Onko mielestäsi pakko mennä naimisiin ennen lapsen hankkimista?

Miksi ihmeessä olisi pakko? Tämä on joku 50- ja 60-luvun juttu.

Me tehtiin lapset ennen naimisiinmenoa.

Me mieheni kanssa menimme naimisiin ensin.

Mekin mentiin naimisiin vasta lasten jälkeen.

Meidän esikoinen oli 3kk kun menimme naimisiin :D

Sinä, puilisosi ja lapsesi joudutte helvettiin!



Eli ei ole.

Itse henk.koht en ollut valmis hankkimaan lasta miehen kanssa, joka ei ollut valmis menemään kanssani naimisiin. Mutta jos naimisiinmeno ei ole ylipäätään sulle kynnyskysymys parisuhteessa, niin mikä ettei!

Oho, olen ensimmäinen joka sanoo että kyllä.



Mielestäni ensin naimisiin, sitten lapset. Tuo "pakko" tuossa otsakkeessa on kieltämättä aika paljastava oman kantasi suhteen.

Itse henk.koht en ollut valmis hankkimaan lasta miehen kanssa, joka ei ollut valmis menemään kanssani naimisiin. Mutta jos naimisiinmeno ei ole ylipäätään sulle kynnyskysymys parisuhteessa, niin mikä ettei!

avioitua ennen lapsia.

6

Mutta selkeämpää oli mennä naimisiin ennen lapsia. Eli miettiä sitä, haluammeko sitoutua toisiimme ja sitten vasta miettiä, haluammeko yhteisiä lapsia. Koska parisuhde on lapsen koti, en halunnut tehdä niin päin, että lapset on ihkuja, annetaan niiden tulla ja katotaan sitten, jaksetaanko me kattoa toistemme pärstää kovin pitkään.

Mun mies oli ehdottomasti sitä mieltä, että lapsen pitää syntyä avioliittoon ja mä en taas olisi halunnut mennä raskaana naimisiin.



Me ehdittiin olla reilu 3 vuotta naimisissa ja 10 vuotta yhdessä ennen lapsen syntymää.

Ei ole pakko mennä naimisiin ollenkaan jos ei halua.

Tosin minulle (ja miehelle) lapset ovat suuremepi sitoutumus kuin naimisiinmeno. Naimisiin mentiin vasta lasten jälkeen ja silloinkin vain noiden perintö yms. asioiden takia.

Mieheni kyllä halusi naimisiin ennen lapsia. On liikaa nähnyt ympärillään kavereita, jotka on saaneet lapsia naisen aloitteesta ja sitten eronneet naisen aloitteesta. Siinä tulee miehelle olo, että on tullut vedätetyksi monta kertaa; ensin on annettu ymmärtää, että ollaan sitouduttu, vaikkei olla, sitten on tehty yhdessä lapsi, jota mies ei saa nähdä riittävästi (vaikka välittää lapsesta yhtä paljon kuin nainenkin) ja sit vielä saa tapella tapaamisista. Eihän avioliitto estä eroamista, mut ainakin siinä joutuu miettimään, mikä oikeastaan haluaa - haluaako sen toisen tosiaan, myös huonoina päivinä.

että mies nyt siittää niitä lapsia ihan mielellään, mutta ei halua mennä naimisiin.

Mieheni kyllä halusi naimisiin ennen lapsia. On liikaa nähnyt ympärillään kavereita, jotka on saaneet lapsia naisen aloitteesta ja sitten eronneet naisen aloitteesta. Siinä tulee miehelle olo, että on tullut vedätetyksi monta kertaa; ensin on annettu ymmärtää, että ollaan sitouduttu, vaikkei olla, sitten on tehty yhdessä lapsi, jota mies ei saa nähdä riittävästi (vaikka välittää lapsesta yhtä paljon kuin nainenkin) ja sit vielä saa tapella tapaamisista. Eihän avioliitto estä eroamista, mut ainakin siinä joutuu miettimään, mikä oikeastaan haluaa - haluaako sen toisen tosiaan, myös huonoina päivinä.

Tulee tuostakin ihan mieleen jenkkileffat, joissa polttari-iltana miehen naimisissa olevat kaverit neuvovat totuttautumaan avioelämään ja sen tuomiin muutoksiin (mitä ne sitten ikinä ovatkaan). Siis mitä ihmettä? Minä en ole vielä tähän päivään mennessä nähnyt mitään eroa avo- tai avioliiton arjessa, riidoissa jne. Ihan samanlaista se on. Vai onko meillä sitten jotenkin kummallinen avioliitto kun mikään ei muuttunutkaan?

Yhteiskuntakin on nykyään salliva "susipareille", eikä myöskään yksinhuoltajaksi jääminen ole kirous.

eikä lasten hankkimisen jälkeenkään.



Itse tosin menin, koska halusin jakaa loppuelämäni nimenomaan mieheni kanssa ja osoittaa hänelle, että olen sitoutunut häneen. Oli niitä lapsia tai ei.



Lapsia tuli sitten ja on minusta helpompaa niitä lapsiakin ottaa vastaan sitoutuneeseen, hyvään parisuhteeseen.



Mutta hei, mä olenkin niin vanhoillinen. Otin jopa miehen sukunimenkin sen takia, että musta on kiva, että perheellä on sama sukunimi. Mies halusi pitää omansa ja mulla ei ole nimeeni mitään sen suurempaa tunnesidettä.



Mutta kukin tyylillään.



Eihän sitä tarvii olla lapsen isän kanssa missään tekemisissäkään, jollei halua.

asuntolainat sun muut niin oltiin jo niin sitoutuneita toisiimme ettei koettu tarpeelliseksi sitä "papin aamenta". Mentiin sit myöhemmin maistraatissa naimisiin ns paremmalla ajalla :D meille ei se sitoutuminen ole ollut papin aamenesta tai virallisesta naimapaperista kiinni :)

sitoutumisesta kuin vihillä käynti :D nykyään on niin naurettavan helppoa lähteä avioliitosta mutta ei niin helppoa lähteä kun on lapset ja lainat :D