Käännän tuon kipu-asian toisinpäin.

jos vain haluaa. Eikä sitä edes tule, jos ei itse halua.

Sappikivut olivat kamalia. istuin yöllä keittiön lattialla tuskissani. Mikään särkyylääke ei auttanut.

Toki tuo kohtaus meni aikanaan ohi,mutta siinä vierähti useampi tovi ja sama uudelleen seuraavana ja sitä seuraavana yönä.

mutta se ei kuitekaan poista sitä seikkaa että potilaita ylilääkitään.

olet nyt vahvempi ihminen

Hermosäryistä kärsineenä, voin kertoa, ettei siinä ihan tahdonvoima piisaa. Toisaalta siihen vaivaan ei auta ees kipulääkkeet, olivat ne kuinka vahvoja tahansa. Mutta tarpeeksi pöllyssä sen kivunkin jotenkin kestää :D Etenkin pään alueella ne kivut ovat liki sietämättömiä. Eikä auta itku ei vaikerrus, mutta kun muuhunkaan ei pysty...

mutta se ei kuitekaan poista sitä seikkaa että potilaita ylilääkitään.

Jokainen - lääkäritkin - tietää, että Suomessa kipulääkettä annetaan kipupotilaille aivan liian kitsaasti. Täällä nyt vaan taas riehuu joku "kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat" -mantran elämänohjeekseen (lue: toisille elämänohjeeksi) omaksunut hörhö. Joka vielä vetää herneen palkoineen nenään jokaisesta eri mieltä olevasta kommentista.

mulla on karemat kuukautiskivut, joihin en aikanaan saanut mitään lääkettä, kun lääkärisetä oli sitä mieltä, ettei se varmaan ole niin tarpeen nuorelle ihmisille. Mä sit joka kuukausi makasin 2 päivää kylppärin lattialla oksentamassa ja itkemässä. Äiti onneksi tajusi ettei pakottanut lähtemään kouluun - vaikka se oksentaminen kyllä teki hommasta aika päivänselvää. Yo-kirjoituksissa mulla alkoi ranskan tekstinymmärtämisen aamuna kuukautiset ja mä tajusin, että mulla on tunti aikaa ennen kuin alas oksentaa ja sit laskin että voin käydä ehkä kaksi kertaa oksentamassa jolloin saan noin 20 minsaa lisäaikaa. Tein kokeen supernopasti, en tarkastanut mitään, konttasin luokasta ulos ja oksensin ulkopuolella paerikoriin. sit soitin äidin hakemaan mut kotiin, koska bussilla en ois päässyt.



Mikä hyvänsä kipulääke olisi otettu ilolla vastaan. Siis buranaa vahvempi, se kun ei riittänyt edes alkuun.



Toisaalta mä olen myös venäyttänyt selkäni pari kertaa. Sekin kipu on helvetillinen, sellainen, että hengittämiseen pitää keskittyä. Silloin mulle kirjoitettiin sirdaludia, mutta en koskaan uskaltanut syödä sitä, kun siinä pakkausselosteessa varoiteltiin niin kauheista.



Pointti lienee siinä, että kipu on yksilöllistä, ja sen hoito myös. ULkopuolisella ei pitäisi olla mitään asiaa sitä arvostella, vain hoitoon osallistuvilla ja läheisillä.

mulla on karemat kuukautiskivut, joihin en aikanaan saanut mitään lääkettä, kun lääkärisetä oli sitä mieltä, ettei se varmaan ole niin tarpeen nuorelle ihmisille. Mä sit joka kuukausi makasin 2 päivää kylppärin lattialla oksentamassa ja itkemässä. Äiti onneksi tajusi ettei pakottanut lähtemään kouluun - vaikka se oksentaminen kyllä teki hommasta aika päivänselvää. Yo-kirjoituksissa mulla alkoi ranskan tekstinymmärtämisen aamuna kuukautiset ja mä tajusin, että mulla on tunti aikaa ennen kuin alas oksentaa ja sit laskin että voin käydä ehkä kaksi kertaa oksentamassa jolloin saan noin 20 minsaa lisäaikaa. Tein kokeen supernopasti, en tarkastanut mitään, konttasin luokasta ulos ja oksensin ulkopuolella paerikoriin. sit soitin äidin hakemaan mut kotiin, koska bussilla en ois päässyt.



Mikä hyvänsä kipulääke olisi otettu ilolla vastaan. Siis buranaa vahvempi, se kun ei riittänyt edes alkuun.



Toisaalta mä olen myös venäyttänyt selkäni pari kertaa. Sekin kipu on helvetillinen, sellainen, että hengittämiseen pitää keskittyä. Silloin mulle kirjoitettiin sirdaludia, mutta en koskaan uskaltanut syödä sitä, kun siinä pakkausselosteessa varoiteltiin niin kauheista.



Pointti lienee siinä, että kipu on yksilöllistä, ja sen hoito myös. Joku tarvii ja haluaa kipulällettä, toinen ei, vaikka kivun syykin olisi ulospäin sama. ULkopuolisella ei pitäisi olla mitään asiaa sitä arvostella, vain hoitoon osallistuvilla ja läheisillä.