Osaako teidän kaikkien tokaluokkalaiset jo kellon?

Meillä on loppuvuodesta syntynyt tokaluokkalainen tyttö ja kellon osaamisesta ei vielä tietoakaan...

Ainoat mitkä merkkaa, on aamu, päivä, ilta, yö, muuten se ei ole niin nökönuukaa tytön mielestä. Pakko on siis aina soittaa lapselle, koska lähtee kouluun, muuten jäisi kyllä onnellisesti luuhaamaan omiin hommiinsa. Ei kyllä koskaan myöhästy, mutta jos jostain syystä en pääse soittamaan, lähtee sitten myöhästymisenpelossa tuntia liian aikaisin. On siis ihan pihalla kellosta, sen ymmärtämisestä, ajantajusta... Melko hankalaa ajoittain.



Tyttö on kyllä tosi reipas ja ”ikäisekseen itsenäinen”, ei siis tarvitse lainkaan yhtä paljon valvontaa tavaroiden huolehtimisesta, velvollisuuksien hoitamisesta, asianmukaisista varusteista, läksyistä, jne, kuin vaikka vuotta vanhempi sisaruksensa.



Mutta kyllä se sitten muilta ominaisuuksiltaan on melko huithapeli. Elelee pienessä onnellisessa maailmassaan, lauleskelee yksinään, hyppii varsahyppyjä matkallaan, keräilee kaikki kivet ja leppäkertut, kertoilee niille pienen päänsä sekavaa tajunnanvirtaa. Iloinen huoleton hörhö, jota ei paljon maailman murheet paina, ei tässä tapauksessa kello ja aikataulukaan.



Kerrassaan ihastuttava ja suurisydäminen lapsi, mutta lentelee ihan omissa sfääreissään. Vaikkapa autolla ajettaessa ei yhtään seuraile ikkunoista ulospäin niin, että tuntisi paikkoja, vaan melkein kotinurkilla saattaa kysyä, että missä me oikein ollaan. Toisin sanoen se oma sisäinen pieni maailma on niin mukaansatempaava, ettei ulkopuoliset ärsykkeet ole niin kovin relevantteja.



Onko teillä muilla yhtään tällaisia tokaluokkalaisia? Voiko tämä johtua siitä, että lapsi on vielä niin pieni, että tarvitsee aikaa kasvaakseen tähän reaalimaailmaan? Vai jääkö tyttäreni tuollaiseksi hörhöksi luonnonlapseksi, jota oravanpyörä tuskin vie mennessään?