Miksi niin moni (usein mies) ei arvosta avioliittoa ja perhettä?

Mun poikaystävä teki tunnin tuntemisen jälkeen selväksi, että ei voi saada lapsia ja jos sinä haluat, nyt ehdit vielä pakoon.

Vastasin siihen, että minulla on jo lapsia, joten jatketaanko jutustelua?

Nyt on takana 8 vuotta.

Mies jonka kanssa sain lapseni, teki minulle kolmansilla treffeillä selväksi, että jos olen hänelle se oikea, vihille ja lapsia mahdollisimman pian. Seurustelimme 2 vuotta ja teimme lapset. Erosimme, koska olimme liian erilaisia.

Ei kaduta mikään.

Tuntee tunnin ja heti muuttuu poikaystäväks

Päinvastoin musta tuntuu, että kaikki miehet haluaa niin kovasti olla isiä.



Minä en lasta halua, enkä usko että alan yhtäkkiä koskaan halutakaan.



Ja muuten, arvostan kyllä parheellisiä ystäviäni ja heidän perheitään.

Itse en vain koe sellaista tarvitsevani/haluavani.

ei ole pakko. Kaikkien parisuhteiden tarkoitus ei ole tuottaa jälkeläisiä. Kaikki ihmiset eivät halua samaa. Tietenkin se pitäisi silloin sanoa suoraan, mutta voi hyvinkin olla, että mies kyllä haluaa lapsia, mutta aina tuntuu siltä, että niiden aika on "sitten joskus". Harvoin aika tuntuu täysin oikealta silloin, kun niitä lapsia ei vielä ole - raskausaikana ehtii kasvaa ja tottua asiaan, mutta sitähän ei tiedä vielä silloin, kun se ei ole ajankohtaista. Kyse ei siis ole siitä, että jos mies ei halua lasta, niin hän ei olsi varma parisuhteestaan - ne kun ovat kaksi eri asiaa.

Päinvastoin musta tuntuu, että kaikki miehet haluaa niin kovasti olla isiä.

Minä en lasta halua, enkä usko että alan yhtäkkiä koskaan halutakaan.

Ja muuten, arvostan kyllä parheellisiä ystäviäni ja heidän perheitään.

Itse en vain koe sellaista tarvitsevani/haluavani.

Osa meistä tuntuu kuuluvan lyhytaikaista tyttöystävämateriaalia kategoriaan!

Tasan ei käy onnenlahjat!

Mun mielestä on hölmöä ajatella, että just ne omat elämän päämäärät pitäis saada läpi. Ihmisillä näyttää suurimmalla osalla olevan, että hankitaan lapsia, mutta onko sen pakko olla niin?



Nykyään elämällä on muutakin merkitystä. Seksiä voi harrastaa ilman raskauksia. Voi omistautua työlle tai harrastuksille. Tai ystäville ja läheisille. On hirveää olettaa, että kaikki haluavat lapsia. Meillä mies on aina nimenomaan halunnut ne lapset. Itselläni on 2 alakouluikäistä lasta, joita olen oppinut rakastamaan. Lasten hankinta oli kutienkin edelleenkin mielestäni elämäni suurin virhe.

Ei ainakaan minulle ole mikään miehen metsästys pääasia, mutta olisihan se kiva jos kumppani sitoutuisi tosissaan ja aikuismaisesti eikä vain leikkisi kotia tasan niin kauan ennen kuin astuu vastuunkanto kuvioihin.

Kyllähän voi sitoutua tosissaan ja aikuismaisesti, vaikka ei haluaisikaan lapsia. Kaikki aikuisetkaan eivät halua samaa.

mutta kyllä mä jo siinä välissä aattelin, että tuota en karkuun kyllä päästä ;-)

Mun poikaystävä teki tunnin tuntemisen jälkeen selväksi, että ei voi saada lapsia ja jos sinä haluat, nyt ehdit vielä pakoon.

Vastasin siihen, että minulla on jo lapsia, joten jatketaanko jutustelua?

Nyt on takana 8 vuotta.

Tuntee tunnin ja heti muuttuu poikaystäväks

Tai sitten ymmärrät tahallaan väärin...

Kirjoittaja ei varmaankaan tarkoita, että tunnin tuntemisen jälkeen miehestä tuli poikaystävä vaan sitä, että se on NYT sen poikaystävä...

:D

kaikki eivät halua naimisiin, voivat silti haluta lapsia, jotkut taas parisuhteen, ei lapsia jne. Monet ovat myös "rakastuneet", menneet naimisiin ja myöhemmin eronneet ja jääneet yksinhuoltajiksi.



mutta siis selvitä mitä itse haluat, toteuta se niin pitkälle kuin pystyt niin et katkeroidu. Ja muista että kaikkea ei välttämättä voi saada.

Valitettavasti tilanne vaan on, että jokaisen pitää ne omat juoksut juosta, miesten ja naisten.



Voisin tässä kysellä, että miksi ex-tyttöystävä ei perustanut minun kanssani perhettä vaan heitti mäkeen. Järjellä ymmärrän, että hänen piti juoksunsa juoksua ja parempi erota ennen sitä. Vaikka kirpaisi, niin varmasti parempi että niin kävi ennemmin kuin vaikka 6 vuoden suhteen päätteeksi olisi todennut, ettei voi olla varma, olenko se oikea isäkandidaatti ja mies. Oli se kumma nainen, kun ei mieskandidaattia ja perhettä arvostanut.

Mun mielestä on hölmöä ajatella, että just ne omat elämän päämäärät pitäis saada läpi. Ihmisillä näyttää suurimmalla osalla olevan, että hankitaan lapsia, mutta onko sen pakko olla niin?

Nykyään elämällä on muutakin merkitystä. Seksiä voi harrastaa ilman raskauksia. Voi omistautua työlle tai harrastuksille. Tai ystäville ja läheisille. On hirveää olettaa, että kaikki haluavat lapsia. Meillä mies on aina nimenomaan halunnut ne lapset. Itselläni on 2 alakouluikäistä lasta, joita olen oppinut rakastamaan. Lasten hankinta oli kutienkin edelleenkin mielestäni elämäni suurin virhe.

Ihan mielenkiinnosta kysyn, mikä sinulle tekee lasten hankinnasta elämäsi suurimman virheen? Minulla vähän samansuuntaisia ajatuksia vaikka rakastankin lapsiani yli kaiken. Ristiriitaista.

On olemassa naistyyppi, jonka kanssa hankitaan lapsia ja sitten on olemassa hutsutyyppi, jonka kanssa juostaan juoksut.



On myös olemassa löytötyyppi, jota ei arvosteta ennen kuin joku löytää sen oikeasti.

miestä joka ei lähtökohtaisesti halua perhettä tai lapsia. Se onko nainen oikea, on eri asia.

en tunne ketään moista urosta

Halutaan ns. nuoruuden jatkuvan loputtomiin ilman mitään vastuunkantoa.

Ahdistavaa, kun oma mies on alkanut vaikuttaa samalta vaikka nimenomaa on puhuttu tästä samaisesta "ongelmasta" ja olen sanonut että erotaan sitten heti jos ei herraa kiinnosta missään vaiheessa tosissaan sitoutua ja perhettä perustaa..

Vaan päin vastoin; kohdalleni on sattunut vain naisia jotka haluaa hetken huvia eivätkä ole lainkaan kiinnostuneet sitoutumaan

jonka kanssa noita asioita haluaa, jos kerran nykyisen kumppanin kanssa ei voi ajatellakaan. Antaisi siinä toisellekin tilaisuuden perheeseen jos ei aio tämän kanssa sitoutua.

En ymmärrä tuota logiikkaa.

En ole tavannut ketään miestä joka ei lähtökohtaisesti halua perhettä tai lapsia. Se onko nainen oikea, on eri asia.

miestä joka ei lähtökohtaisesti halua perhettä tai lapsia. Se onko nainen oikea, on eri asia.

Kaveripiirini koostuu pääsääntöisesti miehistä (tule paremmin toimeen miesten kuin naisten kanssa) enkä ole moista huomannut. Pääinvastoin. Moni haluaisi perustaa perheen, mutta sopivaa kumppania ei ole tullut vastaan.

eikä nelikymppisenä. Noita nelikymppisiä miehiä kun löytyy pilvin pimein jotka ovat poikavuosien ratosta heränneet ajattelemaan että omaa sukuakin pitäisi jatkaa, mutta ei ole siippaa. Eli haluaa sitä mitä ei ole saanut jne.



Mutta ei tunnu olevan harvinainen ongelma että pitkässä parisuhteessakaan ei niitä lapsia voi tehdä tai naimisiin mennä. Tämä taitaa olla aika yleinen erojen syykin.



Harmi jos oma puoliso sattuu olemaan samanikäinen ja nainenkin joutuu odottelemaan lähemmäs neljääkymmentä ennen kuin mies on valmis isäksi.

Monet naiset tosiaan haluavat sitä perhettä, minäkin. Mies on ollut aina eri mieltä. Hän ei yksinkertaisesti halunnut lapsia. Vuosien vonkaamisen ja jatkuvan mökötysten jälkeen mies lopulta suostui. Tuossa vaiheessa olin jo hyvin varautunut. Mies oli oikeassa. Yritti kyllä parhaansa mukaan leikkiä lasten kanssa ym. Ei voinut yksinkertaisesti sietää lapsen itkua ja muutti ulkorakennukseen asumaan. Kun lapsi kasvoi, niin miestä ei enää niinkään haitannut. Ei edelleenkään puuhaile lapsen kanssa, mutta ei myöskään huuda lapselle ja käy hänen kanssaan kaupassa, autokaupassa ym.



Mies sanoi joskus, että hänellä on kaksi perustetta naiselle 1. hyvä peppu ja 2. ei halua lapsia. Kuulostaa aika tyhmältä mieheltä, mutta ei hän sitä ole. Ei hän ole hirveästi koskaan naistenkaan seurasta välittänyt, mutta on silti ihana mies ja hyvä aviomies makuukamarissakin kaikin puolin.



Täytyy hyväksyä se, että kaikki eivät vain halua lapsia. Esim. mies ei koskaan ole voinut sietää lapsen itkua. Kimmastuu myös todella helposti jos vieraat lapset huutavat turhaan kaupassa ym.

En ehdoin tahdoin tekisi lapsia jos toinen osapuoli ei niitä halua. Tuntuisi niin kurjalta sen lapsen puolesta, jos hän olisi isälle pelkkä häiriötekijä elämässä. (En jaksa luottaa av-mammojen jankutukseen siitä miten lapsesta tulee rakas sitten kun se syntyy - ei välttämättä.)



Ihmetyttää enemmän syyt siihen, miksi isyys ei olekaan enää mikään elämään kuuluva asia, josta oltaisiin iloisia ja ylpeitä. Tuntuu että se on nykyään enemmän riippakivi. Aika monesti kuulee miehiltä miten heistä on ihana tulla töihin pois huutavien kakaroiden luota. Siinä sitten miettii että milloinkohan se kotiäiti pääsee "vapaalle"...