Taas työkaveri raskaana!
Meitä on yhteensä noin 80. Viime vuosien rekrytoinneissa on suosittu lapsettomia, vastavalmistuneita naisia vedoten siihen, että talon sisältä ei ole päteviä hakijoita (eli noin 40v 2 lapsen äiti 15 vuoden työkokemuksella ei kelpaa). Eilen sain kuulla, että jo 6. nainen tätä vuonna on ilmoittanut jäävänsä äitiyslomalle. Pomot ovat aivan hiilenä, sillä näyttää siltä, että koeajan jälkeen aloitetaan lapsenteko ja sitten jäädään kotiin lapsen kanssa.
Minusta tuo on hienoa! Ehdottomasti oikein, että vakityöpaikan saatuaa ryhtyy perustamaan perhettä, ei siinä tarvitse töiden jakamista ajatella. Silti on turha tunkea äitiyslomalaisten töitä meille "vanhoille" eli päjkäilkööt pomot keskenään, miten rekrytoinnit pitäisi hoitaa, että väki ei pakene kotiin.
Kyllä, olen katkera siitä, että en tällä koulutuksella ja työkokemuksella saanut haluamaani paikkaa vaan sen sai vastavalmistunut. Mutta en ole katkera sille, joka paikan sai vaan pomolle, joka olettaa, että paikasta aikoinaan kiinnostuneena hoitaisin sen nyt omien töiden ohessa, ilman lisäkorvausta. Ehei, haen vuorotteluvapaalle minäkin, kun kuopus menee eskariin.