Vetääkö raskauspahoinvointi mieltä alaspäin?

Itse olin aivan maassa, kun en pystynyt tekemään muuta kuin oksentamaan, vaikka olisi luullut, että olisin ollut onneni kukkuloilla kun olin lopultakin raskaana. Onneksi se mielialakin siitä parani, kun jatkuva oksentaminen lakkasi.

Itse olin ainakin ihan pohjamudissa kaikki 3 krt..

aina ajattelin, että raskaus on itsessään niin ihana asia, että sitä kestää mitä vain. Kuitenkin kun kolme kuukautta revin itseäni raskaaseen työhöni kahdella eri julkisella liikennevälineellä oksennusta pidätellen ja miettien, pitääkö seuraavalla hypätä pois oksentamaan ja aina työn jälkeen kaaduin suoraan sänkyyn niin, että hommat jäivät puolitiehen ja aiheuttivat stressiä (olin yläkoulu+lukion ope silloin ylitunneilla), niin kyllä mä ihan masennuin. Sitten kun pahoinvointi on kestänyt niin pitkään, että se on jo muuttunut sellaiseksi normitilaksi, niin jotenkin jo tottuu siihen niin, ettei edes muista, että se muuttuu. Koko elämä on vain pahaa oloa, mutta kyllä se sitten jossain vaiheessa on loppunut...