Hei Kaikki Äipät
Hei Kaikki Äipät!
Olen jo pitkään miettinyt ajatusta perustaa jäätelöauto-idealla kokeilu, perinteisen ja terveellisen kohtuuhintaisen kotiruuan myynnistä alueellisesti.
Idean pohjalla oli nimenomaan tämä jäätelö-auto idea, jolloin perinteistä ja terveellistä kotiruokaa olisi ostettavana tiettyinä päivinä, tietystä paikasta, lähes kotiovelta. Vaihtelevat menulistat tietenkin on saatavilla etukäteen ja netin kautta voi tilauksen jättää helposti.
Ajatus tuli siitä että oman arjen pyörittäminen joskus on todellista rumbaa lasten kiireiden ja harrastusten myötä ja joskus isovanhempien apu esim ruuanlaitossa on korvaamatonta tänä hektisenä aikana. Listalla lasten ja vanhemienkin herkkuja, spagettia jauhelihakastikkeella, muussia ja lihapullia, murekkeita, kasviksia, keittoja, kastikkeita jne.
Miten on, uskoisitteko että moinen palvelu voisi toimia ja olisiko sillä kysyntää?
Hmm, idea on hyvä, mutta menestys riippuu varmaan aika pitkälti alueesta jolla liikkuisit. Onko siellä paljon ihmisiä, jotka ostaisivat ruokaa arkenakin päivällä?
Millaiset luvat tuollaiseen muuten tarvitaan? Niinku elintarvikevirastosta tms?