Gallup: onko perheessänne käytössä lasten iltarukous?

nuo kaiken maailman diakonissien lapset. Ei ole terve kasvuympäristö, ei.

pienenä opetettu:





minä (nimi) pienoinen, illan tullen rukoilen.

Pienet kädet yhteen liitän, taivaan isää aina kiitän.



Vielä en tiedä alanko lapsellemme opettaa iltarukousta, mies ei niin uskonnollinen. Lapsi vasta vähän yli yhden niin ei vielä niin paljon ymmärrä. Mutta itse olen kokenut että rukoilusta saa "rauhaa sielulleen ja luo turvallisuudentunnetta ja auttaa jaksamaan vaikeissa elämänvaiheissa.



mitä myös toivon omalle jälkikasvulle.

lapsi saattaa mummon kanssa lukea iltarukouksen. Kotona luemme sitten muita satuja.

Levolle lasken Luojani. Olen tuohon itse lapsena tottunut, mutta tuo kuolemasta muistuttaminen tuntuu minusta vähän kurjalle. Olenkin miettinyt, että joku muu rukous olisi mukavampi lapsille. Täällä onkin pari hyvää vaihtoehtoa!

Meillä on tuo sama rukous, ja olen ajatellut samaa, että onko vähän synkkä. Mutta ei ole lapsia haitannut.

koska en voi uskoa, että jos rakastava Jumala olisi olemassa hän sallisin sen, että maailmassa joka viides ei osaa lukea, suuri osa asuu köyhyysrajan alapuolella, ihmisiä kidutetaan, tapataan vainotaan, on äärimmäisiä sääilmiöitä ja sotia, sekä perussuomalaisia, joille humanistiset arvot on kirous.



Olemme siis henkinen ja humanistinen ateistiperhe.

Itselläni on kristillinen vakaumus toisin kuin vanhemmillani, joten omille lapsilleni olen opettanut iltarukouksen. Emme lue mitään "lapsellista" rukousta, koska yleensä iltarukous jää vahvasti elämään myös aikusena. Meillä on seuraava iltarukous:

"Tunnet Jeesus pienimmänkin, taivaan linnut minutkin, kuulet hennon viserryksen, hiljaisimman kuiskauksen, huolestuneen huokauksen, äänettömän ajatuksen. Kiitos että mennä saan suojassasi nukkumaan. Amen."

Luettiin tosi pitkään se paperista, mutta nyt jo osataan se :)

Emme usko Jumalaan tai jumaliin emmekä kuulu kirkkoon.

En tunne mitään tarvetta moiseen höpöhöpöön.

Säälittää kyllä suunnattomasti nuo kaiken maailman diakonissien lapset. Ei ole terve kasvuympäristö, ei.

Ajattelin heti, että siinä "turvallinen ja levollinen, hyvä kasvuympäristö lapselle".

Lapsiperhe, jossa kielletään ihmisen hengellisyys (tarve ja kaipuu niihin asioihin), olisi mielestäni se huono ja epäterve kasvuympäristö.

Ottakaa nyt huomioon myös se, että hengellisyyttä voi toteuttaa monin eri tavoin; ei kaiken tarvitse olla ryppyotsaista ja ahdasmielistä. Yhtälailla mennään pieleen siinä, kun kielletään ihmisestä yksi perustarve pois.

"rakas Jeesus siunaa meitä, anna meille enkeleitä..."



Lisäksi joskus rukoilemme vapaamuotoisesti asioiden puolesta, mitä milloinkin on sydämellä.



Olen vähän huono rukoilemaan ääneen. Enemmän rukoilen lapseni puolesta kuin hänen kanssaan, vaikka joka ilta iltarukous rukoillaankin.

mutta ehkä sitten kun lapset vähän kasvavat niin ajattelin, että meillä aletaan lukemaan iltarukoukseni Levolle lasken Luojani, niinkuin minunkun lapsuudessani.

no meillä nukkumaan mennessä lauletaan laulu: nuku lapseni mun, nuku lauleluhun, siipi enkelin on turvas voittamaton, sen turvin sä saat nähdä untesi maat, nuku lapseni mun , nuku lauleluhun.



sen jälkeen ihan vapaamuotoisesti rukoillaan yhdessä eli kiitetään taivaan isää eletystä päivästä, kerraten siinä mitä kivoja asioita on tapahtunut päivän aikana ja pyydetään vaikkapa lunssan paranemisesta. Muistetaan myös kaikkia läheisiä rukouksessa.

Meillä ei ole iltarukousta, mutta joskus (ei siis säännöllisesti) toivottelemme "hyvää yötä, Jeesus myötä, kiitos tästä päivästä".

Omasta puolestani syy on se ettei vaan ole käytäntöä, mutta jos niin tekisin niin tod.näk. ateistimieheni pistäisi sille heti stopin. Ei mekään äidin kanssa lapsena rukoiltu vaikka hän onkin harras uskovainen, mutta hän sanoi minulle aina että kannattaa itsekseen rukoilla ja niin teen edelleen.

Rakas Jeesus siunaa meitä,

anna meille enkeleitä.

Siivilläsi meitä peitä,

älä koskaan meitä heitä.



Jossain vaiheessa heräsi aina kysymys, että minne se Jeesus meidät heittää.



Lapset oli myös seurakunnan kerhossa. Ihan tapakristittyjä ollaan, kirkossa käydään vain konfirmaatiossa, häissä ja hautajaisissa.

on täälläkin näkyvä asenne, että lapsi saa itse muodostaa käsityksensä Jumalasta ja uskosta, mutta itse pidetään "koko touhua" hörhöilynä. Aikuisilla on joskus ihmeen heiveröiset käsitykset itsestään mallin antajana. Eipä kai lapsi kiinnostu asiasta, jota vanhemmat pitävät hölmönä. Paitsi ehkä murkkuiässä sitten, jos haluaa kapinoida.

Mä toivon, että lapsistamme ei tulisi uskovaisia, ei edes tapauskovaisia (jotain ihme skitsoja? ei niitä voi ymmärtää eikä selittää). Emme silti hylkää lapsiamme, jos jonkin uskon valitsevat aikuisena. Kasvatamme lapset siihen, että mitään jumalia ei ole olemassa. Miksi meidän lasten edes pitäisi kiinnostua asiasta?

on täälläkin näkyvä asenne, että lapsi saa itse muodostaa käsityksensä Jumalasta ja uskosta, mutta itse pidetään "koko touhua" hörhöilynä. Aikuisilla on joskus ihmeen heiveröiset käsitykset itsestään mallin antajana. Eipä kai lapsi kiinnostu asiasta, jota vanhemmat pitävät hölmönä. Paitsi ehkä murkkuiässä sitten, jos haluaa kapinoida.

Lapset 2- ja 1-vuotiaat, mutta nyt kun muistutit, pitää alkaa opettaa esikoiselle. Osaa kuitenkin jo panna kädet ristiin, kun käymme perhekerhossa myös loppuhartaudessa, ja koko perheen voimin perhekirkossa, kun sellaisia järjestetään.



Minulla oli lapsena (ja vieläkin...)



Rakas Jeesus siunaa meitä,

anna meille enkeleitä.

Siivillänsä meitä peitä,

älä meitä koskaan heitä.

Aamen.

Kasvatamme lapset siihen, että mitään jumalia ei ole olemassa. Miksi meidän lasten edes pitäisi kiinnostua asiasta?

Etkö usko siihen, että lapsesi joskus on elämässä yksin, kokee tarvitsevansa johdatusta, kuoleman edessä.

Siksi.

Sinun ajatusmaailmasi on todella kylmä.

lapselle iltarukousta, koska emme kumpikaan usko jumalaan. Itselläni oli lapsena "rakas Jeesus siunaa meitä". Joskus myös "Levolle lasken Luojani", mumma opetti. Äiti lauloi usein illalla siioninvirren "Mua siipeis suojaan kätke".