Muutan eri huoneeseen nukkumaan koska mieheni ei halua vauvaa.
Toiminko mielestänne lapsellisesti? Olen niin pitkään halunnut vauvaa, mutta mieheni ei halua vielä. Eikä osaa sanoa milloin haluaa. Minulla on asiasta todella paha mieli.
Kommentit (44)
pääset päämäärääsi mököttämällä. Asia kannattaisi ehkä nostaa kunnolla pöydälle ja sopia vaikka joku molemmille sopiva aika, jolloin aihe mietitään uusiksi (vaikkapa vuoden päästä, kahden vuoden päästä).
Yritä ajatella niin, että sinäkään et halua lasta sellaisen miehen kanssa, joka ei todella halua lasta.
ainakaan parane, jos hankit vauvan välittämättä miehen mielipiteestä. Mitä se hyödyttää, jos muutat eri huoneeseen? Ajatteletko, että mies alkaa haluta sun kanssas vauvaa, kun pidät sitä ensin puutteessa. Keskustelkaa mieluummin ja ota nyt selvää, haluaako joskus vauvan. Jos haluaa myöhemmin, odota, jos ei koskaan ja itse haluat, niin laita mies kiertoon.
hankkia miehen joka haluaa lapsia.
lapsen tekoon! Se on todella iso päätös,anna miehellesi aikaa tai hanki uusi,joka on hetivalmis.
meillä tilanne on toisinpäin,mies haluaisi lapsen,minä en.
Toiminko mielestänne lapsellisesti? Olen niin pitkään halunnut vauvaa, mutta mieheni ei halua vielä. Eikä osaa sanoa milloin haluaa. Minulla on asiasta todella paha mieli.
Lapsia on tehty jos olen halunnut. Minähän se tahdin määrään, koska olen suhteessa se joka raskautuu.
Viidettä odotan.
millaisen isän lapsi saa, jos kiristät ja painostat miehesi isyyteen? Millaiset vaikutukset sillä olisi suhteeseenne? Vai onko lapsi vain joku sinun oma privaattiprojektisi jonka haluat ettei olisi "paha mieli"? Jos isällä ei mielestäsi ole merkitystä kuin siittäjänä, niin eroa miehestäsi ja etsi baarista joku spermanluovuttaja.
Tekstistäsi päätelleen olet aika nuori, joten aikaa lienee vielä.
Eikös seksi ole just lastentekoa varten? Jos ei halua lasta, pystyy varmaan olemaan ilman seksiäkin. Näin mä ajattelen.
Sinänsä on totta ettei kiristämällä ja pakottamalla varmaan mitään hyvää saa aikaan, mutta toisaalta on totta tuokin mitä yllä kirjoitin. Jos mies ei osaa päättää haluaako vauvaa, sun kannattaa oikeastikin miettiä onko mies tulevan lapsesi isä lainkaan. Jos mies on niin epäkypsä ja päättämätön ettei osaa mitään sanoa asiaan, sulla on oikeus ilmoittaa että alat etsiä uutta miestä jos sen vauvan todella haluat.
on lapsellista.
Ymmärrän pahanmielesi se on ihan ok.
Miehelläsikin on oikeus omaan mielipiteeseensä.
Jos nyt pakotat miehen vauvan hankintaan ilman oikeaa omaa halua saattaa käydä niin että mies jättää sinut raskausaikana tai vauvan synnyttyä koska ei ole tilanteeseen valmis.
Tai sitten valitat parin vuoden päästä täällä kuinka mies menee omia menojaan ja sinä olet aina lapsen kanssa kotona ja mies ei ole juuri koskaan lapsen kanssa jne.
Jos haluat vauvan niin sen voit hommata vaikka yhden illan suhteella. Jos haluat perheen niin se vaatii paljon enemmän...
Käykää vaikka parisuhdeterapiassa miettimässä liittoanne ja tulevaisuuttanne. Tilanne saattaa ratketa sillä molempia tyydyttävästi. Jos ette halua tehdä asialle mitään niin lienee parasta erota ? Eri huoneissa nukkuminen ei ainakaan ratkaise asiaa.
näyttää tuntevan sinut tarpeeksi hyvin, ymmärtääkseen ettei sinunlaisesi kanssa todellakaan kannata lapsia tehdä!! Onnea valitsemallasi tiellä, toivottavasti miehesi löytää fiksumman naisen, joka arvostaa miestään.
...ja päästä se miehesi vapaaksi. Hanki sellainen mies joka lapsia haluaa. Itsehän olet valintasi tehnyt. Sitten taas vingutaan kun mies käy vieraissa. Kai nyt jos kotona on tuollaista.
Mies on aina puhunut että kolmaskin tehdään, mutta ei ole siihen koskaan "valmis". Nyt olisi todella hyvä aika tehdä kun esikoinenkin lähtee eskariin ensi syksynä. Töissäkin olen ollut joten saisin ihan hyvän äitiyspäivärahan. Mä en vaan enää jaksa odottaa ja olen aivan murtunut tämän tilanteen vuoksi. En mahda tunteilleni mitään :´(
painostamasta. Mies kokee silloin, että on saanut osallistua päätöksentekoon eikä häntä ole siihen kiristetty.
Mä en vaan enää jaksa odottaa ja olen aivan murtunut tämän tilanteen vuoksi. En mahda tunteilleni mitään :´(
No jos mies TUNTEE puolestaan ettei ole valmis kolmanteen lapseen ja on aivan murtunut jos joutuu kolmannen hankkimaan ?????? Entä MIEHEN tunteet sitten ?? Miksi miehen pitäisi muuttaa tunteitaan jotenkin kun sinä et voi tunteillesi mitään.
Jos se kolmas on niin tärkeä niin eroa ja hommaa uusi mies. Lapset tietty kärsii, ehkä mieskin mutta eihän niillä ole välilä kunhan sinä saat kolmannen lapsen !
Otahan nyt tauko ja nauti siitä mitä sinulla jo on. Palaa asiaan vaikka vuoden kuluttua. Jatkuvalla painostuksella et ainakaan voita. Keskity hetkeksi nykyisiin lapsiisi tai harrastuksiin ja vuoden päästä uusi harkinta kolmannesta.
eikä uskalla sanoa ettei haluakaan enää kolmatta.
Tee suora kysymys asiasta.
Toki aina voi kiukutella ja alkaa pihtaamaan pipariaan, riskinä on että anteliata löytyy muualta ilman lastentekopainetta.
Elämä on.
Miehesi pitänee sinua käytöksesi vuoksi kolmantena lapsena. Onhan siinä savottaa yhdelle miehelle kun on kolmen lapsen yh, en yhtään ihmettele ettei vauvansaanti houkuta!
Mies on aina puhunut että kolmaskin tehdään, mutta ei ole siihen koskaan "valmis". Nyt olisi todella hyvä aika tehdä kun esikoinenkin lähtee eskariin ensi syksynä. Töissäkin olen ollut joten saisin ihan hyvän äitiyspäivärahan. Mä en vaan enää jaksa odottaa ja olen aivan murtunut tämän tilanteen vuoksi. En mahda tunteilleni mitään :´(
Aikuinen ihminen mahtaa tunteilleen vaikka mitä, jos on yhtään henkistä ja älyllistä elämää. Elämä ei ole amerikkalaista saippuasarjaa tai naistelehtien ihmissuhdejuttuja.
Miehesi on voinut tulla toisiin ajatuksiin kolmannen lapsen suhteen ja hänellä on siihen täysi oikeus. Ilmeisesti näet hänet vain hedelmöittäjänä ja isänä, et aikuisena miehenä ja elämänkumppanina.
9
Eikös seksi ole just lastentekoa varten? Jos ei halua lasta, pystyy varmaan olemaan ilman seksiäkin. Näin mä ajattelen. Sinänsä on totta ettei kiristämällä ja pakottamalla varmaan mitään hyvää saa aikaan, mutta toisaalta on totta tuokin mitä yllä kirjoitin. Jos mies ei osaa päättää haluaako vauvaa, sun kannattaa oikeastikin miettiä onko mies tulevan lapsesi isä lainkaan. Jos mies on niin epäkypsä ja päättämätön ettei osaa mitään sanoa asiaan, sulla on oikeus ilmoittaa että alat etsiä uutta miestä jos sen vauvan todella haluat.
ajattelevat noin? Vai sanotko vain ajattelevasi, etkö ikinä ole harrastanut seksiä siitä ilosta miten mukavaa se on? Lopetatko seksin kun lapsiluku on täynnä? Entä kumppanin tarpeet?
lapsen, joten miksi sitten kieltäytyy? Tämä on asian ydin, joka sinun pitäisi selvittää. Biologinen kello se tikittää, joten ymmärrän tunteesi vaikkakaan en toimintatapaasi.
Sittenkö on hyvä mieli jos onnistut painostamalla ja kiristämällä? Tällaiset asiat kannattaa puhua ajoissa valmiiksi.