mitä kerätä kummipojalle
Haluaisin aloittaa jonkin keräämisen pojalle, kun nyt täyttää viisi. Leluja on kaapit väärällään. Antakaa hyviä ideoita!
Kommentit (8)
keräämään esim. Aku Ankan pokkareita. Muuten on ihan hyvä hopealusikat, astia-sarjat jne. Eihän se lapsi niitä arvosta vuosikymmeneen, mutta jossain vaiheessa ne yleensä tulevat tarpeeseen.
hopeita kenellekään, täys turhakkeita ja käyttökelvottomia.
Miten olis työkalusarja?
voit myös osallistua esim hänen harrastuksensa kustannuksiin. Ei ole aina pakko kerätä mitään tavaroita. Myös jo ehdotettu Aku Ankka on hyvä idea, oma poikani sai 5v lahjaksi Akun vuosikerran joka on todella mieluinen vaikka ei itse vielä osaa sitä lukea.
Meillä on kummilapset tykänneet esim. lehtitilauksesta, vuoden olen aina kerralla tilannut ja sitten kysynyt onko vielä ajankohtainen vai vaihdetaanko lehteä.
Myös yhdellä lapsella on oma tili, minne kummit on laittanut lahjarahat suoraan ja lapsi saa sen käyttöön yhdessä aikuisen valvonnassa sittan 18v, silloin sitten voi käyttää niitä vaikka autokouluun, omaan autoon, opiskeluun tai vaikka ensimmäiseen asuntoonsa.
Toisaalta olen myös muistanut kummilapsia synttäreinä erilaisilla lahjakorteilla, päivä kummitädin kanssa eläinpuistossa, huvipuistossa tai shoppailen tai vienyt elokuviin ja syömään.
ovat myös rahallisesti arvokkaita 20v päästä.
Kulta ja hopea on aina arvossaan vaikka raha ei.
Aku Ankan taskukirjoja