Mitä hittoa mä ajattelin, kun halusin lähihoitajaksi?!

Vierailija kirjoitti:

120 (kemiaan alaan vaihtanut) jatkaa vielä, että isoin miinus on selväsit huonommat lomat ja työajat. Hoitajana kunnalla oli 6 vko lomaa ja ikälisien myötä se olisi kasvanut. Työaika oli lyhyempi. Nyt on työaika aina 8h/pv, lyhennyksiä ei tunneta ja lomaa vuodessa 5vko eläkeikään asti, lisää ei kerry. Joskus saa vaihtaa lomarahoista yhden lomaviikon lisää, mutta joka vuosi sekään ei onnistu.

Lomien menetys kirpaisee vain, jos on ollut vakituisessa työssä. Itse olen saanut vain pätkää pätkän perään ja pisin palkallinen lomani on ollut alle kaksi viikkoa. Tosin jos työ aiheuttaa jatkuvaa ärsytystä, ei yksi ylimääräinen lomaviikko paljoa auta.

Itsellä varmaan aika perustarina, kun haki kiinnostavampiin ammattikorkeakouluihin niin ei päässyt mihinkään niistä sisään ja viimeisenä vaihtoehtona oli se lähihoitajakoulu mihin ajattelin jo etukäteen että en tuonne mene kuitenkaan.

Kun lähihoitajakoulua oli käynyt viikon verran niin olin jo että eihän tässä ole mitään järkeä ja ajattelin lopettamista. Loppuun asti tuli käytyä ja valmistumisen jälkeen tullut oltua päiväkodissa ja osastonsihteerinä.

Ei tätä kyllä todellakaan jaksa tehdä mihinkään eläkeikään asti, lähinnä kunhan on jotain työtä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalla alallani on tällä hetkellä huono työtilanne, ja hoitovapaan jälkeen voi olla, että kouluttaudun uudelleen. Työkkäri mainosti kovasti lähihoitajakoulutusta. Katsoin tuota palkkaa, ja minusta se näytti aivan järkyttävän pieneltä (1100-1700/kk). En oikein jaksa uskoa, että palkka on ihan noin pieni, eihän tuolla voi ihminen elää!

Muutenkin vähän ihmetyttää, miksi työvoimatoimisto painostaa niin kovasti juuri lähihoitajaksi. Ei kai se nyt ole sellaista työtä, että siihen kuka tahansa sopisi?

Siis bruttona 1100- 1700€ ?

Nettona. Tosin tuo 1700 sisältää jo kaikki mahdolliset lisät.

Siitä palkkauksesta vielä sen verran että toivottavast jokainen ymmärtää että netto ei oikeasti kerro mitään ihmisen palkasta eli turha niitä huudella ja jos joku ei ymmärrä miksi, niin on sen verran tyhmä että en viitsi tänne edes eritellä niitä syitä miksi ei kannata ikinä netosta puhua kun on palkasta kyse.

Jos vuorolisät mukaanlukien saa vain 1700 nettona käteen se tarkoittaa sitä että kyseisen lähihoitajan palkka on bruttona vain n. 2500€ tai sitten hän maksaa aivan liian paljon veroja. Monissa paikoissa vuorotyöstä saa enemmän kun tuo 2500€ bruttona, esim. 3000€ bruttona ei ole hirveän vaikea saada vuorotyöstä jos tekee myös sunnuntaivuoroja.

Ja muutenkin lähihotiajan palkasta seuraavaa: joo on paska peruspalkka (n. 2000€ brutto) ilman mitään vuorolisiä eli esim. päiväkodin hoitajat saavat tosi vähän mutta samalla voisi luetella lukuisia muita ammatteja joissa saa ihan samansuuruista palkkaa tai jopa vähemmän. Ne jotka paasaavaat että "olisi kannattanut opiskella ammattiin josta tienaa tarpeeksi" niin oletteko sitä mieltä ihan yleisesti että kaikki alle kolmentonnin palkat ja ammatit on ihan turhia. Meinaan jos jokainen joka tienaa 2000€ bruttona (esim. kaupan kassat, myyjät, toimistotyöntekijöistä osa jne..) siirtyisi parempipalkattuihin niin kuka tekisi nämä työt? Kysymys kuuluukin että onko oikein että tässä yhteiskunnassa kahdentonnin palkka on paska palkka jolla hädintuskin pärjää tai saa enemmän kun työttömänä lorvien?

Vierailija kirjoitti:

Valmistuin itse yli 10v sitten ja sain ihan mielettömän ihanan työpaikan kotihoidosta. Vitsi miten tykkäsin siitä, kaikki asiakkaan tunsi ja tuntui todella kotikäynnille mennessä että menee omaan mummolaan rupattelemaan. Asiakkaat ehti hoitaa hyvin, työpäivässä oli ilmaa käyntien välissä jotta pystyttiin reagoimaan äkillisiin tilanteisiin joita kotihoidossa väistämättä on aina. Asiakkaat oli tyytyväisiä ja henkilökunta motivoitunutta. Vuorotyökän ei haitannut, eikä satunnaiset tuplavuorot tai vuoronvaihdot sairastapauksissa.

Sitten tuli romahdus. Kuntaan lomautuksia, kiristyksiä, pomot vaihtui. Tuli optimointi. Lähti kaikki työpaikkaedut, työterveys supistettiin, toimia ei avattu vaan täytettiin vaihtuvalla varahenkilöstöllä, kotikäyntejä lisättiin. Nyt on vaihtuva henkilöstö, joka aamu melkein uudet naamat, asiakkaita yli 200, joista puoliakaan ei tunne, käyntejä päivässä niin paljon että tauosta saa haaveilla, vasta aamulla saan tietää minne menen kun ennen tiesin viikon ajalta ja pystyin ennakoimaan. Nyt ollaan tilanteessa että hoitotyötä ei pysty tekemään kunnolla, ns. loppuun asti, kun en tiedä koska kohtaan asiakkaan uudelleen. Enkä tiedä kuka menee seuraavaksi. Yritän kirjata parhaani mukaan, mutta ongelma on että terveystiedot ehtii lukea vain välttämättömän, jos ollenkaan. Esimerkiksi loman jälkeen aloitat työt klo 7 ja ensimmäisellä asiakkaalla olisi oltava klo7:15, sisältäen siirtymiset ja tarpeellisten tarvikkeiden keräykset, asiakkaita päivän aikana 18 joista puolet tuntemattomia ja yksi hoitopalaveri. Asiat jää puolitiehen, sillä entisten 8-10 hoitajan sijaan jotka hoiti n. 80 asiakasta, on nyt 20-25 hoitajaa jotka käy ristiin rastiin yli 200 asiakkaalla. Työpäivän aikaan ehdit tehdä vain välttämättömän eikä parannusta ole luvassa.

En todellakaan jaksa tässä työssä 68-vuotiaaksi.

Jämsä keskustantiimi?

Vierailija kirjoitti:

Pieni palkka ja raskas työ. Kannattaa opiskella sellainen ammatti, että palkalla tulee toimeen.

Ei siitä ammatista saa rahaa, jos ei ole työpaikkaa.

Itse vaihdoin hoitoalalta pois sen raskauden vuoksi ja nyt olen ns. toimistohommissa ihan muissa ympyröissä,  julkisella sektorilla kuitenkin. Alun perin olin psyk.sh, tein sitä kymmenen vuotta. Olen ollut uudessa duunissa nyt jo jonkin aikaa  ja tykkään kovasti, mutta mietin, että kuinkahan kauan ajattelen "kuin hoitaja". Tarkoitan sitä, että kiinnitän työkavereiheni huomiota ja esimerkiksi yhden kohdalla mietin, onko tällä jonkinlainen psyykkinen sairaus. En tietysti sano mitään ja minun ongelmanihan se ei enää ole, mutta huomaan tarkkailevani vaistomaisesti tiettyjä merkkejä. Toiseksi jos kuulen kahvipöydässä jotakin ihan paikkansapitämättömiä kuvitelmia terveyteen liittyen, tekisi mieleni  alkaa oikomaan niitä, mutta olen hiljaa. Kuulostaa ehkä naurettavalta,  mutta pääsenkö "sisäisestä hoitajastani" koskaan eroon? Mitä sanovat muut alaa vaihtaneet? 

Muuten suosittelen alanvaihtoa! Olen ollut tosi paljon energisempi, nautin pienemmästä vastuusta ja rauhallisesta ja turvallisestakin työympäristöstä (koin edellisessä työssäni väkivaltaa sekä sanallisesti että fyysisesti). Eikä vuorotyötäkään ole ikävä. Että jos tuntuu, että hoitoalalla ei enää jaksa, niin pienin uhrauksin on mahdollista löytää ihan uutta työtä ja elämä. Ei kannata pelätä!

Up.

Ei taida olla alaa vaihtaneita.. 

Vierailija kirjoitti:

ollut ikinä töissä kotihoidossa?

Minä ainakin suosittelen! Vaihdoin itse vanhainkodeista ja palvelutaloista kotihoitoon.

Työajat on enimmäkseen mukavat. Esim. meillä 6 viikon listat ja siitä yleensä n.2 viikonloppua tehdään töitä. Toiset tekee paljon enemmänkin jos haluavat. Iltavuorojakaan ei kauheasti ole, ehkä maksimissaan 6-8 sen 6 viikon aikana. Itselläni yleensä vielä vähemmän, koska toivon lähinnä aamuvuoroja.

Pyhiä teen silloin tällöin, jotta palkka olisi vähän mukavampi.

Aika harvoin työssä on sitä nimenomaista kusen ja paskan korjaamista. Suurin osa asikkaista on suht hyväkuntoisia vanhuksia, koska kotonaan pystyvät vielä asumaan. Työ on enimmäkseen lääkkeiden vientiä, aamupalassa yms. avustamista, kaupassa käyntejä, ulkoiluja, kylvetyksiä, vanhusten asioiden hoitoa jne.

Minä olen ainakin viihtynyt hyvin!

Kun taas vanhainkodissa ahdisti suunnattomasti ne seiniä tuijottelevat ja käänneltävät vanhukset.

Kotihoidossa tuntuu välillä niinkuin olisi vain kylässä jonkun tutun luona rupattelemassa =)

Palkka minulla on 10 vuoden kokemuksen jälkeen 2150e kuussa + lisät.

Vois olla mun kynästä, tykkään kans tosi paljon. Palkkani taitaa olla hiukan parempi ja tyytyväinen olen.

Vierailija kirjoitti:

Ei taida olla alaa vaihtaneita.. 

Klassista hoitoalalla. Hirveästi uhotaan, että lähdetään menemään ja vaihdetaan alaa, mutta varmaan alle 5 prosenttia valittajista se lopulta tekee.

Paljonko on vuosiansiot vuorotyötä tekevillä lähihoitajilla noin suunnilleen?

Mä niin voin yhtyä näihin teksteihin! T. Eräs työhönsä kyllästynyt sh

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten otsikosta voi päätellä ammatinvalinta kaduttaa ja paljon! Nuorena ja lapsettomana tykkäsin vaihtelevista työajoista, mutta nyt perheellisenä olen kyllästynyt vuorotyöhön ja hankaliin työaikoihin. Pelkän aamuvuoron tekeminen poistaisi kaikki lisät, joten se ei olisi taloudellisesti kannattavaa. En halua pienentää pieniä tuloja entisestään.

Itse työkin tympii. Olen ollut töissä pääasiassa palvelutaloissa ja päivystyksissä. Joka paikassa lähihoitajan työ on samanlaista koiran hommaa, kusen ja paskan siivousta. Puhumattakaan väkivaltaisista potilaista ja omaisista. Tämä ei tullut yllätyksenä, jos joku sitä nyt miettii. Nyt olen vain kyllästynyt tähän!

Olen miettinyt alanvaihtoa, mutta en keksi mihin vaihtaisin. Minulla on kohtalaiset paperit lukiosta ja amiksesta huomattavasti paremmat. Haluaisin kokonaan pois hoitoalalta.

Kiitos, että sain avautua! Toivottavasti täältä löytyy joku toinenkin, joka tunnistaisi ajatukseni. Vaikkei hoitaja olisikaan.

Hae yliopistoon ja opiskele akateeminen loppututkinto, niin pääset siisteihin sisähommiin, joista vielä maksetaan kunnolla. Mun anoppi kyllästyi 52-vuotiaana lähärin (tai osastoapulainen se kai silloin oli nimikkeeltään) ja haki yliopistoon opiskelemaan kauppatieteiden maisteriks. Pääsi ekalla haulla yliopistoon, opiskeli tutkinnon ennätysajassa 3 vuodessa ja olis opiskellu nopeemminkin mutta kun kaikkia kursseja ei kandivaiheessa järjestetty joka vuosi. Sai työpaikan pari kuukautta valmistumisesta isosta firmasta talouspäällikkönä ja jäi sieltä eläkkeelle 65-vuotiaana muutama kuukausi sitten. Eläkkeensä bruttona 3200 euroa, mitähän olisi lähärinä ollut - tuskin edes 1500 euroa. Eli opiskelu kannattaa aina.

Ihanaa :) Mäkin haluan hakea yliopistoon. Masentaa kun kuuntelin lannistavia ihmisiä aikoinaan, vaikka kykyjä olisi ollut enempäänkin. Mutta vieläkin ehdin.

Vierailija kirjoitti:

Itse hoitoalan töitä pitkään tehneenä koen hankalimmaksi sen, että suurin osa työajasta menee hiekkalaatikkoleikkeihin ja valtataisteluihin ja selkään puukottamisiin. Jos oikeasti kaikki tuo aika tehtäisiin töitä, ei todellakaan olisi kiire.

Toinen asia, mikä rassaa on, että töitä ei tehdä kunnolla. Hutaistaan ja söherretään jotain ihan muuta, kuin työtä. Kun asukkaan hoidon pitäisi alkaa hyvästä perushoidosta ja muu sitten päälle. Mutta aika menee ihan johonkin muuhun huseeraamiseen. En tiedä, mitä nykyisessä koulutuksessa painotetaan, mutta töihin tulee porukkaa, joilla ei ole alkeellisia taitoja perushoidosta. Mutta puhua kyllä osataan ja itseä kehua ja valittaa kiirettä.

Paskat roikkuu perseessä asukkaalla, mutta henkilökunta jauhaa kahvipöydässä, kuinka on kiire ja mikä se Maijakin luulee olevansa, kun ei käy tupakkapaikalla, vaan nipona istuu senkin ajan kahvipöydässä, luuleeko olevansa meitä parempi.

Toki hyviäkin paikkoja on, mutta surullista kyllä tällaisia työpaikkoja on ihan liikaa nykyään, kun teen sijaisuuksia nyt moneen paikkaan. Vakituista paikkaa en suostu edes ottamaan vastaan, koska sijaisena voi aina lähteä muualle, kun alkaa kiehumaan tarpeeksi työyhteisö ja se jauhaminen.

Auttaisiko tähän se, että osastoilla esimiehet olisivat miehiä? Jos kaikki on naisia niin varmasti tulee riitaa.

Minä myös kyllästyin lh:n hommiin. Nimesin itseni vaippahoitajaksi, koska sitä se käytännössä oli.

Muistan silti, miksi tätä opiskelin. Asiat oli helposti ymmärrettäviä ja omaksuttavia, työtilanne oli hyvä, suuntautumisvaihtoehtoja oli paljon, kouluun oli helppo päästä ja koulutus oli lyhyt.

Alanvaihtajille muistutuksena se, että niillä yo-todistuksilla ei sen paremmin pääse mihinkään koulutukseen; ammattikoulusta voi myös jatkaa yliopistoonkin. Amk-haku taas on melko haastavaa nykysysteemillä, joten kannattaa olla hyvin tiedossa mihin oikeasti haluaa, jotta jaksaa panostaa hakemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten otsikosta voi päätellä ammatinvalinta kaduttaa ja paljon! Nuorena ja lapsettomana tykkäsin vaihtelevista työajoista, mutta nyt perheellisenä olen kyllästynyt vuorotyöhön ja hankaliin työaikoihin. Pelkän aamuvuoron tekeminen poistaisi kaikki lisät, joten se ei olisi taloudellisesti kannattavaa. En halua pienentää pieniä tuloja entisestään.

Itse työkin tympii. Olen ollut töissä pääasiassa palvelutaloissa ja päivystyksissä. Joka paikassa lähihoitajan työ on samanlaista koiran hommaa, kusen ja paskan siivousta. Puhumattakaan väkivaltaisista potilaista ja omaisista. Tämä ei tullut yllätyksenä, jos joku sitä nyt miettii. Nyt olen vain kyllästynyt tähän!

Olen miettinyt alanvaihtoa, mutta en keksi mihin vaihtaisin. Minulla on kohtalaiset paperit lukiosta ja amiksesta huomattavasti paremmat. Haluaisin kokonaan pois hoitoalalta.

Kiitos, että sain avautua! Toivottavasti täältä löytyy joku toinenkin, joka tunnistaisi ajatukseni. Vaikkei hoitaja olisikaan.

Hae yliopistoon ja opiskele akateeminen loppututkinto, niin pääset siisteihin sisähommiin, joista vielä maksetaan kunnolla. Mun anoppi kyllästyi 52-vuotiaana lähärin (tai osastoapulainen se kai silloin oli nimikkeeltään) ja haki yliopistoon opiskelemaan kauppatieteiden maisteriks. Pääsi ekalla haulla yliopistoon, opiskeli tutkinnon ennätysajassa 3 vuodessa ja olis opiskellu nopeemminkin mutta kun kaikkia kursseja ei kandivaiheessa järjestetty joka vuosi. Sai työpaikan pari kuukautta valmistumisesta isosta firmasta talouspäällikkönä ja jäi sieltä eläkkeelle 65-vuotiaana muutama kuukausi sitten. Eläkkeensä bruttona 3200 euroa, mitähän olisi lähärinä ollut - tuskin edes 1500 euroa. Eli opiskelu kannattaa aina.

Ihanaa :) Mäkin haluan hakea yliopistoon. Masentaa kun kuuntelin lannistavia ihmisiä aikoinaan, vaikka kykyjä olisi ollut enempäänkin. Mutta vieläkin ehdin.

Hae, jos kiinnostaa, et menetä mitään. Noihin hommiin voi aina palata, etenkin kun on työkokemusta. Vakityöstä julkisella sektorilla saa myös hyvin erilaisia vuorottelu-, opinto- ja virkavapaita. Työnantaja on tyytyväinen kun ei tarvitse maksaa sitä pientäkään palkkaa ;) - sairaalan laitoshuoltaja, joka tänään hyväksytti graduaiheensa ja taitaa jatkaa vielä senkin jälkeen...

Tiedän kyllä mitä työsi on. Vanhustenhoito on raskasta. Sitten vielä ne syyttelyt päälle. Äidilläni alzheimer ja hullu vasta on se omainen eli siskoni joka on bibo.

Erikoista, viestini poistettiin. Yritän uudelleen. Olen keski-ikäinen nainen, yt-neuvotteluiden johdosta työttömäksi jäänyt. Te-keskuksen neuvosta kouluttauiduin lähäriksi, töitä luvattiin niin, että saa valita. Olen valmistumiseni jälkeen tehnyt muutaman lyhyen sijaisuuden, tällä hetkellä olen työtön. Ikäistäni (54), ei haluta hoitamaan vanhuksia. Ne vähät kokemukset alalta ovat huonoja, miten ihmeessä alalla voi olla niin huono työilmapiiri? Ei kiire, ei paskanhaju, tee työstä ongelmaa.Työyhteisö se on, joka aiheuttaa ongelman. Naiset haukkuvat toisiaan selän takana, pomoilla on omat suosikkinsa sekä sijaiset ovat roskaa. Olen mieluummin työtön, kuin menetän mielenterveyteni kyseisissä työyhteisöissä.

Vierailija kirjoitti:

tai osastonsihteeriksi, joka ei osallistu hoitotyöhön?

Näistä ylitarjontaa.Eli en suosittele.

Itsellä elokuussa alkaneet lh-opinnot ja en todellakaan tiedä mitä tekisin. Olen vakavasti miettinyt alan vaihtoa, mutta tietenkin se lähihoitajien hyvä työllisyys houkuttaa. Mutta onko minun järkeä opiskella alaa joka ei kiinnosta ja muutenkin tunnen itseni sopimattomaksi alalle: ujo, hiljainen ja herkkä. Herkällä tarkoitan sitä että kannan liian helposti muidenkin huolia mukanani. Olen kuullut lähihoitajilta hyviä ja huonoja työkokemuksia ja uskon että tässäkin työssä on myös paljon hyviä puolia. Tunnen vain että opiskelut on heti alkuvaiheessa sysätty täysin opiskelijoiden harteille eikä opettajilta saa minkäänlaista tukea. Esimerkiksi työssäoppimisia jännitän jo kuukausia etukäteen ja mietin miten epäonnistun niissä täysin. Lisäksi minulla on jo viimeisen vajaan vuoden ollut masentuneisuutta ja pahaa ahdistusta monista eri asioista johtuen.