Lue keskustelun säännöt.
Mua ärsyttää, kun ikääni kritisoidaan!
03.10.2011 |
Niinpä. Olen äiti, ja ikää mulla on 21 vuotta. Mua ärsyttää, suorastaan välillä raivostuttaa, kun ikääni ja kykyäni hoitaa lastani kritisoidaan. Pojallani siis nyt ikää 4kk. Kyllähän mä sen ymmärrän, että on monia nuoria äitejä, joilla ei ole asiat millään mittarilla kunnossa, mutta omalla kohdallani näin ei mielestäni ole. Ensinnäkin, olen seurustellut lapseni isän kanssa kolme ja puoli vuotta, ja yhdessä on asuttu kaksi. Häät ovat tulossa kesällä 2013. Sekä minulla, että miehelläni on vakituiset työt, ja aion kouluttautua alallani vielä lisää, jahka elämässä ensin on sille parempi hetki. Pärjäämme siis taloudellisesti hyvin. Voisimme ottaa talolainaakin jo, mutta vielä olemme kokeneet meille parhaaksi ratkaisuksi asua vuokralla, emme halua ottaa lainaa kuin vasta sitten kun tiedämme minkälaista asuntoa varmasti haluamme/tarvitsemme. Tukiverkotkin ovat hyvät. En kaipaa yöelämää, eikä sen sijaan myöskään mieheni.
Elämme siis normaalia lapsiperhearkea, silti monet kokevat asiakseen tulla kritisoimaan tapaani käsitellä lastani. Saan kuulla ilkeitä kommentteja siitä, kuinka lapseni täytyy olla vahinko, kuinka en ymmärrä mihin olen lähtenyt, ja kuinka on elämä mennyt pilalle, ja kuinka lapsestani tulee sossun kasvatti. Saan kuulla piikittelyä iästäni, ja epäilyjä parisuhteestani sekä taloudellisesta tilanteestani. Tässä vain muutamia esimerkkejä mainitakseni.
Ikäväkseni täytyy myös todeta, että pahimmat kritisoijat ovat vieläpä samassa elämäntilanteessa kanssani. esikoisensa saaneita naisia! Eräskin kysyi, että ai ovatko vanhempani korkeastikoulutettuja. Ikään kuin se ei olisi mahdollista. Tuli paha mieli. Neuvolassakin aina epäillään, että eihän poikani millään voi olla täysimetetty. Jaa miksi ei voi olla? Ja raskausaikana ei meinattu millään saada palvelua, kun halusimme ottaa lapsellemme vauvavakuutusta.
Sitäpä vain mietinkin, että miksi ihmeessä aina pitää kritisoida ja epäillä kykyäni olla äiti? En koe eroavani muista muuta kuin ikäni perusteella. Tiedän, että on olemassa myös hyvin paljon niitä nuoria äitejä, joilla asiat ovat päin honkia. Ehkäpä siitä tulee sitten ennakkoluuloja. Koen kuitenkin, että ehkäpä kannattaisi ensin keskustella kanssani ja tutustua minuun, ennen kuin tuomitsee.
Noin. Nyt olen purkanut pahaa mieltäni. :)
Kommentit (45)
Minä ainakin myönnän, että elämäni on ollut yksinkertaisempi kuin joidenkin muiden. Olen mukavuudenhaluinen ja viihdyn tutussa ja turvallisessa. Olen elänyt hyvinkin paljon yksinkertaisemmin kuin jotkut tuttuni, jotka ovat esim lähteneet ulkomaille...
Yksinkertainen ei ole synonyymi tyhmälle, vaan tarkoittaa vaan tarkoittaa vaikkapa myös ongelmatonta ja huoletonta.
Me sitten vain nähdään asiat aivan eri tavalla. Mun mielestä yksinkertaista elämää on sellainen, jossa on itse vastuussa vain itsestään (boheemi bailaus Barcelonassa). Ap:n ja muidenkin äitien elämä puolestaan on (tai sen pitäisi olla) vastuullisuutta, sitä, että asettaa lapsen edun omansa edelle ja että on luotettava ja läsnä. Yksinkertaista (määrittelysi mukaan ongelmatonta ja huoletonta) se ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvaa vain miten monta kertaa minulle on päivitelty elämääni :D 3 lasta ja ikää vasta 24v :)
Nätisti olen hymyillyt ja todennut että me pärjäämme vallan mainiosti :) Esikoisen aikaan se ärsytti, mutta nykyään ole oppinut sulkemaan korvani noilta ilkeiltä puheilta. Mitä meidän elämämme heille kuuluu? Varsinkin kun tiedämme hoitavamme lapsemme hyvin. :)
Nuori äiti=huono äiti
NÄ=ei koe elämässä niin paljoa tai ei kouluttaudu
NÄ=köyhä..
jne jne.
Kertoo enemmän arvostelijoiden yksinkertaisuudesta kun arvostelun kohteesta, jos olet tuollainen tosiaan kuin kirjoitatkin. :)
Itse sain esikoiseni kun olin hädin tuskin 18 ja toinen syntyi heti perään, elikkä olin 19-vuotias kahden lapsen äiti. Ja tiedän, että olin ja olen juuri paras mahdollinen äiti lapsilleni. Enkä koe, että olisin jäänyt jostain nuoruudessani paitsi, päinvastoin. Nyt lapset 2 ja 3, päiväkodissa ja olen jatkanut kouluttautumista. On asuntoa, autoa, koiraa, harrastuksia, eikä mitenkään erityisen tiukkaa rahasta.. Olen 21-vuotias nyt, aikaa on kouluttoutua, hankkia unelmien työpaikka, alkaa luoda uraa.. Plus elämääni kuuluu ihanat rikkaudet, lapseni.. :)
Kaveripiiriini kuuluu muutenkin ehkä erikoisen paljon nyt kaiken ikäisiä naisia, ketkä ovat saaneet nuorena lapsia. Tottakai sekaan mahtuu kaikenlaisia äitejä, mutta pääsääntöisesti juuri sellaisia minkälaisia hyvät äidit juuri olevatkin.
Nuori tai vanhaäiti, äiti kumminkin. Eikö vaan että yritetään kaikki parhaamme ja unohdetaan ikärasismi ;)
Olet kuitenkin jo 21v, aikuinen siis. Ei mulle tulis mieleen iän perusteella epäillä äitiyttäsi, jos itse koet pärjääväsi vielä. Asia vois olla toinen jos olisit esim. 16v! Aikoinaan lapset saatiin parikymppisinä, ja väitän että tuon ajan parikymppiset olivat sun ikäpolveasi lapsellisempia. Onko ihan oikeasti niin, että ikääsi ihmetellään vai koetko vain itse niin, omista peloistasi johtuen?
Ei kaikkien tarvitse olla 30v ylittäneitä lapsia saadessaan. Eikä ikä välttämättä tee kenestäkään parempaa ihmistä tai äitiä. Onnea ja rakkautta perheellesi, taatusti pärjäätte. Ei tarvitse ainakaan mitään hosua kun nuorena saa lapset. Omaisuutta, elämänkokemuksia, autoja ja taloja kyllä ehtii hankkimaan. Nauti elämästäsi, hyvistä asioista, sitä kun ei aina muista tehdä lapsia vanhempanakaan saadessa.
terv. n. 40v äiti
Minulla oli kaksi lasta tuon ikäisenä.
23vuotiaana jo 3 .
Ethän sä nyt edes ihan nuori ole :o
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja mitähän pahaa siinäkin olisi ollut.
Hyvin on pärjätty.
Ai siis ei-akateemisten elämä on yksinkertaista. :DMinun elämäni on onneksi vain semi-yksinkertaista, koska vasta opiskelen akateemista tutkintoa ja samalla kasvatan lapsiani. Jännä tuo ajatusmalli, että elämä on ohi, kun saadaan lapsia.
Minä en kadu ulkomailla asuttuja vuosia ja tutkintoa, jonka suorittaminen oli myös hieno ajanjakso elämässäni. Mutta katuisin kovasti, ellen olisi niitä tehnyt kun niistä koko varhaisteini-iän haaveilin.
Nuo jutut olivatkin minun unelmiani, joita ilman en olisi näin onnellinen. Pitäisin omaa elämääni tylsänä ja puutteellisena, ellen olisi elänyt kuten haaveilin. Kaikki eivät todellakaan haaveile samoista asioista kuin minä tai edes pidä matkustelusta. :) Turha siitä on hermostua.
Lasten jälkeen elämä ei ole ohi, silloin alkaa uusi elämä. Mutta en lähtisi lapsen kanssa elämään boheemi- ja bailuelämää Barcelonaan.. Jokin muuttuu olennaisesti lasten myötä, sen varmaan tietää kaikki lapselliset.
Mä haaveilin/haavelen ulkomailla asumisesta, kehitysavusta, yliopistosta ja ylioistoelämästä ja vastuuvapaasta elämästä.
Kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan, sain lapsen 19 vuotiaana. Olen nyt 25, valmistun pian ylioistosta ja ollaan miehen kanssa nyt kymmenettä vuotta onnellisesti yhdessä. On farmari ja asunto-osake. Ollaan helvetin persaukisia koko ajan, joten ulkomaille on turha haaveilla menevänsä.
En voi sanoa, että vaihtaisin elämääni mihinkään. Suoritan niitä unelmia mitkä ovat mahdollisia ja vaalin niitä muita tulevaisuuden varalle. Mutta en voi sanoa etteikö minua ajoittain harmittaisi. Harmittaa se, että lapseni joutuu kasvamaan samaan aikaan minun kanssani, vaikka ihan varmasti hyvä äiti olenkin. Nyt kun ollaan kaikki vanhempia niin voin harkita toista lasta.
En ymmärrä naisia/tyttöjä jotka ovat kolmen lapsen äitejä 20 vuotiaina ja ainoa tavoite elämässä on äitiys. Ei lapsi voi sellaista taakkaa kantaa! Ja minä olin sentään siitä paremmassa asemassa, että olen kokenut helvetin kovat elämän koulut ja selvinnyt täysjärkisenä, luulen että nämä fanaattisemmat äidit ovat juuri ne, ketkä elämää näkemättömänä perustavat pesueen.
Joten vaikka olen itsekin ollut nuori äiti niin kyllä, ajoittain katson nenänvarttapitkin niitä 19v äitejä jotka hehkuttavat elämänsä olevan nyt täydellistä vaavvvan kannssa.
Enkä tarkoita nyt AP:ta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olenko jotenkin niin paksunahkainen etten ollenkaan ole huomannut arvostelua vai mikä on kun minua on aina kohdeltu erittäin hyvin joka puolella?? Olin 17v kun menimme ensimmäiseen äitiysneuvolatapaamiseen ja koskaan ei ole kohdeltu mitenkään tuolla ap:n kuvaamalla tavalla. Mies on ollut aina mukana kaikessa, neuvoloissa yms, ja hänkään ei tuolloin ollut kuin 23-vuotias.
Nyt olen 22-vuotias ja meillä on siis 4-vuotias lapsi. Talot, yms kaikki normaalit asiat. Missään en edelleenkään ole törmännyt ikäni kritisointiin. Ja ei voi myöskään johtua siitä etteivät ihmiset huomaisi ikääni, olen hmm... miten sen nyt kauniisti esittäisi, aina pukeutunut kun teinipissis ja ihmiset eivät yleensä usko minua edes 22-vuotiaaksi. Toki sitä joskus ihmetellään miten minulla voi olla noinkin vanha lapsi mutta en ole kokenut sitä kritisoinniksi missään vaiheessa.
Oletko ap åpieneltä paikkakunnalta tai jotain? Vaikka itse olen kyllä asunut sekä isossa kaupungissa että pienemmässä kunnassa eikä silti missään ole tullut vastaan tuollaista negatiivista arvostelua, tuijottelua tmv. Minut on myös äitikerhoissa aina otettu ihan hyvin vastaan.
Vai että ihan boheemi-ja bailuelämää Barcelonassa sydämelliset onnitteluni tämän johdosta :D
Tyypillinen suomalainen vastaus. Onko sinusta todella niin ihmeellistä vai oletko kateellinen? Taidat vähän olla. :) Olen ollut myös au pairina Pariisissa ja ollut opiskelijavaihdossa Australiassa. Lapsenakin vietin muutaman vuoden ulkomailla. Terveisiä tutuille.
näitä sinun viestejä lukiessa,: katkera ,"bailu-matkailu-brassailu-elämän loppumisesta," jaiks,mielummin se yksinkertainen kuin sinun tilanteesi ja tunteesi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[.Joten vaikka olen itsekin ollut nuori äiti niin kyllä, ajoittain katson nenänvarttapitkin niitä 19v äitejä jotka hehkuttavat elämänsä olevan nyt täydellistä vaavvvan kannssa. Enkä tarkoita nyt AP:ta.
[/quote]
Inhottavaa olla onnellinen, tyytyväinen ja nuori äiti.
mielipiteet haittaa sua noin paljon, kertoo vaan siitä että olet niin nuori ja mietit liikaa mitä muut susta ajattelee. Piste.
Kun vähän tulee ikää lisää, et enää välitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ainakin myönnän, että elämäni on ollut yksinkertaisempi kuin joidenkin muiden. Olen mukavuudenhaluinen ja viihdyn tutussa ja turvallisessa. Olen elänyt hyvinkin paljon yksinkertaisemmin kuin jotkut tuttuni, jotka ovat esim lähteneet ulkomaille...
Yksinkertainen ei ole synonyymi tyhmälle, vaan tarkoittaa vaan tarkoittaa vaikkapa myös ongelmatonta ja huoletonta.
Me sitten vain nähdään asiat aivan eri tavalla. Mun mielestä yksinkertaista elämää on sellainen, jossa on itse vastuussa vain itsestään (boheemi bailaus Barcelonassa). Ap:n ja muidenkin äitien elämä puolestaan on (tai sen pitäisi olla) vastuullisuutta, sitä, että asettaa lapsen edun omansa edelle ja että on luotettava ja läsnä. Yksinkertaista (määrittelysi mukaan ongelmatonta ja huoletonta) se ei ole.
En pidä kovinkaan monimutkaisena ja tavoiteltavana elämisenä ulkomailla ryyppäämistä. Parin vilkkaan pikkulapsen kanssa matkailu on ajoittain ihan oikeasti monimutkaista ja haastavaa. Eikä se elämä lopu lapsen saantiin. Senkin jälkeen on mahdollista opiskella, matkustella, käydä ravintoloissa, jopa nukkua pitkään.
Naisvaltaisella alalla opiskelevana kyllä tossa iässä tuntuu olevan jonkinlainen buumi. Onhan se biologisestikin järkevää ajoissa hankkia lapsi. Hyvä kun olet löytänyt kumppanin sopivaan aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäistä neuvolaa varatessani oli neuvolantäti sitä mieltä, että olen liian nuori äidiksi, ja että abortti olisi parempi vaihtoehto.
Olin hieman yllättynyt vastaanotosta, sillä vaikkei lapsi suunniteltu ollutkaan, oli meille molemmille selvää että lapsi pidetään. Pitkään koitti selittää, että se lapsi ei ole lelu ja että elämä muuttuu. Ihanko?
Kun ei saanut suostumaan aborttiin, niin tokaisi "tiedätkö sä edes kuka sen lapsen isä on?" !?!?!
Tossa vaiheessa oltiin miehen kanssa oltu yhdessä kuusi vuotta. Nyt kaksi lasta ja vuosia yhdessä 11. Että tekisi mieli käydä näpäyttämässä. :)
Mutta myös sivullisilta tuli kritiikkiä lapsen synnyttyä.
Tsemppiä! Ihmiset osaa olla röyhkeitä ja asiattomia, mutta noin kypsästi ajatteleva nuori nainen varmasti selviää siitä! Jätä ihmiset omaan arvoonsa, heillä on varmasti omassa elämässään joitain isoja ongelmia, joita purkavat sitten sivullisiin... :)
Itse sain myöskin esikoiseni 21-vuotiaana. Meilläkin oli molemmilla vakituiset työpaikat ja asuimme kivassa omistusasunnossa, olimme olleet jo tovin yhdessä ja olimme rakastuneita. Usein törmäsin aliarviointiin ja tylyttämiseen.
Nyt kun esikoiseni on 9-vuotias, hän leuhkii kavereilleen, kun hänellä on niin nuoret ja hauskat vanhemmat. :)
Jätä arvostelijoiden kommentit täysin huomiotta. Nuoruus saati vanhuus eivät tee kenestäkään huonoa tai hyvää vanhempaa. Jokainen on ihan yhtä aloittelija sen esikoisensa kanssa, on ikää sitten 20 tai 40 vuotta. Luonne ratkaisee, empatiakyky, kärsivällisyys, johdonmukaisuus, jne.
aina on joku, joka kritisoi valintojasi. Aina.
Koskaan et voi miellyttää kaikkia, joten parasta, että pyrit miellyttämään teoillasi itseäsi ja sinulle tärkeimpiä ihmisiä. :)
eli että tullaanko muakin kohtelemaan noin kuin ap:ta, olen 20v ja raskaana. En todellakaan haluaisi tulla leimatuksi teiniäidiksi tai miksikään tyhmäksi amislortoksi, koska en ole kumpaakaan. Lapsi on toivottu ja suunniteltukin (joskaan ei varmasti samalla tavalla kuin perheissä, joissa lasta on odotettu useita vuosia), mutta ei minua kiinnostaisi sitäkään kertoa epäilijöille, jotka olettavat lapsen olleen vahinko. Näytänkin melko nuorelta, joten onpas kivaa sitten vastaanottaa tuomitsevia katseita näiltä 40v ensisynnyttäjiltä... Huoh :(
En vain ymmärrä tätä negatiivisuutta parikymppisiä äitejä kohtaan. Teiniäitejä kohtaan ymmärrän sen tavallaan, sillä ei minunkaan mielestäni 16-vuotias ole todellakaan valmis äidiksi, ja harva parikymppinenkään on - mutta voi olla. Ennen lapset tehtiin nuorena, eikä tästä ajasta edes ole kovin kauaa! Hienosti vaan nekin lapset elelee. Ihmeellisiä ajatuksia monilla, että vain kolmekymppinen ja sitä vanhempi pystyy takaamaan lapselle hyvän elämän. Taitaa nämä kritisoijat olla niitä, jotka itse eivät olisi nuorempana olleet valmiita äidiksi, mutta pitäisi heidänkin ymmärtää että joku voi olla jo aiemmin.
Itse en tunne yhtäkään nuorta äitiä, joilla asiat nyt olisi jotenkin erityisen huonosti. Vaikka ne ei olisi täydellisesti, kuten ei muutenkaan kaikilla äideillä/perheillä niin on ne silti on aina hyvin.
Onnea jatkoon, kyllä se siitä vielä muuttuu!
T. 26v kolmen lapsen äiti. (juu, kaikki samalle miehelle)
Et kuitenkaan ole 17, joten ei voi puhua teini-äidistä.
Voisiko se johtua vaan siitä, että nykyään lapsia hankitaan suunnitellusti vasta opiskelujen ja työpaikan saannin jälkeen, ja moni olettaa tämän tapahtuvan vähintään 25-iän tienoilla.
Ihmiset on tökeröitä noissa asioissa. Ei kannata välittää, vaikeaa kun se onkin. Tosin jo itse äityiteen tuntuu kuuluvan kaikkien ihme kommenttien vastaanottaminen. Joten kai tuo ikäjuttu on vain lisä siihen.
Tsemppiä.
itse sain esikoisen 19vuotiaana. se ei harmittanut mua pätkääkään viihteelle pääsyn takia, enhän ollut sitä elämää nauttinutkaan kun kävin täystuntista työviikkoa ja koulua samaan aikaan. Olin elänyt ne hurjat teinivuodet paljon aiemmin, 13-16vuotiaana olin käynyt jo 10:ssä eri maassa ja jokainen matka oli täynnä öisiä biletyksiä, rannoilla ei sallittujen aineiden polttelemista ym. Minä koin sen kaiken paljon nuorempana, ja 19vuotiaana monet ystäväni viettivät sitä hullua elämää minkä olin jo kokenut. Ja voin sanoa ettei ole harmittanut kertaakaan. Joten niinkuin sanoit, kaikilla on erilähtökohdat, erilaiset tilanteet ym.
Nyt en koe että olisin menettänyt mitään elämästäni. Mutta kyllä, olen teini aina välillä yhä. En lapseni kanssa, vaan kun juttelen esim. kavereideni kanssa, käyn juhlimassa. olen silloin yhä nuori. en ymmärrä miten se muuttaa sitä etten muka osaisi ottaa vastuuta lapsestani, tekemisistäni ym.
lapseni on yhä vauva, ja minä teini. kun hän kasvaa taaperoksi, minä kasvan pois 'teiniydestä'. kun hän on koululainen minä olen jo aikuinen myös ikäni perusteella. olen silti aina vastuuntuntoinen ja hyvä äiti.
me kaikki kasvamme lapsen myötä, myös me teini/nuoret äidit