Olen 40v. ja haluaisin ehkä vielä raskaaksi...
mietityttää vaan kovasti ikäni. Lapsia on jo 4 ja nuorinkin eskari-iässä, joten nyt alkaa päästä jo helpommalla.
Puoli vuotta olen miettinyt ja melkein toivon että vahingossa tulisin niin ei tarvitsisi itse päättää, mutta milläs sillä tulee kun on kierukka (pitäisi talvella vaihtaa kun on ollut sitten 5 vuotta).
Mutta onko tässä mitään järkeä, eniten pelkään että syntyykö enää tervettä vauvaa kun on ikää, miten yövalvomiset jne. tiedän että sitten jos vauva olisi, ei sitä tietenkään katuisi, mutta onko ihan hullua enää tässä iässä lisääntyä, ja alkaa vauva-arki taas alusta?
Jos ketään samoilla tunteilla joskus eläneitä tms. niin asiallisia vastauksia kaipailisin.
Kommentit (24)
No iso ikähaitari lapsilla olisi sitten, vanhimman lapseni sain 17-vuotiaana ja tyttäreni on nyt siis 23-vuotias, eli voisin olla jo mummo ;) (ja toivoisin sitä mutta kun ei niin ei)
ja yksi lapsista on pian aikuinen myös, kolmas koululainen ja nuorin eskarissa.
Mutta se juuri mietityttää että onko tässä iässä "järkeä" enää lapsia tehdä, mutta toisaalta, en koskaan ajattele järjellä vaan tunteella
Mun äidillä oli 16 vuotta nuorempi pikkusisko ja he olivat toistensa parhaat ystävät ja kaikista läheisimmät toisilleen!!!
Toisaalta sunulla on jo lapsia riittämiin. Nyt alkaisit jo päästä helpommalla.
Miten koulunkäynti ja harrastuksiin vienti, riittäisikö siihen aika?
Tehkää vain uusi kuopus jos tuntuu, että jaksatte ja jaksat itse yövalvomisten yms yrjötautien kanssa ;-)
Jos teillä jaksamista riittää niin siitä vaan.
Itse sain esikoiseni 38-vuotiaana ja toisen sitten nelikymppisenä.
Mutta yllättäin tulikin ero niin on tässä kyllä tekemistä lasten koulunkäynnin ja harrastusten kanssa.
Tsemppiä sinulle ap, sydän kertoo ja Luoja suo!
;-)
että jätit tekemättä. Kaverini sai juuri 40-vuotiaana ihanan terveen vauvan, ei mitään ongelmia kummallakaan :)
Nuorin neljästä oli silloin eskari-ikäinen. Nyt tuo viideskin on jo 9-vuotias. Nopeasti ja hyvin meni vauva-aika ja leikki-ikä.
lähes nelikymppisenä enkä ole päivääkään katunut.
Tuntuu hassulta, että nelikymppistä kutsutaan "mummoäidiksi"(tuolla yllä). Nykyään ikä on niin korvien välissä eikä seitsemänkymppinen äitinikän vielä mikään mummomainen mummo ole. Todennäköisesti me elämmekin yli yhdeksänkymppisiksi.
Se tässä pelottaakin kun aika tikittää kokoajan ja että kadun myöhemmin jos ei yritetty saada. Kun nyt jo kadun ettei yritetty pari-kolme vuotta sitten, tai vuosi sitten. Vuoden päästä olen jo 41-vuotias ja sitten vielä myöhäisempää.
yli 40-v vauvan saaneita ja kyllä täytyy sanoa että oikeille ihmisille on nämä lapset suotu. Jaksavat puuhastella tenavien kanssa ihan eri malliin kuin moni nuorempi.
Tuumasta toimeksi, et kuitenkaan enää tuosta nuorru. Muistathan että isukillakin voi olla asiaan mielipide?
mutta puhtaasti järki sanoo, ettei käy enää. Meillä on jo kaksi erityislasta ja vaikka erityisyyden syy tällä tietoa ei ole perinnöllinen, niin emme uskalla enää riskeerata jaksamisellamme. (Toisaalta olisimme valmiita vastaanottamaan kolmannenkin erityisen lapsen. Se sopisi meille, mutta ei maailmalle. Liian suuri taakka yhteiskunnallisesti, rahallisesti ja asenteellisesti).
Suosittelen hyvää keskustelua miehesi kanssa. Jos kumpikin on valmis korostuneeseen riskiin ei-terveen lapsen saamiseksi, niin siitä vaan. Ihan varmasti jaksatte ja piristytte uudelleen pikkulapsen myötä. Mitä suurimmalla todennäköisyydella saatte terveen vauvan, kun tärppää!
Älä ota uutta kierukkaa, jos miehesi on valmis vielä yhteen. Puolikateellisena ja liikuttuneena vm -70
niin yrittäminen kannattaa aloittaa heti. Itsekin olisin halunnut/haluaisin, mutta tuloksena vain 3 keskenmenoa parin viime vuoden aikana, joten melko epätodennäköiseltä näyttää.
ja koko ajan oli tunne että joku meiltä vielä puuttuu. Jotenkin mies unohti ehkäisyn kun olin 39v, mutta lapsesta oli tulossa Down ja päätiimme keskeyttää raskauden.
Oman mielenterveyteni kannalta ajattelin että se lapsi on saatava ja mieskin siihen ensi alun pulikoinnin jälkeen suostui, lapsi syntyi kun olin 41v ja on nyt vuoden ikäinen koko perheen lellimä iltatähti.
Pöh, ei nelikymppinen vielä mummo ole.. oma äitini oli lähempänä viittäkymmentä saadessaan kuopuksen.
Tämä nyt ei varsinaisesti kysyjälle antanut mitään, mutta enpä malttanut olla sanomatta kun aina noita viisauksien päästelijöitä ehtii tuomitsemaan...
No mies ei ole hirveän innostunut saamaan enää vauvaa, kun sanoo ettei jaksa touhuta sitten vanhempana ehkä samalla tavalla kuin noiden koululaisten kanssa, käyttää harrastuksissa jne. (ollaan samanikäisiä).
Mutta minä olen aina hoitanut yöheräilyt, se ei ole ollenkaan ongelma eikä rasitus, kestää kuitenkin niin vähän aikaa.
Tekisi mieli kyllä varata heti huomenna aika kierukan poistoon, ja antaa luojan hoitaa loput ;)
No mies ei ole hirveän innostunut saamaan enää vauvaa, kun sanoo ettei jaksa touhuta sitten vanhempana ehkä samalla tavalla kuin noiden koululaisten kanssa, käyttää harrastuksissa jne. (ollaan samanikäisiä).
Mutta minä olen aina hoitanut yöheräilyt, se ei ole ollenkaan ongelma eikä rasitus, kestää kuitenkin niin vähän aikaa.Tekisi mieli kyllä varata heti huomenna aika kierukan poistoon, ja antaa luojan hoitaa loput ;)
Kyllä 40v äiti voi olla ihan yhtä hyvä äiti ku 20-25v äitikin! Ihme selitystä taas jollain...
39 vuotiaana ja neljäs 43 vuotiaana. Voin paremmin jälkimmäisessä raskaudessa. Synnytys meni ok, tosin piti vauhdittaa, kun oli tosi hidas, aiemmat kaksi tulleet vauhdilla. Tähän mennessä terve tyttö. Nukkunut yleensä paremmin kuin kaksi edellistä ja muutenkin helppo. Tietty, nyt on raskas vaihe, kun hän ei aina oikein viihdy, kun ei pääse itse paljoa liikkeelle ja valvoo jo aika paljon päivästä. Ihana lapsi. Tuossa vaiheessa vielä voit yrittää, joskus se on jo oikeasti liian myöhäistä. Mun kaverin äiti oli 46, kun kaverini syntyi.
Me hoidamme noita "erityisiämme" kuin pikkutaaperota varmaan lopun ikämme. Heitä joutuu syöttämään, kantamaan, tekemään puolesta, puhmaan puolesta, pukemaan, hoivaamaan. Äly heillä on normaalin rajoissa.
Jaksamme siis yli nelikymppisten tavoin. Emme enää liu´u mukana liukumäessä tai juokse pitkin metsiä kuten ihan nuorina vanhempina, mutta ihan samalla tavalla koluamme leikkipuistot ja käymme uimahallissa viikoittain. Matkustamme, käymme rannoilla, piirrämme, möyryämme patjamajoissa keskellä olohuonetta. Tiedän myös ikäisiäni vanhempia, jotka ovat niin vauhdikkaita, etten ole ikinä pysynyt samassa tahdissa.
Sen minkä menettää omassa unisuudessa tai "ruhon raihnaisuudessa", voittaa mielen tasaisuudessa ja vanhemmuuden varmuudessa.
T: vm -70
Ja kertaakaan emme ole katunut, että halusimme vielä yhden.
Nyt meillä on 2 vuotias tyttö, josta olemme koko perhe ylpeitä.
Jos päätätte yrittää vielä, niin toivotan onnea. Mikään ei ole ihanampaa
kuin lapsi se on lahja ja sitä saa ja pitää rakastaa.
Olen vm- 70 äiti ja odotamme kolmatta lastamme. Olen näissä asioissa "myöhäisherännäinen" eli esikoisen sain 35-vuotiaana ja toisen lapsemme 37-vuotiaana. Tämä kolmas oli haave josta en kokonaan luopunut ja niin ihanasti kävi että jos vain kaikki loppuun saakka hyvin menee niin pian perheessämme tuhisee kolmas pienokainen.
Eli rohkaisen kyllä kurkottamaan kohti haaveita.
Mun äidillä oli 16 vuotta nuorempi pikkusisko ja he olivat toistensa parhaat ystävät ja kaikista läheisimmät toisilleen!!!