Muiden lapset eivät kiinnosta YHTÄÄN. Normaalia?

täällä. Ei ihme että kadulla kävellään itkevän lapsen ohi.

No, mulla on ihan sama ongelma jos sitä nyt ongelmaksi voi sanoa..

ole kiinostunut muiden lapsista. Kohteliaisuudesta teeskentelen kuitenkin niin.

muidenkin lapsista, ja nyt omien myötä osaan olla heidän kanssaan luontevasti. Mutta ei minuakaan kiinnosta se, mitä lasten vanhemmat lapsesta kertovat, vaan lapsi ihmisenä ja persoonana. En kerta kaikkiaan jaksa mitään fb-päivityksiä lasten osaamisesta tai hassuja kuvia,mutta lasta itsessään voin kyllä jututtaa ja viihdytää milloin vain.



Ehkä kyse on ihan luonteenpiirteestä? Pidän ylipäänsä ihmisistä, kaiken ikäisistä.

Ennen omaa lasta olin todella lapsirakas ja ilmaiseksi hoidin jopa useamman päivän putkeen tuttavien lapsia. Luin sitten tenttiin aamuyöllä, kun päivä ja ilta oli mennyt lastenvahtina.



Mutta kun sain oman lapsen, en yhtäkkiä enää ollutkaan niin kiinnostunut muista lapsista. Kohtelen lapsia hyvin ja arvostaen, mutta en tunne varsinaista rakkautta. En myöskään halua enää olla lastenvahtina, enkä oikein kestä vieraiden lasten kiljuntaa ja mekastusta kodissani -päätä alkaa särkemään ja toivon, että lasten vanhemmat tulisi pian hakemaan omansa pois ja minä saisin nauttia kotini rauhasta yhdessä oman perheeni kanssa.



Ihastelen kyllä edelleen vauvoja ja lapsia, mutta en esimerkiksi saa vauvakuumetta muiden vauvoja nähdessäni. Lähinnä mietin sitä työtä, mitä lapset tuo mukanaan. Oman lapsen kohdalla sitten kaikki ne hellimmät ja pyyteettömimmät tunteet tulvahtaa pintaan.

ei muakaan kiinnosta sen enempää kuin muutkaan ihmiset. Toiset siis kiinnostaa ja toiset ei, yleensä ei.

muakaan, enkä kyllä oleta, että ketään kiinnostaa minun mukulat. Siksi en heidän asioistaan kerrokaan (en facessa enkä muuten), ellei joku satu kysymään.

Joku harva piltti saattaa olla jotenkin läheinen ja josta oikeasti vähän pidän..muttta yleensä sekin muuttuu ärsyttäväksi kasvaessaan.

Omat tietenkin kiinnostavat ja omia lapsiani rakastan kovasti. Mutta muille lapsille en keksi mitään puhuttavaa enkä jaksa olla kiinnostunut mitä kenenkin lapsi osaa. Ystävissäni ja sukulaisissani on pari sellaista, jotka olettavat, että kaikkia kiinnostaa heidän lastensa tekemiset ja tällaisilla ihmisillä vierailu on todella rasittavaa kun koko ajan pitäisi kuorossa ihastella heidän lapsiaan. En kertakaikkiaan jaksa kiljua ihastuksesta kun Kille leikkii traktorilla tai kun Veera laittoi hassun hatun päähänsä.

oma ja lähipiirin elämä on se kiinnostavin, mutta en mä kovin monen aikuisenkaan elämästä ole hirmu kiinnostunut, ihan vaan niitten läheisimpien. jos FB:ssä vaikka 200 kaveria, niin ehkä 20:n tekemiset ja ajatukset kiinnostaa sillai syvällisesti

Ennen omanlapsen syntymää, otin toisten lapset lämmöllä vastaan, ja yhteenkin sukulais tyttöön muodostui tiivis side, mikä kyllä on edelleen, mutta ei sellaisena fiiliksenä itsellä kuin ennen. Jaksoin töissä(päiväkodissa) ihastella lasten suloisuutta jne. Kun sain oman, muut lapset on ihan sama mulle..jännä.

Omiani rakastan yli kaiken ja kyllä ihan mielenkiinnolla kuulen lähimpien ystävien juttuja lapsistaan (kohtuudella) mutta yleisesti ottaen en ole lapsirakas eikä kiinnosta muitten mukulat. Päväkodissa en jaksais päivääkään. Jossain murrosiässä niistä tulee vähän kiinnostavampia kun alkaa omat ajatukset ja persoona tulla esiin.

Olen itsekin äiti ja omia lapsiani rakastan yli kaiken ja viihdyn heidän kanssaan kotona. Minusta omat lapseni ovat myös äärettömän suloisia. Muiden lapset eivät sen sijaan herätä minussa yhtään kiinnostusta. Ei minua kiinnosta kuulla, mitä kaverin Niko on oppinut tai miten Stella nukkuu yönsä. Facebookiin lisätyt vauvakuvat aiheuttavat lähinnä myötähäpeää. Toisten lapset näöyttävät minusta omituisilta. Ihmettelinkin, kun kaverini soitti närkästyneenä, kun en ole pitkään aikaan nähnyt heidän vauvaansa, enkä "pysy nyt perässä sen kehityksessä". Olin ihan mykistyneenä, että miksi minun pitäisi pysyä heidän lapsensa kehityksessä mukana. Itse en oleta, että lapsistamme on lähisuvun lisäksi kukaan muu kiinnostunut ja mielestäni näin se normaalisti meneekin.

Toisten lapset näyttävät siis omituisilta..?

ja jaksan kuunnella kavereiden seikkaperäisiä selostuksia lastensa kehityksestä. Juttelen ja leikin näiden lasten kanssa kun nähdään. Mutta huvittaa jo etukäteen, että mun kaverit ei varmaan jaksa palauttaa kohteliaisuutta eli kiinnostua mun tulevista lapsista juurikaan, kun heillä omat pyörii jaloissa. Tasan ei käy onnen lahjat

Olen aina pitänyt lapsista ja ollut lapsirakas. Nyt kun sain oman lapsen, eli energiaa jotenkin riitä muiden lasten ihasteluun, se oma on vain rakkain ja kiinnostava. Aika ikävää tietysti, mutta näin on.

Mulle osa rakkautta lapsiani kohtaan on se, että ymmärrän heidän olevan osia vähän isommasta kokonaisuudesta. Jos toivon ympäröivän maailman suhtautuvan heihin rakkaudella ja kiinnostuksella, se tarkoittaa sitä, että minun täytyy myös kiinnostua muista lapsista, heidän perheistään. Se on katsokaas kaksisuuntainen tie.

Ei se kovinkaan monella jotenkin automaattisena tule se toisten lapsista kiinnostuminen. Mutta jokainen kyllä tykkää siitä omalle lapselle annetusta positiivisesta huomiosta, eikö?



Mielestäni siis ap ja kaltaisesi olette melko typeriä, yksinkertaisia ja itsekkäitä, ettekä toimi lapsenne parhaaksi tuolla tyylillänne. Samaten kuulostaa ettei teillä ole itsetuntokaan ihan kohdillaan, jos ei sen vertaa objektiivisuutta löydy, että tajuaa naapurin lasten olevan ihan samanlaisia tavallisia lapsia kuin omannekin, eikä mitään omituisen näköisiä möykkyjä. Itse asiassa tekstienne perusteella ne vähän vajaat lapset taitaa asua teillä.

Harmittaako kun kaikki eivät ihastele sinun nicopetteriäsi? Sori vaan, mutta kaikki äidit eivät ole sellaisen perään, vaikka sinä olisitkin.

Itse asiassa tekstienne perusteella ne vähän vajaat lapset taitaa asua teillä.

Olen aina pitänyt lapsista ja ollut lapsirakas. Nyt kun sain oman lapsen, eli energiaa jotenkin riitä muiden lasten ihasteluun, se oma on vain rakkain ja kiinnostava. Aika ikävää tietysti, mutta näin on.

Oon aina ollut todella lapsirakas ja oon aina tullut hyvin toimeen vieraidenkin lasten kanssa. Nykyään toisten lapset, tutut tai vieraat ei jaksa enää kiinnostaa kuin vain jonkin verran, ei enää ollenkaan samalla voimalla kuin ennen omaa lasta. Tilanne varmaan normalisoituu, kun oma lapsi kasvaa isoksi.

vähän sama. Tosin kuuntelen ihan mielelläni kun tutut puhuvat lapsistaan ja katselen fb:ssa toisten lasten kuvia MUTTA muiden lasten seurassa en osaa olla yhtään! En osaa höpötellä mukavia ja leikkiä kaverina, vaikka omien lasten kohdalla se sujuu vallan mainiosti! Monet tutut kun tulee kylään niin ne nappaavat heti nuorimmaiseni syliin ja lepertelevät kuin omalleen ja vanhemmatkin lapset saavat huomiosta osakseen. Mä taas en pysty moiseen ollenkaan! Näin juuri 4v kummilapseni pitkästä aikaa enkä tainnut hänelle sanoa parin tunnin aikana muuta kuin heit ovella!