Piilo-oharit - onko teillä tällaisia tuttuja
Oletteko huomanneet, että jotkut ihmiset harrastavat piilo-ohareita.
Esimerkki:
Kerron lapseni kummitädille että olen aloittanut ranskan tunnit kerran viikossa opistossa. Lapsi (pikkukoululainen) on sen aikaa yksin kotona. Täti sanoo, että lapsi voisi hyvin tulla hänen luokseen jonakin kertana, niin ei tarvitse olla yksin.
Sitten kun jonain kertana kysyn hyvissä ajoin etukäteen sähköpostitse esimerkiksi seuraavaa kertaa varten, että sopiiko silloin ja silloin, ei vastausta tule ollenkaan. Tai sitten juuri ennen kurssin alkua hän soittaa, että unohti koko asian, lapsi ei voi nyt tulla (tai sitten sanoo että voi, mutta käytännössä asia ei enää onnistu kun olen jo kengät jalassa ja ulkotakki päällä ovella).
Näitä toistuu vähän väliä eli ei ole mikään yksittäinen kerta.
Eräs kiireinen kaveri taas joskus mainitsee, että tällä viikolla / seuraavat kaksi viikkoa onkin hiljaisempaa ja hänellä olisi aikaa nähdä vihdoin jos haluan (olen monta kertaa kysynyt). Sitten soitankin hänelle jonakin päivänä. Ei vastaa puhelimeen. Soitan seuraavana päivänä tai sitä seuraavana uudestaan. Ei edelleenkään vastaa, ei laita takaisin viestiä. Ja hups, siinä se "hiljainen viikko jolloin ehtisi nähdä" menikin jo. Seuraavat 3kk ovatkin taas täyteen buukatut.
Pitäisikö näiden ihmisten kanssa tehdä johtopäätökset että eivät vain oikeastaan halua nähdä, kunhan lupailevat?
Kyllästynyt
Kommentit (28)
Oma työni on sellaista, että ymmärrän selittämättäkin, että muillekin maailman ihmisille tulee odottamattomia juttuja, jotka on hoidettava. Perheellisen on myös helppo käsittää, että erilaisia menoja yksinkertaisesti vain tulee, osa suunnittelmattomia. Elämää ei voi päättää etukäteen, aina tulee muutoksia, vaikka työkuviot olisivat kalenterissa monen viikon ajalta etukäteen merkitty. Töihin liittyvät iltamenot ja kotona tehtävät osuudet todella vievät aikaa. Perheestä puhumattakaan. En käsitä, miksi ihmissuhde pitäisi KATKAISTA sen takia??
jopa ne mennään joskus lounaalle. Se tarkoittaa, että joskus mennään lounaalle, eikä, että naamasi ei voisi vähempää innostaa lounastamaan.
En vaan arvosta ihmistä joka sanoo, että hei mä soitan huomenna, tulkaa viikonloppuna syömään ja soittoa ei koskaan tule. En katkaise välejä mutta sen ihmisen arvo vaan silmissäni tippuu. En pidä häntä luotettavana sitten muissakaan asioissa. Ihan oikeat esteet ovat asia erikseen ja luotettava ihminen ilmoittaa niistä ilman muuta, viimeistään jälkikäteen (soittaa itse, että apua, kännykkäni oli jäänyt työpaikalle, sain sen vasta nyt eikä ilmoita sitä viikon päästä kun soittoa odottanut vihdoin ottaa yhteyttä)
Joskus "sorrun" itsekin tuohon katsellaan, mutta itse ainakin silloin todella tahdon tavata ja "katsella" mikä sopii, mutta sitten vain elämä kerkiää muuttua niin moneen kertaan ettei välttämättä tapaaminen toteudukaan. Mielestäni siitäkin pitäisi soittaa: lupasin että tavataan tällä viikolla mutta nyt huomaan etten pystykään koska xxx (oikea syy, vaikka vain väsymys tai oman ajan tarve). Se on aseistariisuvaa ja säiluttää luottamuksen
Oma työni on sellaista, että ymmärrän selittämättäkin, että muillekin maailman ihmisille tulee odottamattomia juttuja, jotka on hoidettava. Perheellisen on myös helppo käsittää, että erilaisia menoja yksinkertaisesti vain tulee, osa suunnittelmattomia. Elämää ei voi päättää etukäteen, aina tulee muutoksia, vaikka työkuviot olisivat kalenterissa monen viikon ajalta etukäteen merkitty. Töihin liittyvät iltamenot ja kotona tehtävät osuudet todella vievät aikaa. Perheestä puhumattakaan. En käsitä, miksi ihmissuhde pitäisi KATKAISTA sen takia??
ns. odottamaton juttu joka johtuu vielä useimmiten laiskuudesta niin en tarvitse sellaisia ihmisiä elämääni. Jos ihmisestä on enempi stressiä kuin iloa saa se mennä.
Törkein tapaus oli lapseni synttärit. Olin vielä pari päivää aiemmin varmistanut, että kaveri lapsineen tulee. Sitä nöyryytystä kun juhlien alettua soitin ja varmistin tuloaikaa ja heti puheluun vastatattessa kuulin taustalta videoiden äänen...
Lapsi vielä pitkään tuon jälkeen kertoi niistä synttäreistä minne X ja Y eivät tulleet.
Tässä juuri odottelen, kuuluuko yhdestä kaverista mitään. Ehdottelin tapaamista ja tiettyä aikataulutettua ohjelmaa huomiseksi jo hyvissä ajoin viime viikolla, tämä kertoi silloin olevansa hyvin kiinnostunut mutta ilmoittavansa vielä etukäteen, pääseekö. Eikä mitään kuulu ja tuskin kuuluu huomennakaan.
En jaksa kysyä perään, kun tällaista tämä on alkanut olla yhä useammin. Kertoisi vain suoraan, jos ei halua, viitsi tai ehdi tulla. Tai laittaisi edes tekstiviestin sieltä kotisohvalta ja valehtelisi koko perheen olevan oksennustaudissa, jos ei uskalla olla rehellinen. Minulle se on ihan sama, kun nyt vain vaivautuisi kertomaan, tuleeko vai ei.
Oma työni on sellaista, että ymmärrän selittämättäkin, että muillekin maailman ihmisille tulee odottamattomia juttuja, jotka on hoidettava. Perheellisen on myös helppo käsittää, että erilaisia menoja yksinkertaisesti vain tulee, osa suunnittelmattomia. Elämää ei voi päättää etukäteen, aina tulee muutoksia, vaikka työkuviot olisivat kalenterissa monen viikon ajalta etukäteen merkitty. Töihin liittyvät iltamenot ja kotona tehtävät osuudet todella vievät aikaa. Perheestä puhumattakaan. En käsitä, miksi ihmissuhde pitäisi KATKAISTA sen takia??
en minäkään sano, että ihmissuhde pitää katkaista, mutta yli 90% lupauksista on sellaisia, että ihminen kykenee ne halutessaan joko pitämään tai sitten ilmoittamaan aktiivisesti yllättävästä peruutuksesta kuten äkillisestä sairastumisesta tai työesteestä. Silloin asiaa ei kutsutakaan ohariksi.
Ohari on tässä yhteydessä tilanne, jossa toinen osapuoli odottaa toista, joka laiminlyö ilmoitusvelvollisuuden tai jättää saapumatta, eikö niin? Ihminen joka peruuttaa tapaamisen siksi, että katkaisi juuri lähtöhetkellä reisiluunsa rappusissa, ei ole "oharoija".
Tämä kaveri myös aina itse ehdottaa tapaamisia, itse kun en enää jaksa tätä kaveria vaivata kun ei tapaamisista tule koskaan mitään. Tällä kertaa oikein laskin montako sovittua tapaamista perui ennen kuin sai raahauduttua tänne... 13. Pari ekaa kertaa odottelin kahvit valmiina ja ekalla kerralla vein jopa lapsen mummolaan, että oltais saatu tyttöjen kesken juoruta, mutta pidemmän päälle tein omia juttuja vaikka olisi ollut sovittu tapaaminen sille päivälle. Onneksi näin, koska kesti tosiaan kolme kuukautta ja nuo 13 peruutusta ennen kuin pääsi raahautumaan tuosta naapurista kahville... joo, ei elämä pyöri mun ympärillä, mutta eipä se elämä pyöri myöskään vain hänen menojen ympärillä ja sanotte mitä sanotte niin kyllä lapsettoman on helpompi järjestää menonsa kuin lapsellisen.. Ihme touhua odotuttaa turhaan toista....
nähdään joskus ihmisiin ja niihin jotka ei ikinä pääse ajoissa ja oikeana päivänä sinne mihin on sovittu mennä. En ala eleleen toisten pillien mukaan.