Mikä ihmeen muoti tämä turvaverkko-juttu?

mitä se turvaverkko tarkoittaa....

Lapsi sairastuu niin vaikeasti, että tarvitaan kahden aikuisen lisäksi muutakin tukea?



Entäpä jos sinä vaikka ajattelisit hetkeksi niitä elämän harmaita ja mustiakin puolia?

Päiväkoti hoitaa lapset, yhteiskunta, turvaverkot... Milloin omien lasten hoitamisesta tuli erikoista ja erityistä?

Entäs jos vaan hoitaisi mahdollisen puolison kanssa ne lapset ihan itse?

hankkimista: oli maalaistalo täynnä sukua ja naapurit myös tuttuja, koska samasa kylässä asuttiin kehdosta hautaan. Nykyään muutetaan opiskelemaan/työn perässä kauaskin ja silloin ne turvaverkot pitää hankkia. Oletko koskaan ajatellut, että elämässä voi sattua jotain sellaista, että niille lapsille pitäisi oikeasti olla hoitaja, kun vanhemmalle sattuu jotain?

Minulla onneksi oli turvaverkko, kun mies sairastui kesken ristiäisten ja vietiin piipaa-autolla sairaalaan. Tässä nyt vain yksi esimerkki.

Mun mielestä tässä turvaverkkoasiassa on jotenkin menty äärimmäisyyksiin. Turvaverkkovalittajat olettavat, että kaikilla muilla on joku mummu oven takana 24/7-valmiudessa. Harvalla kai oikeasti on tuollainen tilanne olemassa saati siihen tarvetta.



Meillä on mun mielestä ihan hyvät ratkaisut. Lapsilla on hyvät paikat tavallisessa päiväkodissa. Päiväkotiajan puitteissa voi hoitaa esim. omat lääkärikäynnit. Työpäivää voimme kummatkin jatkaa sitten illalla kotona.





Kaikki isovanhemmat ovat elossa, toiset tosin asuvat eri maassa ja toiset muuten kaukana.



Kummistakin on silti apua. Kun matkustamme sinne toiseen maahan, niin siellä saamme lastenhoitoapua. Käymme siellä noin kerran vuodessa ja yritämme järkätä vaikka teatterin tms. sellaisen. Toisista on taas apua kun vaan sovitaan hyvissä ajoin etukäteen. Joutuvat siis matkustamaan muutaman sata kilometriä.



Paniikkitilanteisiin (lähinnä jos joutuu äkkiä sairaalaan tms.) meillä on naapurit apuna puolin ja toisin. Ollaan siis sovittu, että keskellä yötäkin voi koputtaa hätätilanteessa. Mulla on vaikea raskaus takana ja tällainen tilanne tuli eteen.



Sen lisäksi lapsilla on kavereita ja kun ovat niissä leikkimässä, niin voi siihen jonkun oman homman ottaa itselleen tai vaikka nukkua päiväunet. Tämä on meillä vastavuoroista. Harvoin nyt saa kaikkia samaan aikaan, mutta jos isompi on leikkimässä ja pienempi päiväunilla, niin siinä saa ihan hyvin omaa aikaa.



Sen lisäksi meillä on pari palkattua opiskelijaa ringissä, jota voi käyttää tarpeen tullen.



Ihan viimeisenä hätänä mulla on kontaktit pariin hoivapalveluyritykseen, josta saa kovalla rahalla lastenhoitoapua lyhyehköllä varoajalla.

jotka tulivat apuun, jos sukulaisia tai muuta hoitoapua ei ollut. Jos perheessä oli sairautta tms. yhteiskunnalta sai ihan konkreettista apua. Nyt et saa mistään apua, vaikka perheellä olis vain tilapäinen hätätilanne. Jos jotain apua haluat, pitää sun ensin tehdä itse perheestäsi ls-ilmoitus, jotta joku tulee teille notkumaan ja keskustelemaan vanhemmuudestanne. Ihan hirveästipä siitä onkin apua, ei esimerkiksi murtunut käsi siitä parane sen nopeammin, vaikka juttelisi tuntikausia siitä kuinka vaikea sillä kädellä on vauvaa kanniskella.

Pärjäsin hyvin vaikka mies oli huono ja lapset sairasti paljon.

Ei ollut apuna mummit tai kummin, ei edes päiväkoti.

2000 olin taas vauvan äiti ja joka paikassa törmäsin keskusteluun tukiverkosta.

Kenellä se oli mitenkin toimiva. Yhtään äitiä en tavannut jolla ei olisi ollut apuna edes miestä.



Hulluksi on maailma mennyt!

pikemminkin päinvastoin, ennen se oli itsestään selvyys, nykyisin harvinaisuus.

Pärjäsin hyvin vaikka mies oli huono ja lapset sairasti paljon.

Ei ollut apuna mummit tai kummin, ei edes päiväkoti.

2000 olin taas vauvan äiti ja joka paikassa törmäsin keskusteluun tukiverkosta.

Kenellä se oli mitenkin toimiva. Yhtään äitiä en tavannut jolla ei olisi ollut apuna edes miestä.

Hulluksi on maailma mennyt!

ei puhuttu turvaverkosta (tai sitä ei ollut) niin sille ei sitten olisi tarvetta nykyäänkään? ethän toki käytä e-pilleriä kun sitä ei ollut 1800-luvullakaan tai ethän hanki rokotuksia, kun ilman niitäkin on eletty?

Se, että joskus on ollut toisin, ei liene tarkoita sitä, etteikö tarvetta voisi olla? Mitä hullua on avun saamisessa?

Päiväkoti hoitaa lapset, yhteiskunta, turvaverkot... Milloin omien lasten hoitamisesta tuli erikoista ja erityistä?

Entäs jos vaan hoitaisi mahdollisen puolison kanssa ne lapset ihan itse?

hankkimista: oli maalaistalo täynnä sukua ja naapurit myös tuttuja, koska samasa kylässä asuttiin kehdosta hautaan. Nykyään muutetaan opiskelemaan/työn perässä kauaskin ja silloin ne turvaverkot pitää hankkia. Oletko koskaan ajatellut, että elämässä voi sattua jotain sellaista, että niille lapsille pitäisi oikeasti olla hoitaja, kun vanhemmalle sattuu jotain?

Minulla onneksi oli turvaverkko, kun mies sairastui kesken ristiäisten ja vietiin piipaa-autolla sairaalaan. Tässä nyt vain yksi esimerkki.

Minun mieheni joutui työtapaturmaan ja halvaantui. Omat vanhempani asuvat kaukana, heillä on omat työt, joten heistä ei ole apua. Sisaruksillani on isot perheet+ asuvat kaukana, joten heistä ei ole apua. Miehen puolen sukua ei kiinnosta auttaa. Trust me, kysytty on. Eivät auta edes jos mies pyytää.

Kavereita minulla ei oikeastaan ole, tai niillä vähillä on omat perheet huollettavana + työt jne.

Lähin naapuri asuu 2km päässä, hänkin, tosin, ns. kylän virallinen juoppo.

Meillä on kaksi lasta ja mies on, karusti sanottuna, aika hyödytön arjen asioissa. Minä käyn töissä, hoidan talon ja lapset sekä miehen siihen kaupan päälle. Turvaverkkoa ei ole, enkä enää kaipaakaan.

Rahaa ei ole tarpeeksi että apua voisi palkata. Lapset tosin ovat pakosta pk:ssa, koska miehellä on jo täysi työ itsensä kanssa, eikä pysty lasten kanssa tekemään mitään, lapset ovat 1 ja 3-vuotiaita.

Alussa ehkä joo oli rankkaa, mutta kun nielin itsesäälini niin asiat alkoivat luistamaan. Ja ei, en ole marttyyri. Kerroin tämän vain esimerkkinä että ilman sitä kailotettua turvaverkkoakin pärjää.

Agraariyhteiskunnassa valtaosa perheistä asui sukunsa ja tutun naapuruston ympäröimänä ja turvaverkko oli siis automaattisesti olemassa.



Sittemmin kaupungistumisen myötä yhteiskunta alkoi tarjota tukipalveluja. Vielä ennen 1990-luvun lamaa kunnallisia kodinhoitajia sai lapsiperheisiin avuksi, kun vanhempi oli sairas tai muuten hoitoavun tarpeessa.



Kun 1990-luvun alun lama iski, kunnat alkoivat karsia voimakkaasti kodinhoitajien määrää. Se romahti muutamassa vuodessa murto-osaan entisestä!



Nyt kodinhoitajia riittää hätiin lähinnä huonokuntoisille vanhuksille.



SAMAAN AIKAAN tarve perheen ulkopuoliselle tuelle kasvaa. Ei tarvitse olla kyse mistään dramaattisesta kriisistä, riittää sekin, että työnantaja vaatii ylitöitä tai matkatöitä, ja päiväkoti sulkee ovensa... kuka hakee lapsen?



Työelämä käy kaiken aikaa vaativammaksi ja epätyypilliset työajat yleisemmäksi - vuoropäivähoitoa ei ole lisätty ollenkaan samassa tahdissa. Itse teen epäsäännöllistä vuorotyötä ja päivätöitä tekevä mieheni välillä työmatkoja, joten lastenhoito (kaksi lasta tavallisessa päiväkodissa) on vuosien mittaan ollut ajoittain todella haastavaa palapeliä.

Päiväkoti hoitaa lapset, yhteiskunta, turvaverkot... Milloin omien lasten hoitamisesta tuli erikoista ja erityistä?

Entäs jos vaan hoitaisi mahdollisen puolison kanssa ne lapset ihan itse?

hankkimista: oli maalaistalo täynnä sukua ja naapurit myös tuttuja, koska samasa kylässä asuttiin kehdosta hautaan. Nykyään muutetaan opiskelemaan/työn perässä kauaskin ja silloin ne turvaverkot pitää hankkia. Oletko koskaan ajatellut, että elämässä voi sattua jotain sellaista, että niille lapsille pitäisi oikeasti olla hoitaja, kun vanhemmalle sattuu jotain?

Minulla onneksi oli turvaverkko, kun mies sairastui kesken ristiäisten ja vietiin piipaa-autolla sairaalaan. Tässä nyt vain yksi esimerkki.

Minun mieheni joutui työtapaturmaan ja halvaantui. Omat vanhempani asuvat kaukana, heillä on omat työt, joten heistä ei ole apua. Sisaruksillani on isot perheet+ asuvat kaukana, joten heistä ei ole apua. Miehen puolen sukua ei kiinnosta auttaa. Trust me, kysytty on. Eivät auta edes jos mies pyytää.

Kavereita minulla ei oikeastaan ole, tai niillä vähillä on omat perheet huollettavana + työt jne.

Lähin naapuri asuu 2km päässä, hänkin, tosin, ns. kylän virallinen juoppo.

Meillä on kaksi lasta ja mies on, karusti sanottuna, aika hyödytön arjen asioissa. Minä käyn töissä, hoidan talon ja lapset sekä miehen siihen kaupan päälle. Turvaverkkoa ei ole, enkä enää kaipaakaan.

Rahaa ei ole tarpeeksi että apua voisi palkata. Lapset tosin ovat pakosta pk:ssa, koska miehellä on jo täysi työ itsensä kanssa, eikä pysty lasten kanssa tekemään mitään, lapset ovat 1 ja 3-vuotiaita.

Alussa ehkä joo oli rankkaa, mutta kun nielin itsesäälini niin asiat alkoivat luistamaan. Ja ei, en ole marttyyri. Kerroin tämän vain esimerkkinä että ilman sitä kailotettua turvaverkkoakin pärjää.

tarvitessaan. Myös minä olen turvaverkon osa parille ystävälleni, ihan omasta halustani. Miksi pitää aina vaan PÄRJÄTÄ, miksi ei voi joskus sanoa suornaa, että nyt minä kaipaan apua. Minusta on kivempi käydä gynekologillakin, kun ei lapset ole mukana, vaan naapurissa leikkimässä.Tai työhaastatteeluun en halua lapsia mukaan.

Ja joo, mun mieheni on paljon pois työn vuoksi.

Pärjäsin hyvin vaikka mies oli huono ja lapset sairasti paljon.

Ei ollut apuna mummit tai kummin, ei edes päiväkoti.

2000 olin taas vauvan äiti ja joka paikassa törmäsin keskusteluun tukiverkosta.

Kenellä se oli mitenkin toimiva. Yhtään äitiä en tavannut jolla ei olisi ollut apuna edes miestä.

Hulluksi on maailma mennyt!

ei puhuttu turvaverkosta (tai sitä ei ollut) niin sille ei sitten olisi tarvetta nykyäänkään? ethän toki käytä e-pilleriä kun sitä ei ollut 1800-luvullakaan tai ethän hanki rokotuksia, kun ilman niitäkin on eletty?

Se, että joskus on ollut toisin, ei liene tarkoita sitä, etteikö tarvetta voisi olla? Mitä hullua on avun saamisessa?

varmaankin ollut tarjolla. Mielestäni vanhempien pitää pärjätä lastensa kanssa itse, ellei ole lääärintodistusta jostain sairaudesta.

Nuorin lapsistani ei ole edes terve mutta hyvin olemme pärjänneet. Saattaa maailmaan vaan yhden lapsen jos ei enemmästä pärjää.

Mä luulen, että meille syntyy turvaverkko kaikista helpoiten. Kaikki ensinnäkin olettaa, että tarvitsen apua ja näinhän se onkin. Ja toisaalta yksinhuoltajillakin on tarvetta käydä lääkärissä, konserteissa, deittailla yms. joten aika vähällä vaivalla toiset yksinhuoltajat perustavat hoitorinkejä ja avustusverkkoja.



Mun turvaverkkoni on rakennettu tarhan käytävillä ja yksinhuoltajien olohuoneessa, sekä suvusta että muutamasta 18-vuotiaasta tutusta, jotka auttavat pienestä summasta rahaa, jos kaikilla muilla on menoja.



Myös naapurin ydinperheen vanhemmat ottavat välillä yhteistä aikaa, joten heidän kanssaan myös autetaan toisiamme.



Minusta kaikkien pitäisi tehdä parhaansa turvaverkon hankkimiseksi, se että lapsen elämässä on monta rakasta, turvallista ja tärkeää aikuista on lapselle lisäbonus elämässä.

onhan se ihan hullua ja kamalaa, että ihmiset kaipaavat lähelleen rakkaita lähimmäisiä ja ystäviä. hyi.

Pärjäsin hyvin vaikka mies oli huono ja lapset sairasti paljon.

Ei ollut apuna mummit tai kummin, ei edes päiväkoti.

2000 olin taas vauvan äiti ja joka paikassa törmäsin keskusteluun tukiverkosta.

Kenellä se oli mitenkin toimiva. Yhtään äitiä en tavannut jolla ei olisi ollut apuna edes miestä.

Hulluksi on maailma mennyt!

ei puhuttu turvaverkosta (tai sitä ei ollut) niin sille ei sitten olisi tarvetta nykyäänkään? ethän toki käytä e-pilleriä kun sitä ei ollut 1800-luvullakaan tai ethän hanki rokotuksia, kun ilman niitäkin on eletty?

Se, että joskus on ollut toisin, ei liene tarkoita sitä, etteikö tarvetta voisi olla? Mitä hullua on avun saamisessa?

varmaankin ollut tarjolla. Mielestäni vanhempien pitää pärjätä lastensa kanssa itse, ellei ole lääärintodistusta jostain sairaudesta.

Nuorin lapsistani ei ole edes terve mutta hyvin olemme pärjänneet. Saattaa maailmaan vaan yhden lapsen jos ei enemmästä pärjää.

Ja mihin sä laitat lapsen, jos itse satut sairastumana kun toinen on toisella puolella maapalloa? Minäkin pärjään kolmen lapsen kanssa kun mies on poissa, mutta silti on hieno juttu, että on apua saatavilla JOS TARVE TULEE. Ymmärrätkö?

ihan mielelläni sillä, että kerran pari vuodessa vietän laatuaikaa mieheni kanssa sekstailemalla hotellissa, syömässä ja kaupungilla käsi kädessä, joten vaikka me pärjäisimmekin joko yhdessä tai erikseen, tärkeää on myös satsata liittomme, koska se heijastuu lapsiin.



Avioero on lasten kannalta kurjaa, joten silloin tällöin mieluummin lapset tukiverkkoon ja avioliittoon vähän vipinää.

Agraariyhteiskunnassa valtaosa perheistä asui sukunsa ja tutun naapuruston ympäröimänä ja turvaverkko oli siis automaattisesti olemassa. Sittemmin kaupungistumisen myötä yhteiskunta alkoi tarjota tukipalveluja. Vielä ennen 1990-luvun lamaa kunnallisia kodinhoitajia sai lapsiperheisiin avuksi, kun vanhempi oli sairas tai muuten hoitoavun tarpeessa. Kun 1990-luvun alun lama iski, kunnat alkoivat karsia voimakkaasti kodinhoitajien määrää. Se romahti muutamassa vuodessa murto-osaan entisestä! Nyt kodinhoitajia riittää hätiin lähinnä huonokuntoisille vanhuksille. SAMAAN AIKAAN tarve perheen ulkopuoliselle tuelle kasvaa. Ei tarvitse olla kyse mistään dramaattisesta kriisistä, riittää sekin, että työnantaja vaatii ylitöitä tai matkatöitä, ja päiväkoti sulkee ovensa... kuka hakee lapsen? Työelämä käy kaiken aikaa vaativammaksi ja epätyypilliset työajat yleisemmäksi - vuoropäivähoitoa ei ole lisätty ollenkaan samassa tahdissa. Itse teen epäsäännöllistä vuorotyötä ja päivätöitä tekevä mieheni välillä työmatkoja, joten lastenhoito (kaksi lasta tavallisessa päiväkodissa) on vuosien mittaan ollut ajoittain todella haastavaa palapeliä.

Juurikin meinasin kirjoittaa, että meillä tarvitaan ainakin tukiverkkoa (kahta siskoani) joka hemmetin viikko, sen verran tämä työ teettää ylläreitä ja päivähoito, sehän ei jousta pätkäkään. Hyvähän se on jonkun sellaisen puhua, jolla on säännöllinen työaika!

Ennen kyllä puhuttiin tukiverkostosts kun tarkoitettiin lastenhoitoon osallistuvia aikuisia, mummuja kummeja ystäviä, jotka ovat välillä lapsenvahteina. Turvaverkko on sitten se johon putoaa kun oikeasti tapahtuu jotain elämään suuresti vaikuttavaa. Esim. puoliso kuolee ja talo palaa.

ja se näkyy mieheni masennuksena. Minä joudun hoitamaan kaiken, kun hänelle on niin raskasta maatakin. Vituttaa aamusta iltaan ja tilanne vain pahenee. Suku on hylännyt, koska emme usko ja muuta ei ole!

Päiväkoti hoitaa lapset, yhteiskunta, turvaverkot... Milloin omien lasten hoitamisesta tuli erikoista ja erityistä?

Entäs jos vaan hoitaisi mahdollisen puolison kanssa ne lapset ihan itse?

Siksi pitää olla turvaverkot, että voi itse relata ja antaa muiden uurastaa.