Kokemuksia Ikean Ektorp sohvista..
..harkitsemme olohuoneeseen tällaista sohvaryhmää..
Kehu / hauku..
Kommentit (7)
jotka vähän lösähtäneet. Edelleen ihan hyvät ja uudet päälliset raikastavat ilmettä.
mutta hirveän moni valittaa untuvien tulevan kankaiden läpi. Ja ne pistävät inhottavasti.
Meillä on ollut kolmen istuttava Ektorp (ei vuodesohva) vuodesta 2002 ja todella kovassa päivittäisessä käytössä koko ajan. Perheessä vanhemmat (joista toinen yli satakiloinen), kaksi leikki-ikäistä lasta ja kissa. Olen ollut todella tyytyväinen. Ihan alussa sohvasta meni rikki alhaalta yksi puuosa mutta koska sohvalla on kymmenen vuoden takuu, tulivat Ikeasta, veivät sohvan muutamaksi päiväksi korjattavaksi ja sitten taas meille. Muita ongelmia ei ole ollut. Päälliset olen ostanut uudet n. 4 vuotta sitten koska kuluivat puhki (alussa oli tumma beessi ja nyt valkoinen). Päällisiä on tullut pestyä todella paljon ja ihan o.k. ovat.
Ainoa huono puoli on se että nyt melkein 10 vuoden käytön jälkeen selkätyynyt jäävät tosi helposti myttyyn ja niitä saa olla pöyhimässä jotta sohva olisi "edustavan" näköinen. Kuukausi sitten huomasin myös että selkätyynyjen sisäpussit olivat ratkenneet ja täytteet tulevat sieltä ulos. Toisaalta kyseiset tyynyt ovat olleet tosi rajussa käsittelyssä koska lapseni rakentelevat päivittäin niistä majoja ja hyppivät niiden päällä.
Sanoisin että hyvä ja kestävä sohva on. En tiedä onko sitten laatu saattanut huonontua näiden 10 vuoden aikana. Sohva on ostettu Espanjasta sikäläisestä Ikeasta.
P.S: Sohvassa on tosi hyvä nukkua. Joskus menen sinne miehen kuorsausta pakoon ja vieraatkin ovat kehuneet.
Nyt uskaltaa lähteä ostoksille.. :)
[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 16:27"]
Up
[/quote]
Siis oikeasti, nostitko sä kaikki vanhat ektrop -sohvia koskevast ketjut ylös? Eikö yksi olis riittäny...
Ektorp olohuoneessa, ei moitteen sanaa. Erittäin hyvin säilyttänyt ryhtinsä ja muotonsa, pestävät päälliset on loistavat. Ostaisin uudelleen heti.