Lue keskustelun säännöt.
Onko ketään muuta jonka elämässä on tapahtunut niin paljon
01.09.2011 |
rankkoja asioita että elämä on ruvennut pelottamaan. En pysty enää rentoutumaan enkä uskomaan että elämä kantaa tai että asioilla on tapana järjestyä. Ei minun asioillani ole ollut tapana järjestyä, päin vastoin. Koko ajan vaan odotan mitä seuraavaksi. Ja parhaani olen koko ajan yrittänyt.
Kommentit (16)
Mutta päinvastoin suhtaudun elämään hyvin positiivisesti. Kun olen selvinnyt kaikesta tähänastisesta, selviydyn varmasti tulevastakin. Ei pelota yhtään, nautin jokaisesta hetkestä nyt kun kaikki on vielä hyvin.
Minulla ei ole kaikki hyvin. Ja lisää tulee ennen kuin on ehtinyt entisestä selvitä. Oma vaikea sairaus, sen tilanteen rauhoituttua hometalo-ongelmat, joista ei olla kuivilla vielä pitkään aikaan taloudellisesti, ajankäytöllisesti eikä huolen suhteen, ja taas pukkaa uutta asiaa joka pitäisi jaksaa. Nytkin minun pitäisi tehdä töitä, mutta olen vain lähinnä paniikissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse luotan edelleen siihen, että asioilla on tapana järjestyä. Ei jaksa eikä voi ruveta elämistä pelkäämään.
Oma vaikea sairaus, sen tilanteen rauhoituttua hometalo-ongelmat, joista ei olla kuivilla vielä pitkään aikaan taloudellisesti, ajankäytöllisesti eikä huolen suhteen, ja taas pukkaa uutta asiaa joka pitäisi jaksaa. Nytkin minun pitäisi tehdä töitä, mutta olen vain lähinnä paniikissa.
Anna mennä vaan.
Ei jaksa eikä voi ruveta elämistä pelkäämään.
ihan riippumatta siitä haluanko pelätä vai en. Voin yrittää olla huomioimatta sen mutta rintaa puristaa, kurkkua kuristaa, vanne kiristää päätä. Onko joku keksinyt miten tämmöisestä pelosta pääsee eroon? Ja kiitos ei jeesus-juttuja. ap
nyt toisen perheenjäsenen (mies) syöpä on uusinut. En osaa itsekään enää rentoutua, odotan vaan seuraavaa takaiskua. Tätä ennen asioilla oli aina tapana järjestyä, vaikka olisi hankalalta alkuun näyttänytkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka sulla on nyt päällä, meilläkin ollut ongelmaa mm. asuntokauppaan liittyen, ja asia kait epäselvä vieläkin.
Mäkin olen ollut ennen aina uskossa että voin vaikuttaa itse asioihini ja kun vaan itse huolehtii asiansa hyvin, niin kyllä pärjää ja ongelmistakin selviää.
Mutta mun usko kanssa on järkkynyt vääräntyyppisiin kiusaajaihmisiin törmäämisen myötä :(.
Se on helppo ajatella suhtautuvansa positiivisesti kaikkeen silloin kun ei ole mikään iso akuutti ongelma päällä, mutta sitten kun tuleekin joku iso ongelma ja ihan uuden tyyppinen, mihin ei ole ennen joutunut (ja kokee vielä että "syytöntä syytetään" tms.), niin ei siinä sitten osaakaan enää olla niin positiivinen ja rauhallinen ja luottavainen.
Tsemppiä ap.
Mäkin olen ollut ennen aina uskossa että voin vaikuttaa itse asioihini ja kun vaan itse huolehtii asiansa hyvin, niin kyllä pärjää ja ongelmistakin selviää.
Menettää usko tähän. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mennä puhumaan jollekin, vaikka mielenterveystoimistoon.
Ei jaksa eikä voi ruveta elämistä pelkäämään.
ihan riippumatta siitä haluanko pelätä vai en. Voin yrittää olla huomioimatta sen mutta rintaa puristaa, kurkkua kuristaa, vanne kiristää päätä. Onko joku keksinyt miten tämmöisestä pelosta pääsee eroon? Ja kiitos ei jeesus-juttuja. ap
Ei siitä kokonaan eroon pääse. Yritin lukea yhtä kirjaa (en muista nimeä), jossa ois ollut jotain stressinhallintakeinoja, mutta ne liittyi lähinnä siihen että jos työpaikalla on jotain skismaa tms.
Mutta yksi neuvo siinä oli että ei yritäkään kamppailla niitä mieleen nousevia huolia vastaan, vaan hyväksyy sen että mieli tuo niitä ajatuksia pintaan. Antaa sen ajatuksen sitten vaan tulla ja mennä, suhtautuu siihen ajatukseen vaan ulkopuolisen silmin.
Mutta mua stressaa sitten se, että tämmöisten ikävien yllätysten sattuessa on myös paljon mitä JOUTUU tekemään, jotain raskaita asioita ja selvityksiä, jotka vie aikaa kaikelta muulta ja normaalielämä järkkyy ihan jo senkin takia. Eli ei voi vaan "olla ja odottaa", vaan on pakko yrittää hoitaa asioita.
Ei voi suunnitella ja elää normaalielämää (kyläilyt, matkasuunitelmat, remonttisuunnitelmat jne.), kun elämä tuntuu niin epävarmalta.
Mä työstän asiaa niin, että teen "plan-B"suunnitelmia, eli skenaarioin että mitä jos about pahin tapahtuu, mitä sitten. Miten järjestän asumisen, arjen tms. Millaiseksi elämä muuttuu. Esim. mitä asuntoja löytyisi tietyllä budjetilla. Mietin millaista elämä sitten olisi, mistä löytäisin sitten ne asiat jotka tekee minusta "Minun", olemassaolevan ja elävän. Yritän sopeutua henkisesti siihen, että olisihan se elämä ehkä ihan elämää sittenkin, vain erilaista kuin nyt.
Mutta... ei tuota ahdistunutta oloa kyllä oikein saa millään pois. Joskus illalla jos olen tosi ahdistunut ja en saa yhtään rauhoituttua ja nukahdettua, otan yhden paukun jotain väkevää.
8
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja mene juttelemaan ammattilaisen kanssa, ennen kuin tilanne menee siihen, mihin mulla, eli vaikeaan masennukseen. Sitten ylitsepääsemättömiltä ongelmilta tuntuu esim. tiskikoneen tyhjentäminen tai kaupassa käyntikin :(
Nyt otat rauhallisesti, teet asioita joista saat nautintoa. Jos et ole sellainen positiivisuuteen uskova nami-nami -persoona, niin älä ole. Ei tarvitse olla. Riittää, kun teet mitä jaksat ja mihin pystyt, ja yrität etsiä ilon aiheita elämästä ja niistä asioista, jotka ovat hyvin. Siis alkaen ihan perusasioista ja päättyen siihen, että esim. olet tyytyväinen siihen, että sait tänään huushollin siivottua / laitettua herkullista ruokaa.
En usko yhtään siihen, että ihmisille annettaisiin vaikeuksia vain sen verran "kuin he jaksavat kantaa", paskan marjat. Joillekin niitä vaikeuksia kasautuu enemmän kuin toisille, mutta MEILLÄ KAIKILLA ON KYKY SELVIYTYÄ NIISTÄ!!! TAVALLA TAI TOISELLA!!!
Jotta löydät oman tapasi selviytyä ja saat purettua asioita ulkopuolisen kanssa, niin suosittelen, että satsaat yksityiseen terapeuttiin. Jos tarve vaatii, niin hän kirjoittaa lähetteen Kelan kuntoutukseen, ja nykyään jokainen on Kelan maksamaan psykoterapiaan oikeutettu, joten tartu siihen tilaisuuteen kiinni. Se auttaa oikeasti.
Itselläni oli elämä täysin kaaoksessa, en jaksa edes alkaa luetella, mitä kaikkea oli tapahtunut. Sit tuli "hermoromahdus" ja kaikki voimani tyssäsivät kuin seinään, diagnoosina vakava masennus. Käyn 2krt viikossa terapiassa ja syön lääkkeitä, mutta tässä jamassa olen ollut kohta pari vuotta.
Älä siis sinä päästä itseäsi tähän pisteeseen, uupumus voi niin salakavalasti vaihtua masennukseksi, joten nyt reilusti ammattiauttajan puheille ja arjessa otat rennosti, etsit ilon aiheita. (Niin, ja sellainen juttu mitenkään syyllistämättä, mutta olen itse huomannut tämän: alkoholi yleensä pahentaa uupumus/masennus -oireita. Älä siis yritä hukuttaa surua viinaan, toki voi lasillisen tai kännitkin silloin tällöin ottaa mutta viina yleensä huonontaa tilannetta. Tämänkin olen kantapään kautta oppinut.)
Kaiken kaikkiaan uskon, että selviät kyllä! Nyt kovasti jaksamista ja tsemppiä sinulle! Ja kaikkea hyvää eteenpäin!
Noita tilanteita osataan hoitaa ja auttaa aivoja siirtymään eteenpäin, ettei ihminen jää tuleen makaamaan, kuten ap:lle on käynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomeen, Suomen valtioon, oikeuteen, rehellisyyteen ja sen kannattavuuteen.
Kaikki tuo on järkkynyt, siis koko perusturvallisuuden tunne. Olen tullut vähän vainoharhaiseksi.
Ja mitään mitä lehdet ja uutiset kertoo, en usko sellaisenaan, olen ihan alkanut huomaamaan miten vääristeltyjä ja harhaanjohtavia juttuja revitään eri aiheista, ja ihmiset niitä sitten hulluna uskoo sanasta sanaan ja vouhkaa.
8
nä oli että ei yritäkään kamppailla niitä mieleen nousevia huolia vastaan, vaan hyväksyy sen että mieli tuo niitä ajatuksia pintaan. Antaa sen ajatuksen sitten vaan tulla ja mennä, suhtautuu siihen ajatukseen vaan ulkopuolisen silmin.
siitä voisi kehitellä jotain. Ja tuosta lainauksen ideasta, olen lukenut siitä aikaisemmin ja harjottelen sitä koko ajan ja olen siinä jo aika hyvä. Muuten olisin varmasti jo seonnut. Pystyn siis sietämään kauheaa oloa henkisesti aika hyvin, suhtaudun siihen rauhalllisesti ja sallivasti, mutta fyysisille reaktioille en saa mitään. Ja se on taas yksi huoli muitten huolten päälle. Miten mun kroppa kestää tätä pitemmän päälle, koska tätä tulee jatkumaan joka tapauksessa VUOSIA.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä pienin menossa tutkimuksiin yllättävän verikoelöydöksen kera.
Vielä en ole paniikissa, mutta ei arki samalta tunnu kuin ennen. Kunpa olisikin kyse "vain" taloudellisista huolista...
Mutta päinvastoin suhtaudun elämään hyvin positiivisesti. Kun olen selvinnyt kaikesta tähänastisesta, selviydyn varmasti tulevastakin. Ei pelota yhtään, nautin jokaisesta hetkestä nyt kun kaikki on vielä hyvin.