Lue keskustelun säännöt.
Murrosikäisen itsenäistymisestä.
09.09.2011 |
Minusta murroiskäisen itsenäistymisessä on kaksi puolta. Henkinen itsenäistyminen, ja sitten sen arjen toiminnan itsenäistyminen. Minusta henkisen itsenäistymisen tulee tulla ennen sitä toiminnan itsenäistymistä. Eli lapselle tulee sitä omaa ajatusmaailmaa, erilaisia ajatuksia kuin vanhemmilleen, salaisuuksia, omia kaveripiirejä, ystäviä, joiden kanssa puhutaan sellaistakin, mistä äidille ja isälle ei puhuta. Ja tässä vaiheessa rajat ovat vielä tiukat, lapsen olinpaikka on tiedettävä, ja kaduilla yms ei hilluta, ja kotiin tullaan järkeviin aikoihin. Vasta ihan aikuisuuden kynnyksellä näistä pikkuhiljaa, lapsesta riippuen, joustetaan.
Mutta toiset tuntuvat ajattelevan toisin. Jotkut äidit ajattelevat, että murrosikäisen pitäisi olla äidin ystävä, jonka kanssa voi jutella mistä vaan, ja toisaalta kuitenkin äiti ymmärtää, kun tulee kaikenlaista touhuttua. On poikaystäviä ja iltamenoja, ja äiti saa jatkaa nuoruuttaan näitä juttuja jakaen.
Näistä saa olla eri mieltä, mutta minusta aikuisen ja lapsen suhde kuuluisi olla edellisen kaltainen, tiukat rajat, mutta vapaus ajatella ja itsenäistyä henkisesti. Ei niin, että lapsi on äidin kaveri, ja toisaalta saa kulkea illalla miten vaan.
Kommentit (9)
Voi olla äidin kaveri ja ketoa kaikki ja jakaa salaisuudet, silti olla rajat ja kotiintuloajat ymv.
Ei noi pois sulje toisiaan.
Ei äiti, joka on todella läheinen myös henkisesti, ole välttämättä sellainen äiti, joka ei aseta rajoja.
Aika sekava tuo aloitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Murrosikäisen kanssa ei voi aikuinen ja vanhempi olla ystävä. Sen aika tulee myöhemmin, aikuisuudessa. Murrosikäinen tarvitsee vanhemmat.
vanhemman vastuuta ja kasvatusvastuuta.
Onhan lapsella muitakin "aikuisia" ystäviä, mm. kummit ovat sellaisia.
Lapsen kanssa voi olla samanarvoinen ihminen, voi olla ja saa olla luokittelematta iän mukaan asioita.
Vaikka olet äiti ja aikuinen, olette murkun kanssa kuitenkin ihmisiä.
Ymmärtäminen ei ole kenellekään pakollista, enkä usko että teidän ymmärtämättömyys kiinnostaa tuon taivaallista muita vanhempia.
Murrosikäisen kanssa ei voi aikuinen ja vanhempi olla ystävä. Sen aika tulee myöhemmin, aikuisuudessa. Murrosikäinen tarvitsee vanhemmat.
otetu yhteen kun olin murkku, mutta silti kerroin hänelle melko avoimesti omat asiani. Ja mulla oli rajat ja kuri tästä huolimatta. Tiesin että kotiin voi aina mennä, vaikka olisi tapahtunut mitä. Edelleen äitini kanssa on läheiset välit.
Eikä tietenkään kaikki mene noiden kahden mallin mukaan. Mutta ajattelin sanoa, että sen itsenäistymisen ei pidä lähteä siitä vapaasta liikkumisesta ja arjen valinnoista, vaan siitä henkisestä itsenäistymisestä. Jossa vanhemmat voivat olla tukena, mutta silti aikuisina. Minusta kaveruus ja läheisyys eivät ole sama asia. Voin olla läheinen äiti, jonka kanssa murrosikäinen poikakin haluaa kävellä käsi kädessä, ja jutella mistä vaan, mutta silti, en ole kaveri, enkä oleta, että lapsi kertoo minulle kaiken, ja minä ymmärrän kaiken.
Onko tämä muuten sukupuolikysymys myös? Minun esikoiseni on poika, monet vastaajat, jotka puhuvat siitä, miten lapsi kertoo ihan kaiken, puhuvat tyttärestä. Mutta minusta myös tyttären pitää saada itsenäistyä äidistä, ensin henkisesti, sitten fyysisesti. Ja äiti silti voi olla taustalla valmiina kuulemaan ja auttamaan, aina kun lapsi tarvitsee.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä tietenkään kaikki mene noiden kahden mallin mukaan. Mutta ajattelin sanoa, että sen itsenäistymisen ei pidä lähteä siitä vapaasta liikkumisesta ja arjen valinnoista, vaan siitä henkisestä itsenäistymisestä. Jossa vanhemmat voivat olla tukena, mutta silti aikuisina. Minusta kaveruus ja läheisyys eivät ole sama asia. Voin olla läheinen äiti, jonka kanssa murrosikäinen poikakin haluaa kävellä käsi kädessä, ja jutella mistä vaan, mutta silti, en ole kaveri, enkä oleta, että lapsi kertoo minulle kaiken, ja minä ymmärrän kaiken.
Onko tämä muuten sukupuolikysymys myös? Minun esikoiseni on poika, monet vastaajat, jotka puhuvat siitä, miten lapsi kertoo ihan kaiken, puhuvat tyttärestä. Mutta minusta myös tyttären pitää saada itsenäistyä äidistä, ensin henkisesti, sitten fyysisesti. Ja äiti silti voi olla taustalla valmiina kuulemaan ja auttamaan, aina kun lapsi tarvitsee.
ap
äidilleni asioista murkkuna(kin) kerroin? en ymmärrä yhtään sun ajatuksenjuoksua, sorry.
aj elänyt murkkuvaiheen, joten tottakai mä ymmärrän kaiken murkun jutuista ja osaan jo antaa hiukan aikuisempaa neuvoa juttuihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap tarkoittaa. Vanhempien tulee olla vanhempia, ei niitä parhaita kavereita.
Vanhempikin voi olla läheinen ja hyvä olis ollakin mutta ei äidin kuulu olla lapsen paras kaveri vaan aikuinen.
Ja aikuisella tarkoitan sitä, että kantaa vastuun lapsestaan, asettaa ne rajat ja pitää niistä kiinni. Vaikka se ei aina olekaan kivaa.
Kaveritkin haluavat usein hyvää mutta ovat kuitenkin lapsia, jolla ei aina sitä vastuuntuntoa ole eikä mahdollisuutta asettaa mitään rajoja. Päinvastoin, joukossa tyhmyys tiivistyy ja hölmöillään tms ja kokeillaan pitääkö ne rajat tosiaan.
Voit olla lapsesi kanssa todella läheinen mutta kuitenkin sun on oltava se aikuisempi osapuoli. Lapsi on aina lapsi, molempien ollessa aikuisia, tilanne muuttuukin usein ja ollaan tasavertaisempia.
että ymmärtävät, ettei asiat ole jokotai eikä mustavalkoisia.
Mä esim yritän eklektisesti poimia rusinat joka pullasta ja leipoa sitten ihan meidän perheella ja nuorille sopivat kokonaisuudet.