Oletko sinä äiti, jolle EI SOVI KOTIÄITIYS? Miten se ilmenee?

Inhoan kotitöitä ja tätä yksinäisyyttä.

kun olen töissä niin en malta odottaa että pääsen kotiin. huomioin lapset paljon paremmin, olen ystävällisempi ja panostan lasten kanssa olemiseen.



pakko se on myöntää.

En viihdy kotona lasten kanssa kovinkaan hyvin, tunnustan. Kaipaan aikuista seuraa ja älyllisiä haasteita, joita haasteellinen työni tarjoaa. Olen väsynyt siihen, että joka päivä toistuu samat rutiinit ja kitinät. Tuntuu siltä, että suurimman osan päivästä olen keittiössä, korjaan jälkiä, pesen pyykkiä. Olen usein huonolla tuulella. Kaikesta tästä huolimatta olen hetken aikaa hoitovapaalla ennen kuin palaan työelämään, lasten vuoksi.

En jaksa kiinnostua vaippa- , haalari- tai kasvukeskusteluista. Kodin siivoaminen puuduttaa jne....



Koska minulla ei ollut työpaikkaa johon palata (ja hakemiini töihin en päässyt) olin kotona 2,5 vuotta. Nyt opiskelen ja tämä tuntuu aivan taivaalliselta. Muut purnaa Ruotsin kokeista ja minä loistan kun Naantalin aurinko :-)

tai oikeastaan kahta viikkoa ennen, sillä mies piti ne viimeiset viikot.

Tykkään että kaikki olis ei nyt ihan tiptop, mutta melkein. Jatkuva sotku ärsyttää. Välillä masennun omista pienistä kuvioistani, nytkin kun miehellä on jos jonkinlaista pikkujoulua tulossa ja mulla ei o mitään. Ai niin joo, muskarissa varmaan on pikkujoulu. Jipii. Välillä pitää tsempata itteensä nauttimaankin tästä kotona olemisesta, ainakaan ei oo kiire mihinkään ja onhan nuo lapset tietty ihania.

Pitäähän teidän silloinkin siivota ja olla ja leikkiä lasten kanssa.Vai käykö teille siivoja ja lastenhoitaja?

En sanonut etten tykkäisi olla lasten kanssa, tykkään kyllä mutta kaipaisin päivääni muutakin haastetta kuin sitä että mietin mennäänkö tänään puistoon vai kauppaan. Olen kotiäiti, joten en tiedä miten sitten kun menen töihin, aion olla kotona vielä 2-3 vuotta vaikkei huvittaisikaan. Siivooja palkataan silloin, se on ihan varma.

emäntätyylisestä naisesta, joka laahustaa katraansa kanssa epämuodikkaissa vaatteissa vyötärönseudun läskejä piilotellen. Niin paljon olen kuullut firman kahvitauoilla sekä miesten että naisten ajatuksia kotiäideistä, että ne väistämättä vaikuttavat omiin ratkaisuihini. Kotiäiteihin suhtaudutaan hieman huvittuneesti ja hyväntahtoisesti mutta samalla ärsyyntyneinä siitä, että jotkut vaan makaa kotona meidän verorahoillamme aikomattakaan palata töihin. Enkä tarkoita tällä äitejä, jotka hetken ovat hoitovapaalla. Hoidin itsekin molemmat lapset kotona toisen kaksi ja toisen 3,5-vuotiaaksi ja sitten palkkasin yksityisen hoitajan kotiin. Vaan niitä, jotka vuosikausia lusmuavat kotona ja vähitelle muuttuvat ajatusmaailmaltaan yksinkertaisiksi ja itseään toistaviksi. Puheenaiheet liikkuvat reimatec-libero-brio akselilla ja välillä vietetään naisteniltaa Macin hampurilaisten ääressä tavaten toisia samanmoisia himamammoja.

Se ei pelkästään riitä. Kyllä sitä jaksaa, kunhan se ei ole ainut asia 24/7 tyyliin.

Paljon paremmin jaksan nyt lasteni kanssa kuin sillon kun olin kotona.

On vain vanhempia, jotka sopeutuvat ja suhtautuvat eri tavoin eri elämäntilanteisiin. Ei siis negatiivisena kommenttina kellekään, mutta ei se noin mustavalkoisesti mene.

Lapsia rakastan yli kaiken mutta haluaisin tehdä jotain haastavaa työtä. Olen erittäin vaihtelunhaluinen ja mulle sopii semmonen työ jossa ei ole rutiineita. Toimistossa en voi työskennellä ku pari päivää. Mulle sopis joku muusikon homma. Semmonen ettei ykskään päivä ole samanlainen. Kotiäitinä nyt kuitenkin lasten takia. Yritän unohtaa itseni ja tehdä lasten arjesta kivaa. Välillä erittttäin vaikeaa :)

Viihdyn lasten kanssa loistavasti illat ja jaksan leikkiä heidän kanssaan ihan toisella tavalla kuin silloin, kun olen koko päivän kotona. Työ antaa voimia niin paljon, että olen paljon parempi äiti työssäkäyvänä kuin kotiäitinä. Kotityötkään eivät tunnu niin pahoilta, kun niitä ei tarvitse koko päivää tehdä. Jäähän silloin paljon esimerkiksi ruuanlaittoa ja siistimistä pois, kun lapset ovat hoidossa. t.7

hammasta purren olen puolitoista vuotta ollut kotona ja nyt loppuu. Mies haluais jäädä kotiin ja se on minusta hienoa.



En kestä kotona olemisessa sitä, että on jatkuvasti yksin, jatkuvasti samat asiat, ei mitään eroa arjella ja vapaalla, jatkuva siivous ja järjestely ottaa päähän. Olen sen verran epäsosiaalinen, etten löydä näitä mammakavereita, töissä on hyvät ja mukavat työkaverit, joiden kanssa pärpättää. En kykene juomaan kahvia ja juttelemaan muiden äitien kanssa ja vahtimaan lastani...

katkeroitunut vähän joka asiasta. Pessimistinen asenne otti valtaa vähän joka välissä. Tuntui että olen hyödytön ja laiska, kun vain järjestelin kotona paikkoja ja lapsikin oli tylsistynyt. Yritin keksiä leikkejä ja piristää lastani mutta aidoimmat ilot hän sai vain silloin kun käytiin kerhossa.



Nyt olen töissä. Teen haastavaa työtä, jossa joutuu käyttämään älynystyröitään. Lapseni on innoissaan kun pääsi päiväkotiin ja illat meillä on nyt tosi hauskaa. Olen itsekin kotona pirteämpi ja tartun asioihin ihan eri meiningillä. Lapsi on kehittynyt huimasti tarhassa ja parisuhteemmekin kukoistaa.

ensin tuntui, että viihdyn lapsen kanssa erinomaisesti. Olin todella kiinnostunut kaikista lapsiin liittyvästä (ja etenkin teoriapuolella kasvatuksen ja itsen kehittämisen mielessä).



Sitten kävi ilmi, etten ehdi tehdä muuta kuin siivota (ja kuunnella aikuisten marinat tästäkin) ja samalla päättää opinnot ja samalla kävi ilmi, että mies ei tule yhtään vastaan, kunhan ruikuttaa ja " makaa sohvalla" ja vielä anopin räät niskaan niin bueno!! Omien lasten kitinät jaksan, mutta en aikuisten ihmisten narinaa, jolle ei ole muuta perustetta kun että " kunhan tässä kitisen aikani kuluksi ja odotan milloin sinulta palaa pinna"



Töissä saan hoitaa työni itsenäisesti (anoppi eikä pomo kyylää niskan takana menikö juuri niin kuin hän haluaa), saan siitä erittäin paljon kiitosta ja myös enemmän rahaa kuin kotona (pienin merkitys).



Olen myös ns. nuori äiti, jolla työura alussa (28 yo-koulutus). Yli kolmikymppiset ja jo töissä (yli 5v) olleet äidit näyttävät jäävän ilómielin kotiin " lepäämään"

Tarkoitus on kuitenkin jaksaa vielä vuosi, huoh...

mä en oikeesti kestäis tätä enää hetkeäkään, menisin kiljuen suurinpiirtein mihin tahansa töihin, mutta kun kukaan ei huoli mua. lasten kanssa jatkuva tappelu rasittaa, ja sitten kun käy vähän väliä haastatteluissa mutta ei kuitenkaan pääse töihin, niin se raastaa vielä vaan enemmän. ja rahat on niin loppu kun vaan olla ja saattaa. ja miehen veroprosentti nousee nyt loppuvuodesta, joten käteen tulee 750e kuussa vähemmän kuin normaalisti. jee jee, oikein mukava joulu luvassa. esikoistakin käy kauhsseti sääliks, kun se on niin yksinäinen, se tarttis samanikäistä seuraa, kun tuo pikkusisko nyt yleensä vaan häiritsee leikkejä. että senkin takia mä haluaisin töihin, sais laittaa lapset hoitoon, mitä ne nyt päivänselvästi kaipaa. esikoinen vaan ärisee ja rähisee ja tappelee päivät pitkät, mä en kestä sitä enää. joka helvatan päivä samaa v*tun paskaa aamusta iltaan. pakko hakeutua työkkäriin, jos sitä kautta pääsis vaikka jollekin kurssille tms. täällä kotona ainakin pää pehmenee totaalisesti.

Kaipaa selkeästi ryhmätoimintaa ja paljon kavereita. On sosiaalinen tapaus samoin kuin minäkin. Äidin kanssa puistossa ei enää vaan sille riitä eikä se halua yksin mun kanssa kotona jatkuvasti piirtää. Minä kanssa muuttunut passiiviseksi enkä saa enää mitään täällä aikaan kun masentaa nää seinät. Ollut jo 3vuotta kotona. Tosin etsin välillä töitä mutta tuloksetta. Mistähän niitä sitten löytäisi...??

Vierailija:

katkeroitunut vähän joka asiasta. Pessimistinen asenne otti valtaa vähän joka välissä. Tuntui että olen hyödytön ja laiska, kun vain järjestelin kotona paikkoja ja lapsikin oli tylsistynyt. Yritin keksiä leikkejä ja piristää lastani mutta aidoimmat ilot hän sai vain silloin kun käytiin kerhossa.

Nyt olen töissä. Teen haastavaa työtä, jossa joutuu käyttämään älynystyröitään. Lapseni on innoissaan kun pääsi päiväkotiin ja illat meillä on nyt tosi hauskaa. Olen itsekin kotona pirteämpi ja tartun asioihin ihan eri meiningillä. Lapsi on kehittynyt huimasti tarhassa ja parisuhteemmekin kukoistaa.

Nyt on jo heti parempi olo kun tajuaa ettei tämä vaan kaikille sovi ja ettei siinä ole mitään pahaa. Olen kantanut tästä jo pitkään huonoa omaatuntoa kun en tykkää olla vaan kotona kaiken aikaa. Kiiiiitos ap hyvästä aloituksesta!