Onko lapseni hyvä vai keskitasoa koulussa,
jos saa kokeista suunnilleen pisteitä 14/16 ja 26/28.
Siis mitä numeroita noi vastaa? Ysiä?
Kommentit (24)
että mikä se yleistaso on... Että onko tuossa vaiheessa vielä niin, että valtaosa saa täysiä tai melkein täysiä.
ap
alkuopetusvaihe on loppunut ja varsinainen koulunkäynti alkaa.
3-luokalta lähtien tarvitaan jo niin sanottuja opiskelutaitoja, tässkin mainittuja rutiineja mitä tulee läksyjen tekoon, kokeisiin valmistautumiseen, vihkotyösknetelyyn etc.
3-luokalla alkaa myös uusi kieli ja tulee muutenkin uutta asiaa kuten äidinkielessä kaunokirjoitus ym, 1-2-luokka on niiden perustaitojen opettelua kuten lukemisen, kirjoittamisen ja + sekä - laskujen tekemistä. Unohtmatta ylipäänsä koulunkäyntikäytöksen harjoittelua, työrauhan antamisen yms.
jossain vaiheessa olisi hyvä harjoitella myös sitä, että täytyy tehdä sitä tylsää työtä että tulee tuloksia. Olen nähnyt miten vaikeaa voi olla lapsella, joka on aina saanut lukematta hyvät numerot, siirtyminen esim. yläasteelle, lukioon, tai yliopistoon, missä viimeistään täytyy nähdä vaivaa oppiakseen.
Mutta ei varmaan 3. luokalla vielä. Ei varmaan kannata ryhtyä ehdoin tahdoin tekemään ongelmaa asiasta joka sujuu. Ja ehkä asia "korjaantuu" itsestään kun läksyt ja koulun vaativuus kasvaa?
Pienet on murheet muutenkin jos tuollaisia pystyy miettimään ja monen "heikko" menestys ala-asteella johtuu ihan muusta kuin älykkyydestä tai kyvyttömyydestä rutiineihin. Esim. mun 10-vuotias on selvästi älykäs (myös opejen mukaan), mutta niin vaan kokeista tulee 8-9:ä, joskus jopa seiskaa. Syyynä yleensä että on hermoillut, että ei lukenut koska oli varma että osaa jo (esim. yllistä, missä pojalla on laaja yleistietämys muttei älttämättä osaa just niitä koeknoppeja) tai sitten vaan on ollut huolimaton.
Itse olen ollut kympin tyttö, enkä näe mitään arvoa siinä että jo ala-asteella ihastellaan täysiä pisteitä kokeista. Ei se kerro välttämättä vielä mitään siitä, miten lukio ja jatko-opinnot aikanaan sujuvat. Jos numerot on 8 ja yli, on hyvä oppilas, ja tulevaisuudessa kaikki ovet auki. Jos keskimäärin on 7:n oppilas, se ehkä sitten jo kertoo jotain kyvyistä mutta aika monella numerot siitäkin nousee jos motivaatio löytyy myöhemmin. Noin pieniä ei pidä vielä opettaa suorituskulttuuriin ja kouluarvosanojen ylettömään arvostukseen. Lapsuudessa niin moni muu asia on plajon tärkeämpää kuin huolimattomussvirheet matikan kokeessa.