Te, joilla lapset kahden vuoden ikäerolla, kysymys?

Helpottuu koko ajan ja leikkivät nykyään jonkin verran jo kolmisinkin, mutta erityisesti 2 vanhempaa lasta on lisänneet viimeisen vuoden aikana riitelyä ihan tolkuttomasti, ja se on TODELLA rankkaa ja raivostuttavaa. Ovat järjettömän hyviä ärsyttämään toisiaan. Isommalla on niin suuri fyysinen etu voimansa puolesta, ettei voi antaa vielä tapella keskenään puuttumatta siihen. Se vie aika lailla mehuja arjesta, en ollut osannut siihen varautua.

Esikoisen ja keskimmäisen ikäero on 1v5kk ja keskimmäisellä ja kuopuksella ikäeroa on 1v10kk. Rankempaa oli silloin kun keskimmäinen oli vauva ja esikoinen vilkas taapero eikä mitään järkeä päässä miten kohdellaan vauvaa. Lisäksi keskimmäinen oli hankala vauva muutenkin ja tarvitsi paljon syliä. Kaikki kolme olleet myös allergisia, joten yöt on olleet mitä sattuu ja sumussa välillä menty.



Kuopuksen vauva-aika oli ihan suhteellisen helppo, silla vanhemmat lapset olivat/ovat kuin paita ja peppu ja leikkivät koko ajan yhdessä. Toki lähteminen oli raskasta ja jos jokin meni pieleen niin se sitten todella meni pieleen (lue: kaikki kolme itki yhtäaikaa).



Katunut en missään nimessä ole. En millään usko, että leikkisivät näin hyvin keskenään jos ikäerot olisivat suuremmat. Toki tappelevatkin ehkä enemmän. On ihanaa kun talossa tepsuttaa kolme pientä jalkaparia yhtäaikaa (tai no yksi vasta konttaa).

Meillä tytöt riitelevät ihan järjettömästi keskenään, mutta myös leikkivät ja ovat tosi hyviä ystäviä.



Oikein hyvä näin; osaan olla paremmin tämän ikäisten lasten kanssa, kuin vauvojen, joten tämä sopi mulle ja meidän perheelle oikein hyvin.



UOlen huomannut, että usein perheet, joissa lapsilla on enemmän ikäeroa, ratkaisevat hommat niin, että äiti on pienemmän lapsen kanssa ja isä menee isomman kanssa paikkoihin, johon pieni ei vielä pääse jne -mutta jos lapsilla on tälläinen parin vuoden ikäero -tai alle- niin kaikkea samaa voi tehdä koko perhe yhdessä; siitä tykkään kovasti.

Vielä ei ole mitenkään älyttömän raskasta ollut.

Saimme kakkosen ennenaikaisena ja se toi ekaan puoleen vuoteen monenlaista ylimääräistä työtä, ja edelleen on ylimääräisiä kontrolleja, fysioterapiaa jne. Esikoisen uhmaikä alkoi juuri pari viikkoa ennen seuraavan syntymää. Esikoinen on luonteeltaan vaativa tapaus, ei mikään helppo vauva koskaan. Yöt vielä rikkonaisia ja vaipoista on vasta nyt 3 vuotta täyttäessään oppimassa pois. Suurin osa ajastani meneekin esikoisen huomioimiseen, keskonen menee siinä sivussa niin pitkälle kuin mahdollista. Esikoinen on ollut kolme neljäsosavuotta todella mustis ja hyökkäilevä kakkosta kohtaan, nyt vasta on alkanut hieman helpottaa.



Paras ikäero minun mielestäni voisi olla 3-4v, silloin esikoinen olisi vähän vanhempi ja osaavampi, eikä ehkä pahin uhmaikäkään olisi päällä. Ja saattaisi jo nukkua yönsä. En olisi näin aikaisin toisen lapsen yrittämistä aloittanutkaan, mutta meilläkin oli lapsettomuusongelmaa. Olen tyytyväinen, että on saatu sisarus esikoiselle.

en muista, että koskaan olis tuntunut erityisen raskaalta. lapset 21, 19, 11 ja 9.

syynä mun ikä. Olen sen verran vanha etten voi odottaa muutamaa vuotta. Jos olisin kymmenen vuotta nuorempi niin ikäerosta tulisi suurempi. Mutta silloin kymmenen vuotta sitten ei lapset voineet vähempää kiinnostaa, joten näillä mennään.

on mielestäni jo iso ikäero, meille syntyi 3 lasta 2,5 vuodessa, lapsilla siis ikäerot 1v3kk. Nyt lapset ovat 4v, pian 3v ja 1,5v.

Myöhemmin ajatellen 3v olisi ollut parempi. Ei sen takia että olisi tuntunut raskaalta, vaan lasten itsensä takia.



Sen toisen syntyessä ensimmäinen oli hitusen vajaa 2v ja kyllä oli tosiaan pieni. Joutui liian aikaisin odottamaan kun välillä olin kiinni vauvassa.



Alle kouluikäisinä lapset kyllä leikkivät paljon keskenään, kunhan se vauva kasvoi taaperoksi. Mutta kouluikäisenä eivät ole enää niin paljoa olleet yhdessä. Kilpailua/vertailua lasten kesken on jonkin verran.

pienenä ikäerona. Esikoinenhan on hädin tuskin vuoden ikäinen kun aletaan odottaa jo toista! Aika vähän siinä vaiheessa tietää vielä, minkälaista elämä on, kun lapsi todella kiipeää joka paikkaan, sotkee, kiukuttelee yms aivan eri lailla kun vauva.



Minun lapsillani on ikäeroa 3 v 4 kk ja hyvä niin. Tuntuu, että vasta, kun kuopus oli n. puolitoistavuotias, aloin taas ehtiä "panostamaan" esikoiseenkin kunnolla. Eli välillä joutui 3-4-vuotiaana viihtymään videoiden parissa kun esim imetin tai nukutin pienempää.

2 v uhma, niin toisella on 5 v uhma, ja kun toisella on se 5 v uhma, niin toisella on 7 v uhma.

Meidän lapset toki ovat tiiviisti yhdessä, mutta on kyllä myös niin paljon turhaa kränää ja jatkuvaa selvittelyä, että oksat pois!

Ja varsinkin silloin, kun kummatkin pieniä, niin saat jatkuvasti olla auttamassa jompaa kumpaa. Olivat sitten kuinka omatoimisia tahansa.



Ihmettelen, että tässä ketjussa kaikki näyttäisivät olevan tyytyväisiä, sillä tiedän, että myös ystäväni ovat kärsineet näistä pienehköistä ikäeroista.

kaduttanut pieni ikäero. Itse asiassa olisin halunnut vielä lyhyemmän ikäeron, mutta sain keskenmenon 12. viikolla. Rankin vaihe oli, kun esikoinen halusi tehdä jo "isojen" juttuja n. 5 vanhana ja 3v halusi tehdä kaiken päinvastoin ja silloin oli sitten perheessä jo uusi 1/2-vuotias vauva.



Mutta nyt tuo 2v painaa jo menemään isojen mukana ja molemmat isosisarukset ovat ottaneet hänet hienosti mukaan, kunhan välillä saavat leikkiä ihan rauhassakin. Nyt tosin tiedän, että en neljättä vielä jaksaisi, mutta ehkäpä sitten vuoden parin päästä :)

Ikäeroa 1v. 10kk. Olen aina sanonut, että todella hyvä ikäero. Lapset ovat "aina" leikkineet yhdessä ja ovat toistensa parhaita kavereita. Olen aina sanonut, että minä en voi valittaa lapsien hoitamisen rankkuutta, koska mun lapset leikkivät tosi hyvin keskenään. Tottakai myös tappelevat, mutta eiköhän se kuulu sisarusten välille.

Raskainta varmaan oli ensimmäiset pari kk kun mies oli mennyt takaisin töihin isyysvapaan jälkeen, kun kuopus ei nukkunut hyvin päivisin ja mulle iski lisäksi rintatulehdus. Piti jotenkin samalla yrittä viihdyttää esikoista. Mutta se oli lyhyt aika.

Musta ei olisi ollut tekemään vauvaa, kun olisin saanut yhden jo isommaksi esim. 4-6 v. En olisi alkanut alusta samaa, vaan nyt ne meni vähän kuin samaan syssyyn.

-en ole katunut

-raskainta on ollut silloin kun mies on tehnyt paljon töitä. en usko sen liittyvän lasten ikään.

-tiesin, että 2v:ee on pieni ja siksi se ei säikäyttänyt

-olen tyytyväinen

- lapset 9 ja 11 vuotiaat

Meille se on ollut just sopiva ikä. Nyt kun lapset ovat 7, 5 ja 3 niin kaikki leikkivät yhdessä. Kahdella isoimmalla on kyllä myös omia kavereita.



Olen tajunnut että 2v on pieni ja myös 4v on mielestäni pieni. Ollaan vauvan tullessa eletty isompien tahtiin, vauva on kulkenut mukana ja syönyt tissiä tarpeen mukaan. Isojen elämä on mielestäni muuttunut aika vähän. Varsinkin kun nuorimmainen syntyi niin kaksi vanhinta olivat jo hitsautuneet hyväksi pariksi niin leikkivät kivasti kaksin eivätkä paljon vauvasta piitanneet. Kolmannen kanssa on ollut kaikkein helpointa! Neljättä toivotaan.

ei ollut ollenkaan rankkaa. Esikoinen oli pieni, mutta reipas. Molemmat nukkuivat hyvin, söivät hvyin, eivät turhia kitisseet. Kakkosen ja kolmosen väli on 2v9kk, sitten onkin liki 11 v väli seuraavaan:)

Tosin meidän 3- ja 5 -vuotiaat ihannoivat pikkuveljeään yli kaiken. Kolme lasta 4vuodessa ja kahdessa kuukaudessa on toiminut.

Esikoisen vauva-aika oli raskainta. Olihan kaikki silloin minullekin uutta. Kolmosen vauva-aika helpointa. Isommilla oli toisistaan seuraa ja itsekin osasin ottaa melko löysin rantein. Siisti koti oli toki historiaa.

Meille se on ollut just sopiva ikä. Nyt kun lapset ovat 7, 5 ja 3 niin kaikki leikkivät yhdessä. Kahdella isoimmalla on kyllä myös omia kavereita.

Olen tajunnut että 2v on pieni ja myös 4v on mielestäni pieni. Ollaan vauvan tullessa eletty isompien tahtiin, vauva on kulkenut mukana ja syönyt tissiä tarpeen mukaan. Isojen elämä on mielestäni muuttunut aika vähän. Varsinkin kun nuorimmainen syntyi niin kaksi vanhinta olivat jo hitsautuneet hyväksi pariksi niin leikkivät kivasti kaksin eivätkä paljon vauvasta piitanneet. Kolmannen kanssa on ollut kaikkein helpointa! Neljättä toivotaan.

Raskainta oli silloin vauva-aikana, kun esikoinen oli mustasukkainen (vauvan ollessa 3kk-9kk). Kyllä rankkaa oli aina joskus, mutta minusta oli kivempaa mennä puistoon kahden kuin yhden kanssa. Sit kun nuorempi alkoi olla 3v. heille tuli yhteisiä leikkejä, mikä oli tosi ihanaa ja mikä on kestänyt vuosia ja mitä aivan samalla lailla ei sitten myöhemmin syntyneen kolmannen ja isompien välille ole tullut, vaikka leikkejä toki on. 2 vuoden ikäerolla lapset ovat niin lähellä toisiaan, kasvavat niin yhdessä, että se on kiva. Toki riitoja on ollut myös. Kolmannella yli 4 vuoden ikäero edelliseen ja neljännellä vähän alle 4 vuoden ikäero. En olisi jaksanut enempää 2 vuoden ikäerolla, mutta on vähän liikaa ikäeroa 4 vuotta (keskenmenoille ei vaan voinut mitään). Vanhin nyt 10v, sit kohta 9v, sit 4v ja 8kk lasten iät. En kadu voin nyt sanoa.

Musta ei olisi ollut tekemään vauvaa, kun olisin saanut yhden jo isommaksi esim. 4-6 v. En olisi alkanut alusta samaa, vaan nyt ne meni vähän kuin samaan syssyyn.

Näin meilläkin. Hyvä että tuli tehtyä samaan syssyyn, niin on sitten vauvavaihe lusittu alta pois. Ikäeroa 2v 3 kk. Esikoinen oli kuiva ja nukkui yönsä kun kuopus syntyi, siitä oli paljon apua. Samoin vauva oli aika helppo.

Oletko koskaan katunut, että teit lapset niin pienellä ikäerolla? Koska on tuntunut raskaimmalta? Hirvittikö kun tajusit, että kaksivuotiaskin on oikeasti vielä tosi pieni? Vai

oletko tyytyväinen ratkaisuusi? Kerro myös lastesi iät.

Raskaimmalta tuntui silloin, kun molemmat olivat pieniä: toinen heräsi aamulla aikaisin ja toinen valvotti yöllä. Myös uhmaikä ja toisen pienen syntymä sattuivat päällekäin. Välillä koin huonoa omaatuntoa, etten voi molemmille antaa huomiota yhtä paljon. Nykyisin toinen on koulussa ja toinen 5v. ja ovat todella hyvä ystävykset, vaikka molemmilla on myös omia kavereita. Ovat läheisiä ja vaikka riitelevät, tulevat kivasti juttuun