Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"en tykkää isistä" - miten reagoida lapsen sanomiseen? ov
11.10.2011 |
Tasan 4-vuotias (poika)lapsi joskus (ehkä pari kertaa kuussa) saattaa sanoa, ettei tykkää isistä. Esim. tänään kun kerroin, että isi lähtee matkalle pian, sanoi noin, samoin joskus voi sanoa ettei halua ruokapöydässä istua isin vieressä kun ei tykkää isistä.
Hän viihtyy kyllä tosi hyvin isänsä kanssa, heillä on paljon hauskoja puuhia eikä koskaan ole mitään ongelmia tai edes erilaista kuin mun kanssa ollessa. Isä on hyvä lasten kanssa, ei ole paljon kotoa poissa tms, tavallinen kiva isä. PEi koskaan ole puhunut tällaisia isänsä kuullen tai isälleen, vaan täällä kotona kun olen lasten kanssa keskenään. Hän viihtyy hyvin kotona, tykkää olla minun ja pikkusisaruksensa kanssa ja ainoat syyt mitä keksin kommmenteille on joko se, että tajuaa sanomisellaan hieman hätkäyttävänsä minua tai se, että usein kyllä isän töistä tullessa meidän yhteinen puuhailu loppuu kun minä alan tehdä enemmän kotihommia ja isä alkaa leikkiä lasten kanssa jne, mistä kyllä aina tykkää eikä koskaa protestoi.
Enivei, en juurikaan enää mieti miksi sanoo noin, saahan sitä sanoa, mutta miten te reagoisitte tai mitä sanoisitte lapselle? Minä olen yleensä aika ohimennen sanonut että "aijaa, siis etkö sä tykkää isistä", joskus kysyin miksi mutta en enää vaan nykyään esim. sanon, että "mutta minä tykkään kovasti" ja muuten ohitan asian, etten ala tenttaamaan tai ihmettelemäänkään. En halua antaa kuvaa, että noin ei saisi tuntea, mutta en myöskään niin, että jotenkin lapsi voisi järkyttää mua tunteillaan tai niistä puhumalla, olivat totta tai ei. Jos on kyse istumajärjestelyistä ruokapöydässä, sanon että no sinä et voi päättää missä kukin istuu...
Mitä sinä sanoisit? Sanoisitko että noin ei saa sanoa, vai kyselisitkö vai ohittaisitko tilanteen? Meillä ei ole vielä ollut sitä vaihetta, että lapsi päin naamaa sanoisi että "en tykkää susta", sekin saattaa olla tulossa mitä on lukenut joskus suuttuneista nelivuotiaista :) Mutta nää ei tapahdu minkään suuttumisen yhteydessä...Silloin lapsi muuten vaan itkee tai räyhää mutta ei kyllä solvaa tai muutenkaan mee henkilökohtaisuuksiin.
Kommentit (8)
4 vuotiaat tutkailee ja kokeilee eri tunnetiloja ja toisten reaktiota.. siita teillakin voi olla kysymys.
Kiitos vastauksestasi! Tästä varmasti on osaltaan kyse, poika on alkanut selvästi miettiä asiaa myös toisinpäin, että tykätäänkö hänestä vaikka tekisi mitä. Sanoo joskus, jos sanon että "äiti rakastaa sinua" että "et, sä et rakasta minua" -vähän silleen vinon hymyn kanssa, että haluaa kuulla mitäs siihen sanotaan. Nämäkään tilanteet ei oo sisältäneet mitään riitaa tms, vaan alkaa spekuloida asialla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli 3-vuotias poika sanoo usein, että ei tykkää isistä ja kiukuttelee myös miehelle huomattavasti enemmän kuin minulle. Muusta käytöksestä päätellen tämä ei kuitenkaan ole "totta" (tai siis tietenkään ei ole :) eli poika leikkii, riehuu jne. isänsä kanssa, hakee hänestä turvaa ja halailee.
Mutta tuo puhe vaikuttaa liittyvän siihen, että kun isänsä tulee paikalle niin minun huomioni vähenee tai lähden jopa pois kotoa. Minua kohtaan poika on ylitsevuotavan hellä ja kertoo usein miten tykkää minusta. Eli haluaisi aina olla minun kanssani.
Ikävä kahtiajako ja meillä vielä mies on ollut yli vuoden hoitovapaalla, minä olen ollut vain vähän kauemmin. Olemme myös yhtä tiukkoja sääntöjen ym. suhteen mutta minä ehkä jaksan hassutella ja kuunnella lasta enemmän kuin mies (mutta mieskin on kyllä tässä tosi hyvä).
Olen kyllä myös miettinyt että käyttääkö lapsi meitä jotenkin ikävien tunteittensa käsittelyyn, että siirtää kaiken pahan isäänsä ja kaiken hyvän minuun, koska kaipaa selkeyttä niihin eikä osaa tietenkään vielä itse käsitellä kiukkua, pettymyksiä jne. Meillä kuitenkin tilanne on ollut AINA tällainen, vauva-ajasta lähtien, riippumatta siitä kumpi on kotona ja kumpi töissä.
Aina kehun isäänsä, puhun positiivisesti pojan ja isän yhteisistä toimista, osoitan hellyyttä miehelle lapsen läsnäollessa ja molemmille yhtäaikaa, mutta mikään ei tunnu auttavan. Lapsi oli pitkään kotihoidossa ja nyt on mennyt päiväkotiin ja juuri eilen kun isänsä haki hänet (on max. 6h) niin kiukutteli ja itkeskeli ja lopulta sanoi olevansa surullinen, koska ei saa olla "paljon" äidin kanssa :( olemme siis yhdessä nyt pk:n alettua väh. 5 tuntia joka arkipäivä, leikitään ja jutellaan ja luetaan, mutta ei riitä.
Eli jos jollain on kokemuksia siitä, että "isäviha" on saatu lieventymään niin mielelläni kuulisin myös.
pojat ei tykkää isistä ja tytöt ei tykkää äidistä, koska
http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/kasvu_ja_kehitys/4_5-vuoti…
•Lapsi voi olla ihastunut vastakkaista sukupuolta olevaan vanhempaansa ja mustasukkainen toiselle vanhemmalle. Ikäkauden loppupuolella hän alkaa samaistua omaa sukupuoltaan olevaan vanhempaan tai muuhun tärkeään omaa sukupuolta olevaan aikuiseen.
pojat ei tykkää isistä ja tytöt ei tykkää äidistä, koska
<a href="http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/kasvu_ja_kehitys/4_5-vuoti…" alt="http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/kasvu_ja_kehitys/4_5-vuoti…">http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/kasvu_ja_kehitys/4_5-vuoti…;•Lapsi voi olla ihastunut vastakkaista sukupuolta olevaan vanhempaansa ja mustasukkainen toiselle vanhemmalle. Ikäkauden loppupuolella hän alkaa samaistua omaa sukupuoltaan olevaan vanhempaan tai muuhun tärkeään omaa sukupuolta olevaan aikuiseen.
ap:lla voi hyvin olla kyse tästä, ja ehkä meilläkin, mutta tosiaan meillä tilanne on aina ollut tällainen, ehkä siitä saakka kun lapsi täytti 10 kk.
Jäi sanomatta miten reagoimme tuohon puheeseen, mies sanoo yleensä "ei se mitään, minä tykkään sinusta" ja minä sanon vain "jaa" tai "no minä tykkään isistä".
ettei tykkää isistä. Ei äiti voi sanoa lapselle, että en minäkään, vaan vihaan sitä. Vaikka tuo olisi totta, sellaista ei ikinä voi sanoa lapselle.
Mitäs tässä tilanteessa??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ettei tykkää jostain ihmisestä, ja se on ihan ok, siltä saa tuntua. En tekisi asiasta sen isompaa numeroa. (ellei sitten tuntuisi siltä, että taustalla on jotain muutakin kuin normaalia lapsen kiukkua/mustasukkaisuutta tms. vanhemmpaansa kohtaan).
ettei tykkää isistä. Ei äiti voi sanoa lapselle, että en minäkään, vaan vihaan sitä. Vaikka tuo olisi totta, sellaista ei ikinä voi sanoa lapselle.
Mitäs tässä tilanteessa??
Ehkä voi sanoa, että isi tykkää kuitenkin sinusta? Tai tuon mitä joku ehdotti, että "joskus tuntuu sitlä, ettei tykkää jostain ja siltä saa tuntua" -riippuu tietty iästä.
T. Ap joka kiittää kommenteistä. En osaa sanoa tuosta "oidipaalisesta" jutusta, kun mikään muu ei tuohon viittaa mutta voihan sekin selittää jotain :)
Alue: Aihe vapaa
Meidan 4v sanoo joskus minulle suutuksissaan ettei tykkaa minusta (aidista).
Yleensa vastaan tahan vaan etta ´ei se haittaa, mina tykkaan silti sinusta'.
Samaa sanoo isalleen ja isosiskolleen joskus (myoskin suutuksissaan) ja ainakin isosisko nykyaan vastaa samalla lailla.
Yleensa kiukku menee ohi ainakin meilla yhta nopeasti kuin tulikin, joten mina en ota asiaa kovinkaan vakavasti.
4 vuotiaat tutkailee ja kokeilee eri tunnetiloja ja toisten reaktiota.. siita teillakin voi olla kysymys.