Työkaveri myöhästyy joka aamu.
Olen koululla töissä. Koulunkäyntiavustajan työaika alkaa klo 8.00. Koulu alkaa 8.30. Avustaja tulee töihin n. 8.25. Hän ei juuri koskaan sano mitään myöhästymisestään, paitsi joskus, kun joku kysyy. Hän sanoo vaan, että hänen on vaikea lähteä aamulla liikkeelle, vaikka herää ajoissa. "En vaan tajua, miksen pysty lähtemään, haaveilen vaan siinä ja pyörin ympyrää, en ole aamuihminen, heh heh, olen vähä sellanen hölmö, heh heh". Työmatkaa kilometri.
Kotiin lähtee kyllä aikanaan. Ei kai edes häpeä, että tekee monta tuntia lyhyempää työviikkoa, kuin muut. Hän on tosi kiva ihminen ja jo yli 50-vuotias, niin emme pysty hänelle sanomaan mitään. Miesrehtorin hän on pyörittänyt sormensa ympärille niin, että rehtori ei ainakaan sano mitään, ja ei ainakaan välitä. Meitä muita ottaa vähän päästä, kun emme pysty itse tuollalailla toimimaan. Miten saisi hänet ruotuun, ilman että välit menee?
Pidä huoli että jos esim aamulla kuuluisi tehdä valmistelut, hän tekee osansa sitten 30min työajan päättymisen jälkeen. Kyllähän tuosta täytyisi valitus tehdä, hankaloittaa muitten työtä.