Päätin että teen kiusaa exälle kaikin mahdollisin tavoin.
Takaisin tulee kaikki paska niskaan.
Odota vaan! Tulet vielä katumaan että jätit perheesi!
Kommentit (25)
ja olinkin aika ilkeä aluksi. Sitten onneksi tajusin että meidän tarina on ohi. Ei olla missään tekemisissä, meillä on viikko-viikko systeemi, perjantaisin hoidosta / koulusta vaihtuu koti. On toiminut jo kauan ja lisäksi aina kun ex on pyytänyt olen vaihtanut hoitoviikon tai tehnyt myönnytyksiä. Lisäksi tiedän että saan apua jos tarvitsen, olen saanut taloudellista tukea ja lisäksi hän on yleisesti puhunut minun olevan hyvä äiti.
Meillä oli satoja ihania hetkiä yhdessä ja nyt ne on loppu. Voin silti yrittää pitää välit, sillä lapsilla on myös isä ja vaikka asummekin Helsingissä voin kertoa tämä kaupunki on pieni.
Ei tarvi olla tekemisissä, sähköpostitse sujuu kaikki tarvittava.
Esim meillä on rinnakkaiset tilit vielä. Mä pääsen katsomaan pankkitunnuksilla hänen saldoa ja hän minun. Varmaan pystyn maksamaan myös laskuja hänen tililtään, mutta rahat eivät ole vielä ollut loppu. Ja mulla on hänen luottokorttinsa sivukortti. Tosin en sitä ole pahemmin enää käytellyt, mutta se vaan jäi ja varmaan 1/2 v eron jälkeen kysyin miten tämä ja sovittiin jos maksan jotain laitan rahat sitten tilille. Ja näin olen tehnyt. Mun ei tarvi hakea itselleni korttia ja maksaa vuosimaksuja.
Ei kannata. Aloita vaikka potkynyrkkeily tai jotain jos raivostuttaa.
Minulla olisi ollut miehen hölmöilyjen takia aseita vaikka kuinka paljon ja olisin voinut tehdä kunnolla vahinkoa sekä hänelle että sille "uudelle onnelle".
Mutta en tehnyt oikeassa elämässä yhtään mitään. Minulla oli valta olla tekemättä yhtään mitään ja sekin tuntui hyviltä. Valitsin lasten edun kaiken edelle.
Uskon myös että minkä taakseen jättää se edestään löytää.
Ihanaa kuulla, että voi pitää yhteisiä korttejakin. Erosin kohta 8 vuotta sitten. Puolen kymmentä perätöntä ls-ilmoitusta, laajasti levitettynä työnantajille , sukulaisille , että on kaksi suuntainen ja mielisairas, narsisti ja paranoijaakin. Vaadin ls:ssa napakasti tekemään tarkan ls-tarpeen selvityksen oikeusturvaksi. Lopuksi exän kuvauskin laitettiin selvitykseen! Äiti isän mukaan nyt paremmassa kunnossa. Tietenkin näin muotoili ja taas kiusaajalle sulka hattuun.
Pieni paikkakunta ja virkahaastatteluun kutsun käydessä (opetus) tulee sopivasti lastensuojeluilmoitus. Näin jo monesti. Jo luvattu virka jäi saamatta ja määr. Aik. Ei jatketa.Harvoille uskotuille kerroin kuten sisaruksille. No opiskelin eteenpäin ja rakensin. Eristyin täysin oudosti tuttavista ja suvustani. Kadulla kohdatessa yrittäessäni jututtaa kyseltiin vointia ja kun kerroin kuulumisia esim. Harvoille sukulaisille. Nämä katsoivat epäuskoisina ja sanoivat eikös nyt asiat kuitenkin ole toisin kun oltiin kuulevinamme toisin. " no hyvä jos ei ole mitään hätää, meidän nyt pitää jatkaa matkaa . Monet itselle entisen elinympärstön ihmiset ( ei tuttavat) tarkkailevat ja kääntävät kasvot sivulle joskus kassajonossa.
Selvittelin ls-protokollat ja sain osakseni halveksuntaa,pilkkaa ja suoraa epäilyä, panettelua kertoessani kiusanteosta. Aloitettuani talon rak. Vanhempani sairastui yllättäin vakavasti. Alkoi kiusan teko exän lisäksi tämän kanssa hyvin toimeentulleiden sisarten taholta. Vakavaa perätöntä puhetta hyväksikäytöstä vanhemman kuoltua. Poliisi- ja rikosuk
hkailuja. Petoksen kuvailuja. Yleisellä juhlapaikalla häpäisyä. Nyt vuosia kestäneenä tietämättäni levittynyt mustamaalaus ympärimaakuntaa. Tuntemattomat kohdatessaan sanovat päin kasvoja ; tokko lienet työkykyinen. Lapsen elämä tuhottu kertaalleen manipuloimalla. Perintöä tulossa, joten kiusataan lisää. Petossyytteet tehtailtu. Lastensuojeluilmoitukset. Ilmoitus julkisesti levitellen, että olen mielisairas ja elämä perustuu valheeseen ja petokseen . Opinnot, työt, kodit petoksella hankitut kaikki. " nyt on maksu aika" . Kuvattu poliisia ja lakimiehiä myöten, etten halua muistaa likaista menneisyyttäni. Niinpä memetän nyt lopulta kaiken . Vuosia pystyin selviytymään eteenpäin , mutta nyt on masinoitu joka suuntaan. Ihmettelen miten tämä maa sallii laittomuudet!! En ole saanut apua mistään tähän jakun kerron ei uskota. Päällekarkauksia useita järjestetty ja tappouhkauksia jaettu s-postia myöten. Tavaroita varasteltu myös. Pilkka ja uhkaposteja jatkuvasti puhelimessa.
Vai meinaatko, että ap tosiaankin aikoo tehdä KAIKKI MAHDOLLISET kiusaamistavat mitä on olemassa? Ja jos nyt otetaan kirjaimellisesti, niin otetaan sitten kaikki; ap sanoi nimenomaan otsikossa, että aikoo kiusata sitä exää, ei lapsia!