Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mä olen tajunnut jotain itsestäni ja elämästäni
01.10.2011 |
Nykyään/yleensä korostetaan useilta tahoilta, että yksinäisyys on huono asia, ihmisellä pitäisi olla ystäviä ja paljon sosiaalista elämää, silloin olisi onnellinen ja eläisi pidempään jne. Mitä enemmän ja useimmin ystäviä ja ihmisiä ympärillä, sitä ihanampaa ja onnellisempaa.
Mä olen uskonut tämän ihan täysillä ja yrittänyt olla sosiaalinen ja haalia paljon ystäviä ja pitää ystävyyssuhteita yllä. Ja olenkin onnistunut siinä, siis sillä tavalla, että mulla on monta ystävää ja vielä enemmän kavereita.
Mutta. Mä tajusin vasta nyt, että ei toi pädekään minuun. En mä ole ihminen, joka _nauttii_ ihmispaljoudesta, en edes siitä, että ympärillä on paljon ja usein _ystäviä_, niitä oikeitakaan ystäviä. Mä olen jotenkin vaan suorittanut tota sosiaalisuutta, kun olen yhtään kyseenalaistamatta uskonut suoraan sen mitä ulkoapäin on toitotettu. Ei mulle ole ennen tullut mieleenkään edes kyseenalaistaa tuollaista asiaa. Koska kuulostaahan se nyt ihan järkeenkäyvältä, ystävyys ja ystäväthän ovat ihana asia. (kyllä mäkin siis silti rakastan paria hyvää ystävääni) ja jostain syystä "yksinäisyys" -sanalla on negatiivinen "kaiku".
Mutta oikeasti, mä viihdynkin useimmiten yksin, suorastaan tarvitsen yksinäisyyttä ja hiljaisuutta, olen kaikista mieluiten itsekseni kotona tai yksikseni luonnossa. Teen mielelläni asioita yksin. (Tietysti vietän kyllä mielelläni aikaa oman perheeni kanssa ja _silloin tällöin_ muutaman hyvän ystävän kanssa, mutta heitäkin tapaisin mielelläni vain korkeintaan kerran kuukaudessa-parissa).
Kun olen päivisin töissä, siinä on mulle jo yllin kyllin, usein jopa oikeasti liikaa, sosiaalista elämää.
En tiedä tajuatteko mitä koitan tässä selittää, siis että tämä oli oikeasti mulle jotenkin suuri juttu tajuta tämä asia. Kauan tässä menikin, 31 vuotta, ajatella omilla aivoilla :)
Mulle on ollut vaan jotenkin tosi vaikeaa tajuta, että näinkin voi olla, että olenkin oikeasti jossain asiassa erilainen kuin "muut" tai ainakin suurin osa. Tai ainakin niin yritetään meille "uskotella" (usein löytää lehdistä juttuja ystävyydestä ja vilkkaista sosiaalisista elämistä tai vinkeistä niihin ja kerrotaan kuinka parempaa sellainen elämä on, mutta montakos kertaa lehdistä löytää asiaa (positiivisesta) yksinäisyydestä, jostakusta, jolla ei ole paljoa ystäviä mutta asia on henkilön mielestä hyvä asia? Eipä useinkaan...)
(onpas sekavaa sepustusta, sorry :D )
Kommentit (9)
Itse olen samantyyppinen luonne, tosin en ole koskaan väkisin yrittänyt sosiaalisuutta. Olen tykätty ihminen esim. työporukassa, tutustun helposti uusiin ihmisiin, mutten halua olla tekemisissä vapaa- aikana.
Tunnen jatkuvasti huonoa omaatuntoa siitä, etten pidä yhteyttä edes lähisukulaisiin. En ole facebookissa enkä tekstaile kuin silloin kun on asiaa.
Olen jonkun verran asperger, ehkä tämä liittyy siihen? En esim. katso telkkaria enkä voi pitää päällä taustamusiikkia, joko kuuntelen musiikkia tai teen muuta. Onko sinulla samanlaisia piirteitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselleni tämä ei kylläkään ole uusi oivallus :)
It's all good.
Välillä tietysti tuntuu, että on hankalaa löytää ystävää, jolle tavallista verkkaisempi yhteydenpito tuntuisi yhtä luontevalta.
nuorempana kadehdin ihmisia joilla oli paljon ystavia - tajuamatta etta oisinhan minakin niita saanut haalittua jos olisin halunnut. jostain syysta ei menny palloon etta minusta oli kivempi etta oli pari hyvaa ystavaa kun lauma tuttuja. minusta on myos kiva menna 'paikkoihin' (leffaan, taidenayttelyyn ym) ittekseni. jotenkin mukavampi omassa seurassa kun 'vaan jonkun' kanssa.
Minulla on tasan tarkkaan kaksi ystävää, oma siskoni ja mieheni, ja voin sanoa että tätä isompi ystäväpiiri ahdistaisi tosi paljon. En jaksaisi..
Näin on hyvä, tiedän kyllä että moni (paitsi nämä kaksi parasta) pitää minua sopeutumattomana ja epäsosiaalisena ihmisenä.
Itse olen aikalailla samanlainen. Olen työssä, jossa tapaan paljon ihmisiä, olen varsin sosiaalinen kaiken päivää. Illat olen lasten kanssa. Aika harvoin on sellaista omaa rauhallista aikaa. Ystäviä on, mutta tavataan harvakseltaan, eikä heitä ole kymmeniä - kolme hyvää ja sitten kavereita.
Arki menee aikalailla työssä, lasten kanssa, kotitöissä jne. Ja kuitenkin, tämä on minusta hyvää elämää. Varmaan sitten kun lapset ovat isompia, voi olla taas toisenlainen vaihe, jolloin jaksaa enemmän tavata ystäviä ja harrastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen hyvin paljon samanlainen kuin sinäkin, ihan kiva etten olekaan poikkeus tässä maailmassa :)
lapsiperhevaiheessa aika on niin kortilla etta ei juuri ole energiaa ystaville ja sita kaipaa omaa aikaa. Kun lapset kasvaa niin yhtakkia taas on aikaa ystaville ja niita tarvitsee enemman.
Mulla ihan samat fiilikset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
montakos kertaa lehdistä löytää asiaa (positiivisesta) yksinäisyydestä, jostakusta, jolla ei ole paljoa ystäviä mutta asia on henkilön mielestä hyvä asia? Eipä useinkaan...)
Mulle tämä"erakkomaisuus" on ok, olen asian kanssa sujut. Hassua, miten jotkut eivät voi ymmärtää että ihmiset ovat erilaisia....
Alue: Aihe vapaa
Ihmissuhteiden määrä ja muiden huomioonottaminen on joskus kuluttavaa, joten on hyvä olla itsekseen haluamallaan tavalla.