva ei nuku vaikka makaisin vieressäkin. Eikä uni tahdo tulla silmään millään. Mielestäni en vaadi tässä vauvalta mitään suoritusta, vaan yritän ratkaista yhteistä ongelmaa. Tietenkin ehkä ongelma on enemmän mun, mutta en jaksa kauhean väsyneenä olla niin hyvä äiti kuin voisin levänneenä olla. Univaje aiheuttaa kaikenlaista, mm. kiukkuisuutta ja masennuksen oireita.



ap

Löysinpä tällaisen jutun Kaksplus lehdestä 03/2007:



Mikä avuksi unipulmiin?



Vieressä tuntuu turvalliselta



Länsimaissa on totuttu ajattelemaan, että vauvan nukuttaminen vanhempien vuoteessa on huono asia. Muualla maailmassa on kuitenkin yleistä nukuttaa pientä vauvaa äidin lähellä. Nyt myös länsimaissa on alettu huomata, että vieressä nukkuva vauva nukkuu hyvin, sillä äidin lähellä on turvallista.



Kun koulupsykologina toimiva Marja Kivijärvi lähti tutkimaan äitien sensitiivisyyttä, hän totesi, että sensitiivisten äitien vauvat nukkuvat hyvin. Usein he nukkuivat äitien lähellä. Vähemmän sensitiiviset äidit sen sijaan eivät nukuttaneet lapsiaan vieressä. Näillä lapsilla oli enemmän univaikeuksia kuin muilla.

Kivijärven psykologian väitöstutkimus vuodelta 2005 toteaa, että mitä sensitiivisempi äiti on, sitä tyytyväisempi on vauva. Sensitiivisyydellä tarkoitetaan äidin herkkyyttä tunnistaa vauvan viestit ja vastata niihin tarkoituksenmukaisesti.



Yksin oleminen pelottaa vauvaa



Kivijärven mukaan yksin oleminen on vauvalle pelottava kokemus, samoin pimeys pelottaa pienokaista. Vasta kohdun maailmasta tullut vauva tarvitsee alussa läsnäoloa ja lähellä olemista. Minäkuva ja psyyke kehittyvät hoivan kautta. On tärkeää, että vauvan alkuelämä on hyvää ja turvallista.



-Vauva ei tunnista olevansa olemassa. Kun hänellä on yhteys äitiin, hän oppii ymmärtämään tämän. Kun vauvan tarpeisiin vastataan, hän selviytyy paremmin myöhemminkin kiintymyssuhteissaan. Kun taas tarpeisiin ei vastata, vauva pettyy.



Nukahtamistilanne on tärkeä. Siihen voi liittyä onnea, helpotusta tai yhtä hyvin jännitystä ja epäonnistumista. Vauvalle turvallisuutta tuo pääsy uneen äidin kautta. Uni merkitsee eroa äidistä, Kivijärvi selvittää.



Hän toteaa, että kun vauva on saanut turvaa ja läheisyyttä ja on oppinut tunnistamaan kodin, hän osaa herätä yksinkin. Omaan sänkyyn pienokaisen voi hänen mielestään siirtää siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa pyöriä ja liikkua enemmän. - Meillä lapset nukkuivat vanhempiensa kanssa pitkään ja se tapa sopi meille. Lapset tottuivat omiin sänkyihinsä aikanaan hyvin.



Nukahtamisongelmat heikon viestinnän merkki



Vastasyntyneen uni-valve-rytmi ei ole kehittynyt. Kivijärven mukaan nukahtamisongelmat johtuvat usein heikosta hoivakäyttäytymisestä. Vauva viestittää itkulla äidille asioita, joita muuten ei tunnisteta. Itkuun pitää aina vastata, muuten se ei laannu.



- Äidin ja vauvan vuorovaikutus on vaikea, mutta tärkeä asia. Meillä Suomessa asiaa ajatellaan kovin aikuislähtöisesti. Toivoisin, että äidit jaksaisivat pysähtyä kiireettömästi olemaan vauvojensa kanssa ja miettimään, mitä vauva tarvitsee ja mitä hän viestittää.



Kun vauva nukkuu äidin vieressä ja herää keskellä yötä, hän nukahtaa heti. Äidin tutut sydämen äänet ja hengityksen rytmi rauhoittavat. Äidin kannattaa yrittää asettua vauvan näkökulmaan ja miettiä, mitä tämä viestittää. Vuorovaikutusta voisi tutkijan mukaan opettaa esim. kursseilla.

Hän onkin puhunut heimoäitiyden puolesta. Ei-länsimaisissa kulttuureissa vauvat ovat usein päivisin kantoliinassa äidin lähellä ja nukkuvat yöt vanhempiensa kanssa. Näissä kulttuureissa on uniongelmia ja koliikkia vain vähän.



- Suomessa itsenäisyyttä pidetään tärkeänä arvona ja ajatellaan, että jokin on vialla, jos vauva nukkuu vanhempiensa kanssa. Kun kävin äitipiireissä kertomassa tutkimuksestani, moni äiti oli helpottunut. Moni oli kokenut toimineensa vastoin suosituksia, kun he olivat nukkuneet vauvojensa kanssa. Olisi hyvä asia, että äidit voisivat olla äitejä omilla tavoillaan.

Ongelma on vaan se että vauva ei nuku vaikka makaisin vieressäkin.

ap

YHDESSÄ NUKKUMINEN - KUINKA SEN SAA TOIMIMAAN?

Varmistakaa, että kummatkin vanhemmat ovat yhtä mieltä.

Kiintymysvanhemmuuden periaatteiden olisi tarkoitus lähentää vanhempia, ei vieraannuttaa heitä toisistaan.

Käytä suurta sänkyä

Yhdessä nukkuminen on mukavampaa, kun on paljon tilaa jaettavaksi.

Laajenna sänkyäsi

Jotkut äidit ja vauvat tarvitsevat hieman etäisyyttä, jotta olo on mukava eikä herää liian usein. Kokeile sivuvaunua.

Kokeile erilaisia nukkumisjärjestelyjä

Monille perheille parempi järjestely on , että vauva nukkuu äidin ja seinän välissä

Nukkukaa yhdessä osa yöstä

Vauvan kanssa nukkuminen ei ole kaikki-tai-ei-mitään-kysymys.

Vauvan nukkuessa yksin vanhemmat voivat nauttia hetken kahdestaan. Vauvan herätessä vauva haetaan nukkumaan vanhempien sänkyyn.

Jaa vuoteesi vain yhden lapsen kanssa kerrallaan

Pikkuvauvan ja taaperon nukkuminen yhdessä ei ole turvallista. Järjestä taaperolle oma erikoissänky parisängyn viereen.

Joko heräät lastesi kanssa, kun he ovat vauvoja, tai sinun on herättävä heidän kanssaan, kun he ovat vanhempia.

(Kiintymysvanhemmuuden kirja: Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)

Siinä nyt tosiaan joku kuvittelee, että sinä kitiset parista yöheräilystä. Tuossa puhutaan nyt ihan eri tyyppisestä "ongelmasta" kuin sinulla.



Sinulla ei ole kyse mukavuudenhalusta vaan ihan oikeasta ongelmasta, että pitäisi saada edes vähän nukuttua, niin vauvan kuin sinunkin. Nuo pitkät lainaukset ei mun mielestä nyt lainkaan sovellu tuohon sun tilanteeseen. Toki niissäkin voi jotain mielenkiintoista olla ja niistä voi saada jonkin ajatuksen, jota voi kehitellä eteenpäin. Mutta älä ota niskaasi tuota syyllisyyttä mitä niissä yritetään tyrkyttää. Sulla on oikeesti ihan oikea ja perusteltu ongelma (johon tosin ei välttämättä löydy mitään toimivaa ratkaisua).

Siinä nyt tosiaan joku kuvittelee, että sinä kitiset parista yöheräilystä. Tuossa puhutaan nyt ihan eri tyyppisestä "ongelmasta" kuin sinulla.

Sinulla ei ole kyse mukavuudenhalusta vaan ihan oikeasta ongelmasta, että pitäisi saada edes vähän nukuttua, niin vauvan kuin sinunkin. Nuo pitkät lainaukset ei mun mielestä nyt lainkaan sovellu tuohon sun tilanteeseen. Toki niissäkin voi jotain mielenkiintoista olla ja niistä voi saada jonkin ajatuksen, jota voi kehitellä eteenpäin. Mutta älä ota niskaasi tuota syyllisyyttä mitä niissä yritetään tyrkyttää. Sulla on oikeesti ihan oikea ja perusteltu ongelma (johon tosin ei välttämättä löydy mitään toimivaa ratkaisua).

Mä tässä mietinkin, että vauvani ei juurikaan itke ja vastaan kyllä hänen tarpeisiinsa ja muuta. Että siitä ei kyllä mun mielestä ole kyse. Ja noi yhdessä nukkumisen vinkit on kokeiltu kyllä.

Ehkä toimivaa ratkaisua ei löydykään, mutta ainahan sitä voi kysyä, jos löytyisikin joku juttu mitä ei olla kokeiltu. :) Ja siinä sivussa aika kuluu ja tekee tehtävänsä.

ap

Mutta älä ota niskaasi tuota syyllisyyttä mitä niissä yritetään tyrkyttää.

Syyllistäminen tarkoittaa sitä, että joku väittää, että teet väärin, vaikka itse olet eri mieltä.

Syyllistyminen on sitä, että vedät itseksesi sen johtopäätöksen, että teet väärin. Vanhempi voi syyllistyä vain, jos toimii lapsen edun vastaisesti, vaikka hänellä olisi aito mahdollisuus toimia toisin.

Ja siinä sivussa aika kuluu ja tekee tehtävänsä. ap

Tässä ei kukaan vaikuta toimivan lapsen edun vastaisesti.

Mutta älä ota niskaasi tuota syyllisyyttä mitä niissä yritetään tyrkyttää.

Syyllistäminen tarkoittaa sitä, että joku väittää, että teet väärin, vaikka itse olet eri mieltä. Syyllistyminen on sitä, että vedät itseksesi sen johtopäätöksen, että teet väärin. Vanhempi voi syyllistyä vain, jos toimii lapsen edun vastaisesti, vaikka hänellä olisi aito mahdollisuus toimia toisin.

Yleistä



Pienten lasten univalverytmi on vielä vakiintumaton ja erilaiset unen häiriöt ovat hyvin tavallisia. Eräiden tutkimusten perusteella on arvioitu, että joka kolmas alle 3-vuotias on kärsinyt ohimenevistä unihäiriöistä, mutta myös paljon tätä suurempiakin lukuja on esitetty. Ei siis ole tavatonta, että yöt aiheuttavat huolta monille vanhemmille.



Toisaalta pienten lasten unihäiriöistä puhuminen on sikäli harhaanjohtavaa, että hyvin harvoin on todella kyse nimenomaan lapsen nukkumisvaikeudesta, vaan useimmiten ongelman taustalla on se, että vauvan univalverytmi sotkee muun perheen elämänrytmin ja haittaa muiden perheenjäsenten nukkumista. Myös kulttuuritekijät vaikuttavat voimakkaasti siihen, minkälaiset asiat koetaan ongelmiksi. Toisaalta joskus vanhemmilla saattaa olla myös virheellisiä käsityksiä siitä, kuinka vauvan tulisi nukkua ollakseen normaali.



Lapsen varhainen ympäristö ja elinolot muokkaavat vuorokausirytmiä. Vuorovaikutus lapsen ja vanhempien välillä toimii parhaiten, kun yhteinen rytmi löytyy. Sellaiset lapset, jotka sopeutuvat hitaasti 24-tunnin rytmiin, vaativat vanhemmiltaan huomattavasti enemmän voimavaroja kuin nopeammin kypsyvät lapset. Vanhemmat saattavat väsyä ja tulla epätoivoisiksi ja he voivat kokea alemmuuden tunteita, ellei vauvan kehitys vastaa keskimääräistä tasoa. Monet yksilölliset erot ja temperamenttitekijät ovat kuitenkin synnynnäisiä, eikä niihin voida paljonkaan vaikuttaa.



Vaikeahoitoisen lapsen vanhempien tulisikin saada erityisesti tukea, jotta he jaksaisivat vastata vaativan vauvan tarpeisiin. Jos vanhemmat ylirasittuvat ja ahdistuvat tällaisen lapsen kanssa, heidän kykynsä hoivata ja huolehtia lapsesta saattaa alentua. Se puolestaan johtaa lapsen ylirasittumiseen, mikä tyypillisesti ilmenee lisääntyneenä ärtyneisyytenä, univaikeuksina ja itkuherkkyytenä, jolloin kierre on valmis. On siis erityisen tärkeää, että vanhemmat jaksavat huomioida lapsen yksilölliset tarpeet myös vaikeissa oloissa, sillä se on perustana hyvälle vuorovaikutussuhteelle, jota pidetään lapsen kehityksen ytimenä. Lapsi tarvitsee vanhempiensa tuen, jotta psykososiaalinen kehitys edistyisi ja itsesäätely alkaisi muodostua.



Vauvojen unen määrä



Vauvat ja pienet lapset nukkuvat yleensä selvästi enemmän kuin aikuiset. Vastasyntyneet nukkuvat keskimäärin noin 16 tuntia vuorokaudessa vaihteluvälin ollessa 12-20 tuntia. Tällä tarkoitetaan sitä että 95% vauvoista nukkuu noin 12-20 tuntia vuorokaudessa. Kaikki vauvat eivät mahdu edes näihin rajoihin eikä silti ole kyse mistään sairaudesta tai ongelmasta.



Teoreettisesti voidaan todeta, että kun valitaan satunnaisesti 30 normaalia vauvaa, niin joukon eniten nukkuva yksilö nukkuu kaksi kertaa enemmän kuin vähiten nukkuva. Unen määrän normaalivaihtelu onkin hyvin laajaa. Ellei vauva ole valveillaoloaikanaan selvästi väsynyt, huonotuulinen, ärtynyt tai vaikeasti tyynnyteltävissä, vanhemmat voivat luottaa siihen, että lapsi nukkuu tarpeeksi



Vauvan uni jakaantuu aluksi tasaisesti vuorokauden ympäri ja niinpä yöllä nukuttu tuntimäärä saattaa alkuun tuntua hyvinkin vähäiseltä vanhempien näkökulmasta. Tavatonta ei ole sekään, että lapsen päiväunet ovat hyvin lyhytkestoisia, jotkut vauvat saattavat torkkua ainoastaan 10 minuutin pätkissä. Tämä on kuitenkin aivan normaalia.



Unen kokonaismäärä vähenee iän myötä siten, että 3-4 kuukauden ikäinen lapsi nukkuu keskimäärin 14-15 tuntia ja kaksivuotias lapsi noin 12 tuntia vuorokaudessa, mutta onpa olemassa sellaisiakin vauvoja, jotka nukkuvat noin 10 tuntia vuorokaudessa ensimmäisten kuukausien ajan ja vasta myöhemmin oppivat nukkumaan enemmän. Yksilöllinen vaihtelu on siis suurta.



Vuorokausirytmin kehittyminen



Jo varhaisella sikiökaudella unessa alkaa esiintyä aktiivisuus- ja rauhallisuusvaiheita, joista myöhemmin kehittyy aikuisten hyvin jäsentynyt vuorokausirytmi. Sanotaan, että vastasyntyneen vauvan uni on polyfaasista, millä tarkoitetaan sitä, että uni-valverytmi vaihtelee melko säännöllisesti 3-4 h:n sykleissä vuorokauden ajasta riippumatta.



Vauvojen nukkumisjaksojen pituus vaihtelee epäsäännöllisesti kestäen 20 minuutista aina 6 tuntiin saakka. Tavallisesti vastasyntyneellä on unijaksoja 6-8 kertaa vuorokaudessa. Ensimmäisten elinkuukausien aikana univalverytmiä alkavat muokata sekä valon vuorokausivaihtelu, että sosiaaliset vihjeet. Niinpä kolmen kuukauden ikään mennessä suurin osa unesta alkaa painottua yöhön ja pisin valveillaolojakso päivään. Noin 70% vauvoista nukkuukin tässä iässä läpi yön. Tällä tarkoitetaan viiden tunnin unijaksoa keskellä yötä.



Kolmen kuukauden iässä voidaan ensimmäisen kerran puhua säännöllisestä vuorokausirytmistä. Se on kuitenkin herkästi häiriintyvä ja havahtumiset yöllä ovat vielä yleisiä. Niinpä esimerkiksi puolitoistavuotiaista vielä noin joka kymmenes havahtuu neljä kertaa tai useammin yön kuluessa.



Puolen vuoden ikään mennessä yhtäjaksoinen yöuni on pidentynyt kuuteen tuntiin. Yleensä tämän ikäiset nukkuvat yksi tai kaksi jaksoa yöllä ja kaksi lyhyempää jaksoa päivällä. Muutaman seuraavan kuukauden aikana unijaksot tiivistyvät: yöherääminen jää pois ja päiväunijaksot yhdistyvät. Yhdeksän kuukauden iässä 90% vauvoista nukkuu läpi yön. Myös vuorokausirytmin kehityksessä on hyvin laajat normaalin vaihtelun rajat: osalle lapsista säännöllinen rytmi kehittyy jo varhain, kun taas toisilla yöuni on pitempään katkonainen.



Yöheräämiset ovat hyvin tavallisia aina kahden vuoden ikään saakka, ja ehkä paras tapa ehkäistä nukkumiskriisien syntyä, on varautua jo ennakkoon siihen, ettei lapsen nukkuminen tule välttämättä sujumaan aikuisten aikataulujen mukaisesti. Mitään yksikäsitteistä sääntöä ei voida antaa siitä, kuinka nopeasti tai millä tavalla vauva saadaan mahdollisimman nopeasti nukkumaan yönsä hyvin.



Kun tutkijat ovat videoineet vauvoja on havaittu heidän heräävän öisin useammin kuin vanhemmat huomaavat. Vauvat eivät siis aina ala itkeä herätessään öisin. Alle 3 kuukauden ikäisistä lapsista lähes kaikki (95%) alkoivat itkeä aina kun heräsivät, eivätkä saaneet unen päästä uudestaan kiinni ilman vanhemman apua. Sen sijaan 1-vuotiaista suurin osa (60-70%) osasi jo nukahtaa uudelleen omin voimin vaikka heräsivätkin yöllä. Uniongelmien taustalla saattaakin olla se, että lapsi herättää vanhempansa aina kun itse herää, mitä taas ns. hyvät nukkujat eivät tee.



Lapsen uni-valverytmi muotoutuminen tapahtuu hitaasti, eikä suuria muutoksia tarvitse yrittää toteuttaa yhtäkkiä. Vauvan unirytmi siirtyy joka tapauksessa vähitellen enemmän aikuisia miellyttävään suuntaan, joten joskus siihen puuttuminen liian aggressiivisesti voi pahentaa tilannetta. Monesti vanhempia helpottaa tieto siitä, että suurin osa univaikeuksista on ohimeneviä ja lyhytkestoisia, eikä aina tarvita lainkaan toimenpiteitä niistä selviytymiseen. Vain vanhempien oma mielikuvitus on rajana sille, kuinka he voivat itse yrittää auttaa toistensa jaksamista.



Ratkaisua ei siis tarvitse yksinomaan hakea vauvan puolelta, vaan myös aikuiset voivat keskenään pohtia tapoja, joilla ongelma voitaisiin ratkaista. Tällaisia ovat mm. makuuhuoneiden uudelleenjärjestely, valvomisvuorot, päiväunet, lapsenhoitajat, isovanhemmat, perhepedit, vierekkäin nukkuminen.



Vauvan ohjaaminen oikeaan univalverytmiin



Vanhemmat voivat auttaa lasta kehittämään unirytmiään oikeaan suuntaan. Tärkeitä tekijöitä ovat mm. ravitsemukselliset, hoidolliset ja sosiaaliset tekijät. Myös lapsen temperamentti vaikuttaa.



Monenlaisia konsteja voidaan kokeilla, mutta mikään niistä ei valitettavasti ole oikotie onneen, ja ainoastaan kokeilemalla voidaan saada selville, mikä kullekin lapselle sopii.



Tärkein tekijä pienen lapsen hoidossa on hyvä vuorovaikutus. Lapsen antamille signaaleille tulee olla herkkä ja niihin tulee vastata. Alle puolivuotiasta ei voi hemmotella pilalle, eikä mielenosoituksellista itkua ilmene ennen 8-9 kuukauden ikää. Vauvojen uniongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan ennen kaikkea kärsivällisyyttä ja järjestelmällisyyttä. Myös apua on osattava hakea, jos alkaa tuntua siltä, että ongelmat perheessä kärjistyvät.



Ravitsemukselliset tekijät



Yksi keskeinen vauvojen vuorokautta rytmittävä tekijä on nälkä. Pienet lapset eivät kykene syömään kerrallaan niin suuria määriä, että näläntunne voisi pysyä poissa esimerkiksi läpi yön. Näin ollen imetystä tai maitopulloa ei pitäisi säännöstellä edes yöaikaan. Jotkut lapset saattavat tarvita yöruokailua pitkäänkin, vaikkakin siitä saattaa muodostua joillekin lapsille tapa.



Suurin osa lapsista näyttää tutkimusten valossa lopettavan yösyömisen noin puolen vuoden iässä, mutta sitä ei voida yleistää kaikkiin lapsiin. Tähän vaikuttaa paljolti iltaruokailu: kuinka paljon ja mitä lapsi saa syödäkseen. Toiset lapset eivät syö iltaisin niin suuria annoksia että pysyisivät koko yön kylläisenä, ja myös aineenvaihdunnalliset tekijät saattavat vaikuttaa.



Responsiivisuus



Pieniä vauvoja hoidettaessa ehkä tärkein vanhempien ominaisuus on ns. responsiivisuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että vauvan itkuun pitää aina reagoida, koska vauva ei kykene jäsentämään ympäristöään niin hyvin, että voisi käsittää miksei itkuun vastata. Vauva ei itke koskaan turhaan, vaan itku on aina hälytysmerkki. Vanhemmat oppivat vähitellen erottamaan lapsensa itkun eri sävyjä. Kipuitku on kovaa ja kimeää, kun taas nälkäitku vähitellen voimistuvaa.



Vauvat voivat itkeä paitsi nälkäänsä ja janoaan, myös erilaista epämukavaa oloa (kipu, palelu, kuumuus, vaipanvaihdon merkiksi, sairaus, hampaat jne). Vauva osaa itkullaan ilmaista kaipaavansa myös seuraa tai syliä. Jo aivan pienet vauvat tarvitsevatkin muiden ihmisten seuraa, vaikka eivät vielä osaakaan leikkiä. Lasta ei voi liiaksi pitää sylissä.



Vauva rauhoitetaan katsomalla silmiin eikä lasta pidä kääntää selin aikuiseen nähden, sillä katsekontakti on jo aivan pienelle lapselle elintärkeä. Monesti katsekontaktin merkitys tuntuu unohtuvan: levoton lapsi ei aina rauhoitu sylissä ollessaan, jos katsekontakti puuttuu. Pientä vauvaa ei voi liiaksi hemmotella, ja vastaamalla nopeasti vauvan antamiin merkkeihin taataan se, että vauva tuntee itsensä tervetulleeksi tähän maailmaan. Sellainen vauva, jonka itkuun ei reagoida ei tunne oloaan turvalliseksi. Se ilmenee tyypillisesti esimerkiksi univaikeuksina ja yleisenä tyytymättömyytenä (ns. vaikea vauva).



Mitä vaikeampi vauvan temperamentti on, sitä tärkeämpää on, että vanhemmat herkistyvät kuuntelemaan vauvan antamia signaaleja. Tyypillistä on, etteivät tällaiset ns. vaikeahoitoiset vauvat viihdy itsekseen vaan haluavat syliin, nukkuvat vain lyhyitä jaksoja ja itkevät jäädessään yksin. Tämä on kuitenkin täysin normaalia, eikä sitä pitäisi sekoittaa esimerkiksi koliikkiin. Vaikean vauvan pitäisi saada olla vanhempien sylissä mahdollisimman paljon, jotta perusturvallisuus kehittyisi, mikä mahdollistaa sen että vauva oppii vähitellen olemaan tyytyväinen myös itsekseen. Vauvaan ei saa kyllästyä, vaikka mikään ei tuntuisi riittävän, sillä se vain pahentaa tilannetta. Toisaalta ongelmatilanteen laukeaminen saattaa jo olla lähempänä kuin arvataankaan. Hoidon laiminlyönti aiheuttaa vauvalle jatkuvan stressin, joka voi kärjistää ongelmia.



Sosiaaliset tekijät ja vinkit



Vauvojen päivänukkumista voi varovasti koettaa rytmittää ja siten ohjata unta iltaa ja yötä kohden. Perussääntönä on kuitenkin se, ettei tyytymätöntä lasta pidä väkisin valvottaa. Niin kauan kuin vauvan saa pysymään hereillä hyväntuulisena, häntä voi pitää hereillä.



Päiväunilta voi herätellä varovaisesti aluksi esimerkiksi 15 minuuttia aiemmin kuin tavallista. Alkuillan torkkuja kannattaa yrittää välttää esimerkiksi keksimällä jotain vauvalle mieleistä puuhaa, esimerkiksi musiikin kuuntelua tai muuta seurustelua. Yöaikaan pääsääntö on se, ettei lapsen kanssa aleta leikkiä tai sytytellä valoja, vaan annetaan vauvan huomata, että yöllä nukutaan. Lasta voi esimerkiksi pidellä sylissä ja jutella rauhoittavasti. Yleisesti ottaen kaikkia muutoksia kannattaa kokeilla vähän kerrallaan ja pitkän ajan kuluessa, sillä suurin osa vauvoista kärsii äkkinäisistä rutiinimuutoksista. Kuitenkin tulee pitää mielessä, että vauvat ovat yksilöitä, joten se mikä sopii toiselle, pahentaa toisen tilannetta.



Joskus on kaikkein parasta sopeutua vähäksi aikaa lapsen rytmiin ja antaa sen muovautua omaa tahtiinsa. Jos yöt menevät vauvan kanssa valvoen, on paras järjestellä oma elämänsä niin, että voi itsekin nukkua päiväunia vauvan tahdissa. Ja jos yöllä on joka tapauksessa pakko valvoa, voi sen ajan käyttää myös hyödykseen vaikkapa lukemalla, katsomalla televisiota tai tekemällä kotitöitä. Itseään ei kannata väsyttää liikaa vauvan rytmityksillä, jos ne eivät tunnu tulosta tuottavan - silloin on parasta antaa ajan kulua ja yrittää kuukauden kahden kuluttua uudelleen jos vauvan rytmi ei ole itsellään parantunut.



Jotta vanhemmat jaksaisivat yösyötöt, lapsi voi nukkua aluksi esimerkiksi äidin vieressä. Yleensä yösyöminen vähenee siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa syödä kiinteää ruokaa.



Pienen lapsen voi aivan huoleti antaa nukahtaa syliin.



Mikäli perheelle samassa sängyssä nukkuminen sopii hyvin, mitään estettä sen jatkamiselle ei ole. Jossain vaiheessa kaikki lapset sieltä kuitenkin omaan sänkyynsä siirtyvät.



Tunnetekijät



Vauva aistii herkästi vanhempiensa tunnetiloja: äidin ahdistuneisuus esimerkiksi väsymyksen vuoksi saattaa tarttua vauvaan. Tällaisissä tilanteissa on hyvä osata pyytää apua, esimerkiksi isältä tai isovanhemmilta, jotta äiti saa itse levätä jaksaakseen taas nauttia lapsen hoitamisesta. Joskus uupumuksen takana voi olla myös synnytyksen jälkeinen masennus. Tähänkin on saatavilla apua.



Temperamenttitekijät



Vauvan temperamentti vaikuttaa siihen, miten hän reagoi ympäristönsä ärsykkeille. Toiset vauvat kaipaavat jo muutaman kuukauden iässä enemmän virikkeitä kuin toiset ja äidin kyky aistia näitä tarpeita onkin hyvin tärkeä. Vauva elää vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ja mikäli epäsopivuutta esiintyy, se voi ilmetä tyytymättömyytenä.



Vauvan ja äidin temperamentit voivat myös olla eri paria: hyvin rauhallinen äiti saattaa luoda lapselleen liian virikkeettömän ympäristön, kun taas toinen vauva saattaa kärsiä ylistimulaatiosta.



Etenkin vanhempien lasten kohdalla korostuu päivän tapahtumien merkitys nukkumaan mennessä: jos päivä on ollut hyvin tapahtumarikas ja jännittävä ovat lapset vielä illalla ylikierroksilla eivätkä osaa asettua nukkumaan. Toisaalta jos lapsi ei ole saanut päivän kuluessa tarpeeksi virikkeitä, ei hän ole riittävän väsynyt mennäkseen nukkumaan.

Tässä ei kukaan vaikuta toimivan lapsen edun vastaisesti.

Mutta älä ota niskaasi tuota syyllisyyttä mitä niissä yritetään tyrkyttää.

Syyllistäminen tarkoittaa sitä, että joku väittää, että teet väärin, vaikka itse olet eri mieltä. Syyllistyminen on sitä, että vedät itseksesi sen johtopäätöksen, että teet väärin. Vanhempi voi syyllistyä vain, jos toimii lapsen edun vastaisesti, vaikka hänellä olisi aito mahdollisuus toimia toisin.

että ap tekee ihan oikein ja vauva nyt vain on tuollainen läheisyydentarpeinen! tarkoitus oli pönkittää ap:n itsetuntoa, että tekee oikein!!

kun oma huonosti nukkuva oli pienempi. Muistan kuinka sain siitä lohtua. Etenkin tuosta alusta, missä puhutaan vauvojen unimääristä. Että jos jonkun lapsi nukkuu tuplasti mun vauvaan verrattuna, niin ei ole todellakaan mikään ihme, että se toinen äiti jaksaa leipoa pullia iltapäivällä. Minä silloin vain ihmettelin, että miten rautaisia muut äidit voivat olla, kun minä niukin naukin jaksoin lämmittää mikrossa lihapiirakan itselleni. Olin niin valtavassa univajeessa.



Ja päiväunet meni vaunuja hyssytellessä kymmenisen kertaa, ei siinä samalla ehtinyt edes fyysisesti niitä pullia leipomaan, vaikka jostain olisi sen tarvittavan energiankin saanut.

Pyöriikö vauva? Onko sen jotenkin hankala olla ja vain tissille rauhoittuu? Tarkoitan hankalalla sitä, että pyörii, heiluttelee käsiään tai on muuten rauhattoman oloinen ja siis yleensäkin paha olo.



Mietin lähinnä sitä, että voisiko kuitenkin kyseessä olla allergia. Itselläni on kolme lasta ja jokaisella on 2-3kk iässä (jolloin usein allergiat puhkeaa) alkanut katkonaiset unet (herätykset 10min-1,5h välein), uneen nukahtamisen vaikeudet ja heräilleet helposti. Esikoisella oli vain pientä karheumaa poskissa enkä ollenkaan tajunnut, että kyseessä oli allergiat, jotka meillä valvotti. Poika ei edes itkenyt vaan vain heräili ja kiehnasi. Oli aika vanha ennen kuin tajuttiin mistä kyse.



Toki jotkut vauvat heräilevät luonnostaan todella usein ja nukahtamisvaikeuksia on. Keskimmäinen lapseni on tällainen läheisyystankkaaja, nukkui 1,5-vuotiaaksi vain jos sai koskettaa minun lämmintä ihoa ja nukuttaminen oli vastasyntyneestä asti todella, todella työlästä. Ei huolinut tuttia eikä pulloa ja roikkui tissillä päivät ja yöt. Edelleen heräilee 2-4krt yössä ja ikää on 2v.



Yritä ottaa mahdollisimman rennosti. Jos vauva nukahtaa helpoiten autoon, käykää autoajeluilla. Unohda ainakin kaikki "opit" siitä miten vauva tulisi nukuttaa. Tärkeintä on muodostaa elämästänne mahdollisimman helppoa ja toisaalta myös vauvat muuttavat itse rytmejään ja tapojaan jatkuvasti. Joku toinen tapa toimii tänään, joku toinen taas huomenna.

Pyöriikö vauva? Onko sen jotenkin hankala olla ja vain tissille rauhoittuu? Tarkoitan hankalalla sitä, että pyörii, heiluttelee käsiään tai on muuten rauhattoman oloinen ja siis yleensäkin paha olo.

Mietin lähinnä sitä, että voisiko kuitenkin kyseessä olla allergia. Itselläni on kolme lasta ja jokaisella on 2-3kk iässä (jolloin usein allergiat puhkeaa) alkanut katkonaiset unet (herätykset 10min-1,5h välein), uneen nukahtamisen vaikeudet ja heräilleet helposti. Esikoisella oli vain pientä karheumaa poskissa enkä ollenkaan tajunnut, että kyseessä oli allergiat, jotka meillä valvotti. Poika ei edes itkenyt vaan vain heräili ja kiehnasi. Oli aika vanha ennen kuin tajuttiin mistä kyse.

Toki jotkut vauvat heräilevät luonnostaan todella usein ja nukahtamisvaikeuksia on. Keskimmäinen lapseni on tällainen läheisyystankkaaja, nukkui 1,5-vuotiaaksi vain jos sai koskettaa minun lämmintä ihoa ja nukuttaminen oli vastasyntyneestä asti todella, todella työlästä. Ei huolinut tuttia eikä pulloa ja roikkui tissillä päivät ja yöt. Edelleen heräilee 2-4krt yössä ja ikää on 2v.

Yritä ottaa mahdollisimman rennosti. Jos vauva nukahtaa helpoiten autoon, käykää autoajeluilla. Unohda ainakin kaikki "opit" siitä miten vauva tulisi nukuttaa. Tärkeintä on muodostaa elämästänne mahdollisimman helppoa ja toisaalta myös vauvat muuttavat itse rytmejään ja tapojaan jatkuvasti. Joku toinen tapa toimii tänään, joku toinen taas huomenna.

en osaa kertoa milloin helpottaa, sama meininki edelleen ja tyttö on 10 kk.Tissin syönti on vähentynyt kiinteiden tultua, mutta ei se heräily yhtään.



Apuna jaksamiseen on se, että tytölle on 3 krt viikossa päivisin hoitaja 4 tuntia, että saan nukkua. Ja viikonloppuyöt valvoo mies. Kannattaa ehdottomasti hyödyntää kaikki tukiverkot ja vaikka ostaa hoitoapua!