Lue keskustelun säännöt.
Alue: Seksi
Miten eteenpäin
19.09.2011 |
Olemme aviopari. Lapsiakin meille on kaksi syntynyt. Seksi loppui aika tarkkaan ensimmäisen
lapsen syntymään. Sen jälkeen on ollut muutama kerta, joista tuo toinen pääsi käyntiin. Sitten
ei lainkaan mitään. Ei se alun perinkään koskaan mitään hurjaa ollut, mutta kuitenkin riittävän
tyydyttävää. Kerta viikossa, siihen tyytyi vaikka enemmänkin olisi kelvannut.
Tässä on siis oltu jo muutama vuosi ilman. Vaimo ei selvästikään ole enää halunnut minua pitkään aikaan ja tuntuu siltä kuin hänellä olisi tunteet minua kohtaan täysin kuolleentuneet. Mikään sika en ole, olen kohtelias, kehun, osallistun kotitöihin ja hoidan lapsiamme. Pettää en halua. En usko pystyväni elämään kaksoiselämää. En halua selitellä vaimolleni yllättäviä poissaolojani ja menojani, stressata sitä tuoksunko naiselle ja onko huulipunaa jossain yms. Puhumattakaan siitä syyllisyydentunnosta joka pettäjää seuraa.
Haluan olla isä lapsilleni, mutta silloin elän ilman seksiä. Jos valitsen seksin, en näe lapsiani pahimmassa tapauksessa enää kuin viikonloppuisin. Jos etsin seksikumppanin, siitä
seuraavat syyllisyys ja elämäni kaaostuminen. Lapset ovat vielä niin pieniä, että menee
helposti 10 vuotta ennen kuin ne ovat teini-ikäisiä. Silloin voisi erota. Silloin olen jo
lähelle 40 vuotias. Toimiiko peniskään sitten enää niin hyvin kuin nyt. Tuskin.
Tästä pääsemmekin suureen kysymykseen. Miten tästä eteenpäin? Vedänkö itseni vain suosiolla
hirteen. Löysässä hirressä tässä onkin jo tullut elettyä. Käynkö kerran kokeeksi vieraissa ja
totean ettei siitä kovin pitkäikäistä iloa ollutkaan ja sen jälkeen elän ilman seksiä kuten
aiemminkin, mutta syyllisyyden taakka niskoillani. Otanko avioeron, muutan vuokralle, tapaan lapsiani muutaman päivän viikossa ja elän todennäköisesti ilman seksiä.
Elämä on aika paskaa kun sen oikein oivaltaa.
Kommentit (9)
Elämä on aika paskaa kun sen oikein oivaltaa.
Jotenkin tuntuu ettette ole puheväleissä seksin suhteen. Ehkä raskaus muutti vaimoasi ja hän kokee itsensä rumaksi tai muusta syystä arastelee seksiä kanssasi. Koettakaa keskustella ja käydä jossain parisuhdeterapiassa tms. jos saisitte suhteenne toimimaan voisit pysyä lähi-isänä lapsillesi. Jos ei mikään auta, niin itse joudut punnitsemaan tilanteesi. Eikai erektio 60-vuotiaana ihan samaa luokkaa ole kuin 17-kesäisenä, mutta luotan ainakin itse että penikseni pelittää vaimoni kanssa vielä vanhana kääkkänäkin.
M38
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä miksi kokisit syyllisyyttä pettämisestä, jos sinua on noin pahasti laiminlyöty. Vaimosikin pitäisi se ymmärtää. Kerro avoimesti tarpeistasi ja että haluaisit avoimemman suhteen. Älä siis yritä enään kiristää häntä. Riskinä tietenkin on että rakastut perheen ulkopuolelle, mutta se riski on otettava. Tiedän joitain pareja joilla tuo järjestely on toiminut.
Älä ole huolissasi peniksen toiminnasta 40 vuotiaana. Kyllä se toimii niin usein kuin haluat.
No, ero tai sinulle masennus ja/tai sydäri tuosta tulee noilla pelimerkeillä.
Kyllähän sitä kuivempaa kautta muutaman vuoden klaaraa, jos on perusteltu usko, että tuosta se voisi parantua. Mutta tekstissä tulee selvästi esille se, että usko ja toivo on mennyt.
Koska pääsi ei kestä pettämiskuvioita, niin ero tai romantiikka/seksitilanteen muutos ovat ainoat vaihtoehdot.
Kun rakastat lapsiasia ja vaimoasi (sellaisena kuin hän oli ennen selibaattia), niin pakota vaimosi parisuhdeneuvontaa esim. perheasiain keskukseen.
ihmeessä pariterapiaan, se maksaa mutta kyse on teidän elämästä. Yrittäkää löytää terapeutin avulla parisuhteenne, jos se on mahdotonta niin sitten on elämä pitää löytää muualta. Nykytilanteesi ja hirren välissä on sata vaihtoehtoa. Elämä tuo mukanaan kaikenlaista, yritä etsiä ratkaisu tilanteeseen ja päästä eroon pattitilanteesta vaimisikanssa ja jos pakko niin sitten yksin. Älä petä, mutta pidä silmät auki jos vastaan tulee kiva nainen niin punnitse tilanne tarkkaan, missä on sinun elämäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olettehan varmasti selvittäneet kaikki lääketieteelliset syyt. On ollut mm. tapauksia joissa naisen prolaktiini taso oli jäänyt synnytyksen jälkeen korkealle. Se on se halut poistava hyppotalamuksen hormoni. Siihen taas syynä voi olla kilpirauhasen häiriöt tai aivokasvain.
Varsinkin jos vaimosi ei osaa selittää miksi ei halua, syy voi olla kyseisissä välittäjäaineissa.
Jos hänellä taasen on AIDOSTI jokin syy haluttomuuteensa on kyse jostain tunne-elämän asiasta. (Aidosti-sana isolla siksi että syy ei aina ole tietoisella tasolla.)
Eli vaimo lääketieteellisiin tutkimuksiin
ja/tai parisuhdeterapiaan.
PS. Kunnallinen lääkäri ei ota tutkimuksiin kyseisen asian vuoksi, joten joudutte menemään yksityiselle.
Meillä on vähän sama tilanne, mutta itse olen se haluton nainen. Toisilla naisilla synnytyksestä toipuminen vain kestää kauan. Vasta imetyksen loputtua elimistö hiljalleen palautuu ja palautumisessa voi kestää vuosikin, ennen kuin seksihalut ovat ennallaan. Eli kannattaa odottaa. Kyse voi olla fysiologisesta jutusta. Toiset naiset eivät vain halua seksiä niin paljon. Eihän se välttämättä ole mikään vika varsinaisesti, mutta voi olla, että siihen löytyisi ratkaisu lääketieteestä, ehkä jokin hormonivalmiste.
Huolestuttavampaa kuin seksihalujen kuolettuminen on muiden tunteiden kuolettuminen. Seksiasioihin uskon löytyvän ratkaisun jostain (vaikkei helppoa olekaan), mutta jos toisesta ei enää muutenkaan välitä, on jo suurempi ongelma. Silloin terapia voisi olla tarpeen. Toisaalta pikkulapsivaihe on aina raskas ja ottaa voimille. Sinnitelkää se läpi, koittakaa järjestää aikaa toisillenne ja katsokaa sitten uudestaan tilannetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP tässä.
Vaimoni pään sisälle on vaikea päästä. Olen useastikin yrittänyt tiedustella onko hänellä
kaikki ok ja elämmekö mielestään normaalia elämää, mutta ei sieltä sen "joon" lisäksi tunnu
muuta irtoavan. Seksiin en halua painostaa. Haluan seksiä ihmiseltä joka haluaa sitä kanssani
(prostituoidutkaan eivät halua kuin rahani). Hän käyttäytyy minua kohtaan aivan kuin olisin
hänelle vain veli tai kämppis. Mitään suutelua tai halauksia ei meillä myöskään enää ole. Emme
riitele ja käymme yhdessä lasten kanssa kävelyllä yms. Pystymme myös juttelemaan kaikesta
arkipäiväisestä kuten aina ennenkin.
Minulle tuli mieleen myös yksi asia joka on muuttunut viime vuosien aikana. Vaimoni ei enää
koskaan puhu yhteisestä tulevaisuudestamme. Ennen haaveilimme omakotitalosta ja yhteisistä
lomamatkoista yms. Nyt ei enää mitään.
Tiedän myös ettei vaimollani ole toista miestä. Ei voisi olla. Hän on lähestulkoon aina kotona
ja minne ikinä meneekin, niin erittäin usein hänellä on lapset mukanaan.
Täytyy tutustua parisuhdeterapiaan. Jos se ei auta niin pakko kai tässä on pikku hiljaa aika
ottaa eroasiat harkintaan ;(
Alue: Seksi
tosi fiksusti kirjoitat aiheesta, ja ymmärrän täysin ajatuksesi.
Itse elin taannoin avoliitossa miehen kanssa, jonka kanssa meillä oli 1 lapsi. Seksielämä oli alusta lähtien nuivaa, ja täysin epätyydyttävää.
Suhteelta puuttui paljon muutakin, perustavanlaatuisia asioita kuten luottamus, toisen kunnoittaminen, yhteen hiileen puhaltaminen, yms.
Mies oli tunneköyhä ja hyvin itsekäs sekä julmakin. Näin jälkikäteen vuosienkin jälkeen mietin mitä koskaan ikinä näinkään hänessä.
Erosimme mun aloitteestani (vasten hänen tahtoaan), ja jäin yh-äidiksi lapsellemme.
Ihmiset syyllistivät hirvittävästi mua erostamme, että rikoin lapseltamme perheen, olin itsekäs, yms.
Tajusin kuitenkin sen, että jos olisin jäänyt suhteeseen, olisin henkisesti näännyttänyt itseni hengiltä, mun oli vuosia niin paha olla tämän ihmisen kanssa.
Tajusin, että en voi elää vain lapselleni, vaan mun pitää ajatella itseänikin, ja tämä oivallus helpotti elämääni kummasti.
Olin hyvin skeptinen miesten suhteen pitkään eron jälkeen, kunnes vakuutteluistani huolimatta eteeni kulki nykyinen mieheni, joka vei jalat altani.
Meillä on nykyään yhteisiä lapsia, useampikin, ja pitkä liitto takanapäin, ja yhäkin siis yhdessä.
En kadu eroamme, en todentotta.
Väitetään, että vaihtamalla ei parane, mutta mä väitän kivenkovaan, että voi parantua ;-)
En tarjoa eroa minään patenttiratkaisuna, mutta tuumaan, että se voi olla alku jollekkin uudelle ja ihanalle.
Miksi epäilet, että eläisit todennäköisesti ilman seksiä mahdollisen eronne jälkeen?
Mitä jos tapaisitkin elämäsi naisen, ja löytäisit pysyvän onnen.
Me elämme vain kerran täällä, joten älä hyvä mies tapa henkisesti itseäsi sillä, että elät suhteessa jossa on alati paha olla, ja joudut kärvistelemään ilman seksiä.
Oletteko puhuneet koskaan asiasta? Siis miksi tilanne tuommoinen?
Mikä on vaimosi reaktio, jos yrität puhua asiasta?
Mieti, taistele, anna arvo myös omalle hyvinvoinnillesi!