2 kk ikäisen vauvan kanssa Thaimaahan?
Heippa, onkohan täällä kenelläkään kokemuksia miten onnistuu?
Eli minulla on la joulukuun lopussa tänä vuonna ja olemme jo aiemmin varanneet ensi kevääksi helmikuun loppuun matkan Phuketiin Thaimaahan.
Mietin vaan, että mitä kaikkea pitää ottaa huomioon.
Kommentit (49)
noin pienen kanssa helppo matkustaa, nukkuu paljon ja varmaan imetat. Lahde vaan, kannattaa
En koskaan, enkä milloinkaan lähtisi noin pienen kanssa yleensäkään mihinkään.
Ei ole ihan humpuukia se että ennen vanhaan oli ns. vauvavuodeaika naisilla kun vasta syntyneet pidettiin kotona ja äidit toipumassa.
Jos sinulle tehdään esim. sektioa jostain syystä, voihan olla ettet itsekään ole vielä edes kunnossa, saatikaan että pystyisit istumaan tarvittavaa aikaa lentokoneessa tms.
VOI LUOJA sanon minä.
En koskaan, enkä milloinkaan lähtisi noin pienen kanssa yleensäkään mihinkään. Ei ole ihan humpuukia se että ennen vanhaan oli ns. vauvavuodeaika naisilla kun vasta syntyneet pidettiin kotona ja äidit toipumassa. Jos sinulle tehdään esim. sektioa jostain syystä, voihan olla ettet itsekään ole vielä edes kunnossa, saatikaan että pystyisit istumaan tarvittavaa aikaa lentokoneessa tms. VOI LUOJA sanon minä.
Mä en taas tajua mikä anti-matkustusinto jyllää täällä av:lla. Itse olen matkustanut niin vauvan kuin isompien lasten kanssa ja mitään ongelmaa ei ollut! Jos ei ole koliikkia tai muuta ongelmaa, parikuinen lähinnä nukkuu ja syö rintaa, mikäs sen ihanampaa kuin nauttia lämmöstä ja auringosta (vauva tietysti varjossa, moralistit)
Itse olen ollut synnytysten jälkeen elämäni kunnossa heti seuraavana päivänä, ei kaikki makaa raatona lapsen saannin jälkeen! Ja jos ap makaa, niin varmasti tajuaa perua matkan.
kotimaassakin, eli sitä vauvan hoitoa aamusta iltaan. Ei siinä ehdi paljon siitä itse matkasta nauttia.
Ei se muuten sen kummempi juttu ole. Kannattaa ottaa etukäteen hyvin selvää, mihin siellä suunnata, jos vauva sairastuu.
Rokotukset ja malaria Thaimaassa
Luokka: Terveys
Kirjoittaja: Kristian
MoskiittoThaimaa on melko turvallinen maa, ja riski sairastua matkalla vakavasti on pieni. Terveyttä ei kuitenkaan kannata jättää sattuman varaan.
Matkalla tarvittavat rokotukset on otettava hyvissä ajoin ennen lähtöä, jotta suoja ehtii muodostua. Liikkeellä kannattaa olla ajoissa siksikin, että osa rokotuksista vaatii sarjan (2–3 rokotuskertaa) määräväliajoin.
Hepatiitti voi aiheuttaa pysyvän maksavaurion tai kuoleman, joten rokotesuoja sitä vastaan on todella suositeltavaa hankkia. A-hepatiitin voi saada ruoasta, ja tämä rokote on käytännössä Thaimaan-matkaajille pakollinen. B-hepatiitti voi tarttua sukupuolisessa kanssakäymisessä tai neuloista, esim. tatuoinnista tai jopa hammaslääkäristä. Rokotuskertoja vaaditaan kaksi, mutta suoja kestää parikymmentä vuotta.
Japanin aivokuume tarttuu hyönteisistä. Sitä esiintyy pohjoisessa ja satunnaisesti etelässä touko-lokakuussa ja sadekautena. Tauti on harvinainen, mutta erittäin ikävä, koska se aiheuttaa pysyvän aivovaurion.
Tarvitaanko
malarialääkkeitä?
Pääsääntöisesti Thaimaassa ei tarvita malarialääkitystä. Malariaa esiintyy vain rajaseuduilla, lähinnä Burman ja Kamputsean rajoilla (myös Kwai-joki).
Turistikohteissa ei käytännössä ole malariaa (Ayuttahaya, Bangkok, Cha-Am, Chiang Mai, Hua Hin, Kanchanaburi, Khon Kaen, Koh Samui, Krabi, Pattaya, Phuket ja Sukhothai). Poikkeuksena on kuitenkin idän Koh Chang, joka on rajaseutujen ohella luokiteltu korkean riskin alueeksi.
Malaria leviää hyttysten pistoista. Sitä vastaan ei ole rokotetta, mutta siihen voi varautua syömällä estolääkitystä, joka aloitetaan jo ennen matkan alkua. Lääkkeet aiheuttavat kuitenkin ikäviä sivuoireita 2-5 prosentille käyttäjistä (esimerkiksi yliherkkyyttä auringonvalolle). Tämän vuoksi niitä määrätään vain todelliseen tarpeeseen.
Yksi yö malaria-alueella:
suojaudu hyvin pistoilta
Jos malaria-alueella ollaan vain yksi yö, lääkitystä ei pääsääntöisesti suositella. Hyönteisten pistoilta tulee kuitenkin tällöin suojautua huolellisesti (voiteet).
Malarian tartuntavaara on riskialueilla ympärivuotinen. Thaimaassa yleisin malarian muoto on P. falciparum, joka on samalla vaarallisin.
Suositeltava malarian estolääkitys on meflokiini (Lariam), doksisykliini tai atovakoni-proguaniili -yhdistelmä (Malarone). Lääkärin kanssa on hyvä keskustella lääkityksen sopivuudesta Thaimaan oloihin, koska Kamputsean ja Burman rajaseuduilla metsäalueilla on malarian muotoja, joihin tavanomainen lääkitys ei tehoa (klorokiini-, meflokiini- ja kiniiniresistenssiä). Näille alueille suositellaan doksisykliiniä.
Malarian tyypillisenä oireena ovat toistuvat, vilunväreillä alkavat kuumekohtaukset ja mahdollisesti vatsaoireet. Tauti voi olla oireeton pitkään, jopa vuosia tartunnan jälkeen. Nopea diagnoosi ja hoito on parantumisen kannalta tärkeää.
Pohjois-Thaimaassa Chiang Maissa on korkeatasoinen, vain malarian hoitoon erikoistunut sairaala.
Thaimaahan matkustettaessa
suositeltavat rokotukset:
* Hepatiitti A
* Kurkkumätä, jäykkäkouristus
* Lavantauti
* Tuhkarokko, sikotauti, vihurirokko
Kohteesta ja käyttäytymisestä riippuen eli riskiryhmille lisäksi:
* Hepatiitti B
* Japanin aivokuume
* Malaria (estolääkitys - rokotetta ei ole)
* Todistus keltakuumerokotuksesta vaaditaan, jos on tulossa keltakuumealueelta esim. Afrikast
Rokotukset ja malaria Thaimaassa Luokka: Terveys Kirjoittaja: Kristian MoskiittoThaimaa on melko turvallinen maa, ja riski sairastua matkalla vakavasti on pieni. Terveyttä ei kuitenkaan kannata jättää sattuman varaan. Matkalla tarvittavat rokotukset on otettava hyvissä ajoin ennen lähtöä, jotta suoja ehtii muodostua. Liikkeellä kannattaa olla ajoissa siksikin, että osa rokotuksista vaatii sarjan (2–3 rokotuskertaa) määräväliajoin. Hepatiitti voi aiheuttaa pysyvän maksavaurion tai kuoleman, joten rokotesuoja sitä vastaan on todella suositeltavaa hankkia. A-hepatiitin voi saada ruoasta, ja tämä rokote on käytännössä Thaimaan-matkaajille pakollinen. B-hepatiitti voi tarttua sukupuolisessa kanssakäymisessä tai neuloista, esim. tatuoinnista tai jopa hammaslääkäristä. Rokotuskertoja vaaditaan kaksi, mutta suoja kestää parikymmentä vuotta. Japanin aivokuume tarttuu hyönteisistä. Sitä esiintyy pohjoisessa ja satunnaisesti etelässä touko-lokakuussa ja sadekautena. Tauti on harvinainen, mutta erittäin ikävä, koska se aiheuttaa pysyvän aivovaurion. Tarvitaanko malarialääkkeitä? Pääsääntöisesti Thaimaassa ei tarvita malarialääkitystä. Malariaa esiintyy vain rajaseuduilla, lähinnä Burman ja Kamputsean rajoilla (myös Kwai-joki). Turistikohteissa ei käytännössä ole malariaa (Ayuttahaya, Bangkok, Cha-Am, Chiang Mai, Hua Hin, Kanchanaburi, Khon Kaen, Koh Samui, Krabi, Pattaya, Phuket ja Sukhothai). Poikkeuksena on kuitenkin idän Koh Chang, joka on rajaseutujen ohella luokiteltu korkean riskin alueeksi. Malaria leviää hyttysten pistoista. Sitä vastaan ei ole rokotetta, mutta siihen voi varautua syömällä estolääkitystä, joka aloitetaan jo ennen matkan alkua. Lääkkeet aiheuttavat kuitenkin ikäviä sivuoireita 2-5 prosentille käyttäjistä (esimerkiksi yliherkkyyttä auringonvalolle). Tämän vuoksi niitä määrätään vain todelliseen tarpeeseen. Yksi yö malaria-alueella: suojaudu hyvin pistoilta Jos malaria-alueella ollaan vain yksi yö, lääkitystä ei pääsääntöisesti suositella. Hyönteisten pistoilta tulee kuitenkin tällöin suojautua huolellisesti (voiteet). Malarian tartuntavaara on riskialueilla ympärivuotinen. Thaimaassa yleisin malarian muoto on P. falciparum, joka on samalla vaarallisin. Suositeltava malarian estolääkitys on meflokiini (Lariam), doksisykliini tai atovakoni-proguaniili -yhdistelmä (Malarone). Lääkärin kanssa on hyvä keskustella lääkityksen sopivuudesta Thaimaan oloihin, koska Kamputsean ja Burman rajaseuduilla metsäalueilla on malarian muotoja, joihin tavanomainen lääkitys ei tehoa (klorokiini-, meflokiini- ja kiniiniresistenssiä). Näille alueille suositellaan doksisykliiniä. Malarian tyypillisenä oireena ovat toistuvat, vilunväreillä alkavat kuumekohtaukset ja mahdollisesti vatsaoireet. Tauti voi olla oireeton pitkään, jopa vuosia tartunnan jälkeen. Nopea diagnoosi ja hoito on parantumisen kannalta tärkeää. Pohjois-Thaimaassa Chiang Maissa on korkeatasoinen, vain malarian hoitoon erikoistunut sairaala. Thaimaahan matkustettaessa suositeltavat rokotukset: * Hepatiitti A * Kurkkumätä, jäykkäkouristus * Lavantauti * Tuhkarokko, sikotauti, vihurirokko Kohteesta ja käyttäytymisestä riippuen eli riskiryhmille lisäksi: * Hepatiitti B * Japanin aivokuume * Malaria (estolääkitys - rokotetta ei ole) * Todistus keltakuumerokotuksesta vaaditaan, jos on tulossa keltakuumealueelta esim. Afrikast
Miten joku jaksaa? Mitenhän ulkomailla voi edes syntyä lapsia tai miten ne pysyy hengissä, kaikki vaan joukkopakoon SUOMEEN missä ei sairastuta eikä ole vaaroja!
kotimaassakin, eli sitä vauvan hoitoa aamusta iltaan. Ei siinä ehdi paljon siitä itse matkasta nauttia. Ei se muuten sen kummempi juttu ole. Kannattaa ottaa etukäteen hyvin selvää, mihin siellä suunnata, jos vauva sairastuu.
Enemmän minä nautin matkoista vauvan kanssa kuin nyt leikki-ikäisen ja taaperon kanssa. Nyt sitä rentoutumista ja lepäilyä ei ole nimeksikään, vauva matkassa ehti ottaa aurinkoa ja relata kun tämä vaan nukkui.
Lehdestä luin artikkelin, missä oli, että ihan turhaan sairastavat hepatiitti b:tä, kun siihen on rokotus. No, vauvasi ei ole sen suhteen suuressa tartuntavaarassa, mikäli ei joudu sairaalatoimenpiteisiin.
kotimaassakin, eli sitä vauvan hoitoa aamusta iltaan. Ei siinä ehdi paljon siitä itse matkasta nauttia. Ei se muuten sen kummempi juttu ole. Kannattaa ottaa etukäteen hyvin selvää, mihin siellä suunnata, jos vauva sairastuu.
Enemmän minä nautin matkoista vauvan kanssa kuin nyt leikki-ikäisen ja taaperon kanssa. Nyt sitä rentoutumista ja lepäilyä ei ole nimeksikään, vauva matkassa ehti ottaa aurinkoa ja relata kun tämä vaan nukkui.
Meillä alkoi allergiakierre, ruokavaliokokeilut, yöitkut, ihon rasvailut ja muu ihanuus juuri tossa iässä. En olis kyllä jaksanut jos oltais reissussa oltu. Erikoismaitokokeilut, oma imetysdieetti (kun oli jus muutama ruoka-aine mitä sai syödä), huh huh...
Me olimme muutama vuosi sitten samaisessa matkakohteessa silloin 4kk:n ikäisen maitoallergisen lapsemme kanssa.
Oltiin erittäin hyvässä ja siistissä hotellissa ja varmistin etukäteen, että meillä on siellä vähintää vedenkeitin käytössä.
Vauvaa varten otettiin mukaan matkarattaat, joissa iso käännettävä kuomu, ohutta harsomaista kangasta auringonpaisteen ehkäisyyn, vaippoja, hedelmäsoseita, korvike "maitojauhetta" (jota sekoitettiin keitettyyn pulloveteen), kertakäyttötuttipulloja, desinfiointiainetta niin käsille ja varmuuden vuoksi myös pinnoille, esim. hotellissa vessaan ja ovenkahvoihin.
Aurinkolasit, osmosaljauhetta, maitohappabakteeri-tippoja jne perustavaraa.
Loma meni todella hyvin. Itse olin päivisin kuumimpaan aikaan vauvan kanssa hotellilla. Vauva nukkui sisällä mukavan viileässä huoneessa kaikki päiväunet ja itse luin tai otin aurinkoa terassilla/parvekkeella.
Menolento oli yölento ja vauva nukkui käytännössä koko matkan. Takaisin tullessa "seurusteli" matkustajien kanssa, söi ja nukkui :)
Lentomatkaa varten varattiin 30 päivää ennen lentoa ns. babybasket, jossa vauva voi nukkua lennon ajan.
Päivisin siellä on kyllä tukahduttavan kuuma aikuisellekin. Vaatteista parhaimmat vauvalla olivat puuvillaiset, (ei trikoiset) hellemekot.
Jos oli pakko jossain käydä vauvan kanssa päivällä, niin (suosituksista huolimatta) laitoin hänelle aurinkorasvaa, vaikka rattaissa olikin hyvä aurinkosuojaus.
Kivaa reissua teille :)
mutta mökille (suomessa) en ole suostunut lähtemään.
Liian alkeellista. Thaimaassa hyvässä hotellissa kaikki on kunnossa.
osta vauvalle kesävaateet nyt. Talvella et niitä saa mistään. Vähän jotuu arpomaan kokoa, mutta parikuiselle varmaan 62cm on ok?
Lyhythihaiset bodytkin voi olla kuumia, joten kannattanee hommata t-paitoja (lyhythihaisia tai pitkähihaisia) ja esim ohkaisia trikoopöksyjä. Tai jos löytyy tosi ohkaisia bodyja, niin nekin voi olla ok. Mutta se on varmaa, että talvella niitä ei saa mistään.
Ja tosiaan reissaaminen on yksinkertaisinta tuonikäisen kanssa. Jos imetät, niin superhelppoa, jos syö korviketta, niin totuta heti jauhekorvikkeeseen. Ne on yleensä vähän eri makuisia ja jos on tottunut jo valmiiseen, niin ei välttämättä jauhekorvike kelpaa.
Varmasti on hotellissa mahdollisuus steriloida pullot ja voittehan hommata vaikka jonkun laitteen.
Ja sitten vielä kommenttina tälle:
kotimaassakin, eli sitä vauvan hoitoa aamusta iltaan. Ei siinä ehdi paljon siitä itse matkasta nauttia.
Kyllä äitikin on loman ansainnut. Ihanaa vaan olla ja lökätellä ja hoitaa vauvaa siinä sivussa. Vertailukohtana kotityöt ja -30 asteen pakkanen... Ihanaa lomaa teille!
Toivottavasti nukkuu Meillä alkoi allergiakierre, ruokavaliokokeilut, yöitkut, ihon rasvailut ja muu ihanuus juuri tossa iässä. En olis kyllä jaksanut jos oltais reissussa oltu. Erikoismaitokokeilut, oma imetysdieetti (kun oli jus muutama ruoka-aine mitä sai syödä), huh huh...
Eiköhän jokainen osaa olla lähtemättä, jos vaikeaksi menee. Ja johan ap:kin sanoi peruvansa, jos ei imetys onnistu (kyllä se sujuu sen jauhekorvikkeenkin kanssa). Mun mielestä ihan hyvä lähtökohta, että toivoo lapsen olevan ok. Jos jotai ilmenee, niin miettii sitten olisko syytä perua...
Em oikein ymmärrä, miksi pulloruokinta olisi este vauvan matkaan ottamiselle - siis että tissivauvan olitte valmis ottamaan mukaan mutta pullovavauaa ette.
Useamman lapsen äitinä voin sanoa, että en ole kokenut tuttipullojen ja tuttien jatkuvaa keittelyä mitenkään tarpeellisena. En tiedä siitäkö johtuu, että lapset ovat perusterveitä eivätkä liiemmin sairaste nyt isompanakaan. Ja kaupoista saa Ainun pullopusseja, jotka ovat reissussa käteviä.
Korvikkeet lähtevät kätevästi matkalaukussa mukaan parin viikon reissulle ja laukku tyhnee tuliaisille matkan aikana.
Tottakai rintavauvankanssa pääsee aina helpomalla (ulkomailla sekä kotona) kun ei ole tuota korvikkeenkantamista ja pullojen pesua. Mutta en pulloruokinnan vuoksi lasta kotiin jättäisi.
kotimaassakin, eli sitä vauvan hoitoa aamusta iltaan. Ei siinä ehdi paljon siitä itse matkasta nauttia.
Ei se muuten sen kummempi juttu ole. Kannattaa ottaa etukäteen hyvin selvää, mihin siellä suunnata, jos vauva sairastuu.
sitä samaa juu, mutta pyykit saa pesetettyä parilla eurolla ja ruoka tarjoillaan ravintolassa. siis vauvanhoito samaa kuin kotomaassakin, mutta pääsee vanhemmat nauttimaan siitä ettei ole noita perus-kotihommia ja kelit on aurinkoiset ja lämpimät.
kun aloituksesta on kohta kaksi vuotta aikaa...
mistä te oikein löydätte näitä vanhoja juttuja?
Jos on huono tuuri niin sinä ja miehesi voitte joutua pahan ruokamyrkytyksen takia tippaan. Taikka mitä jos lasta pistää hyttynen joka levittää tauteja? Entä jos lapsi sairastuisi yllättäen johonkin? Tiedän tasan tarkkaan että kuinka kurjaksi voi reissu muuttua ja kuinka kamalaa on jos joku sairastuu ja joutuu turvautumaan ei niin hygieeniseen sairaalaan! Ammattitaito voipi olla mitä tahansa niillä lääkäreillä...
Mutta eihän nyt teille voi mitään tapahtua. Ei kukaan täällä kirjoittaneista voi ajatella että heille voisi sattua jotain! Miksi riskeerata noin pienen kanssa jonkun matkan takia kun ei ole pakko? Sitä en vaan ymmärrä :( Toivottavasti teidän vakuutus korvaa lääkärilennon kotimaahan jos huonosti käy.
Jos on huono tuuri niin sinä ja miehesi voitte joutua pahan ruokamyrkytyksen takia tippaan. Taikka mitä jos lasta pistää hyttynen joka levittää tauteja? Entä jos lapsi sairastuisi yllättäen johonkin? Tiedän tasan tarkkaan että kuinka kurjaksi voi reissu muuttua ja kuinka kamalaa on jos joku sairastuu ja joutuu turvautumaan ei niin hygieeniseen sairaalaan! Ammattitaito voipi olla mitä tahansa niillä lääkäreillä...
Mutta eihän nyt teille voi mitään tapahtua. Ei kukaan täällä kirjoittaneista voi ajatella että heille voisi sattua jotain! Miksi riskeerata noin pienen kanssa jonkun matkan takia kun ei ole pakko? Sitä en vaan ymmärrä :( Toivottavasti teidän vakuutus korvaa lääkärilennon kotimaahan jos huonosti käy.
Ja pakko lääkärinä sanoa, että sairaala oli vähintäänkin yhtä korkeatasoinen kuin YO-sairaala Suomessa. Labrakokeet olivat äärimmäisen kattavat, saimme heti yksityishuoneen, jossa oli vanhemmallekin sänky! (Tästä voitaisiin ottaa oppia Suomessa!). Tipanlaitto sujui hyvin ja äärimmäisen steriilisti. Lapseni oli tiputuksessa yön yli ja annoin juotavaksi Floridralia, jota olin ottanut Suomesta mukaan.
Eli Phuketissa sairaalaan joutumista ei todellakaan tarvitse pelätä! Eri asia olisi, jos lähtisi jonnekin Vietnamin viidakkoon, jossa ei korkeatasoista sairaanhoitoa ole saatavilla. Hotellilta järjestyi heti ilmastoitu hotellin oma ilmastoitu taksi, joka vei meidät Phuket Towniin sairaalaan (n. 30 minuutin päässä).
Koska olen itsekin lääkäri, niin osaan ehkä arvioida sairaanhoidon tasoa paremmin ja valvoa, että kaikki tulee tehtyä steriilisti ja oikein. Olin toki harmissani, että lapseni ripuliin sairastui, mutta vuorokaudessa oli taas oma itsensä.
Eli reissuun vaan. Vaikka matkan kohde on kaukana, niin se ei ole silti ulkona sivistyksestä! Me olemme perheeni kanssa reissaaneet tosi paljon, mutta lasten kanssa olemme aina valinneet kohteita, joissa on korkeatasoinen sairaanhoito. Meillä suosikkikohteit ovat Dubai ja Florida, joissa sairaanhoito on paremmin järjestetty kuin esim. jossain paikoissa Suomessa. Jos Suomessa sairastuu yliopistosairaalakaupungissa niin mitään hätää ei ole (Kuopio, Oulu, Helsinki, Tampere ja Turku). Mutta auta armias, jos sairastuu vaikka isovanhempien luona Imatralla, niin mene siellä sitten terkkariin jonottamaan, jossa reppufirman 5. vuosikurssin 24-vuotias kandi tutkii sen lapsen siellä...
Eli reissuun vaan!
Ulkomailtakin saa korviketta!
Itse ajattelin ottaa kyllä omat mukaan (meillä siis mennään pelkällä korvikkeella), mutta otan jauhekorviketta mukaan niin niitä ei tartte kuin 2-3pkt eikä paina paljon!
Ja hotelleissa on kyllä pienehkö keittokomero joten pullojen keittäminenkin onnistuu!