Onko olemassa joku, jota ei haittaa, vaikka lastenhoitoon ei saa juurikaan apuja?

Minulle on kunnia-asia, että lapset hoidamme kotona ja itse. En ymmärrä niitä, jotka rutisevat, että lapset pitäisi saada pois jaloista milloin milläkin verukkeella. Meillä olisi kyllä apuja tarjolla,mutta miksi antaisin omia sydänkäpyjäni muille.

meillä ei ole ollenkaan lastenhoitoapuja, koska omat vanhempani asuvat reilu 600km päässä ja mieheni suku taas tuhansien kilometrien päässä.

Hyvin olemme pärjänneet.

Toinen lapsemme syntyi kun oltiin muutettu toiselle paikkakunnalle. Mies vuorotyössä ja minä olin lasten kanssa kotona. Nyt toinen lapsista jo koulussa ja toinen 4v.

Olen välillä ollut ihan ylpeä itsestäni ja miehestäni, että ollaan näin hyvin pärjätty.



Ulkomaan reissuja emme edes tekis ilman lapsia ja osaamme nauttia arjesta lasten kanssa :)

Ei ole meilläkään tukiverkkoja, muksut nyt 10v ja 8½v, olleet anopilla yökylässä ehkä 3-4x ja sen lisäksi 2x n.4h pätkän hoidossa.



N35

muuten se uuvuttaa. Eiköhän useimmat ajattele niin, että parempi katsella maailmaa positiivisesti, muuten siitä äkkiä katkeroituu, että kun ei saa apua.



Silti sekin on totta, että se lastenhoitoapu auttaa arjessa todella paljon. Riippuu myös lapsista millaisia vipeltäjiä ne ovat. Joidenkin kanssa onnistuu hammaslääkärissä käynti lasten kanssakin niin, että lapset piirtelevät odotushuoneessa ja vauva möllöttelee turvakaukalossa. Mutta eläväisempien lasten kanssa hoitoavun turvin säästyy suurelta stressiltä.



Ja sitä stressin säästöä toivoo muillekin, joten siksi tulee monella varmasti sanottua, että onpa kauheaa. Kun siis ajattelee niitä omia viliskantteja vipeltämässä siellä hammaslääkärin odotustilassa, kun itse roikkuu lääkärin pihtien jatkona hoitotuolissa.

En ihan ehkä ajattele noin, koska kaipaisin toisinaan omaa hetkeäni, esim liikunnan muodossa, mutta kaikki muut ajatukset kelpaavat kuin se iänikuinen taivastelu.



ap

Hoidan mielelläni myös muiden lapsia ja osaan kyllä häipyä viikonlopuksi jos alkaa pahasti kiristää. Tosin kun olin yh, sain lapset viikoksi tädilleni vuodessa ja sen piti riittää. Mutta niillä mentiin.

Ei ole tukiverkkoja, ja miehellä sellainen työ, että on hankalasti paikalla silloin, kun lastenhoitoapua tarvittaisiin (aamulla kouluunviemiset, illalla haku ja iltatoimet). En ole kokenut tätä ongelmaksi, ja hyvin jaksan vaikka kokopäivätöissä olenkin.



Toki silloin, jos vaikka itse joudun sairaalaan, tulee hätä. Mutta sellaisessa tilanteessa kyllä voi mieskin vähäsen joustaa...

välillä on aika hankalaa, kun pitää sumplia lääkärireissuja ja ottaa kaikki lapset mukaan. Mutta kaikkeen tottuu. Sen verran kuitenkin katkeroitunut tässä vuosien varrella, että minulta on turha enää toistenkaan odotella apuja lapsenvahtina tai sen paremmin appivanhemmille turvaa vanhuudenpäiville, kun eivät ole itsekään "ehtineet" lapsenlapsiaan koskaan vahtia.

Kakkonen ap:lle:



Liikunta ja muut omat jutut silloin, kun mies on lasten kanssa? Meillä on kaksi lasta ja kahden aikuisen taloudessa jää joka viikko aikuisillekin omaa aikaa ilman ulkopuolisia hoitajia.

kyllä saa kun onhan mulla mies :) Joka ilta käyn itsekseni kävelyllä (jos mies ei iltavuorossa eikä olla jossain menossa) ja tänään on työn puolesta menoa. Olen muuten pph ja siis aina hoitanut lapset itse + kolme hoitolaista :)



Ei meille ole ongelma mennä koko perheenä ostoksille, aina kun mennään pk-seudulle tai turkuun shoppailemaan niin mennään koko perheenä. Lapset on suht.reippaita eikä se niin kauheaa ole jos lapset vähän riehuu tms.kaupassa.



Ja nuorikin olin kun lapset syntyi, 20 ja 23v. Mies vähän vanhempi

t.kolmonen

Mielestäni lapset pitää hoitaa itse tai sitten voi hankkia rahalla tilapäishoitoa. Isovanhempien tehtävä ei ole hoitaa lapsenlapsiaan, saatika että niillä mukuloilla rasitettaisiin muita sukulaisia mielin määrin.

Mutta toisaalta olen sellainen luonteeltani etten osaa pyytää ketään auttamaan. Siis joo, jos on akuutti tilanne niin silloin voin jotain kaveriakin pyytää, mutta yleensä hoidan asian mahdolliseksi niin että pystyn itse hoitamaan lapset.

Mies on kyllä sitten kuvioissa ja hän on lasten kanssa mielellään, ja hänelle minä mielelläni lapset jätänkin, tarvitsevathan lapset nyt isänkin kanssa laatuaikaa. =)

Mutta sitten taas isovanhemmat. Omat vanhempani asuvat toisessa päässä Suomea, miehen vanhemmat taas eivät ole kovin läheisiä miehen kanssa, sitä kautta en minäkään joten heiltä ei tule pyydettyä mitään.

Ei sillä, anoppi on alkoholisti, joten hänelle en luottaisikaan lapsiani.



Jos haluan lähteä jonnekin kavereiden kanssa (toooodella harvoin, ehkä kerran/pari vuodessa) niin mies on kotona lasten kanssa.

Jos taas haluamme miehen kanssa jonnekin (esim hääpäivänä) niin palkkaamme tututn mll:n hoitajan.



Mutta siis varsinaisia tukiverkkoja mulla ei ole.

Toisaalta taas tuo että en mielelläni anna lapsia hoitoon voi johtua siitäkin että moni on sanonut minulle suoraan että minä en voi olla hyvä äiti, koska olen ns. punkkari (psychobillya kuuntelen ja pukeudun 50´s tyyliin, rakastan kauhuelokuvia ja tatuointeja) ja koska rakastan kauhuleffoja (kai joku ajatteli että näytän gorea ja kauhuleffoja lapsilleni jo vauvasta asti).

Tosiasiassa oikeastaan kukaan näistä epäilijöistä ei tiedä että olen ajatusmaailmaltani jonkin verran perinteinen. Siis siivoan, teen ruoat, leivon, varmistan että koti on siisti ja ruoka pöydässä kun mies tulee kotiin jne. Vaikka väitänkin miehelleni vastaan ja välillä riidellään ihan kunnollakin niin silti noin.

Mutta siis asiaan: Niin että taidan siis jotenkin haluta näyttää noille epäilijöillekin sen että pärjään varsin mainiosti.



Toisaalta, lapset ovat sen verran kilttejä että jos joudun käymään lääkärissä ja heille sanoo että odottavat siinä leikkipaikalla ja ovat kiltisti, niin niin on yleensä käynytkin.



Niin joo. Uusin juttu mitä olen minun arvostelijoiden suusta kuullut on ollut se, että olen nyrkin ja hellan välissä (teen asiat ihan mielelläni) ja että olen ns. kunnollinen koska mies hakkaa minua. ;) Hupaisia nämä ihmiset.

Enkä ennen edes ollut mitenkään menevä.

anteeksi ot.

tyttömme reilu 2v. on ollut 2 kertaa anopilla hoidossa (n. 3h kerralla). Jotenkin anopista vaan vaistoaa, ettei halua ottaa tyttöä pitkiksi ajoiksi hoitoon vaikka kyseessä tosi kiltti tyttö. Emme sitten ole viitsineet vaivata. Ihmetyttää vaan , kun miehen siskon 1v. poika on tosi usein anopilla hoidossa, ja tämä ei ole tosiaankaan mikään helppo tapaus...

Muuta apua ei ole saatavilla, mut hyvin ollaan pärjätty.

Meillä on taas aika harvoin tarvetta lastenhoitoon, siis päiväkodin lisäksi. Lähinnä siis jos käymme mieheni kanssa kaksin jossain juhlissa tai ravintolassa. Tällaisia reissuja on muutama vuodessa. Ollaan palkattu siihen tuttu opiskelija elapsia hoitamaan.



Mun vanhempia nähdään aika usein, noin kerran kuukaudessa. Välimatkaa on jonkin verran, joten olemme liikkeellä koko perheenä tai he käyvät meillä.



Miehen vanhemmat taas asuvat ulkomailla.



Lääkärikäynnit yritetään hoitaa joko työpäivän aikana tai sitten illalla niin, että toinen on kotona.



Joustavat työajat kyllä helpottaa paljon. Käyn usein kampaajallakin keskellä päivää ja teen sitten työt illalla lasten mentyä nukkumaan.



Meillä on kummallakin aika vaativa työ, joten olemme taas vapaa-ajan mielellään lasten kanssa.



Naapureiden kanssa ollaan sovittu paniikkiavusta. Tällaisia tarpeita on muutama ollut vuosien varrella. Kerran miestä vietiin ambulanssilla sairaalaan ja silloin vein lapset naapuriin ja lähdin itse perässä.

eikä apuja.

Ollaan totuttu pärjäämään yksin.

Nyt nuorinkin jo koulussa, joten "helpottaa" koko ajan.

Kieltämättä on ärsyttänyt nää, kenellä 1 lapsi ja mummo koko ajan hoitamassa, ja silti valittavat, miten on rankkaa...

jep jep...

ja ollaan miehen kanssa hoidettu 5 lastamme. kerran tuli duunikaveri vähäks aikaa kotiimme, kun 4. lasta synnytettiin. siihenkin tottuu.

nyt haittaa. Käytännössä minä elän vuosikausia vain ja ainoastaan lapsille, koska en pääse heistä hetkeäkään irti heistä. (mies opiskelee ja on töissä, joten hänellä ei juuri ole vapaa-aikaa). Ei puhettakaan että voisin esimerkiksi suoritaa opintoja avoimessa tms. muuta, joka olisi todella tärkeää meidän kaikkien tulevaisuuden kannalta (koska minun pitää suorittaa uusi tutkinto kun pienimmästä hoitovapaa loppuu). Se, etten pääse iltaisin harrastuksiin ei haittaa, mutta se haittaa, etten ikinä viimeisen kolmen vuoden aikana ole saanut keskittymisrauhaa mihinkään kuin ne pätkät, jotka mies voi irroittaa omasta ajastaan.



Onneksi lapset kasvaa, kohta voidaan palkata lapsenvahti. :)