ADHD-lapset. Missä iässä selvisi lapasenne adhd ja miten tai kuka osasi epäillä sitä?

voihan sitä itsekin yrittää "lääkitä" ennen tutkimuksia ja diagnooseja !



-selkeä päivärytmi

-siirtymätilanteet/muutokset puhutaan lapselle ennakoiden auki

-TV, pelit minimiin, ei ollenkaan

-puhdas,mahdollisimman lisäaineeton/sokeriton ravinto, säännölliset ruokailu

-riittävästi ulkoilua/liikuntaa enerhian purkamiseen

-riittävästi rauhoittumista ennen lepoa

-riittävä yöuni

-Omega 3 ja -6 purkista jos ravinnosta em.saanti niukka



Näin olen tehnyt omalle lapselleni, tutkimukset meneillään, mahdollista "tuomiota" odotellessa. Ja olen huomannut selvää rauhoittumista näiden kaikkien yhteisvaikutuksena! Kyseessä siis 7 v.



Tsemppiä. Vanhemmat tuntevat oman lapsensa parhaiten. Vaadi tutkimuksia ja tukimuotoja jos tarpee!

Alle 5-vuotiasta ei voida diagnostisoida, ellei ol eaivan vesiselvä tapaus.

tämän tiedän. Tarkoitinkin lähinnä sitä, että ei uskottu minkään olevan vinossa, vaan sanottiin vain että olemme niin nuoria ettemme tiedä mikä on normaalia käytöstä. Ja tosiaan poika oli muistaakseni 4,5-vuotias kun lopulta päivähoidon kautta rupesi menemään se viesti että ehkä tässä lapsessa on kuitenkin jotain "ongelmaa" eikä syy olekaan vanhempien kasvatustavassa. Ja siis sitten saatiin diagnoosi käytännössä heti kun se oli mahdollista tehdä. Tosin meidän poika onkin aivan vesiselvä tapaus, niille ammattilaisille jotka näkivät häntä muutenkin kuin muutaman tunnin päivittäin eli kaikissa arkielämän tilanteissa. Mutta alle 5-vuotiaskin voisi jo olla jonkinlaisen avun piirissä, ilman diagnoosia, jos vaan otettaisiin vanhempien hätä tosissaan. Meillä niin ei tehty, tai neuvolan th otti tosissaan mutta ne eivät, joille hän laittoi lähetteen. Oli se raskasta aikaa... Jatkuva syyllistäminen ym. :(

15

Itse tajusin jo lapsen ollessa 3-vuotias ettei kaikki ole hyvin. Vakuutuin asioista laspen kasvaessa. Käytiin lääkäreissä, meitä pyöriteltiin lukuisin tahojen läpi. Kaikki kuulemma ok,. Lopulta menimme itse ja varasimme ajan ykstyiselle alaan perehtyneelle.

Sieltä sitten tuli diagnoosit. AD/HD oli toinen niistä.

Ongelmia oli ylivilkkaus, sosiaalisten tilanteiden ongelmat, väkivaltaisuus, keskittymiskyvyn puute jne.

Nyt lapsi 13-vuotias.

Edelleen ongelmia. Lääkityksiä vaihdettu. Tuntuu, että saa kerjätä ja olla todella ilkeä vanhempi saadakseen lapselle kaiken mahdollisen ja parhaan hoidon.

tiesin kyllä mikä dg tulossa.Lapsella vaikea keskittyä.

Poikamme jaksaa kyllä keskittyä, jos tekeminen on hänestä kiinnostavaa, esim. vesiväreillä jaksaa maalailla pitkään, yli tunninkin.



Mutta usein hän on impulsiivinen, ryntäilee ruokapöydästä katsomaan jos kuuluu jokin mielenkiintoinen ääni, istuminen ja käveleminen on ajoittain aika hakusessa, kun juosten pääsee niin paljon nopeammin.



Kotona selviämme kyllä, mutta päiväkodista on tullut viestiä, ettei pysy esim. aamupiirissä paikoillaan, ja saattaa muutenkin lähteä milloin minnekin kesken toiminnan. Jumppasalissa liikkuu ketterästi, mutta tehden ihan omia juttujaan. 3v.Neuvolassa teki kyllä viimein tehtävät, mutta pelleillen ja tehtävään sai pojan palauttaa pari kertaa... th sanoi, että 4v. pitäisi olla reippaasti rauhoittunut ja jaksettava tehdä pöytähommia pidempään...

Kiitos vastauksesta! Alan tosiaan jo itsekkin epäillä vahvasti, vaikka ikää vain 3v. Rueta seurailemaan ja ottaa yhteyttä lääkäriin jos ei keskittyminenkään onnistu paremmin jatkossa.

Onneksi äitinä tiedät mikä lasta vaivaa ja osaat ottaa kunnolla asiat hoitaaksesi,etkä vain tyydy lääkärien "hälläväliä" päätökseen! Arvostan sinunlaisia äitejä! :) Tsemppiä jatkoon!

Itse tajusin jo lapsen ollessa 3-vuotias ettei kaikki ole hyvin. Vakuutuin asioista laspen kasvaessa. Käytiin lääkäreissä, meitä pyöriteltiin lukuisin tahojen läpi. Kaikki kuulemma ok,. Lopulta menimme itse ja varasimme ajan ykstyiselle alaan perehtyneelle.

Sieltä sitten tuli diagnoosit. AD/HD oli toinen niistä.

Ongelmia oli ylivilkkaus, sosiaalisten tilanteiden ongelmat, väkivaltaisuus, keskittymiskyvyn puute jne.

Nyt lapsi 13-vuotias.

Edelleen ongelmia. Lääkityksiä vaihdettu. Tuntuu, että saa kerjätä ja olla todella ilkeä vanhempi saadakseen lapselle kaiken mahdollisen ja parhaan hoidon.

Päiväkotiin vai pph:lle?

Meillä poika kyllä mielellään värjäilee vesiväreillä jne. Mut ei se kovin kauaa kestä,enintään puoltuntia. Jos yrittää tehdä jotain,hermostuu nanosekunnissa kun "ei se vaan onnistu,en vaan osaa" eikä aina kiinnostu edes yrittämään uudelleen vaikka rohkaisisi ja auttaisi. Ensin luulin, että on vaan temperamenttinen luonne jne, mut puoltoista vuotta tuota hermostuneisuutta seuranneena ei taida olla pelkästään sitä :(

Poikamme jaksaa kyllä keskittyä, jos tekeminen on hänestä kiinnostavaa, esim. vesiväreillä jaksaa maalailla pitkään, yli tunninkin.

Mutta usein hän on impulsiivinen, ryntäilee ruokapöydästä katsomaan jos kuuluu jokin mielenkiintoinen ääni, istuminen ja käveleminen on ajoittain aika hakusessa, kun juosten pääsee niin paljon nopeammin.

Kotona selviämme kyllä, mutta päiväkodista on tullut viestiä, ettei pysy esim. aamupiirissä paikoillaan, ja saattaa muutenkin lähteä milloin minnekin kesken toiminnan. Jumppasalissa liikkuu ketterästi, mutta tehden ihan omia juttujaan. 3v.Neuvolassa teki kyllä viimein tehtävät, mutta pelleillen ja tehtävään sai pojan palauttaa pari kertaa... th sanoi, että 4v. pitäisi olla reippaasti rauhoittunut ja jaksettava tehdä pöytähommia pidempään...

Kiitos vastauksesta! Alan tosiaan jo itsekkin epäillä vahvasti, vaikka ikää vain 3v. Rueta seurailemaan ja ottaa yhteyttä lääkäriin jos ei keskittyminenkään onnistu paremmin jatkossa.

Onneksi äitinä tiedät mikä lasta vaivaa ja osaat ottaa kunnolla asiat hoitaaksesi,etkä vain tyydy lääkärien "hälläväliä" päätökseen! Arvostan sinunlaisia äitejä! :) Tsemppiä jatkoon!

Itse tajusin jo lapsen ollessa 3-vuotias ettei kaikki ole hyvin. Vakuutuin asioista laspen kasvaessa. Käytiin lääkäreissä, meitä pyöriteltiin lukuisin tahojen läpi. Kaikki kuulemma ok,. Lopulta menimme itse ja varasimme ajan ykstyiselle alaan perehtyneelle.

Sieltä sitten tuli diagnoosit. AD/HD oli toinen niistä.

Ongelmia oli ylivilkkaus, sosiaalisten tilanteiden ongelmat, väkivaltaisuus, keskittymiskyvyn puute jne.

Nyt lapsi 13-vuotias.

Edelleen ongelmia. Lääkityksiä vaihdettu. Tuntuu, että saa kerjätä ja olla todella ilkeä vanhempi saadakseen lapselle kaiken mahdollisen ja parhaan hoidon.

Toivon sinulle tsemppiä ja, että asiat selviää. Oli sitten jotain tai ei.

Tosiaan sanon vielä, että on jaksettava taistella. Ja koen ikäväksi sen asian, että itsestään selvien ja lasten asiaa ja asioita joutuu liki kerjäämään. Kaiken tarkoituksena on kuitenkin helpottaa erityislapsen omaa oloa ja arkea, kuten myös niiden, jotka ovat lapsen lähipiirissä. Näillä kaikilla on kuitenkin seuraukset ja kantamukset pitkälle tulevaan.

"ADHD-lapset. Missä iässä selvisi lapasenne adhd ja miten tai kuka osasi epäillä sitä?"



Lapsilta kysyttiin, milloin he alkoivat epäillä tumpuillaan ja lapasillaan olevan ADHD. :) En toisaalta osaa sanoa, mikä ero, jos mikään, on tumpulla ja lapasella.

Ihan senkin takia epäilen adhd:ta, koska lapsen isällä on todettu aikuisiällä. Vanhempansa eivät ole osanneet suhtautua lapsena asiaan, että heidän pojallaan voisi olla jotain pielessä kun koulutkaan ei luistanut kunnolla. Noh, se kostautu sitten rankasti aikuisiällä,joutumalla rikoskierteeseen ym. Että todellakin aion oman poikani hoidattaa jo pienenä kuntoon (siis lääkkeet) ettei sama toistu,sitä en anna tapahtua! En vaan ymmärrä miten joillakin ei hälytyskellot soi ylivilkkaan ja rauhattoman lapsen kohdalla! "kaikki on vaan erilaisia lapsia" ajattelee jotkut mutta maalaisjärkeä pitäis käyttää! :(

ap

Kiitos vastauksesta! Alan tosiaan jo itsekkin epäillä vahvasti, vaikka ikää vain 3v. Rueta seurailemaan ja ottaa yhteyttä lääkäriin jos ei keskittyminenkään onnistu paremmin jatkossa.

Onneksi äitinä tiedät mikä lasta vaivaa ja osaat ottaa kunnolla asiat hoitaaksesi,etkä vain tyydy lääkärien "hälläväliä" päätökseen! Arvostan sinunlaisia äitejä! :) Tsemppiä jatkoon!

Itse tajusin jo lapsen ollessa 3-vuotias ettei kaikki ole hyvin. Vakuutuin asioista laspen kasvaessa. Käytiin lääkäreissä, meitä pyöriteltiin lukuisin tahojen läpi. Kaikki kuulemma ok,. Lopulta menimme itse ja varasimme ajan ykstyiselle alaan perehtyneelle.

Sieltä sitten tuli diagnoosit. AD/HD oli toinen niistä.

Ongelmia oli ylivilkkaus, sosiaalisten tilanteiden ongelmat, väkivaltaisuus, keskittymiskyvyn puute jne.

Nyt lapsi 13-vuotias.

Edelleen ongelmia. Lääkityksiä vaihdettu. Tuntuu, että saa kerjätä ja olla todella ilkeä vanhempi saadakseen lapselle kaiken mahdollisen ja parhaan hoidon.

Toivon sinulle tsemppiä ja, että asiat selviää. Oli sitten jotain tai ei.

Tosiaan sanon vielä, että on jaksettava taistella. Ja koen ikäväksi sen asian, että itsestään selvien ja lasten asiaa ja asioita joutuu liki kerjäämään. Kaiken tarkoituksena on kuitenkin helpottaa erityislapsen omaa oloa ja arkea, kuten myös niiden, jotka ovat lapsen lähipiirissä. Näillä kaikilla on kuitenkin seuraukset ja kantamukset pitkälle tulevaan.

Ei nussita pilkkua! Eikö sulla olis parempaa tekemistä kun kytätä hassuja otsikoita (jotka sun mielestä naurattaa)?

Vein tutkimuksiin, mutta 5 vuotiasta oli vielä hieman liian varhaista testata. Kolmannen luokan ope ( uusi) sitten herneentyi poikaan ihan täysin , joten vein uudestaan lääkäriin ja vahva diagnoosi tuli... Itse kyllä olin jo huomannut ad/hd epäilyn pitavän paikkaansa mutta ajattelin jos silti selviäisi ilman lääkkeitä. Oirehtii juuri keskittymiskyvyn puutteena , pulisemalla ja liitännäishäiriönä myös uhmakkuushäiriö ja luki/kirjoitus häiriö. Poika nyt 14v. Lääkityksellä koulu menee ihan kivasti, onneksi on matemaattisesti lahjakas joten lukio kuuluu suunnitelmiin. Ap.lle ... Häiriötä ei voi koskaan hoitaa pois lääkkeillä, vain oireita voi lieventää. Ikä tuo myös itsekontrollia joten aikuisena lääkitystä ei välttämättä tarvitse.

Meillä poika on aloittanut päiväkodissa elokuussa, eli ei vielä kovin kauaa ole ehtinyt siellä olla, mutta säännöllisesti saamme kotiin viestiä "vauhdikkaasta" kaverista.



Poika ei mielestäni ole temperamenttinen, ei vain pysy paikoillaan, tai jos jokin asia ei kiinnosta, ei kiinnostusta saa heräämään kovinkaan helposti. Esim. paikoillaa istuminen on todella hankalaa, jos ympärillä on jokin lelu tai asia, jota haluaisi päästä tutkimaan. Joskus hetken toimii, kun sanoo, että "kohta pääset, kun ensin..." mutta ei aina.



Aikuisen läsnäollessa jaksaa leikkiä autoilla kauakin, itsekseen leikki muuttuu nopeasti kaahaamiseen tai pelkkään juoksenteluun auto kädessä.



Poika on siis juuri äsken täyttänyt 3v. ja on nopea, mutta yleensä hyvin hyväntuulinen pikkukaveri.

Suvussa paljon ADHD:ta ja se näkyi kyllä lapsessa tosiaan heti kun keksi miten pääsee eteenpäin. Tai toki sitä ennenkin huonounisuutena. Mutta kun liikkuminen alkoi, ei ollut enää hetkeäkään paikallaan, ei missään. Nukuttaminen kesti iltaisin helposti kolmekin tuntia, öisin herättiin 10-20 kertaa, päivällä nukkui vain automatkoilla, hereillä vauhtia oli niin paljon ettei perässä yksinkertaisesti pysynyt. Ihmeellisiä oivalluksia, en nyt tässä viitsi niitä kertoa ettei tutut tunnista...



Vuosia saatiin me läheiset tolkuttaa neuvolassa ym. ennen kuin kukaan otti todesta. Viranomaiset oli sitä mieltä että ollaan niin nuoria vanhempia ettei vaan tiedetä mikä on lapsille normaalia käytöstä. Ketään ei kiinnostanut muiden läheisten, esim. mummon, tädin (jolla itsellään ADHD-lapsi) ynnä muiden "kokeneempien" huomiot, vaikka nämä tapasivat lasta lähes päivittäin. Vasta kun saatiin päiväkodin ihminen meille kotiin näkemään mitä arki siellä on (erityisesti nukkumaanmeno), alkoi tapahtua. Poika sai diagnoosin käytännössä heti 5v täytettyään ja lääkitys aloitettiin vähän ennen 6v-synttäreitä.



Nyt kouluikäisenä lapsi "kiihtyy nollasta sataan" parissa sekunnissa, on herkästi aggressiivinen, häiriintyy helposti, sosiaalisissa suhteissa ongelmia, unohtuu koulussa pyörittelemään kynää vaikka koko tunniksi ellei opettaja muistuta tehtävistä muutaman minuutin välein... Ilman lääkitystä tilanne olisi täysin katastrofaalinen, tai itse asiassa poika tuskin asuisi enää kotona. :( Mutta lääkityksen kanssa pärjätään. Paljon on itsekin oppinut ja oma kärsivällisyys ja ymmärrys lasta kohtaan kasvanut, mutta silti joskus tulee tilanteita että tekee mieli juosta pää seinään kun ei vaan voi käsittää lapsen ajatuksenjuoksua.

Alle 5-vuotiasta ei voida diagnostisoida, ellei ol eaivan vesiselvä tapaus.