kirkkosisko oletko paikalla
Kommentit (13)
Ap = 4.
Rajansa kaikella. Tuo ei ollut asiallista.
Kaikki omat kirjoitukseni kirjoitan tällä nimimerkillä. En "piiloudu" vaan olen avoimesti läsnä.
Ja ihan tiedoksi, että suurimmalla osalla seurakuntien työntekijöitä on myös työpaikan meiliosoitteet saatavissa seurakuntien yhteystiedoista. Henkilökohtaisimmat asiat voi kirjoittaa täten suoraankin. Joissain seurakunnissa (kuten Tikkurilassakin) on myös yleinen diakonian meiliosoite, joka puretaan parin päivän välein.
diakoni Meiju
Tikkurilan seurakunta
Vantaan seurakunnat.
Väänsit tänne kaksi kökköä aloitusta, joihin ei tullut kirjoituksia. Sitten tänne ilmestyy tämä aloitus. 98 % epäilee varmasti, että tämä on ihan oma aloituksesi. Ja ihan aiheesta, minusta. Rajansa kaikella kuitenkin.

ja valheellista väittää kenellekään, että hän on kirjoittanut jotain, mitä ei ole.
Kuten sanoin, kirjoitukseni tulevat aina tällä nimimerkillä. Teen tätä työtä reilusti ja avoimin kortein, olitpa sitten siitä mitä mieltä tahansa.
Jos et pidä aloituksistani, se on ihan okei, mutta se ei ole, että laitat minun suuhun sanoja tai aloituksia jotka EIVÄT ole minun.
KirkkoSisko
enhän minä mitenkään sinun suuhusi mitään laittanut. Ei tuossa ollut kuittauksena sinun nimimerkkiäsi vai oliko?
Tuo on vain ihan tämän palstan tapa ilmaista aiheellinen epäily. Opettele palstan kirjoitussäännöt niin ei tarvitse sekoilla.
Tai perusta KirkkoSisko oma uskonnollinen saitti.
joo sinne vaan tikkurilaan kaikki kattoon mikä se on oikeesti
joo sinne vaan tikkurilaan kaikki kattoon mikä se on oikeesti
[quote author="Vierailija" time="04.08.2013 klo 19:44"]
joo sinne vaan tikkurilaan kaikki kattoon mikä se on oikeesti
[/quote]Mitä vittua Hessu?
Vantaan seurakunta jakaa osoitteellista postia vaikka olen kieltänyt, ilmoittanut että en halua mitään postia.En suosittele liittymään missään tapauksessa.
Menkää sinne Tikkurilaan löpisemään. Eiköhän sillä ole aina työaikaa tuhlattavaksi!