Käykö kaikki (pk:n) vanhempainilloissa?
Meillä oli eilen ja joo, ei vaan huvittanut mennä. Ihan ajan tuhlausta kuunnella kun jankataan niitä samoja perusasioista (nimikoikaa vaatteet, päivärytmi jne jne) valtavalle ihmisryhmälle (kolmen ryhmän vanhemmat samaan aikaan!). Ja sitten ääliöt kyselee vielä ääliömpiä kysymyksiä.
Olenko mä yksin asenteeni kanssa;)?
Kommentit (29)
yleisessä osuudessa mitään uutta tietenkään ollu kun on viides vuosi samassa päiväkodissa
kahvituksen aikana sain kyllä kuulla oman lapsen asioista sellaista mitä oli ihan kiva tietää
Lapsemme on isossa päiväkodissa (pitkälle yli 100 lasta) ja vanhempainilta on kerran vuodessa. Kyllä minua kiinnostaa lapseni asiat niin, että voin kerran vuodessa pari tuntia aikaa irroittaa.
Siellä käydään läpi yleisiä asioita (esim ruokahuollosta ja turvallisuudesta jne.) Esimerkiksi tänä vuonna esitettiin toive, ettei lapsia ajettaisi autolla portille, vaan auto jätettäisiin kauemmas, parkkipaikalle. Lisäksi lapseni ryhmä vaihtui tänä vuonna, joten siksikin halusin mennä vanhempainiltaan. On mukava tavata lapseni kavereiden vanhempia.
On piirretty kuva tai kirjoitettu lapsesta positiivisia adjektiiveja tms. Kyllähän niitä lapsia harmittaa, joille ei tuollaista ole tehty.
Meillä vanhemmat seisoi aulassa. Muutama vanhempi sai tuolin itselleen. Sitten päiväkodin johtaja kertasi ohjeet ja säännöt ja pukeutumisjutut ja sitten jokainen ryhmän hoitaja kertasi samat asiat, kuten joka vuosi : "olemme pienten ryhmä. Ryhmässä 12 lasta, ikä 1-3v. Toimintaperiaatteemme on tukea lapsen yksilöllistä kehitystä. Toivomme, että tuotte kunnon kurahousut ja hanskat ja villavaatteet haalarina, kiitos, seuraava ryhmä"
Tätä tunti ja se on siinä.
En tosiaan tiedä, miten lapseni olisivat saaneet jotain erityistä siitä, että olisin joka vuosi seisonut tunnin siellä ahtaassa aulassa.
Mielestäni oli parempi, että siellä oli vähemmän porukkaa ja uusiem lasten vanhemmat mahtuivat paremmin kuuntelemaan nämä samat asiat, mitkä käytiin joka vuosi läpi.
Ja todella, päiväkoti ja koulu on silti kiitellyt hyvästä yhteistyöstä minun kanssani.
On piirretty kuva tai kirjoitettu lapsesta positiivisia adjektiiveja tms. Kyllähän niitä lapsia harmittaa, joille ei tuollaista ole tehty.
viitsinkö mennä kiusaamaan itseäni. Lapsi on erityislapsena integroidussa ryhmässä. En jaksa kuunnella normilasten tyhjänpäiväisiä ongelmia. Ne eivät ole ongelmia ollenkaan minun mittapuulla ja tulen surulliseksi.
sitten en (sairaana, töissä, tmv). Mies ei millään lähtisi 8hänen kotonaan ei omatkaan vanhemmat käyneet, malli sieltä lienee), mutta kun meillä on kolme lasta, joista yksi pk:ssa, yksi eskarissa ja yksi koululainen, niin nyt sanoin että hänenkin on välillä mentävä. Eli menee nyt vuorostaan keskimmäisen vanhempainiltaan. Isänkin on hyvä välillä mennä. Toinen meillä sitten jää kotiin aina lapsenvahdiksi.
Moni vanhempi kuittaa sen kiinnostuksen vanhempainillalla ja kuvittelee, että se oli siinä. Mitä olen näissä käynyt, on suurin osa siellä olevista kuitenkin todella välinpitämättömiä. Kuvitellaan, että se riittää kun käväistiin siellä vanhempainillalla nyt voi keskittyä omaan elämään.
Kiinnostus lapsen elämään vaatii vähän enemmän kuin sen, että istutte ringissä vanhempainillassa tuppisuuna tunnin.
Hyvät vanhemmat = eivät mene vanhempainiltaan, ovat kiinnostuneita lapsestaa aidosti
Huonot vanhemmat = menevät vanhempainiltaan, mutta eivät muuten välitä lapsestaan.
Eli noinko se menee?

vanhempainillalla ja kuvittelee, että se oli siinä. Mitä olen näissä käynyt, on suurin osa siellä olevista kuitenkin todella välinpitämättömiä. Kuvitellaan, että se riittää kun käväistiin siellä vanhempainillalla nyt voi keskittyä omaan elämään.
Kiinnostus lapsen elämään vaatii vähän enemmän kuin sen, että istutte ringissä vanhempainillassa tuppisuuna tunnin.