Mua turhauttaa. Teen ihan joutavia hommia isossa firmassa
vaikka koulutusta ja älyllistä kapasiteettia riittäisi paljon enempäänkin. Tän on pitänyt olla väliaikaista jo ikuisuuden, mutta kun ei nää paskahommat lopu! Mistähän sitä hakisi uusia töitä? Olen ktm.
Kommentit (35)
Olet alisuoriutuja.
Mulla on ihan sama tilanne. Olen hyvin koulutettu, ihan hyvässä hommassa ja palkkakin on hyvä. No, mikä sitten mättää. Se, ettei hommia ole tarpeeksi ja työpäivät kuluvat pääasiassa aikaa tappamalla. On todella noloa selittää nykypäivänä kavereille, ettei viihdy työssään, kun ei ole tarpeeksi hommia, kun lähes alalla kuin alalla painetaan hommia niska limassa. Olisin jopa valmis vaihtamaan pienempipalkkaiseen hommaan, mikäli työ olisi haastavaa ja sitä olisi tarpeeksi. Mun kyvyt menevät täällä ihan hukkaan, plaah!
se tuntuu joka paikassa olevan.Olen miettinyt, että olenko vain jotenkin erityisen tehokas ja organisointikykyinen jne. kun työt ei koskaan riitä.. Mutta niin vähän ja simppeliä hommaa, ei se keneltäkään voi enempää aikaa viedä!
Tosin olen huomannut myös, että iso osa ihmisistä ei osaa jakaa aikaansa yhtään, ja siksi luulevat, että heillä on hirveästi hommaa.En tiedä oikein mistä johtuu. Mutta kaikissa paikoissa, jossa olen ollut on ollut sama juttu. Noin tunti päivässä töitä...
Teen työni, ne vähät, todella hyvin. Saan kiitosta, olen haluttu työntekijä. Kaksi maisterintutkintoa, oman alan asiantuntijatehtävissä. Töitä on vain tosi vähän. Mitä kumman alisuoriutumista se on?
Sinä, ja muutama muukin ketjuun vastannut taitaa olla vain kateellinen. Toiset vaan oikeasti ovat parempia, tehokkaampia ja fiksumpia kuin toiset. Vaikka varmasti näitä olenkin, en silti missään kohdassa väittänyt, että työn vähyys johtuisi niistä. Ennemmin kyse on rakenteellisista seikoista, ja siitä, että työelämä hyvin pitkälti on aikuisten leikkiä, jossa esitetään tärkeää ja vältellään töitä. Sitten kummastellaan meitä, joilla olisi halua ja taitoa OIKEASTI tehdä paljon hommia.
Mulla on ihan sama tilanne. Olen hyvin koulutettu, ihan hyvässä hommassa ja palkkakin on hyvä. No, mikä sitten mättää. Se, ettei hommia ole tarpeeksi ja työpäivät kuluvat pääasiassa aikaa tappamalla. On todella noloa selittää nykypäivänä kavereille, ettei viihdy työssään, kun ei ole tarpeeksi hommia, kun lähes alalla kuin alalla painetaan hommia niska limassa. Olisin jopa valmis vaihtamaan pienempipalkkaiseen hommaan, mikäli työ olisi haastavaa ja sitä olisi tarpeeksi. Mun kyvyt menevät täällä ihan hukkaan, plaah!
se tuntuu joka paikassa olevan.Olen miettinyt, että olenko vain jotenkin erityisen tehokas ja organisointikykyinen jne. kun työt ei koskaan riitä.. Mutta niin vähän ja simppeliä hommaa, ei se keneltäkään voi enempää aikaa viedä!
Tosin olen huomannut myös, että iso osa ihmisistä ei osaa jakaa aikaansa yhtään, ja siksi luulevat, että heillä on hirveästi hommaa.En tiedä oikein mistä johtuu. Mutta kaikissa paikoissa, jossa olen ollut on ollut sama juttu. Noin tunti päivässä töitä...
sanottuna katsoa peiliin, jos ei tuon kummempaa hommaa saa. sitten vielä pokkana täällä kyselee, että olenkos mä erityisen tehokas ja fiksu, muahhahaa
En ole ap, en ole KTM enkä ole assari! En missään kohdassa sanonut niin.
on sitä luokkaa että voisi hyvin olla assarin hommia. Ja juu, itsessä vikaa sen suhteen etten ole saanut uutta pestiä etsityksi. Viimeistään kesän jälkeen olisi pitänyt aktivoitua kun ei tämä näytä muuksi muuttuvan.
Täällä yksi ihan samassa tilanteessa ollut. Omat työt sain tehtyä aina muutamassa tunnissa ja lopun päivää koitin sitten kuluttaa ties miten. Olen saanut kaksi amk tutkintoa suoritettua "töiden ohesssa". Pomo ei ole edes tietoinen, että olen niihin aikaa töissä kuluttanut. Luulee kai, että raadan töiden parissa koko ajan. Olen monta kertaa pyytänyt lisää töitä, muttei niitä jostain syystä vain tule. Firmassa suositaan tiettyjä ihmisiä ja ne saavat aina lisää hommia, vaikka valittavat jo nyt liiasta työmäärästä. Mun "huono" puoli on ehkä se, että en nosta mitään suurta haloota itsestäni. Moni meillä töissä valittaa, että niitä töitä on ihan liikaa heillä, mutta ihme kyllä ehtivät hyvin kuluttaa työaikaa kahteen puolen tunnin kahvitaukoon ja tunnin lounastaukoon!!! Että osaa ottaa päähän sitten sellaisten valitukset kiireestä. Itse en koskaan valita kiirettä, silloin harvoin jos sitä on. Ja varsinkaan en kehtaisi valittaa kiireestä, jos kulutan aikaani ihan muualla kuin työpisteellä.
No oma ratkaisu tähän p** tilanteeseen oli lapsen hankkiminen ja jääminen äikkärille. Moni mun naispuolinen tuttava on tehnyt samoin. Sitten ihmetellään, kun naiset jää työelämässä "jälkeen". No minä ja jokainen näistä naisista on koulutettuja ja hyviä ja potentiaalisia työntekijöitä, mutta kun firma ei tarjoa kunnon hommia, niin sitten päädytään elämässä tekemään mielekkäämpiä asioita, kuten hankkimaan perhe. Itse en kaipaa yhtään tällä hetkellä noihin surkeisiin firmoihin töihin, joissa kunnon työntekoa ei arvosteta. Nykyään mitä paremmin roskaa puhut ja mitä enempi valittelet että on kiire vaikkei ole, niin sitä parempi työntekijä olet. HAHHAA...
vai kenties julkisella? Minä turhautunut olen yksityisellä, eikä tämä syksy ainakaan lisää vipinää ole tuomassa..
jep itelläkin tosi tylsä duuni, eikä oikein mitään tekemistä päivän aikana. Toki 5000EUR/kk palkka auttaa kestämään
jep itelläkin tosi tylsä duuni, eikä oikein mitään tekemistä päivän aikana. Toki 5000EUR/kk palkka auttaa kestämään
toi reilusti parempi palkka;) Yksityisellä puolella olen, ja olen sitä mieltä että tällaiset suuret firmat on ongelmallisia sen vuoksi että tänne just hukkuu epämääräisiä työtehtäviä, päällekkäisiä hommia jne.
Tee itsellesi sellainen, vähän erilainen ja mieti, että oliskos siinä syy tilanteeseen - ehkä lähdet jopa kävelemään tuosta yrityksestä!!!
tai ehdottanut esim. itse toteutettavaksesi vaikka jotain pienempää kehityshanketta?
vaan perustan oman yrityksen, olenpahan itse vastuussa omasta työhyvinvoinnista
Jotkut ottavat ilon irti ja teeskentelevät tärkeää ja kiireistä, vaikka oikeasti päivän hommat hoituvat toisella kädellä tunnissa.
Kannattaa pyytää vaikka ylimääräistä kehityskeskustelua ja toimenkuvan päivitystä. Sano, että voisit tehdä enemmänkin. Niin minäkin tein ja kas, jopa riittää mielekästä projektia. Palkka vain ei noussut...
Samaa potee moni KTM. Ihan huuhaa hommia suurin osa. Tappaa luovan ajattelun ja oppii karttaan riskiä...
Ihmetyttää, että tuollaisella koulutuksella tehdään hanttihommia. Mikä ala, biin tiedän välttää vaikka en KTM olekaan?
Minä tunnen kanssa turhautumista töistäni ja haluan toiselle alalle. Se mielekkyys puuttuu, enkä sitä numeronpyörittämisestä saa. Uudella alalla palkka on huonompi, mutta ehkä saisin elämään sisältöä.
en mä täällä viitsisi leveillä työn tekemisen tylsyydellä. Ja etenkin kun ap ei sitten oel valmis mitään tekemään saadakseen muuta hommaa. Turhaa ininää.