HBL:ssä kerrottiin, että pakkoruotsin aikaistaminen on nyt tärkein asia ruotsinkielisille
Folktingetin (ruotsinkielisten etujärjestö) johtajan mukaan nyt on tärkeintä kiirehtiä ns. kielistrategiaa, joka aikaistaa pakkoruotsin ala-asteelle.
Menen ihan sanattomaksi tällaisen narsismin ja itsekkyyden edessä. Onko missään muualla maailmassa 5% kielivähemmistöä, jolle tärkein asia on pakottaa oma kielensä enemmistölle? Eihän enemmistön kieliopintojen pitäisi edes millään tavalla kuulua vähemmistölle!
Kommentit (6)
alamaisiltansa omalla kielellä. onkohan missään muualla maailmassa samanlaista rasisimia kuin suomessa? neekereinä suomenkieliset.
nyt kaikki täysin voimin vastustamaan tätä jotta saamme vihdoinkin Suomesta yksikielisen valtion!
sillä ei ole mitään merkitystä, että 2/3 kansasta vastustaa koko pakkoruotsia.
Pieni eliitti päättää puolestamme.
alamaisiltansa omalla kielellä. onkohan missään muualla maailmassa samanlaista rasisimia kuin suomessa? neekereinä suomenkieliset.
Niin, Etelä-Afrikan apartheidkin jo lakkautettiin. Eli ei taida olla muita.
niin miettikääpä, mikä on persujen kannatus seuraavissa vaaleissa!
Esim. Kokoomushan tottelee täysin RKP:tä kaikissa kielipoliittisissa asioissa.
Valitettavasti.