Ulkomaille muutto. Kokemusta?

ja ensin tuntui, että kaikki sujui helposti.



Minusta nyt vaikeinta on se, että en tunne itseäni kovin suomalaiseksi, en myöskään asuinmaani kansalaiseksi. Mieheni on kotoisin kolmannesta maasta ja mietin monesti mitähän lapset tuntevat. Ei minkäänlaista kansallista identitettiä.



Kadun joskus ettei muutettu takaisin Suomeen tai miehen asuinmaahan kun lapset olivat pieniä.

Vuosi sitten tultiin, ja aikalailla itse saatiin selviytyä kaikista mahdollisista kiemuroista. Miehen työnantaja auttoi vain työluvan hankkimisessa, mutta muuten kaikki hoidettiin itse.



Alkuun päätetiin, että kokeillaan täällä asumista vuoden verran ja jos ei viihdytä, tullaan pois. Siksi talomme Suomessa pistettiin ensin kalustettuna vuokralle, irtaimisto varastoitiin.



Ekat kuukaudet USAssa kuluivat kuin sumussa. Meillä ei ollut tullessamme kuin lätkälaukullinen vaatteita per henki (isomman määrän rahtaaminen olisi ollut liian kallista), koko elämä piti siis ikäänkuin aloittaa alusta. Etsiä talo, täyttää se tavaroilla, hankkia auto, hoitaa lasten (3 alakouluikäistä) koulunkäynti alkuun, etsiä vakuutusyhtiö, pankki, lääkärit jne. Lapset olivat kielitaidottomia ja menivät ihan tavalliseen kouluun, joten he tarvitsivat alkuun paljon tukea ja tsemppausta.



Paikalliset ottivat meidät ihanasti vastaan, ja ihmiset joita emme olleet ikinä nähneetkään tarjosivat kilvan apua. Se oli tosi tärkeää, jos meitä olisi kohdeltu kuin Suomessa perinteisesti maahanmuuttajia kohdellaan, olisi varmasti lähtenyt häntä koipien välissä takaisin. Parin kuukauden härdellin jälkeen elämä asettui uomiinsa ja keväällä päätettiin, että tänne jäädään. Kesällä käytiin Suomessa tyhjentämässä ja myymässä talo ja muu omaisuus :)



Varsinaista kulttuurishokkia en ole itse kokenut. Päin vastoin, täältä kaukaa katsottuna Suomi ei enää tunnukaan niin täydelliseltä paikalta.. en ole enää varma onko meillä kiire takaisin ollenkaan, vain sukulaisia ja parhaita ystäviä on ikävä.



Ainoa "mutta" täällä olemisessa on se, että töihin en jaksa uskoa itse täällä pääseväni. Onneksi on vapaaehtoistöitä niin paljon kuin jaksaa ja ehtii tehdä.. Pitäisi olla joku erityistaito että työnantaja haluaisi palkata juuri minut (eikä ketään jenkkiä) ja hoitaa työlupabyrokratian. Tusinatradenomilla ei sellaisia ole.. Työmahdollisuudet ovat muutenkin rajalliset, sillä asumme todella pienellä paikkakunnalla kaukana isommista kaupungeista. Toisaalta, lapsia täällä lintukodossa on hyvä kasvattaa. Ei tarvi esimerkiksi jännittää teini-ikää lähestyvän esikoisen viinakokeilujen tai kartsalla notkumisen kanssa - sellainen ei täällä vaan kuulu alaikäisten elämään. Koko kylä kasvattaa -meiningillä mennään ja lapset kunnioittavat aikuisia :)



Sanoisin, että ulkomaille muutto on melkoisen rankka rumba varsinkin jos asiat joutuu hoitamaan itse. Parisuhteen pitää ehdottomasti olla kunnossa ja vakaalla pohjalla. Jos seikkailuhenkeä ja stressinsieto- sekä organisointikykyä riittää, se kuitenkin luultavasti antaa enemmän kuin ottaa. Itse en ole katunut lähtöä päivääkään.

Me muutettiin miehen kanssa Ranskaan 14 vuotta sitten, lapset on syntyneet täällä. Alussa oli tottakai vähän vaikeaa vieraan maan byrokratian kanssa, mutta hiljalleen siihen on tottunut. Tämä on ihan kotimaa meille nykyään eikä aiota muuttaa takaisin Suomeen.