Lue keskustelun säännöt.
Lapseni saa "kohtauksia", en enää tiedä miten toimia.
13.10.2011 |
Lapsi on 3,5v ja hän saattaa huutaa yhteen putkeen kaksikin tuntia ilman mitään näkyvää syytä. Jos yritän puhua hänelle niin huuto vaan yltyy, jos en huomioi mitenkään niin huuto saattaa muuttua uikutukseksi, mutta ei lopu. Ei auta, että pidän sylissä, silloin lapsi puree, lyö ym. minua.
Yleensä otan lapsen syliini ja pidän sylissä kunnes lopettaa, mutta omat voimat alkaa loppumaan kun toinen riuhtoo ja yrittää kaikin tavoin satuttaa minua. Huuto ei lopu yhtään aiemmin onko sylissä vai lattialla huutamassa.
En enää tiedä miten toimia. Neuvola on sitä mieltä, että kyse on vaan lapsen tempperamentistä.
Ainiin näitä "kohtauksia" on yleensä yksi vähän pidempi päivän aikana ja muutama lyhyempi.
Kommentit (61)
huuta ja karjua niin että ääni särkyy jopa tunninkin jos ei enemmän. Isännöitsijälle ilmoitettu. En tiedä pahoinpidelläänkö sitä vai mistä on kysymys. Vituttaa. Samassa perheessä on koira joka ulvoo ikäväänsä yksin ollessaan. Raivostuttava perhe naapurina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuopuksellani oli näitä. Ehkä ei ihan tuntia mutta kauan!!
Meillä ei auttanut sylissä pitämiset tai lohduttelut. Parhaiten auttoi kun oli lähellä ja pysyi itse rauhallisena. esim. puuhailin jotain muuta samalla, vaikka viikasin pyykkiä. Lapsi tuli viereen karjumaan jos koitin mennä kauemmas. Kesti kauan ennen kuin suostuin uskomaan että äitinä en voi lopettaa kohtausta. Voin lohduttaa lasta sen jälkeen, mutta ei ole sellaista taikatemppua jolla kohtauksen saisin loppumaan.
Meilläkin niitä tuli kivoina päivinä tai kun oli ollut paljon ohjelmaa. Usein kun oli palattu kotiin jostain. Meillä auttaa sään. rytmi, ajoissa nukkumaan ja se että asiat tapahtuvat ennalta arvattavasti, se että on lepohetkiä eikä liikaa uusia tilanteita / ihmisiä / ohjelmaa. Lapsi käyttäytyi mallikelpoisesti kaikkialla muualla, mutta "romahti" kotiin / vanhempien seuraan päästyään.
Tätä et ehkä halua kuulla, mutta meillä ne kesti aika monta vuotta... Ei tosin päivittäisenä. Nyt lapsi on koululainen, jolla on paljon kavereita, koulu ja harrastukset sujuu hyvin ja perheen kanssa on mukavaa.
Koita miettiä mitkä asiat auttaa itseäsi jaksamaan, koska tunnin huuto banaanijugurtin vuoksi on äärimmäisen ärsyttävää. Tee asioita jotka lisäävät voimavarojasi ja auttavat jaksamaan. Unta, liikuntaa, ulkoilua, omaakin aikaa. Ole armollinen itselles.
Tsemppiä!
Täysi komppi tälle. Mulla on kolme lasta, joista yksi on saanut ihan megalomaanisia raivokohtauksia 1,5 vuotiaasta 4,5 vuotiaaksi asti. Nyt on ihan viime kuukausina tullut seesteisempi kausi. Käytin lapsen (yksityisellä) psykologilla, kun pelkäsin että siinä on jotain pahasti vialla. Psykologi totesi, että kuuluu ihan normaaliin uhmaan ja että temperamenttiset lapset saa näitä kohtauksia. On OK antaa lapsen huutaa kiukku pois, jos hän ei rauhoitteluyrityksiin reagoi. Meillä kaikki yritykset vain pahensi tilannetta entisestään. Ja helposti lapsi huusi yli tunnin ihan mitä tahansa pikkuasiaa. Kehityksessä ei mitään viiveitä tai ongelmia, vaan päin vastoin lapsi on vähintään omalla ikätasollaan kaikissa taidoissa, minkä myös lääkäri totesi.
Aika parantaa, mutta tsemppiä kaikille kiukkupussien vanhemmille!
(en lukenut aiempia, mutta...) Meillä oli esikoisella näitä "kilahduksia" 2-vuotiaasta 6-vuotiaaksi. Kävin käsittelemässä asiaa myös neuvolapsykologilla. Kasvatuksessamme ei ollut mitään vikaa, eikä lapsen ympäristössä tms. Lapsen kiukunhallinnan mekanismit vain ei aivoissa ole kehittyneet vielä kunnolla. Eli siis mitään syyllistä on turha etsiä.
Psykologi sanoi, että toimimme oikein kun (kaiken muun jo useasti kokeiltuamme) olimme päättäneet antaa lapsen huutaa. Ainoa, mitä sanottiin oli, että puhutaan ne asiat sitten, kun olet rauhoittunut. Lapsi saattoi tosiaan huutaa täysillä sen 2h, eikä ottanut mitään järkipuhetta vastaan, ei saanut koskea jne., oli siis ihan omissa hysteriamaailmoissaan. Eipä siinä sitten muuta, kun odoteltiin aina rauhoittumista. Kummasti säästyi omatkin hermot. Iän mukana nuo kohtaukset jäivät pois itsestään, eskari-iässä ei enää tullut yhtään.
Siis olin hankala lapsi. Vietiin mua jollekin terapeutin kaltaiselle sedällekin juttelemaan, mutta eipä tuostakaan mitään hyötyä ollut. Lopputulos oli vain se, että mulla on kova temperamentti. Ihan täyspäinen aikuinen musta kuitenkin tuli, eikä mitään ongelmia silleen. Mut aika hankala lapsi olin joo. Mulle auttoi se, että jätettiin yksin omaan huoneeseen huutamaan. Jostain syystä se helpotti. Eihän lapsi jaksa yksin huutaa. Toinen mitä neuvottiin oli, että huudetaan koko perhe aamulla ennen päiväkotia. No joo. Kaikki varmaan ymmärtää, ettei tuo nyt ainakaan toiminu. Koko perhe vaan nauroi kun kaikkien piti kiukutella, vaikka ketään ei edes mikään suututtanu.
Mut voin lohduttaa. Uhmaaminen loppuu jossain vaiheessa. Viimeistään aikuisiässä niinku mulla. :)
Niin joo. Ikää on "jo" 26. :P
Niin, vikahan on automaattisesti lapsissa, sillä maailma on ihan terve paikka ja asiantuntijat tietävät että ei missään ole mitään vikaa. Jos joku sanoo vikoja löytyvän esim elämäntavoissamme, niin se ihminen on tietenkin masentunut. Uhmakohtaukset eivät ole sopivia, sillä eihän lapsi, tai kukaan muukaan, saa tahtoa itse, koska tässä maailmassa täytyy totella muita. Mutta tsemppiä teille, kyllä te vielä saatte lapsenne tahdon alistettua, sillä ympäristökin kannustaa siihen niin vahvasti. Jos ette, niin aina löytyy pillereitä joilla voitte muuttaa hänet vihannekseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
helpotti omaa oloa lukea näitä teidän tarinoita. Meillä 3v saa järkkyjä raivareita ja öisiä huutoja...Kiitos vinkeistä :) Ehkä nää joskus helpottaa!?!?
Ja oon huomannut, että nälkä ja väsymys laukaisee ne pahimmaksi. (Tuota lasta ei saisi IKINÄ päästää nälkäiseksi :D ) Ja esim. kotiintulohetki hoidon jälkeen on se, milloin tosi usein tulee totaalikilahdus.
Meillä auttaa kyllä se, että lasta pitää sylissä -väkisin. Holding-systeemiä siis. Siinä lapsi loppujen lopuksi rauhoittuu aina (voi mennä vaikka 20 min kiljuen, riuhtoen ja riehuen). Mutta rauhoittuu lopuksi aina, eikä halua lähteä enää sylistä pois! Se siinä on ideakin. Kannattaa kokeilla, ettei anna periksi! Rauhallisesti aina juttelen hänelle samalla, sanotan tunteita ja kerron, että pidän sylissä siksi, koska olet niin vihainen ja pahalla mielellä, että äiti haluaa auttaa.
Kerran lapselle tuli kova kakkahätä kesken kiukkukohtauksen (oli sylissä siis), ja raivo vähän hiljenemään päin jo. Lapsi kävi potalla ja kun en enää pyytänyt syliin, niin sanoi topakasti ja vaativasti, että "pidä minusta kiinni!"
Tilanteet loppuu aina siihen, että lapsi ja minä jutellaan ihan rauhassa kaikesta, luetaan kirjaa jne. Ja keskustellaan tilanteesta aina myös.
Mutta lohduttavaa kuulla muiden kokemuksia!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
valitan!
Lapsemme oli ja on juuri edellä kuvattujen kaltainen: kiltti ja hyväkäytöksinen, mutta myös tempperamenttinen ja voimakastahtoinen (kuiten äitinsä...).
Aluksi oli öisiä kauhukohtauksia n. 2-5-vuotiaaksi, sen jälkeen alkoivat raivokohtaukset päivällä. En sitten osannut itsekään suhtautua niihin ihan oikein, hermostuin ja tunsin valtavaa avuttomuutta. Mikään ei tuntunut auttavan, mitään en osannut sanoa tai tehdä. Kerrassaan kamalaa! Lisäksi lapsi oli itse näiden kohtausten jälkeen aivan poikki ja häpeissään, lähes itkimme molemmat yhdessä.
Nälkä ja väsymys ovat molemmat useimmiten kohtausten takana, mutta vaikeahan sitä on niitä aina välttää... Olen jo oppinut pitämään myslipatukoita tms. matkassa mukana ihan aina...
Nyt tilanne on vuoden verran ollut hieman parempi, osin siksi että lapsen itsetuntemus ja -hillintä on parantunut, osin siksi että me vanhemmat olemme oppineet tunnistamaan ja ennakoimaan "vaaratilanteet" ja minäkin olen vihdoinkin oppinut suhtautumaan niihin vähän rauhallisemmin - se oma huuto ja kuohahdus kun ei tilannetta todellakaan paranna!
Tsemppiä kaikille meille, ja murrosikää kohti, vai mitä :-)
kyllähän ihminen voi oksentaa, jos itkee ja huutaa ja raivoaa ja räkä valuu. Itkemisestä voi pyörtyäkin. Kai nyt 5 -vuotias osaa sanoa, jos päätä särkee, eikä ala raivoamaan selittämättä mitää. Et varmaan ole koskaan nähnyt raivoavaa uhmislasta ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei ole mitään pahoinpitelyä, höpö höpö. Ei sitä lasta siellä jääkylmällä kastella vaan hiukan vilpoisella joka vie huomion pois raivosta. Koskeminen vaan saa kiukun yltymään mutta vesi rauhoittaa ja viilentää tunteita. Olen tämä itse pari kertaa 3v:lle tehnyt kun ulina on jatkunut toista tuntia ja suunnilleen kaikki tässä ketjussa käytetyt keinot on sitä ennen jo kokeiltu. SUihkussa huuto lakkasi, neiti alkoi riisua ja seisoi siinä itseään jäähdyttelemässä kunnes pyysi että kiedo minut pyyhkeeseen ja ota syliin.
Nyt nuo huippuraivot ovat takana, lapsi kohta 5v. Edelleen ei suostu syliin aluksi kun kilahtaa mutta vähän rauhoituttuaan pyytää syliin ja sanoo "rutista kovaa".
Kullakin on keinonsa, se omaan pentuun tepsivä on vain kokeillen löydettävä. Tsemppiä.
kyllähän ihminen voi oksentaa, jos itkee ja huutaa ja raivoaa ja räkä valuu. Itkemisestä voi pyörtyäkin. Kai nyt 5 -vuotias osaa sanoa, jos päätä särkee, eikä ala raivoamaan selittämättä mitää. Et varmaan ole koskaan nähnyt raivoavaa uhmislasta ?
Ihan 10 pisteen vinkkinä tälle kirjoittajalle pari juttua:
- veljeni huomasi lapsuuden perheessämme ekana että aina kun äiti alkoi kiukuta pienistä asioista alkoi järkyttävä migreenikohtaus parin tunnin kuluessa. Aikuinen ihminenkään ei tajunnut että miksi silloin tuli huudettua lapsille jostain mitättömistä jutuista. Ja sinun mielestäsi 5v lapsi varmasti osaa kertoa jos päätä särkee tai on jostain muusta fyysisestä vaivasta huono olo vaikka aikuisetkaan ei aina tähän kykene?
- Joo ihminen voi oksentaa kun raivoaa mutta usein taustalla voi myös olla se allergia/refluksi/astma/päänsärkykohtaus johon liittyy oksentaminen vaikka ei edes raivoaisi ja se tosi kurja olo jota lapsi purkaa raivoamalla.
- Ja minä ainakin olen nähnyt raivoavan uhmiksen. Ja olen nähnyt raivoavan lapsen joka oksentaa ja syylliseksi paljastui vähän aikaisemmin syöty mansikka.
- Ja omat lapset ovat usein raivonneet ja uhmanneet mutta pahimmat kohtaukset tulee yleensä aina nälkäisena ja väsyneenä. Minusta on paljon pienempi vaiva juottaa lapselle mehu tai jotain vastaavaa esim. kotimatkalla jos sillä välttää mielettömän raivoamisen kotona kun keretään rauhassa riisua ja laittaa ruoka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinäkään en todellakaan halua mitenkään latistaa lapsen omaa tahtoa tms. Haluaisin ohjata häntä ilmaisemaan tahtonsa ja tunteensa jollain muulla kuin huudolla.
Kiitos sille joka kehotti pitämään päiväkirjaa "kohtauksista". Niin alamme nyt tekemään. Eilen lapsi ei saanut tuollaista "kohtausta". Oli ihana ilta, kun ei ollut sitä huutoa. Lapsi saa ne "kohtauksensa" tosiaan iltaisin pääsääntöisesti, vaikka viime viikonlopulta muistan lauantai-aamun, jonka huusi lähes putkeen.
Otin tänään yhteyttä neuvolaan ja sen jälkeen puheterapeutille. Nyt ollaan jonossa sinnekin.
Voimia teille kaikille, joilla on tempperamenttinen lapsi!
AP
Eilen huuto alkoi kun sanoin, että banaanijogurtti on loppunut, otatko jotain muuta jogurttia. Tunnin huusi tuon jälkeen.
AP
Ihanko totta tämä on normaalia uhmaa?? Meillä on kolme lasta eikä yksikään ole ikinä käyttäytynyt näin, ei tuonne päinkään, ja luonnetta on kuitenkin jokaisella. Tunti tai kaksi on aivan älytön aika huutaa jugurtin takia. Ja ikääkin lapsella on jo sen verran että pitäisi periaatteessa jo ymmärrystäkin löytyä. Kannattaa ehkä videoida näitä kohtauksia jos neuvolassa ei ihan ole ymmärretty millaisista on kyse. Minusta ei kuulosta ihan normaalilta mutta enpä ole alan ammattilainen.
Niin, ja joskus tuntuu siltä, ettei neuvolassa tehdä muuta kuin lässytetään vähättelevästi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menivät ajan kanssa ohitse. Mitä kivempi päivä, sen varmemmin tuli raivokohtaus kotona. Mä olen antanut vain huutaa ja ollut lähistöllä ja kun olen huomannut huudon vaimenneen, olen kysynyt, että saanko tulla viereen. Jos huuto ei nouse, niin olen mennyt viereen halaamaan lasta ja tyynnyttämään häntä.
Kyllä itku kertoo jostain pahasta olosta. Mikä sen itkun laukaisee? Onko se uhmakohtaus vai tuleeko ihan noin vaan?
Eilen huuto alkoi kun sanoin, että banaanijogurtti on loppunut, otatko jotain muuta jogurttia. Tunnin huusi tuon jälkeen.
AP
temperamentti, että uhmakohtauksetkin on melko rajuja? Jos tuota jatkuu vielä kauan etkä tiedä miten toimia, niin itse varmaan ottaisin yhteyttä perheneuvolaan. Jonkin aikaa vielä seuraisin, että laantuuko uhma. Tsemppiä, uskon että on rasittavaa!
veisin lapsen omaan huoneeseen huutamaan niin että ovi jää auki eli yhteys lapseen säilyy ja rauhallisesti sanoisin, että jukurtti on nyt loppu ja ymmärrän, että se harmittaa, kun olet rauhoittunut niin tule kertomaan mitä haluaisit iltapalaksi ja jos lapsi tulee luoksesi raivoamaan niin veisin nätisti takaisin ja sanoisin, että rauhoitu täällä ensin. Jos pysyy huoneessaan raivoamassa niin kävisin muutaman min välein katsomassa että lapsella kaikki ok ja osoittamassa että olen läsnä vaikka en ihan vieressä
Eilen huuto alkoi kun sanoin, että banaanijogurtti on loppunut, otatko jotain muuta jogurttia. Tunnin huusi tuon jälkeen.
AP
Ihanko totta tämä on normaalia uhmaa?? Meillä on kolme lasta eikä yksikään ole ikinä käyttäytynyt näin, ei tuonne päinkään, ja luonnetta on kuitenkin jokaisella. Tunti tai kaksi on aivan älytön aika huutaa jugurtin takia. Ja ikääkin lapsella on jo sen verran että pitäisi periaatteessa jo ymmärrystäkin löytyä. Kannattaa ehkä videoida näitä kohtauksia jos neuvolassa ei ihan ole ymmärretty millaisista on kyse. Minusta ei kuulosta ihan normaalilta mutta enpä ole alan ammattilainen.
rauhoitettua ammeesseen, vaatteet päällä ja laskenut HAALEAA vettä päälle. Kummasti rauhoittaa. Voi myös sanoa rauhallisesti lapselle että mennään suihkuun, se auttaa. Meillä raivoamiset on tullu mäkissä syömisen jälkeen, alta varttitunti, jo sillä nyt on mitään asian kanssa tekemistä. Syödään siellä äärimmäisen harvoin.