Olin väkivaltainen taaperoa kohtaan

Kun tiedostat itse tapahtuneen niin osaat varoa tulevaisuudessa. Minä taas ajattelen et huutaminen ja kiroaminen on pikkulapselle pahempaa kuin vaikka pieni tukkapölly. Huutaminen masentaa mutta pikkukurituksesta pääsee lapsi nopsaan yli ja oppii ettei niin tehdä. Huutamisesta ei opi kuin huutamaan takasin! Ja ei kannata tehdä LS-ilmoitusta sillä lapseni ovat jo aikuisia:) Mutta totta on et juuri huutamien/kiroaminen pitäisi kieltää lailla eikä tukkapölly!

Jos lapsi onnistuu säilyttämään tunteen, että iholle ei tulla, niin huutaminen ei haittaa. Mutta jos huutaminen ennakoi käsiksi käymistä, niin se merkitsee jotain paljon pelottavampaa.

Väkivalta ja satuttaminen ovat aina vanhingollisempia kuin huuto. Usein huutava vanhempi vain käy jossain vaiheessa myös käsiksi, tukkaan tai muuten. Impulssien kontrollointi ei ole tällaiselle vanhemmalle helppoa.

nipistää, tukistaa ja antaa luunappeja. Kun asia kielletään, sanoo lapsi, että ei se mitään, hän pyytää anteeksi. Ja samantien uusi tukistus. Lapsi on kotona opetettu, että väkivalta on OK, kunhan sanoo "anteeksi". Sitten voi taas jatkaa. Ja kun tuo poika kasvaa, voi aina huitoa tyttökaveria ja myöhemmin vaimoa, koska se on OK. Yhdellä sanalla sen voi unohtaa.

Minulla on kokemus juuri siitä nurjasta puolesta että ei jää yhteen kertaan. Se eka kerta oli ja väkivallan tehtävä on raaistua jos äiti/isä tahtoo pelolla ja kivulla hallita. Olen tehnyt paljon itse töitä lapsuuskokemuksieni kanssa ja olen mielestäni sinut niitten kanssa. Olen ottanut vastuun omista asioistani ja kunnian mitä teen koska minusta vanhempani eivät ole minua kasvattaneet. Se että VÄHÄN RAVISTAA lasta on vaarallista!! Mistä ihmeestä te olette saaneet sen päässänne turvalliseksi? Jos luette juttuja perheväkivallasta ja siitä kaikista kamalimmasta puolesta: pieniin lapsiin kohdistuneesta väkivallasta niin vanhemmat eivät joko tiedä miten pienestä lapsen aivot vammautuu tai luut menee poikki tai vanhemmat ei pidä tekoaan vielä pahana. Missä te olette nähneet sen ravistuksen ihan oikealle lapselle tehtynä kun tämä saa aivovamman? Elokuvissa? Väitän että aina kun vanhempi on joko väsynyt, turhautunut tai suuttuu lapselle ja siitä ruumiillisesti antaa lapsen tietää niin teko ei vastaa samaa mitä se on kun leikissä tehdään. Sekin jäi mieleen polttelemaan että huutaminen lapselle koetaan monessa viestissä hyväksyttynä. Olen kova ääninen nainen mutta itsekin huomaan kun alan huutamaan ja se pitää pitää todella kurissa. Tästäkin voi mennä hallinta! Onko oikein että huudat lapsellesi? Entä mitä jos joku toinen kurittaisi lastasi huutamalla tai käymällä käsiksi? (vaikka miten sanoisi puolustuksekseen ettei edes lujaa heiluttanut) -MIKSI PAHOINPITELIJÄ NÄKEE ASIAKSEEN PUOLUSTAA TEKOAAN? Sitä kuuluu hävetä ja muuttaa itseään paremmaksi. 36

Missä luet minun tekstaistäni, että pahoinpitelen lastani?

Minä vain yritän suhteuttaa tämän ap:n tapauksen. Ymmärrätkö. Sinä katsot asiaa omasta traumaattisesta väkivalta-lapsuudestasi. Minä siitä, mitä muut äidit puhuvat ja kertovat. Eivät he ylpeitä ole, eivätkä puolustele tms.

Minä en hakkaa lapsiani, joten sitä ei tee muutkaan.

Lapsellani on opettja, joka huutaa oppilaille. Joka päivä jollekin tai useammalle jostakin.

rehtori on tietoinen asiasta, mutta ei pidä sitä vakavana vaan sanoo, että opettaja on erinomaisen hyvä opettajana ja persoonana sellainen, että toimii ensin, ja ajattelee vasta sitten.

Millä oikeudella alaluokkia opettavan opettajan huutaminen on hyväsyttävämpää, ymmärrettävää, kuin se että äiti tai isä korottaa ääntään ja huutaa?

Ja sinä itse sanot, että huudat.

Minä kysyn, miksi sinä näet minut lasteni pahoinpitelijänä? vanhempasi ovat sitä, minä en ole sinun äitisi enkä isäsi.

Kun tiedostat itse tapahtuneen niin osaat varoa tulevaisuudessa. Minä taas ajattelen et huutaminen ja kiroaminen on pikkulapselle pahempaa kuin vaikka pieni tukkapölly. Huutaminen masentaa mutta pikkukurituksesta pääsee lapsi nopsaan yli ja oppii ettei niin tehdä. Huutamisesta ei opi kuin huutamaan takasin! Ja ei kannata tehdä LS-ilmoitusta sillä lapseni ovat jo aikuisia:) Mutta totta on et juuri huutamien/kiroaminen pitäisi kieltää lailla eikä tukkapölly!

Jos lapsi onnistuu säilyttämään tunteen, että iholle ei tulla, niin huutaminen ei haittaa. Mutta jos huutaminen ennakoi käsiksi käymistä, niin se merkitsee jotain paljon pelottavampaa. Väkivalta ja satuttaminen ovat aina vanhingollisempia kuin huuto. Usein huutava vanhempi vain käy jossain vaiheessa myös käsiksi, tukkaan tai muuten. Impulssien kontrollointi ei ole tällaiselle vanhemmalle helppoa.

Minä olen sellainen kovaääninen äiti, että kun suutun, huudan. Opettelen tästä pois ja olen ollut MONTA VUOTTA hiljaisempi.

Impulssien kontrolloiminen myös huutavalle tai temperamenttiselle ihmiselle on mahdollista. Me ihmiset olemme erilaisia.

Yleinen käsitys on, että huudon jälkeen käydään päälle. Mutta voi olla myös niin, että se jää huutoon tai äänen korottamiseen.

Kaikki eivät ota alkoholia niin, että simahtavat, vaan osaavat hallita sen. Kaikki eivät käy pettämässä, vaikka mahdollisuus olisi, vaan hillitsevät sen. Ja niin edelleen.

kaikki eivät suuttuessaan ja huutaessaan lyö, koska sellaista vaihtoehtoa ei ole ajattelumaailmassa, vaan se jää huutamiseen.

Allekirjoittanut edelleen toistaa, että olen ollut monta vuotta hiljaisempi, eli tämäkin on opeteltavissa. Että ei suutu niin herkästi, eikä huuda niin usein eikä niin lujaa.

Olisi helpompi jutella jos laittaa numeron jolla kirjoittaa.



Mutta kaikki ravistelu ON väkivaltaa! Jos et usko minua niin kysy lääkäriltä. Lapsia vammautuu vuosittain tässä maassa juurikin ravisteluun ja vanhemmat ei tienneet että niin pieni tekee niin isoa vahinkoa. Pahimmillaan nämä tapaukset tappaa, kysyn yhä: mistä tiedät eron pienelle ravistukselle ja sille joka tappaa, puhumattakaan niille siinä välissä oleville vammoille?



Mielestäni en kertonut miten minua on pahoinpidelty, vauva-ajasta minulla ei ole muistoja mutta elossa sentään olen ja kykenen kouluttamaan itseäni. Silti tuo mitä ap kuvaa on yksi tapa pauhoinpidellä lastaan. EIKÄ SE OLE MINUN MIELIPIDE VAAN FAKTAA!



Ei ole normaalia että pahoinpitelee lastaan: saako lastasi muutkin ravistella jos sallitte sen itsellenne?

Päätä vähän paijaa niin mamin mieli helpottuu?

Ei teidän mieltä kuulukaan rauhoitella. Jos satutat lastasi, satutat lastasi. Teet sen millä tyylillä teetkään ettekä te silloin eroa minun vanhemmistani.



Sanoin että minulla on kova ääni, ja huutaminen on äärimmäinen keino. Se ei saa silloinkaan olla liioteltua: sekin on väkivaltaa ja että toimii, sen pitää raaistua. Aivan kuten muukin väkivalta.

En sano että huutamiseni on normaalia. Mutta oli tässä ketjussa puhetta MYÖS huutamisesta ja se on myös toisen alistamista. Saako sinulle huutaa?

Miksi opettaa lapselle että hän ei saa lyödä/huutaa mutta hänelle saa tehdä niin (ainakin vanhemmat)?



36

ettei lapselle tuosta yhdestä hytkytyksestä tullut juurikaan haittaa, mutta ongelma piilee siinä, että tuollainen ei välttämättä jää yhteen kertaan. Ja silloin siitä on jo haittaa. Ja juuri siksi tästä asiasta pitää saada puhua niin, että voisi saada vastaukseksi apua eikä vain "olet huono äiti" -letkautteluja. Kyseistä äitiä ei vähääkään auta haukkuminen, mutta asia on vakava (minkä ap ilmeisesti itsekin tajusi) ja siihen täytyy panostaa, ei vain ajatella, että "noo, ei kai tällaista toiste tapahdu". Mieti ap jo valmiiksi mitä teet seuraavalla kerralla, kun tunnet, että alat kilahtaa täysillä. Siis menet vaikka viereiseen huoneeseen hakkaamaan jotain tyynyä tms., mieti se jo ennalta valmiiksi. Sitten siinä hetkessä kun hermo menee ei ajatus toimi. Ja hyvinkin aiheellista on miettiä, mistä moinen ylilyönti oikein kumpuaa. Onko sinua kohdeltu lapsena väkivaltaisesti tai onko lapsuudestasi siivottu kaikki negatiiviset tunteet maton alle. Itselleni tuli valtavana järkytyksenä, millä voimalla raivo alkoi vyöryä, kun uhmaikäinen kamppaili, ja todellakin tunsin olevani itse se uhmaikäinen, joka ei pärjää tunteidensa kanssa. Kiltit tytöt kun eivät suutu ikinä, ehei :( Ja silti niissä kilteissä tytöissä on kaikki ne negatiiviset tunteet kuin muissakin, ja lapsi joutuu aikanaan helposti tulilinjalle, kun vuosikymmenien patoutuma rikkoutuu. Ottakaa asia vakavasti, hävetkää käytöstänne, mutta älkää hävetkö hakea apua. Olemme kaikki Luojan luomia, arvokkaita, ja meillä on kaikki mahdollisuudet toimia hyvin ja oikein toisiamme kohtaan.

koska siihen ei nyt ole aikaa, joten toivottavasti en toista jo moneen kertaan sanottua. Ole armollinen itsellesi, sillä jos koet liikaa syyllisyyttä ja häpeää, että pääse rakentavasta miettimään tuota tilannetta ja ehkäisemään niitä tulevaisuudessa. Voi olla, että sulla vaan meni kuppi nurin, tai sitten voi olla, että sun tavassa suunnitella arkipäivä ja selvitä siitä on asioita, joiden vuoksi hermostut herkemmin. Saatko omaa aikaa ollenkaan? Onko sulla liian tylsää/liian kiireistä? Pyritkö kontrolloimaan liikaa päivärytmiä?



Minäkin olen joskus iltapäivisin lasten kanssa niin väsynyt, että pinna meinaa palaa. Nukahtaisin vaikka istualleen jos voisin, mut en voi kun isompi ei nuku päikkäreitä. En pysty olemaan silloin lasten kanssa sisätiloissa, vaan laitan lapset rattaisiin ja lähden pihalle. Yleensä pienempi ainakin nukahtaa niihin ja joskus isompikin. Kun saan liikuntaa enkä hetkeen ole kontaktissa lasten kanssa (tietenkin jotain hymistelen isommalle mut muuten en juuri puhu mitään) niin olo on jo puolen tunnin jälkeen parempi.



Kun olen väsynyt ja ärtynyt, kuvittelen mielessäni tunnemittarin, jossa on on eri värisävyillä oma vireystaso. Kun aletaan olla keltaisella alueella vähän liian pitkään, vihellän pelin poikki joko poistumalla tilanteesta tai sitten viemällä meidät kaikki pihalle rauhoittumaan.



Minä en ainakaan ole saanut missään elämäni vaiheessa mitään ohjausta siihen, miten toimia kun on jo hermojen äärirajoilla, ja sitten pitää vielä ottaa syliin vastaan tappeleva ja huutava lapsi esimerkiksi pukemista varten. Ei ole temppu eikä mikään hillitä itsensä, kun lapseen ei tarvitse koskea eikä lapsi koske, mut kun ollaan jo ihokontaktissa, niin minun on vaikea olla puristamatta liikaa jne. Siksi yritän alunperinkin välttää noita tilanteita - vaikka ainahan se ei onnistu.

Mulla on taapero, joka saa joskus inhottavia raivareita. Sellasia, joihin ei näytä olevan järkevää selitystä.



Saattaa saada raivarin: päikystä hakiessa, kotirapussa, turvaistuimessa (silloin kiskoo turvavyöt irti, mikä tietenkin hurjan vaarallista), kotona esim väsyneenä tai jos ei saa tahtoa läpi tms.



Raivarit on jotain sellaisia, mitä en ole ennen tuon ikäisellä tavannut.



Sylissä pidellessä potkii, huutaa, lyö, raapii, repii hiuksista, kaulakorusta, korvista, ihan mistä saa kiinni HYSTEERISENÄ.



Kiinnipitely raivarin aikaan on todella raskasta ja siinä tulee mieleen usein että mikä on sallittua ja mikä ei ole sallittua ja mistä voi olla lapselle henkisesti haittaa. Nimittäin hyväähän tarkoitan, mutta kun riuhtaisee itsensä joskus sylistä vapaaksi, saattaa seurauksena olla se että yritän pitää kiinni lapsen jalasta/kädestä samalla kun lapsi yrittää irrottaa otettani ja pudottautua pää edellä kohti maata =-(



Neuvolassa ohjattiin pitämään jämäkästi sylissä kunnes rauhoittuu. Käytännössä tämä on nykyään mahdotonta. Raivarit on sen verran hankalia, että koska omissa käsissäni voimat ovat heikot, niin ote tahtomattakin lipsuu, vaikka kuinka yrittäisin pidellä.



Joskus annan lapsen raivota kuten haluaa, juoksee esimerkiksi keittiön pöydän alle tai johonkin huoneen nurkkaan kiukkuamaan. Mutta koska joskus silloinkin yrittää tehdä jotain kiellettyä, esim kiskoa pöydältä astioita päällensä, kiskoa pöydältä ylipäänsä jotain päällensä tai esim kiivetä pöydälle - on tuokin vaihtoehto huono.



Joskus itseäkin itkettää kun lapsi riuhtoo ja raivoaa sylissä ja yritän pitää tiukasti kiinni =-( Tunnen itseni huonoksi äidiksi, kun en pärjää 2- vuotiaalle.



En tiedä mikä noita kohtauksia aiheuttaa, mutta ne on todella rankkoja. Pelkään lähinnä että lapsi riuhtaisee joskus itsensä pää edellä maahan tai seinään tai jonnekin muualle ja satuttaa itsensä.

Se on tärkeää. Sitten mietit miten valmistautua nukutustilanteisiin ettei tuollaista tapahtuisi enää. Onko esim. turhaa yrittää saada lapsi päikkäreille? Jos lapsi ei helposti nukahda, voi olla ettei joka päivä tartte päiväunia. Jospa menisit sen sijaan lapsen kanssa vaunukävelylle tai katsotte iltapäivästä videon jolloin lapsi rauhoittuu ja lepää, tai luette pari kirjaa.



Päiväuniaika on usein ainoa äidin lepohetki mutta jos sitä ei saa, huolehdi että saat muuten vapaa-aikaa ja lepoa. Mene yksin kävelylle, nuku viikonloppuisin aamulla pitkään yms yms. Tässä tarvitaan tietysti apua mieheltä ja toivottavasti hän käsittää sen, että tarvitet omaa aikaa.



Älä jää vellomaan nyt syyllisyyteen koska et satuttanut lastasi, pelästytit varmaan sekä hänet että itsesi ja nyt on syytä pysähtyä ja tutkia vakavasti tilannetta.

Hirveältä kuulostaa... ja jos kyseessä olisi vauva, olisi luultavasti tullut vakava aivovamma.



Hae nyt jostain itsellesi apua. Muuten seuraavalla kerralla teet jotain vieläkin kamalampaa.

tuo ei kuulosta kovin pahalta. Tuskin lasta sattui, mutta saattoi säikähtää. Pyydät anteeksi ja sillä selvä. Jatkossa koita mennä vaikka toiseen huoneeseen murisemaan, kun keittää yli.



Tuo on niin inhimillistä.

kyseessähän siis EI ollut vauva. Ja ap sanoi, että hytkytti niin vähän, ettei pää edes heilunut. Tsiisas taas...

Hirveältä kuulostaa... ja jos kyseessä olisi vauva, olisi luultavasti tullut vakava aivovamma.

Hae nyt jostain itsellesi apua. Muuten seuraavalla kerralla teet jotain vieläkin kamalampaa.

Ootko ihan hullu?!



Ota yhteys perheneuvolaan! Sieltä saat tukea ja neuovoja kasvatukseen.



Ja jos/kun sun vielä tekee mieli olla väkivaltainen lapsia kohtaan, niin ota yhteys lastensuojeluun!

Niin siis en satuttanut lasta siinä "ravistellessani", se ei oikeasti ollut ravistelua, joskus leikkiessäni vauvan kanssa voin tehdä sille samoin, eli on vaan pientä hytkyttelyä oikeasti. Tuossa tilanteessa se vaan oli pelottavaa niin itselle kuin lapsellekin. Pyysin lapselta anteeksi ja selitin, mutta eihän se tehtyä saa tekemättömäksi.



ap

pahinta on se tunne, että ylitti jonkun rajan. Ens kerralla ota lapsen sijasta tyyny ja ravistele sitä. Olet varmaan liian väsynyt jolloin pinna palaa herkästi. Täällä saa tietysti näitä ääripään kommentteja joissa käsketään suunnilleen ilmoittautumaan poliisille jos tapahtuu tollasta. Mieti asiaa niin, että jos joku kaverisi olisi sortunut samaan, minkä neuvon antaisit.



Siinä tapauksessa että tilanteet alkaa toistumaan, tarvitset apua esim. perheneuvolasta. Ja ota vakavasti oma hyvinvointisi. Mieti miten jaksaisit paremmin.

hyvä, että tuollaisesta tulee huono omatunto ja paha mieli. Mutta mitään vakavaa ei sattunut, etkä menettänyt kontrollia, kun et kerran satuttanut lasta. Lapsi tulee kohtaamaan elämässään vielä monta pelottavaa tilannetta, jonkinasteisilta traumoilta ei kukaan meistä välty. Lapsenkin on hyvä oppia, että joskus ihmiset suuttuvat, mutta sitten sovitaan.



Hyvä, että pyysit anteeksi. Koita hillitä itsesi paremmin jatkossa ja unohda koko juttu tällä erää.

Saa tietenkin lasta ravistaa/hytkyttää ja viskata sitten sänkyyn, eihän se nyt haittaa. Ei ole paha asia jos lasta vähän pelottelee, oppiipahan olemaan. Eikös vaan?



Tosiasia on että tuosta ei ole pitkä matka siihen että viskaa lapsen seinään.

ap itsekin nimittää toimintaansa väkivaltaiseksi, ja sitä se on ollut, sen kieltäminen johtaa vain umpikujaan. Ja ei, en ole puhtoinen pulmunen itsekään, olen tukistanut väkivaltaisesti 5-vuotiasta, se on minun ristini.

Mutta itse asiaan; ei ole mitään järkeä siinä nukuttelemisessa jos lapsi ei kerran nukahda. Joko lapsi on liian väsynyt jo tai nukkuminen ei ole välttämätöntä. Älä hukkaa aikaasi nukuttelemiseen, ei se ole kivaa kellekään!! Minkä ikäinen lapsi kyseessä? Jos lapsi on vähintään puolitoistavuotias anna olla nukkumatta, ei se niin vakavaa ole. Nukahtaa ehkä sitten illansuussa aikaisin mutta ei sekään ketään vahingoita. Varsinkin jos olette kotona molemmat niin eläkää tarpeidenne mukaan, mieluummin vaikka kuin pellossa kuin että tuollaista tapahtuu. Säännöllisteb unirytmien tärkeys korostuu vasta kun pk-elämä alkaa, ei sillä kotona nyt niin väliä ole milloin ja missä nukutaan!

Pyydä lapselta anteeksi. Se on tärkeää.

En ole samaa mieltä. Olen itse kokenut väkivaltaisen lapsuuden ja pahinta oli kun pyydettiin anteeksi. Aikuinen kuittasi sillä koko tapahtuman ja lapsi alistuu vain lisää, se tuntuu henkiseltä raiskaukselta kun pyydetään anteeksi ja saadaan omatunto puhtaaksi yhdellä sanalla. En vielä tänäkään päivänä koe, että tuo sana tarkoittaa mitään.

Ap sun olisi tärkeä jutella tuosta neuvolassa.

Sehän tuossa nukuttamisessa hermostuttaakin, että jos ne unet jää päivällä väliin, lapsi on seuraavana päivänäkin paljon hankalampi, saati sitten saman päivän iltana. Niitä unia on jätetty pois, mutta siitä ei siis tule mitään. Ja itse olin niin väsynyt, että minun oli myös pakko saada nukkua, ja siksi hermostuin.



Ahdistaa se, kun mietin itseni lapsen asemaan. Olla kotona nejän seinän sisällä yhden ainoan aikuisen kanssa ja sitten se menettää hermonsa. Lapsella on ihan älyttömän turvaton olo silloin. Yritin soittaa miehelle töihin, kun hermostus alkoi iskeä, mutta hän ei valitettavasti juuri silloin ollut langan päässä.



ap