Onko oikein pakottaa lapsi syömään lautanen tyhjäksi?

niin kiitätkö kauniisti ja syös seuraavan kerran vasta illalla? Eli miksi ihmeessä lapsia "opetetaan syömään" niin, että saavat olla nälässä? Lapsi oppii, että ilman ruokaakin pärjää, tottuu nälkään ja kas, siinä ollaan sitten aikamoisen syömisongelman kimpussa koko loppuikä.

jätän syömättä

Kannattaa muistaa että pakottamisesta seuraavat ehdollistumiset seuraavat pitkälle aikuisikään, kenties jopa hautaan asti. Esimerkiksi tuttavani ei suostunut syömään tarhassa(80-luvulla) maksalaatikkoa. Tarhatäti pakotti syömään, jonka seurauksena tuttavaltani pääsi oksennus. Tästä seurasi tukkapöllyä. Huomattakooon että kyseinen henkilö ei syö vieläkään maksalaatikkoa.

T. lasten syömisongelmiin perehtynyt lastenlääkäri.

Lasta ei pakoteta syömään, ei koskaan eikä missään tilanteessa. Mutta jos lapsi ei syö normaalia ruokaansa, tietenkään ei anneta jälkkäriä eikä ylimääräisiä välipaljoa, mehuja, keksejä, mitään ylimääräistä vaan seuraavaksi on vuorossa seuraava normaalin aikataulun mukainen ateria.

oma lapseni on vasta 1,5 vuotias ja esimerkiksi tänään välipalalla ei syönyt kuin aivan vähäsen. Tiesin, että nälkä tulee ennen ruokaa ja sanoin, että pistän leipäpalan jääkaappiin ja kun tulee nälkä niin syöt sitten. Tuskin tätä selitystä ymmärsi, mutta mielestäni 1,5 ei vielä välttämättä pysty muistamaan mitä välipalan aikaan sattui ja miksi ei syönyt ja koska lapsi oli ennen ruokaa todella kiukkuinen ja tuli luokseni lähes itkien ja tiesin, että maha on varmasti tyhjä, niin tarjosin leivän ruokaa odotellessa. Mielestäni aikuisenkaan ei pitäisi käyttää ruokaa kasvatusvälineenä sellaisiin tarkoituksiin, joita lapsella ei ole vielä kapasiteettia vielä ymmärtää.

Tämänpäiväisessä tapauksessa lapsi söi ihan hyvin iltaruokansa tästä erikoisesta pikkuvälipalasta huolimatta. Ja yleensä lapsi syö välipalansa ihan normaalisti.

ja meillä saa vielä korvaavaakin ruokaa jos haluaa. Tämä on kuitenkin aina jotain hedelmää tms. terveellistä. Mun lapsuuden kodissa oli periaate että omenoita, paprikaa, porkkanoita yms. sai aina syödä niin paljon kuin sielu sietää. Hedelmien ja vihannesten "napostelu" on ihan hyvä tapa vaikka läpi elämän.

Mutta on pakko maistaa yksi suupala. Pakko maistaa jotta lapsi voi tehdä päätöksen syökö-tykkääkö. Kovin usein ensin protestoi ja maistettuaan toteaa herkuksi. Jos ei maistu, ei syö, enkä pakota. Seuraavan ruoan saa kun on ruoka-aika. Maidon tuorepalat jne saa syödä kun niitä on tarjolla.

T. lasten syömisongelmiin perehtynyt lastenlääkäri.

Lasta ei pakoteta syömään, ei koskaan eikä missään tilanteessa. Mutta jos lapsi ei syö normaalia ruokaansa, tietenkään ei anneta jälkkäriä eikä ylimääräisiä välipaljoa, mehuja, keksejä, mitään ylimääräistä vaan seuraavaksi on vuorossa seuraava normaalin aikataulun mukainen ateria.

Anteeksi nyt vain, mutta et ole mikään lastenlääkäri, saatikka sitten oikein vielä lasten syömisongelmiin perehtynyt.

Kun se nyt on vain fakta, että näin EI toimita lasten syömishäiriöissä.

Lapset saavat syödä ihan sitä mitä itse tahtovat. Lähes kaikkea on vapaasti saatavilla, myös herkkuja. Mutta lapset valitsevat lihapullia ja perunasosetta tms. perusruokaa. Voin tehdä vaikka kolmea eri ruokaa, lapset saavat sitten päättää, maistavatko vai eivät. Ainoa ehto on, että jos jotain pyytää, sitä pitää syödä.



Kun lapsilla on täysi vapaus tehdä mitä tahtovat, he uteliaina maistavat tietäen, että rangaistusta ei tule, vaikka syöminen jäisi siihen.

T. lasten syömisongelmiin perehtynyt lastenlääkäri.

Lasta ei pakoteta syömään, ei koskaan eikä missään tilanteessa. Mutta jos lapsi ei syö normaalia ruokaansa, tietenkään ei anneta jälkkäriä eikä ylimääräisiä välipaljoa, mehuja, keksejä, mitään ylimääräistä vaan seuraavaksi on vuorossa seuraava normaalin aikataulun mukainen ateria.

oma lapseni on vasta 1,5 vuotias ja esimerkiksi tänään välipalalla ei syönyt kuin aivan vähäsen. Tiesin, että nälkä tulee ennen ruokaa ja sanoin, että pistän leipäpalan jääkaappiin ja kun tulee nälkä niin syöt sitten. Tuskin tätä selitystä ymmärsi, mutta mielestäni 1,5 ei vielä välttämättä pysty muistamaan mitä välipalan aikaan sattui ja miksi ei syönyt ja koska lapsi oli ennen ruokaa todella kiukkuinen ja tuli luokseni lähes itkien ja tiesin, että maha on varmasti tyhjä, niin tarjosin leivän ruokaa odotellessa. Mielestäni aikuisenkaan ei pitäisi käyttää ruokaa kasvatusvälineenä sellaisiin tarkoituksiin, joita lapsella ei ole vielä kapasiteettia vielä ymmärtää.

Tämänpäiväisessä tapauksessa lapsi söi ihan hyvin iltaruokansa tästä erikoisesta pikkuvälipalasta huolimatta. Ja yleensä lapsi syö välipalansa ihan normaalisti.

että tiesin lapsen syöneen edellisen kerran vatsansa täyteen lounaalla noin puoli kahdeltatoista ja välipalalla vain söi aivan vähän ja iltaruoka oli koko perheen yhteinen ja valmistui viideksi. Kyllä siinä minusta lapselle, vielä noin pienelle pitää antaa välipalan välipalaa, kun tietää toisen mahan olevan aivan tyhjä, eikä puolitoistavuotias muista mitään rangaistusta syömättömästä välipalasta. Näitä ohjeita minusta kannattaisi noudattaa vasta hieman vanhempana, kun lapsi jo käsittää, että hän on itse valinnut olla syömättä.

Syömisen kuuluisi olla positiivinen ja rento tilanne.



Lasta kannattaakannustaa ja korkeintaan "lempeästi painostaa" maistamaan kaikkea.



Lapsen on ERITTÄIN TÄRKEÄ oppia kuitenkin myös kuuntelemaan oman ruumiinsa merkkejä kylläisyydestä ja riittävästä ruuan määrästä. Älä pakota. Uskon että tuo syömään pakottaminen löytyy monen "automaatti-imurin" taustalta, eli ihmisten, jotka ajatuksetta syövät ravinnontarpeeseen nähden kohtuuttoman suuria annoksia.



Toinen vaihtoehto on, että tuputuksella saat luotua aversion ko. ruokaa kohtaan, eli äärimmäisen inhon. Nämä ovat niitä ruokia, joita lapsi ei sitten koskaan pysty syömään.



Ja pahinta on, että pöydästä tulee valtataistelun paikka. Sitä kannattaa koittaa välttää.



Jos epäilet, että lapsi tulee nyrpistelemään jollekin ruualle, ota se huomioon jo ateriaa suunnitellessasi. Varaa riittävästi jotain muuta simppeliä ja ravitsevaa pöytään, jolla lapsi voi mahansa täyttää; itse suosin esim. kiehautettuja pakasteherneitä lisäkkeenä juuri pahan päivän varalta.



Nuori lapsi tarvitsee usein uuteen ruokaan totuttautumiseen usein n. 15 maistelukertaa, pahimmillaan jopa useita kymmeniä. Ja jokin ruoka voi maistamisesta huolimatta muodostua inhokiksi. Sitä kannattaa kunnioittaa. Ei se ole tuohesta pikkulapsenkaan suu, mieltymykset on kaikilla.



Tutkimusten mukaan muuten paras keino saada leikki-ikäinen hyväksymään hankaluuksia aiheuttavat ruoka-aineet on syödä niitä toisten lasten seurassa - sellaisten, jotka hyväksyvät ko. ruuan ja syövät sitä hyvällä halulla - ja sen kotoisen valtataistelun ulkopuolella. Tämän takia lapset usein esim. päiväkodeissa hyväksyvät ruokia, jotka kotona eivät uppoa.

ja lapsella on ollut mahdollisuus ottaa inhokkiruokaa esim. lusikallisen verran, eli ei ole pakotettu lautaselle jotain tiettyä määrää, niin silloin kyllä.



Mielestäni pakottaa ei voi, mutta kannustaa ja painostaa innostavassa hengessä syömään tai maistamaan. Jos maistaa jotain uutta ja toteaa, että ei pidä, niin ok, sitten maistetaan joskus myöhemmin samaa uudestaan. Mutta jos lapsi kerrasta toiseen jättää syömättä saman ruoka-aineen, koska ei siitä pidä, niin jossain vaiheessa on ihan perusteltua olla pakottamatta edes maistamaankaan, koska ei lapsi makuaistilleen voi mitään.



Näin jälkikäteen on helpompi sanoa, mutta omilla lapsilla on kummallakin juuri pari selkeää inhokkiruokaa, jotka eivät vain uppoa. Ja nyt kun mietin, niin hahmotan, että ehkä olisi muutenkin pitänyt erottaa, että milloin lasten nirsoilussa oli kyse yleisestä kitinävaiheesta ja milloin taas nimenomaan siitä, että se tietty ruoka ei maistunut lapsesta hyvältä. Tuon perusteella olen kuitenkin tullut siihen lopputulokseen, että kun kerran itselläkin on pari ruoka-ainetta, joita en vain kykene nielemään, niin lapsillakin saa olla. Käytöstapoja kuitenkin pitää olla noidenkin suhteen ja antaa muiden syödä rauhassa, vaikka itselle ei maistukaan. Ja jos nirsoilua alkaisi esiintyä laajemmin kuin noiden parin aineen suhteen, niin sitten pitäisi kai miettiä taas uudestaan suhtautumista.

erilaiset vatsakellot nälkäsyyden suhteen. Kaikilla aterioilla ei tee mieli syödä yhtä paljon. Lapset oppii matkimalla ja kyllä useimmiten haluavat juuri samaa mitä on vanhempien lautasella. Aterioinnin pitäs olla päivän paras hetki, jota odottaa innolla eikä joku kidutustuokio, jämäkän äidin/hoitajan "valvonnassa". Lisäksi nämä henkilöt eivät yleensä edes istu itse pöydässä, saatikka että edes söisivät samaan aikaan, seisovat vaan uhkaavana vieressä.

Esikoinen on syönyt aina melkein kaikkea ja syö sen minkä jaksaa. Helppoa ollut hänen kohdallaan.



Nuorempi taas on todella huono syömään. Syö ensinnäkin aterioilla hirveän vähän eikä välipalatkaan tahdo kelvata. Jos ruoka pahaa jättää syömättä ja sama saattaa toistua seuraavalla aterialla. On pakosta menty siihen että ruuat mietitään niin että nuorimmainen löytää itselleen mieluista. On kuitenkin vasta 4-vuotias ja pakko pitää huoli että syö jotakin. Oudointa on ettei myöskään ns herkuista juuri perusta vaan tyrkkii nekin sivuun.



Nuorempi on alipainoinen koska nälkäkään ei tunnu millään keinolla ajavan häntä syömään enemmän saati sitten tutustumaan uusiin ruokiin. Aamiainen on päivän ainut helppo ateria sillä puuron syö aina varmasti.

pakko ei ole syödä. Mutta muutakaan ei sit tarjoilla. Ja lapset syö, minkä syö. Myöskään leipää en anna natustaa sen ruuan asemesta, vaikka sitä aterialla tarjolla joskus oliskin (harvemmin on just siksi, että etenkin keskimmäinen ahtaa sit kupunsa täyteen leipää...)



Mä en myöskään hyväksy sitä, että lapset sanoo ruokaa pahaksi. Saati sit, että kävis yököttelemään. Ei ole pakko tykätä kaikesta, mutta voi sanoa ihan vaan, etten tuosta nyt oikein välitä, eikä siitä tehdä mitään numeroa. Tai ei ole pakko sanoa mitään. Jos ei oliivit maistu, jättää ne lautasen reunalle ja se siitä. Siin ovat.



Pääsääntöisesti kaikki kolme maistelevat kyllä kaikenlaista. Poikkeuksen tekee tuo keskimmäinen, jota en välttämättä edes pakota maistamaan _ihan kaikkea_. Pojan oksennusrefleksi on huomattavan herkkä ja jos hänen suussaan ruoka maistuu pahalta tai koostumus tuntuu epämiellyttävältä, poika ihan oikeasti oksentaa sen ruuan, jos yrittää sitä niellä. Hän saa käydä sylkemässä sen roskiin, jos siltä tuntuu. Ja sisarukset kyllä ymmärtävät tämän, eivätkä nurise epäreiluudesta, kun ovat muutaman oksennusepisodin nähneet... Poika saattaa yökätä jo siitä, että näkee jotain epämiellyttävää. Ei-ruokaan-liittyvät ällötykset onkin sit kans luku sinänsä. Kaikkia ei todellakaan VOI edes pakottaa...



Mun mielestäni on järkyttävää, jos pakotetaan vetämään lautanen TYHJÄKSI. Muistan tämän kyllä omasta lapsuudesta. Ja uskon kyllä, että lapsen oma nälänsäätely voi heittää ihan häränpyllyä, jos sitä ei opi koskaan kuuntelemaan.