Millainen on sinun tämän päivän "ei niin kaunis elämä"-hetkesi?

Joka ikinen lapsivieras perui surkeilla tekosyillä, paikalle tulleet aikuiset (mukaanlukien sukulaiset ym. läheiset) tulivat ilman lahjaa. KAIKKI. Olen opettanut 5-vuotiaalle että ei tarvitse aina tuoda mitään, ajatus on tärkein jne. mutta nyt olin niin järkyttynyt että meinasin päästää itkut lapsen puolesta. Poika olikin tosi allapäin lopun iltaa eikä välittänyt jutella kenenkään kanssa juurikaan. Kaiken huipuksi YHDELLÄ vieraalla oli juhlavammat vaatteet, muut olivat rikkinäisissä farkuissa ja mainospaidoissaan. Tarjoilusta napisivat, booli ei olisi kelvannut. Ja meillä sentään tehtiin pöydän antimista 90% itse, perkele...



Illan pelasti kaverini, joka tuli yllätyskäynnille 3-vuotiaansa kanssa. Poika sai leikkiseuraa ja synttäreistä tulikin "tosi kivat", kun riehuivat yhdessä ja katsoivat leffaa :).

'ei niin kaunis hetkeni' on kestänyt jo pidempään.

Terveys reistailee. Olen ollut pitkään sairaslomalla, mutta toipumista ei ole tapahtunut ollenkaan :(

Tämä selvisi minulle, kun taapero iloisena kädet ja suupielet koiran oksennuksessa tuli esittelemään löytöään...

monta päivää jatkuneesta niistämisestä. Kuumeeton flunssa vaivaa, joten töissä pitää olla yskimässä, pärskimässä ja niistelemässä. Vähän tulee jo verta nenästä ja koska viikonloppu meni sängyn pohjalla potiessa, vaivaa tietty ummetuskin liikunnan puutteesta johtuen.

Mies lähti kesken häiden viemään kynttilän isänsä haudalle (hääjuhlapaikalta lyhyt matkaa hautausmaalle)

Vilkas napero jäi minun hoiviini - ei pitänyt, koska on mun puolen häät.

Missasin juhlapuheen ja lauluesityksen. Ne olivat tärkeitä, koska esiintyjät olivat lähisukulaiseni ja hänen puolisonsa.



En tiedä miten pystyn antamaan anteeksi miehelleni. Ehkä joskus, mutten nyt. Hauta ei karkaa mihinkään, mutta missasin lastenhoidon takia tärkeitä asioita. Naimisiin meni kummipoikani

Mies lähti kesken häiden viemään kynttilän isänsä haudalle (hääjuhlapaikalta lyhyt matkaa hautausmaalle) Vilkas napero jäi minun hoiviini - ei pitänyt, koska on mun puolen häät. Missasin juhlapuheen ja lauluesityksen. Ne olivat tärkeitä, koska esiintyjät olivat lähisukulaiseni ja hänen puolisonsa. En tiedä miten pystyn antamaan anteeksi miehelleni. Ehkä joskus, mutten nyt. Hauta ei karkaa mihinkään, mutta missasin lastenhoidon takia tärkeitä asioita. Naimisiin meni kummipoikani

Miehesi taitaa olla minun nuoruuden avokkini. Hänellä oli juuri tuommoisia tempauksia. Voisin hyvin kuvitella, että lähtee kesken hääjuhlien käymään haudalla jotta puoliso ei voisi nauttia juhlista.

(pakasterasia taynna kuukauden vanhaa lasten tekemaa 'soppaa) - oliko se muovirasia nyt ihan oikeasti niin tarkea etta sita piti ruveta putsaamaan? Itse olisin heittanyt rasian sisaltoineen roskikseen ilman etta olisin edes raottanut kantta.

hedelmäosastoa ja kuset valahti housuun. Mulla oli valkoiset pellavahousun, toivoin ettei kukaan huomaa märkää läiskää jalkovälissä.

Räkää valui nokasta eikä tietenkään ollut paperia mukana. Pyyhin reilusti hihaan ja jatkoin tomaattien valkkaamista.



Mulla on flunssa ja heikohko pidätyskyky kolmen synnytyksen jälkeen. Minkäs teet.

Tosielämässä:



Piti lähteä perheen kesken lenkille. Itse juoksisin ja poika meni potkulaudalla. Mies jäi kuopuksen kanssa kotiin, koska tämä sai kauhean uhmakohtauksen. Kävimme pojan kanssa kiskalla hakemassa maitoa. Myyjä oli vanha nainen, ei edes tervehtinyt. Loppulenkistä mulla alkoi aivan mielettömästi sattua nivuseen. Sain sitten kuningasidean lainata pojan potkulautaa loppumatkaksi. No, loppumatka meni sitten pojan itkiessä ja mun potkulautaillessa. Kotona annoimme heidän pelata, etteivät kiukuttelisi loppuiltaa.



Blogissa:



Ajattelimme viettää loppupäivän perheen kesken reippaasti urheillen. Mies tosin jäi kuopuksen kanssa kotiin, koska heillä jäi kesken yhteinen lauluhetki, voi ihania :)

Minä kävin sitten pojan kanssa lenkillä, juoksin ihanassa syysilmassa elämästä nauttien. Kävimme samalla morjestamassa ihanaa ystäväämme, vanhaa rouvashenkilöä. Kun palasimme takaisin, oli mieheni juuri laulamassa kuopuksen kanssa "What a wonderful world". Loppuillan lapset hymyt kasvoilla pelasivat uusilla iPadeillaan Angry Birdsejä. Elämä hymyilee :)

Mies soittaa olkkarissa kitaraa ja laulaa lapsen kanssa lastenlauluja, MUTTA minä istun keittiössä netin ääressä (av:lla) ja ruokapöytä on siistimättä. Erityisesti tuo 2-vuotiaan paikka on aika sottainen.

Mies tekee yötyötä, aamulla tuli tosi väsyneenä kotiin ja nukahti olohuoneen sohvalle.



Meillä on neljä pientä lasta joista lähtee, aikalailla ääntä, joten parin tunnin kuluttua totesin että täytyy lähteä koko porukan kanssa ulos useammaksi tunniksi, jotta mies saa nukkua rauhassa. Päätin että lähdetään parin kilometrin päähän puistoon ja viereisestä kaupasta lupasin ostaa jäätelöt lapsille. Mulkaan lähti miehen kehitysvammainen teini.



Matka sujui tuplarattaita työnnellen kehitysvammainen teini tykkää yli kaiken työntää noita rattaita, 2v ja 3v melkein menomatkan kävelivätkin. Kaupassa lapset oli kiltisti, kukaan ei kehittänyt rittaa siitä mitä jäätelöä otetaan, teini ei karannut, kassalle ei ollut jonoa. Meinasin jo huokaista helpotuksesta että hyvinhän tämä sujuu kunnes totesin että vaunut ei mahdu kassalta läpi. Kysyin kassalta mistäköhän mahtaisi mahtua ulos, hän neuvoi sitten että reunimmaisen kassan välistä mahtuu... No ostokset oli jo maksettu mutta en mahtunut niitä hakemaan, vaunujen tukkiessa kulkutien, pyysin lapsia ottamaan ostokset ja lähdin itse, anteeksi pyydellen takanani jonottavilta, pyrkimään takaisinpäin myymälään päästäkseni toisen kassan kautta ulos. Teini ei millään meinannut ymmärtää suunnanmuutosta ja jouduin häntä siinä ohjaamaan, samalla tähyillen missä kassan toisella puolella olevat kolme lastani ovat. Reunimmaisen kassan kohdalla sitten anteeksi pyydellen ulospäin anteeksi pitäisi päästä tästä ulos kun emme tuolta toiselta kasasalta mahtuneet osoksemme olemme jo maksaneet, tämä ainakin kolmeen kertaan... Viimeisenä tien tukki ostoskärryllään 50-60 vuotias nainen joka oli jo ostoksensa maksanut hän luki kassakuittia eikä reagoinut pyyntööni. Pyysin uudestaan että voisinko päästä ohi, kolmevuotiaani oli jo kadonnut kulman taakse, luultavasti ovesta ulos parkkipaikalle.

Tämä nainen vaan vastasi että onko pakko tulla noin monen lapsen kanssa kauppaan?



Siis mitä, jos minulla on monta lasta niin en saa tulla kaupaan, onko kehitysmmaisen kanssa kappaantulo kielletty?



Paljon minä siedän, ihmiset tuijottaa kun on monta pientä lasta, ihmiset tuijottaa kun liikkuu selvästi kehitysvammaiselta näyttvän lapsen kanssa.



Olen suhtautunut huumorilla suomenruotsalaiseen naapuriini joka halusi kysyä että ovatko nuoremmat lapsemme normaaliälyisiä, kun teini on älyllisesti kehitysvammainen.



Minua on hymyilyttänyt kun ohikulkeva lapsi on sanonut "katso äiti kunka monta pientä lasta noilla on!"



Mutta nyt kilahdin ihan täysillä, minä vaan yritän selvitä elämästäni ja joku tulee minulle sanomaan että en saa kaupassa ostoksia tehdä. Kirosanoja lasten kuullen päästellen poistuin kaupasta.



Joo ja en kyllä kauheasti ihmettele miksei niitä kehitysvammaisia ihmisiä juuri katukuvassa näy. Empatiat ja sympatiat vaan kaikille, tyly on maailma pienille ja vajaille.



Leikkipuistossa meidät kasteli sadekuuro, mutta se oli pientä siihen kylmään jota olin jo kaupassa saanut niskaan.

oltiin mummulassa kylässä ja siellä oli myös sinkku veljeni, 24v. yhtäkkiä rupesi haastamaan riitaa (en tiedä miksi) että "sinäkin voisit pikkusen aatella miten kasvatat lapses!!!", mä olin että mitä?anteeks mitä?. me vaan leikitttiin rauhassa eikä siis ollu mitään riitaa siinä. olen rv 28 ja TOSI herkässä tilassa, hormoonit hyrrää niin että taju meinaa lähtee.



no tää veli sitten että "voisit pikkusen aatella miten ite käyttäydyt, tajuatko että se sun lapsi ottaa susta mallia!kattosit joskus peiliin!" olin siinä että mitä vittua nyt oikeesti, että mitä mä oon tehny. ilmeisesti herra kusipää sitten kuvittelee tuntevansa minut kovinkin hyvin kun ollaan 8 vuotta sitten asuttu saman katon alla ja olen sillon ollut ehkä hieman erilainen. kukapa ei ois sisarustensa kanssa tapellut?



no sain sitten hirveen itkukohtausraivarin, että kun yhtäkkiä hyökätään päälle ja ruetaan haukkumaan huonoksi äidiksi ja kiljuin sille vaan haista vittua monta kertaa ja se vaan vinku että koitappa nyt käyttäytyä ja sanoin sille että koitappa sinä vaikka tappaa ittes.



joo tiedän, olin kauhee itekin, mutta ei tosiaan kannata rueta raskaana olevalle skitsolle vinkumaan että se on huono äiti. no me sitten lähettiin pois sieltä vaikka pappa yritti rauhotella ja oon nyt märissy koko päivän kun taapero ois halunnu mummun kanssa leikkiä ja muutenkaan ei siellä tuu kovin usein käytyä. sitten kun tuli vielä sanottua niin pahasti.

Miehen kanssa tuli aamulla riitaa tiskauksesta. Oltiin keittiössä. Ajattelin, että lähden päiväksi kaupungille, kun en jaksa katsella miestäni. Hain meikkipussini, istuin keittiönpöydän ääreen ja aloitin meikkauksen. Mies seisoi pöydän vieressä. Jatkoimme riitelyä. Lopulta hermostuin niin pahasti, että heitin miestäni ripsivärillä:/ Ei onneksi osunut, vaan pamahti jääkaapin oveen...

Kissa herätti viideltä yöllä/aamulla ja mourusi hirveästi; lähdin kiikuttamaan vauhdilla ulos kun pelkäsin että oksentaa (vaihtoehtoisesti karvapalloja tai hiiriä). Oli pilkkopimeää ja melkein ehdin sanoa HUH - ja samalla lämmin kissanpaska läiskähtää paljaalle säärelle.Alan kiroilla.Palatessani huomaan että olen roiskinut sillä kissalla paskaa ympäri kämppää mm. matolle.Kiroilen lisää ja uhkailen.Mutta hei kaunista elämää ilman Strömsötä!

ja keräilin samalla tölkkejä jotta saisin netin pidettyä auki. Yhden baarin edessä oli kiva pyllistellä keräämässä kun ihmislauma leikitti ja villitsi koiraa.



Yhdessä tölkissä oli muurahaisia.

Vapauttavaa kuulla ettei se elämä aina kaikilla ole ruusuilla valssaamista. Meidän tositeeveestä enede kehtaa kirjottaa mitään mutta KYLLÄ SE SIITÄ!

Teillä on ihan yhtä paska elämä kuin mullakin. Sinnitellään, jooko :)

Vietin koko päivän eli noin 8 tuntia päivystyksessä, josta 6 tuntia odotushuoneessa, tunnin tipassa ja tunnin oikeesti hoidossa. Kotona väsytti ihan helvetisti ja oli muutenkin kiree meininki, joten menin nukkuu aikasin...ja heräsin kaks tuntia sitten, enkä saa enää unta. Että tällasta prinsessasatua täällä :D

siihen. Kun lähdin viemään häntä sisälle, niin astui maalilaatikkoon ja kun kannoin hänet pesulle niin hän yritti maalisilla käsillään kahmia kaiteista kiinni.

Että sellainen päivä meillä.

Blogissa asia vaan kerrotaan näin: Kaipasin muutosta talomme väriin ja meillä olikin varastossa maalit, joten päätimme maalata talon lauantaina. Maalasimme taloamme yhdessä aviomieheni kanssa ihanassa auringonpaisteessa. Lapset kirmasivat iloisina ympärillä ja halusivat auttaa. Pienet kädet tekivät omaa taidetta. Perheen kanssa puuhailu on ihan parasta.

Ei se miten asiat on vaan se miten ne esittää.

ja pinna ihan helvetin kireellä. No, huusin sitten taaperolle :/

Vein lapsen mummolaan yöksi, pakko saada nukkua kunnolla ennen ensiviikkoa.

Lapsi lähti yökylään mummolaan. Ihanaa kun on lähellä isovanhemmat jotka mielellään ottavat lapsen luokseen! Tämä äiti sai nukkua oikein kunnon unet ja nauttia ihanan rauhallisen aamiaisen.