2-v. ja puhe?!
Kuinka paljon teidän 2 vuotiaat puhuvat. Meidän tyttö sanoo joitakin sanoja, mutta tosi harvoin esim. kahden sanan "lauseita". Neuvolassa kauhisteltiin puheen kehittymättömyyttä. Ei ystävienikään 2- vuotiaat puhu kuin yksittäisiä selkeitä sanoja.
(Sitten EI kiitos sellaisia vastauksia, että meidän lapsi luki jo yksivuotiaana!)
Kommentit (30)
Meillä 2-vuotiaalla oli noin yksi sana ("ei"), 2,5-vuotiaana oli muutama sana ja silloin mentiin käymään puheterapeutilla joka ei ollut suuremmin huolissaan, mutta pääsimme kuitenkin tukiviittomakurssille. Lapsi alkoi puhua vähän reilu 3-vuotiaana, 4v-tarkistuksessa sanavarasto oli 5-vuotiaan tasolla.
Toisella lapsellamme oli 2,5-vuotiaana "lause" jonka terkkari kuuli (tyyliin "vauva tutti pois"), ja se riitti terkkarille että ihan ok puhe kehittyy, nyt lapsella on kuitenkin todettu lukihäiriö.
Oltaisiin iloisia, että tukitoimia kunnan puolesta löytyy!
2-vuotias jotuuu puheterapeutille jos ei sano YHTÄÄN sanaa
Tiedän tässä useamman tapauksen joissa 2-vuotias on joutunut puheterapeutille vaikka on sanonutkin noin 20 sanaa. Kun eräiden nipoterkkojen mielestä 2-vuotiaan tulee sanoa jo sen 70 sanaa ja pieniä lauseita.
Itse henk. koht. en vie lastani puheterapiaan vaikka sanat rajouttuvatkin kolmeen + yhteen kahden sanan lauseeseen.
Mun mielestä ihan turhaa noin pienelle.
Sitä paitsi. Meidän 2-vuotias hyppii tasajalkaa, pukee itse, riisuu itse, käy potalla/wc-pöntöllä supistajan kanssa ja on siis aikalailla päiväkuiva, eikä olla noiden asioiden eteen tehty muutakuin annettu lapsen harjoitella.
Silti, terkka oli sitä mieltä että lapsi on alikehittynyt kun ei vielä puhu kuin muutamia sanoja. Sanoin terkalle että pidä tunkkisi, huolestun vasta jos hän on yhtä puhumaton vuoden päästä..
Oltaisiin iloisia, että tukitoimia kunnan puolesta löytyy!
jonka ei tarvitse osata niitä lauseita. Sanat riittävät.
Siksi 2-vuotias JOUTUU, koska puheterapia on noin pienelle turhaa, samaa hommaa voi tehdä kotona, esim. osoittaa palloa ja sanoa että pallo... HUOH.
Eriasia jos joku 3-4-vuotias ei puhu kuin muutamia sanoja.
Meillä 2 v 2 kk puhuu koko ajan, ja tuntuu että saa sanottua ihan mitä tahansa. 4-5 sanan lauseet onnistuvat aivan helposti tyyliin "minä tänään leikin siskon kanssa leegoilla", "minä leippaasti söin lounasta". Toki päälauseilla kommunikoi vielä. N. vuosi sitten oli ehkä kuvaamasi kaltainen tilanne meillä.
eihän 2-vuotiaan vielä tarvitse lausein puhua, riittää että tulee useita sanoja. Vasta siinä 2,5-3-vuoden välimaastossa aletaan huolestua jos ei tule lauseita.
Mun lapsella oli jotain 20 sanaa 2-vuotisneuvolassa, muutaman kuukauden kuluttua alkoi puhua lausein, ja heti kun hoksasi sanojen yhdistelyn alkoi lauseet olla jo hyvinkin pitkiä.
2-vuotias joutuu ylimääräiseen kontrollikäyntiin, koska hän ei puhunut kuin 1-2 sanan lauseita.
2 sanan lauseet riitä. Vai oliko hän jo kuitenkin lähempänä kolmea vuotta?
2-vuotias joutuu ylimääräiseen kontrollikäyntiin, koska hän ei puhunut kuin 1-2 sanan lauseita.
sitten 2 v 10 kk ikäisenä 20 sanaa ja silloin tuli vasta ekaa kertaa kahden sanan lause tyyliin " anna maitoa".
Vasta aika tasan 3 vuotiaana puhe lähti kehittymään ja lauseita alkoi tulla.
Nyttemmin 4,5 vuotias, puhuu pitkiä lauseita ja sanoja. Ainoastaan sanojen taivuttamisessa on ongelmia.
2 v neuvolassa kävi ilmi ettei puhu kuin muutaman sanan lauseita. 2,5-vuotiaana käytiin kontrollissa, jolloin poika puhui jo pitkiä lauseita. Ihan turha reissu mielestäni kun meillä esikoisen kanssa oli ihan sama homma, mutta tuolloin ei ollut ollenkaan 2 v neuvolaa vaan 2,5-3-vuotiaana.