Te joiden ystävä on laihduttanut tosi ylipainoisesta hoikaksi, onko ystäväsi muuttunut sisäisesti?
siis onko esim hänen käytöksensä muuttunut sinua tai muita ihmisiä kohtaan?
Kommentit (33)
varsinkin nuorena lihoneet kyttäävät muiden kiloja. Kyse ei kuitenkaan ole pahansuopuudesta, vaan siitä, että lihava ihminen oppii tehokkaasti, että on ensisijaisesti lihava (=huono) ihminen ja vasta sen jälkeen kaikkea muuta. Nuorten ja nuorten aikuisten maailma on raaka muutenkin, mut lihavalle se on aivan erityisen raaka. Yleinen olettamus on, ettei lihava kelpaa esimerkiksi tyttöystäväksi ja aika pitkällehän se totta onkin. Väkisinkin se jättää niin hirveän häpeän ja traumoja, että sitä kyttää sitten muidenkin painoa.
Ja olen ihan eri mieltä siitä, että normaalipainoiset eivät muka rekisteröisi toisten painoa. Kyllä tasan rekisteröivät. Suurella osalla kun paino ainakin iän myötä tuppaa nousemaan, jos siihen ei kiinnitä yhtään huomiota.
Nuorena muodostetaan se identiteetti ja käsitys itsestä, ja lihavahan on useille ihmisille pelkästään "se läski". EI mitenkään kiinnostava eikä potentiaalinen seurustelukumppani.
Minä olin nuorena hoikka ja kaunis, nyt olen ylipainoinen keski-ikäinen tantta mutta sitkeästi jossain syvällä minussa istuu tunne siitä että olen viehättävä...vaikka peili muuta kertoo. Varmasti sama homma käänteisenä heillä, jotka ovat nuorina olleet lihavaina...:(
varsinkin nuorena lihoneet kyttäävät muiden kiloja. Kyse ei kuitenkaan ole pahansuopuudesta, vaan siitä, että lihava ihminen oppii tehokkaasti, että on ensisijaisesti lihava (=huono) ihminen ja vasta sen jälkeen kaikkea muuta. Nuorten ja nuorten aikuisten maailma on raaka muutenkin, mut lihavalle se on aivan erityisen raaka. Yleinen olettamus on, ettei lihava kelpaa esimerkiksi tyttöystäväksi ja aika pitkällehän se totta onkin. Väkisinkin se jättää niin hirveän häpeän ja traumoja, että sitä kyttää sitten muidenkin painoa.
Ja olen ihan eri mieltä siitä, että normaalipainoiset eivät muka rekisteröisi toisten painoa. Kyllä tasan rekisteröivät. Suurella osalla kun paino ainakin iän myötä tuppaa nousemaan, jos siihen ei kiinnitä yhtään huomiota.
että paljon voimme me kaikki vaikuttaa yleiseen viihtyvyyteen yrittämällä kasvattaa lapsistamme suvaitsevaisia ihmisiä jotka eivät kiusaa. Meinaan siis että monien ilkeys aikuisena korreloi suoraan siihen että on kokenut olonsa huonoksi nuorena sen vuoksi miten ihmiset ovat käyttäytyneet häntä kohtaan. Sehän on ikäänkuin kierre; lihavat oppivat etteivät ole minkään arvoisia lihavina, ja laihtuessaan muistuttavat toki siitä muitakin (anteeksi yleistys, en tarkoita että kaikilla ihmisillä näin). Helpointa olisi jos kaikki pitäisivät negatiiviset kommenttinsa muiden ulkonäöstä itsellään.
En ole ennen törmännyt keskusteluun aiheesta. Yksi läheinen kaveri laihdutti vain 10kg, mutta nämä oli aika merkittävät kilot, eli paino 60 -> 50 kiloon. Pidin oikeesti tuosta ihmisestä 10 kiloa sitten ;) Nykyään on täysin ulkonäkökeskeinen, ja kaikki pyörii painon ympärillä. Arvostelee todella säälimättömästi kaikkia joiden BMI yli 22. Kai se on sitten sitä itseluottamusta jota hän nyt on saanut, ja se ilmenee sillä että katsooa kaikkia muita nenänvartta pitkin ja on mielestään oikeutettu luettelemaan kaikkien muiden viat (itse on siis täydellinen).
Huutakaa vaan kateelliseksi, ei haittaa :)
muuttui eri ihmiseksi.
Siihen asti hän oli ollut mukava ja iloinen, rempseä ja tarttui aina hanakasti toimeen. Piti hauskaa, nauroi, oli huoleton ja otti kantaa.
Nykyään hän on alipainon rajoilla. Ei siedä kehuja, mutta puhuu kiloistaan kokoajan (ai kauheeta mulle on tullut 1,5kg..). Istuu `seesteisenä´ pää kallellaan ja ah niin ymmärtäväisenä kaikkeen. Ei tee enää mitään iloista, ei jaksa lähteä viihteelle tanssimaan, ei nauti syömisestä eikä juuri tee enää lapsilleenkaan ruokaa.
Ja ei, en myöskään ole kade. Itse olen aina ollut normaalipainoinen. Oli surku kun kaveri muuttui niin eri ihmiseksi.
Kai paljon laihduttava ehkä herkästi masentuu, kun elämä ei aukenekaan paratiisina kun kilot on vihdoin pois. Ei taideta aina tajuta sitä että ei se elämän paska niistä kiloista johdu.
muistuttaa joka käänteessä miten paljon on laihduttanut. Ja sitten ns ohimennen heittää juttua esim että:" mä katoin yhtä kuvaa susta ja sanoin miehellenikin, että mahdatko olla raskaana!" ja nauraa päälle. Juu, on muuttanut. Minä itse , itse..itse vain
Pudotti jotain 30 kiloa muutaman vuoden aikana. Ilonen, mukava, älykäs tyyppi pysyi samanlaisena.
herkkä sanomaan mielipieitään, on laihtumisen myötä alkanut ääneen kommentoida toisten ihmisten painon muutoksia. Työpaikan ruokapöydässä saattaa kaikkien kuullen sanoa: Sä olet Tytti lihonut paljon, sen jälkeen kun menit naimisiin. Odotatko lasta vai oletko vaan laiskistunut? Puuttuu ääneen toisten eväisiin jne.
Siis oikeasti aivan törkeää läppää ns. yleisön edessä. Puhuu paljon omista kiloistaan ja painon muutoksista.
Muutoin takaisin omaksi iloiseksi itsekseni. Ihmissuhteeni paranivat, enkä ollut enää masentunut. En tuntenut itseäni enää vain muiden takia eläväksi, vaan aloin taas elää itsekin.
Ja ylipainoinen olin 4 vuotta eroni jälkeen, sitä ennen normaalipainoinen aina.
vaikkei älyttömän paljon ylipainoinen ollutkaan. Muuttui entistä itserakkaammaksi ja nyrpeäksi, oletti, että voi sortaa lihavempia sen takia että itse laihtui. Ihan helv*** ärsyttäväksi muuttui,hävisi muutamat kaveritkin.
Kaverini laihdutti 40 kiloa ja hokee jatkuvasti itsetuntonsa heikentyneen. Kuitenkin esittelee itseään jatkuvalla syötöllä pienissä vaatteissa ja kännissä on hyvinkin äkkiä ilman vaatteita. Ja se vasta näky onkin, kun nahka roikkuu ja pahasti. Vaikka on laihtunut niin ryhti on todella huono ja tosiaan ylimääräistä nahkaa riittää. Puhuu koko ajan itsestään nykyään. Melkein tekis mieli sanoa, että mun on ikävä mun entistä pullukkaa kaveriani.
Muutoin takaisin omaksi iloiseksi itsekseni. Ihmissuhteeni paranivat, enkä ollut enää masentunut. En tuntenut itseäni enää vain muiden takia eläväksi, vaan aloin taas elää itsekin. Ja ylipainoinen olin 4 vuotta eroni jälkeen, sitä ennen normaalipainoinen aina.
mutta nyt tosiaan kysytään vain niitä ulkopuolisten tekemiä havaintoja
ap
joku ihan hehkuu hänestä nykyisin?
todella rasittavaksi fanaatikoksi. Ei tiennyt muusta kuin lenkkeilystä ja urheilusta, jossa piti rääkätä itsensä äärimmilleen. Tai sitten puhui porkkanoista ja vedenjuonnista... tai sitten kaipasi kehuja ja kertoi juttuja, miten taas tapasi jonkun vanhan tutun ja miten se ja se taas ei ollut tuntea häntä. Itsekehu löyhkäsi.
Onneksi lihoi takaisin entisiin mittoihin ja nyt on taas mukava, normaali oma itsensä.
Toinen hehkuu, itsetunto kohentunut muuten oma itsensä.
Toinen muuttui itsekkääksi, puhuu vaan itsestään, hehkuttaa laihtumistaan ja arvostelee lihavia.
Sen jälkeen hän alkoi suuttua, jos joku huomautti/kehui/huomasi, että hän on laihtunut ja näyttää erilaiselta. Muutos painossa ja ulkonäössä on valtava, mutta ystäväni loukkaantuu, jos joku tuttava siitä ääneen sanoo. Muuten hän on samanlainen kuin ennenkin, mutta syödessään hän nykyisin laskee kaloreita jopa illanvietoissa. Se on vähän tylsää enkä aina haluaisi tietää, kuinka monta kaloria vaikkapa viinilasillisessa tai pizzassa on, kun itse normaalipainoisena en vahtaa painoani.
mieheni sisko pudotti reilun 30kg.
Hänestä on tullut tosi itsekäs ja itserakas. Olimme ennen ystäviä mutta ei enää.
Hän käyttää hirveitä summia rahaa itseensä ja aina pitää olla kaikki kallista ja merkkituotetta. Hänelle pitää kyllä ostaa aina kalliita lahjoja mutta itse ei osta kun kehittelee sellaisia periaatteita ettei osta joululahjoja kuin omalle perheelleen yms. Lihavana tykkäsi ostaa lahjoja muille.
Otattaa itsestään hirveästi valokuvia ja jakaa niitä sukulaisille ja lataa nettiin.
Itseäni loukkaa hirveästi, kun koko ajan huomauttelee kuinka minunkin pitäisi laihduttaa, en varsinaisesti ole ylipainoinen, olen vain rintava.
koette kateutta tai ärsytystä hänen uusista iloistaan?
Ehkäpä nuo laihtuneet vaihtavatkin kaverit toisiin sitten, jos noin.
kilvan toitottavat, että ihmisten pitäisi laihtua. Miksi kukaan ei toitota, että laihtuvan ihmisen olisi tärkeä suhtautua lähimmäisiinsä rakastavasti? Miksi puhutaan vain kilogrammoista? Miksi kukaan ei puhu tästä henkisestä puolesta. Sen hoitaminen jää retuperälle.
on itse kokoa xxxl - rasittavaa, ja tulee mieleen et mitähänse musta ja mun alipainokiloista puhuu selän takana.
Yksi tuttu laihdutti rutkasti, hänessä muutos oli vain positiivinen, tai ei muuttunut oikeastaan ollenkaan luonteeltaan mut olipahan vaan tarttuvan iloinen laihtumisestaan. Hän on sinut itsensä kanssa ihan minkä kokoisena vain, se on hieno asia :-)
toinen samoin, vaikkei ollut ihan niin tukeva alunperin, eikä hänenkään käyttäytyminen toisia kohtaan muuttunut, mutta vahtii aina jokaista suupalaansa rasittavuuteen asti.
Jos joku on vittumainen kyttääjä ja arvostelija, ja lihava ja sitten laihtuu, niin eipä se luonne siitä parane, valitettavasti.