G: Mistä asioista äitiysneuvolassa pitäisi puhua, mutta ei puhuta?

ehtinyt perhevalmennukseen kun synnytys tapahtui ennenaikaisesti. Ja toisen kohdalla sitä ei edes ehdotettu kun olettivat että olen sen jo käynyt ja minä en sitä tajunnut pyytää..



Mutta itselleni tuli todellisena yllätyksenä synnytyksen jälkeen kun piti vielä synnyttää se istukka. Se meinaan teki todella häijyä kun painelivat kipeää/löysää vatsaa ja koittivat vetää napanuorasta. Istukka ei irronnut kuin vasta leikkauksella.. Tuosta ei kukaan kertonut minulle mitään!!!

äidille ja lapselle mahdollisista. Ei tietenkään kaikkea, mutta äitien pitäisi tietää, että kaikki ei aina mene hyvin.



Ihan shokkisia perheitä saanut hoitaa, kun missään kukaan ei ole maininnut, että luonnolliseen tapahtumaan liittyy riskejäkin.



Omasta kokemuksesta on jäänyt vaivaamaan se terkkareiden asenne ongelmiin "sellaista se on, niiiin".



Kuinka sitä saa epävarmana puhuttua tunteistaan, väsymyksistään ym saati tuleeko kuulluksi, kun vastauksena on se iän ikuinen "sellasta se nyt vaan on" -vastaus?

miten karmeaa on totaalinen univaje kun yölläkin pitää hoitaa vauvaa. Eikä siihen oikeasti saa mistään apua, ainakaan jos imettää, joten turhat lässynläät voi unohtaa. Äitejä pitää vaan tosissaan VAROITTAA tästä toimintakykyä uhkaavasta riskistä.

Vaikka osa ei pidä perhepeti-ajatuksesta, niin meillä se oli pelastus. Oli ihana imettää yöllä, kun ei tarvinnut nousta sängystä ylös ja kaikki sai syötön jälkeen jatkaa uniaan heti. Ei tarvinnut itsekään herätä kokonaan. Mies ei edes herännyt koskaan yösyömisiin. Jos häneltä kysyttiin, että montako kertaa vauva söi yöllä, ei hänellä ollut siihen antaa mitään vastausta. Mutta toki tämä perhepeti on sellainen asia, että siihen ei kaikki totu millään tai halua sitä edes harkita. Itseäkin mietitytti perhepedin turvallisuus. Meillä mies ei kääntyile unissaan, emmekä kumpikaan käyttäneet alkoholia ja vauvakin oli isokokoinen ja nukkui sängyn yläreunassa päiden tasolla, joten nukkuminen onnistui hyvin.

Toinen tärkeä asia on, että vauvan liikkeiden ei aivan loppuraskaudessakaan kuulu vähentyä. Sellaistahan kuulee paljon, että vauva "rauhoittuu" vähän ennen synnytystä...väärä tieto, pitää mennä äitiyspäivystykseen jos vauva ei liiku entiseen malliin! Itselleni kävi ikävästi enkä tiedä, olisiko tilanne toinen, jos olisin mennyt polille ajoissa.

Minä olen aina ajatellut, että rauhoittuminen on merkki tilan loppumisesta ja synnytyksen lähestymisestä. Liikkeitä tuntuu kyllä, mutta ovat enemmän sellaista punkeamista kuin voimakasta muljaamista.

Toinen tärkeä asia on, että vauvan liikkeiden ei aivan loppuraskaudessakaan kuulu vähentyä. Sellaistahan kuulee paljon, että vauva "rauhoittuu" vähän ennen synnytystä...väärä tieto, pitää mennä äitiyspäivystykseen jos vauva ei liiku entiseen malliin! Itselleni kävi ikävästi enkä tiedä, olisiko tilanne toinen, jos olisin mennyt polille ajoissa.

Lapsilisästä, elatusmaksuista, asumistuesta, asumislisästä, kotihoidontuesta, toimeentulotuesta, hoitolisästä, hoitomaksuista, vammaistuesta... Kotiavusta, päivähoidosta, tukiverkosta, isovanhemmista, leikkikavereista, perheneuvolasta, parisuhteesta...

miten karmeaa on totaalinen univaje kun yölläkin pitää hoitaa vauvaa. Eikä siihen oikeasti saa mistään apua, ainakaan jos imettää, joten turhat lässynläät voi unohtaa. Äitejä pitää vaan tosissaan VAROITTAA tästä toimintakykyä uhkaavasta riskistä.

Vaikka osa ei pidä perhepeti-ajatuksesta, niin meillä se oli pelastus. Oli ihana imettää yöllä, kun ei tarvinnut nousta sängystä ylös ja kaikki sai syötön jälkeen jatkaa uniaan heti. Ei tarvinnut itsekään herätä kokonaan. Mies ei edes herännyt koskaan yösyömisiin. Jos häneltä kysyttiin, että montako kertaa vauva söi yöllä, ei hänellä ollut siihen antaa mitään vastausta. Mutta toki tämä perhepeti on sellainen asia, että siihen ei kaikki totu millään tai halua sitä edes harkita. Itseäkin mietitytti perhepedin turvallisuus. Meillä mies ei kääntyile unissaan, emmekä kumpikaan käyttäneet alkoholia ja vauvakin oli isokokoinen ja nukkui sängyn yläreunassa päiden tasolla, joten nukkuminen onnistui hyvin.

Mulla esikoinen oli vauva, joka olisi nukkunut perhepedissä, jos olisi nukkunut tippaakaan. Hänpä ei nukkunut, vaan huusi kurkku suorana koko ajan, joten ei paljon perhepeti pelastanut. Toisen lapsen kohdalla se taas sujui kuin tanssi. Silti, 6 vuotta esikoisen syntymän jälkeen, kärsin edelleen sen ensimmäisen vuoden aiheuttamasta totaalisesta univajeesta - meillä kun esikoisen yöherättelyt loppuivat vasta puolisen vuotta sitten.

Joku edellä kysyi, käymmekö me perhevalmennuksissa. Myönnän, en käynyt, mutta ei mulle sellaista ollut tarjollakaan. Oli pelkkä synnytysvalmennus, jossa puhuttiin vain siitä, miten synnyttäminen sujuu kuin tanssi kun muistaa ajatella positiivisesti, että lantionpohjan lihaksia pitää muistaa treenata ja pitää muistaa olla mies ja nainen. Kaikki yhtä hevon hömppää, josta ei ollut mulle tippaakaan apua sitten, kun vauva oli syntynyt. Nyt perhevalmennuksia olisi tarjolla, mutta meitä uudelleen synnyttäjiä ei niihin huolita.

Mulle olisi ollut tärkeämpää puhua siitä, miten äitiys ja isyys vaikuttavat parisuhteeseen, että kaiken tämän itsekeskeisen maailman keskellä pitää oikeasti olla myös äiti ja isä, että imetys ei välttämättä suju ja syitä siihen voi olla sata, tai että imetys voi sujua ihan tuskitta ja vaivatta. Olisi ollut hyödyllisempää, jos neuvolassa olisi toista lasta odottaessa keskusteltu enemmän siitä, miten tuetaan sisarusten lämmintä suhdetta, kuin siitä, miten suhtautua mahdolliseen mustasukkaisuuteen, jota ei meidän perheessä esiintynyt sitten ollenkaan. Pikkuveli kun oli isosiskolle hartaasti odotettu kaveri, eikä ollenkaan mikään kilpakumppani. Isosiskous ylipäänsä oli hänelle kunniatehtävä, on vieläkin, ja esikoinen tietää erityisen paikkansa perheessä juuri siksi, että hän on esikoinen. Nyt, kun odotan kolmatta lastani, neuvolassa vaivaudutaan juuri ja juuri tervehtimään. Mulla ei ole mahdollisuutta tuoda esille mieltä askarruttavia kysymyksiä tai kysellä mitään, neuvolan täti ei vaivaudu selittämään mulle mitään eikä antamaan mitään esitteitä, koska "kyllähän sä nää jo tiedät". No, tiesin kolme vuotta sitten, kun olin viimeksi raskaana, mutta ei nämä kaikki asiat ole mulle ikuisiksi ajoiksi jämähtänyt mieleen. Olen yrittänyt sanoa, että olen oikeasti unohtanut suurimman osan tästä raskaushömpästä, mutta ei neuvolan täti ota kuuleviin korviinsakaan.

Kannattaa ottaa asioita puheeksi siellä neuvolassa, eikä vaan odottaa "valmista" keskustelurunkoa.

Minä olen aina ajatellut, että rauhoittuminen on merkki tilan loppumisesta ja synnytyksen lähestymisestä. Liikkeitä tuntuu kyllä, mutta ovat enemmän sellaista punkeamista kuin voimakasta muljaamista.

Toinen tärkeä asia on, että vauvan liikkeiden ei aivan loppuraskaudessakaan kuulu vähentyä. Sellaistahan kuulee paljon, että vauva "rauhoittuu" vähän ennen synnytystä...väärä tieto, pitää mennä äitiyspäivystykseen jos vauva ei liiku entiseen malliin! Itselleni kävi ikävästi enkä tiedä, olisiko tilanne toinen, jos olisin mennyt polille ajoissa.

Mutta liikkeiden _määrän_ ei kuulu vähentyä.

ja siitä, että ensimmäiset raskaudenjälkeiset kuukautiset ovat kuin veriputous.



MOlemmat olivat minulle yllätyksiä - ja monelle muullekin, sen olen netissä havainnut.

Lisäksi avun hakeminen pitäisi tehdä jotenkin inhimillisemmäksi. Nevoloissa ei uskalla valittaa väsymystä, uupumista, itkemistä, kun se tuntuu olevan kiellettyä. Tulee mieleen vain uhkakuvia lastensuojelutoimenpiteistä. Pitäisi selittää, että neuvolan perhetyö on eri asia. Ja esitä pitäisi tietysti olla tarjollakin.

Käyn neuvolassa vain "mittauttamassa" ym. itseäni ja vauvaa/lasta. Ei ole mitään tarvetta keskustella siellä muusta. Sitä varten on kirjallisuutta, lehtiä, internet, ystävät ja sukulaiset.

jota joskus tarvitaan ihan konkreettisesti kotiin. Muuten olen saanut myös tietopuolen lukemalla ja äidiltäni paremmin kuin neuvolasta, mutta en toisaalta muista millaisia kysymyksiä esitin joskus 20 vuotta sitten esikoisen kanssa.

että synnytyksessä voi mennä moni asia vikaan. Sairaaloiden synnytysvalmennus on pelkkää auvoista päähänsilittelyä ja todellisuudessa synnytys voi olla mitä traumaattisin kokemus. Ruusunpunaiset lasit pois silmiltä ja rehellistä puhetta mitä voi tapahtua.



nim. ei normi-synnyttäjä

Luin kyllä kaiken mitä neuvolasta sain, mutta mielestäni ei missään mainittu ettei imetys ole alusta asti helppoa.

Ja maidon nousu oli jotain ihan hirveää. Siihen en osannut varautua ensimmäisellä kerralla.

Eräs kaverinikin harmitteli ettei kukaan puhunut imetyksestä kuin sai kaksi ensimmäistä.

Heitä ruokki pullolla vain. Luuli ettei imetys onnistu kun oli niin kivuliasta ja vaikeaa.

Ennen kolmatta keskusteltiin pitkään ja annoin neuvoja ja kolmannen imetys sitten onnistuikin.

Mä sain esikoiseni 22 vuotiaana 16 vuotta sitten.

Ja nuo kaikki asiat oli mulle ilman neuvolaakin selviä.

Ja silloin ei ollut edes nettiä, mistä etsiä.



Naiset älkää olko niin avuttomia, ottakaa asioista selvää.

Kannattaa ottaa asioita puheeksi siellä neuvolassa, eikä vaan odottaa "valmista" keskustelurunkoa.

1) Kun olin raskaana, en tiennyt mistään av-palstasta mitään, enkä tuntenut ketään joka olisi myös ollut raskaana

2) Miten ihmiselle voi tulla mieleen kysyä sattuuko imetys, kun ei ole koskaan käynyt pienessä mielessäkään, että se VOI sattua?

Niin, että kyllä perusasioiden esilletuomisen pitäisi tapahtua sen ammattihenkilön toimesta.

Esikoisen kohdalla ei sanallakaan sanottu miten helvetin kipeää se tekee. Imettää ja itkee ensimmäiset viikot. Tai vaihtoehtoisesti miten vaikeaa se voi olla. Kaikilla se ei vain suju "tissi suuhun lopsauta" menetelmällä.

Mutta siitä kivusta - siitä pitäisi varoittaa ja puhua!

Osastolla nuori kätilö kertoi, ettei heillä opinnoissakaan puhuta tarpeeksi siitä, miten hankalaa imetys voi olla!

Mä sain esikoiseni 22 vuotiaana 16 vuotta sitten. Ja nuo kaikki asiat oli mulle ilman neuvolaakin selviä. Ja silloin ei ollut edes nettiä, mistä etsiä. Naiset älkää olko niin avuttomia, ottakaa asioista selvää.

En tiedä olenko erityisen onnekas, mutta meillä käytiin nuo kaikki asiat läpi perhevalmennuksessa. Tapaamisten sisältöihin voi myös itse vaikuttaa.

Lopun tiedän sain itse googlaamalla ja selvittämällä. Synnytys meni ihan hyvin ja imetyksen kanssa oli ongelmia, mutta ei mitään, mikä olisi jäänyt kaivelemaan.

Tosi huonoja kokemuksia teillä..