Kielsin mieheltäni pikkujouluihin menemisen
Sanokaa mitä sanotte, mutta en vaan luota niihin harakoihin, jotka kuitenkin parveilevat mieheni ympärillä koko illan. Helppo siinä on sortua pettämään, varsinkin jos on juonut paljon alkoholia. Lisäksi meillä on ollut viime aikoina suhteessa vaikeaa, mikä osaltaan vaikutti päätökseeni. Mieheni loukkasi minua jokin aika sitten niin pahasti, etten tiedä voinko sitä unohtaa tai anteeksi antaa (loukkaus liittyi ulkonäkööni). Kärsikööt nyt sitten tällaisen rangaistuksen!
Kommentit (57)
Vierailija:
Kasvakaa jo mammat aikuisiksi ja lopettakaa miestenne holhoaminen & lupien myöntäminen,mielestäni aikuisen ihmisen ei tarvi lupia kysellä,riittää että ilmoittaa menonsa.
Kun toinen menee jonnekin, niin toinen hoitaa lapsia yksin kotona. Jos lapset ovat kovin pieniä ja itkuisia tai muuten hankalia, niin KYLLÄ pitää kysyä lupa, on se sen verran paskamainen nakitus. Eri juttu tietysti, jos lapsia ei ole, tai jos he ovat niin isoja, että toinen ei ole kotiin sidottu siksi, että toisella on meno. Lapset ovat pieniä vain vähän aikaa, kovin monia pikkujouluja ei tästä syystä tavallisen perheen isä (eikä äiti) missaa.
Kiitos antoisasta keskustelusta, tämä oli provo :) Ei kuitenkaan aivan tuulesta temmattu, sillä tuttavapariskunnalla on juuri tällainen tilanne, ettei vaimo päästäisi miestään juhlimaan. Meillä taas mies pääsee tänä vuonna ja muinakin vuosina pikkujouluihin, enkä kehtaisi sitä häneltä kieltääkään. Toki jäisi, jos pyytäisin, mutta en koe että aikuista ihmistä voi määräillä tuollaisessa asiassa. Pikkujouluthan ovat vallan mainio tilaisuus ottaa rennosti ja juhlia työkavereitten kanssa. Jos mies siellä innostuu pettämään, niin pettää taatusti muuallakin.
Hauskaa pikkujoulua kaikille! :)
ap
aika kiltti mies jos sua tottelee. Ja rakasta sua paljon.
ja jos miehesi vielä suostui olla menemättä sinne hyvä niin.
Ei taida suhde kovin hyvillä kantimilla olla, jos täytyy toiselta kieltää jotain. Aina voi tietenkin ilmaista oman mielipiteensä, mutta ihan kieltää aikuiselta ihmiseltä. Voi mies-parkaa millaisen justiinan kanssa on naimisissa!
Onneksi tuollaiset painajaiset saavat mitä tilaavatkin ja ennen pitkää mies lähtee lätkimään
niin jättää menemättä eikä edes katkeroidu siitä....älkää myöskään te muutkaan sitä tehkö ;)
Aika hatarilla perusteilla kiellät.. Taidat olla provo.
kaupassa käynnin, roskapussien viennin jne. Sillä koskaanhan ei tiedä missä se mies-parkasi saattaa törmätä naisiin..
Mutta hei ihan tosissaan, ei se ole ole " niiden harakoiden" vika jos miehesi retkahtaa, silloin saat kyllä syyttää ainoastaan miestäsi!!
Sain kutsun, vaikka olen äitiyslomalla ja päätin etten mene. Mielestäni mieskin voi siis jättää menemättä. En ole varma aikooko mies mennä tahdostani huolimatta, mutta ollaan asiasta riidelty. En keksi yhtään hyvää syytä mitä siellä tekisi, naimisissa oleva mies.
ap
Kyllä mun mielestä parisuhteessakin voi kieltä jotain...esim. kännäyspikkujoulut sen jälkeen kun mies on loukannut. Jos mun ulkonäköö ja mua loukattas, varmasti olisin maassa pitkän aikaan ja ehkä kieltämisen sijaan sanoisin etten haluaisi että meet tai muuta vastaavaa joka ei kuullosta yhtä ehdottomalta.
Itse oon miehen pikkujouluaikaan raskaana (n. rv 35), ja olisin iloinen jos hän ei menisi...tähän asti muistaakseni aina on joihinki pikkujouluihin mennyt ja kaiketi menee nytkin... no kunhan yöks tulee kotiin:)
Voi miesparkaa. Sä olet varmaan se sama tyyppi joka kertoi täällä joskus muinoin että on rajoittanut miehensä vessassa käynnin 15minuuttiin päivässä?
Mua säälittää tollanen ämmien miestensä paimentaminen! Mies olisi rennompi ja arvostaisi sua enemmän kun antaisit sille vapauksia. Ja tulisit huomaamaan saman kuin minä; Mitä enemmän antaa sen miehen käydä poikien kanssa pelaamassa snookeria, kaljalla tai lätkämatsissa, sitä vähemmän se haluaa sinne lähteä!!!!
Miksi ihmeessä sen juuri sinne pikkujouluihin tarvitsisi mennä. On sillä varmaan tuhat muutakin menoa, mutta kuinka se pikkujoulu olisi niistä juuri se, jota ei mistään hinnasta voi jättää väliin.
Hyvä kun haluat hoitaa parisuhdettasi. Yksin pikkujouluihin meneminen ei ole mitään hoitamista, vaikka täällä muuta väitetään. Kyllä parisuhteessa saa olla alamäkiä, eikä se tarkoita silti, että siitä automaattisesti pitäisi seurata ero. Tai ei varsinkaan tarkoita, että ero olisi ainoa oikea ratkaisu.
Anna mun nauraa. Kaikilla on tietysti tyylinsä, mutta muistuttakaa että jos parisuhteeni, itsetuntoni ja järkeni on ikinä tuossa jamassa kuin ap:lla, ampukaa varoittamatta.
P.S. Monet pikkujoulut kiertäneenä en ole vielä törmännyt tapaukseen, jossa toinen olisi joutunut jäämään kotiin koska puoliso ei päästä. No, häpeäisin minäkin...
niin aivan varmasti kieltäisin.mitäs rupee haukkumaan.minun miestä ei paljon kiinnosta juopotella,mutta sen kerran kun se kysyy voiko lähtä kavereitten kanssa vaikka baariin niin en sitä kiellä mutta jos olisi sama tilanne kuin sulla niin kieltäisin niin kuin sinäkin.
Uhkaili kyllä ettei mene, mutta pitäähän niissä käydä!
Terveessä, hyvässä suhteessa toista ei tarvitse kieltää menemästä pikkujouluihin tms.