Salon nokian tehdas lopetetaan 2012 aikana
siis vuorotyöläiset saavat kenkää. Älypuhelinten suunnittelu ja markkinointi jatkuu salossa edelleen.
Noin 3500 ihmistä jää työttömäksi.
En saa linkitettyä yle.fi
Kommentit (17)
Onko sulla lukutaidossa vikaa?
Salon tehtaassa on vajaa 2000 työtekijää, eli 3500.
siis vuorotyöläiset saavat kenkää. Älypuhelinten suunnittelu ja markkinointi jatkuu salossa edelleen.
Noin 3500 ihmistä jää työttömäksi.
En saa linkitettyä yle.fiJa höpö höpö.
"Yhtiö ilmoitti tänään vähentävänsä yhteensä 3500 työntekijää, joista 300 Suomesta."
Salon tehdas arvioidaan ensi vuonna ja todennäköisesti tehdas suljetaan. Nämä tämän päivän uutiset eivät liittyneet Salon tehtaaseen mitenkään eli tehdas saa tuomion vasta ensi vuoden puolella. Nokian toiminta on niin sekaisin tällä hetkellä, että pääkonttorikin varmaan siirtyy ensi vuonna jo muualle, koska yhtiön talous ajautuu katastrofiin erittäin nopeasti.
menevänsä Saloon töihin matkapuhelintehtaalle. Minkähän työpaikan se nyt keksii?
siis vuorotyöläiset saavat kenkää. Älypuhelinten suunnittelu ja markkinointi jatkuu salossa edelleen.
Noin 3500 ihmistä jää työttömäksi.
En saa linkitettyä yle.fiJa höpö höpö.
"Yhtiö ilmoitti tänään vähentävänsä yhteensä 3500 työntekijää, joista 300 Suomesta."
Salon tehdas arvioidaan ensi vuonna ja todennäköisesti tehdas suljetaan. Nämä tämän päivän uutiset eivät liittyneet Salon tehtaaseen mitenkään eli tehdas saa tuomion vasta ensi vuoden puolella. Nokian toiminta on niin sekaisin tällä hetkellä, että pääkonttorikin varmaan siirtyy ensi vuonna jo muualle, koska yhtiön talous ajautuu katastrofiin erittäin nopeasti.
Suomessa Salon tehtaan roolia mietitään uusiksi. Yhtiön mukaan tehtaasta tulisi tuotteiden räätälöintiin keskittynyt yksikkö.
Jospa menisit harjoittelemaan sitä linkitystä.
siis vuorotyöläiset saavat kenkää. Älypuhelinten suunnittelu ja markkinointi jatkuu salossa edelleen.
Noin 3500 ihmistä jää työttömäksi.
En saa linkitettyä yle.fiJa höpö höpö.
"Yhtiö ilmoitti tänään vähentävänsä yhteensä 3500 työntekijää, joista 300 Suomesta."
Salon tehdas arvioidaan ensi vuonna ja todennäköisesti tehdas suljetaan. Nämä tämän päivän uutiset eivät liittyneet Salon tehtaaseen mitenkään eli tehdas saa tuomion vasta ensi vuoden puolella. Nokian toiminta on niin sekaisin tällä hetkellä, että pääkonttorikin varmaan siirtyy ensi vuonna jo muualle, koska yhtiön talous ajautuu katastrofiin erittäin nopeasti.
on ollut selvää jo pitkään että joskus tuo lopetetaan. Miksi maksaa yhdelle suomalaiselle kun muualla saa samalla hinnalla 10-15 tyyppiä tekemään saman työn.
Ei firman toiminta ole yhtään sekaisin jos ja kun varaudutaan tulevaisuuteen.
Menet sinne sivulle, avaat jutun. Sitten menet siihen osoitekenttään ja klikkaat osoitetta niin, että se muuttuu siniseksi. Sitten painat control?c ja siirryt tänne ja painat cntrl+V
http://www.yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/09/nokia_aikoo_kars…
Kas noin.
Suomesta tosiaan irtisanotaan kolmesataa. Salon tehtaiden tulevaisuutta on turha nyt miettiä liian pitkälle.
Salon tehtaiden tulevaisuutta on turha nyt miettiä liian pitkälle.
Kerropa meille asiasta kiinnostuneille, miksi ei?
Itse en ole tuolla töissä enkä asu edes sielläpäin joten asia ei ole kovin tärkeä minulle.
Mutta monelle muulle se on melkoisen tärkeää.
En ottaisi asuntolainaa jos toimeentulo olisi puhelintehtaasta kiinni.
mutta niin kauan kuin tuotekehitys on pääosin Suomessa, Salon tehdas pysyy, koska on täysin eri asia kehittää ja valmistaa uusia puhelimia kuin massatuotantona tehtävää tavaraa, jota voi romanialainen apinakin tehdä 5 euron päivähintaan.
Salon tehtaiden tulevaisuutta on turha nyt miettiä liian pitkälle.
Kerropa meille asiasta kiinnostuneille, miksi ei? Itse en ole tuolla töissä enkä asu edes sielläpäin joten asia ei ole kovin tärkeä minulle. Mutta monelle muulle se on melkoisen tärkeää. En ottaisi asuntolainaa jos toimeentulo olisi puhelintehtaasta kiinni.
todella lyhyellä varoajalla. On turhaa kauheasti spekuloida, kun suunnitelmat menevät uusiksi koska tahansa. NYT kerrotaan noin, että tehdas alkaisi keskittyä puhelinten ohjelmistoihin ja markkinointiin, mutta kuka hitto sen tietää, mitä ensi vuonna päätetään. Siksi sitä on turha nyt liikaa arvuutella.
Näkee sen nyt esim. Nokian Clujin tehtaasta. Maksoi törkeästi rahaa ja imagovahinkoa sulkea aikoinaan Bochumin tehdas ja siirtää se Clujiin. Siellä tehdas suurinpiirtein koettiin Jumalan lahjaksi, mutta se ehti toimia vain kolme vuotta. Ja nyt menee 2200 ihmiseltä työpaikka alta.
Kyllä tuo minuakin huolettaa, olen Salosta kotoisin ja minulla on siellä yhä perhettä ja oma mökki.
-8-
Miksi maksaa yhdelle suomalaiselle kun muualla saa samalla hinnalla 10-15 tyyppiä tekemään saman työn.
ei oikeasti pidä paikkansa! Olen itse ollut Nokialla töissä, kuten myös moni sukulaiseni, yksi heistä jopa todella "korkealla". Homma ei yksinkertaisesti toimi noissa "kehitysmaissa", alhaiset työvoimakulut ei siinä paljoa lämmitä jos jengiä joutuu "potkimaan" töihin ja siltikään ei tapahdu mitään (muuta kuin vahinkoa...)!

miksi sitten ympäri maailmaa siirretään tuotantoa halvan työvoiman maihin....?
mutta niin kauan kuin tuotekehitys on pääosin Suomessa, Salon tehdas pysyy, koska on täysin eri asia kehittää ja valmistaa uusia puhelimia kuin massatuotantona tehtävää tavaraa, jota voi romanialainen apinakin tehdä 5 euron päivähintaan.
Tuotekehitys on siirretty ulkomaille jo aikoja sitten. Rautasuunnittelu on Samsungilla aika pitkälle ja nyt kun Symbianin käyttö lopetetaan ja Meegon niin softan kehittäjiäkään ei enää tarvita. Nokiahan ostaa käyttöjärjestlemän Microsoftilta jatkossa ja siinä taas rauta on määrätty hyvinkin tarkasti eli se toimii vain tietyssä raudassa eli siinä ei ole enää pelivaraa kuten ennen oli. Salon tehdas loppuu ihan varmasti parin vuoden aikana, se on 100 %:sen varmaa. Samoin katoaa pk-seudulta tuhansia työpaikkoja jos tuo Elopin suunnitelma toteutuu tai siis jos hän ei saa sitä ennen potkuja.
jää koetuotanto ja eipä sitten paljoa muuta suunnittelun lisäksi.
lähinnä kalliimman pään puhelimien proto- ja esisarjojen valmistuspaikka, siellä valmistetaan murto-osa siitä määrästä mitä ennen.
Kun tuote on saatu kuntoon ja testattua, niin massatuotanto tehdään Kiinassa.
Kysymyus vaan kuuluukin, että miksi noita testisarjojakaan tehtäisiin Suomessa, kun kiinalaiset tekevät ne tehokkaammin ja halvemmalla?
Tero
jotain suojaa omaa tuotantoa kohtaan pitäisi olla.
Ja höpö höpö.
"Yhtiö ilmoitti tänään vähentävänsä yhteensä 3500 työntekijää, joista 300 Suomesta."