Hankkiakko yksi lapsi vain jäädä lapsettomaksi?
Emme kumpikaan ole kovin lapsirakkaista, mutta oma lapsi silti on mielessä. Olemme pikkuisen vanhempia, joten emme hankkisi kuin yhden lapsen. Lisäksi elämämme on kiireistä ja matkustelemme paljon, mutta yksi lapsi menisi varmasti ihan kivasti mukana.
Eli hankkisitko vain yhden lapsen?
Onko yhden lapsen kanssa suhteellisen helppoa?
Kommentit (22)
LApset on vaivalloisia, ainoatkin lapset. Toisaalta sitä kokemusta ei saa jos ei lasta tee.. mutta taas lapsettomaksi takaisinkaan ei pääse ja vastuu lapsesta säilyy aina.
Älkää tehkö jos ette ehdottomasti halua lasta.
Se elämä on sitten eron tullessa paljon helpompaa ja edullisempaa. Siitä lapsesta tulee vain niin kovasti kuluja isälle ja äidille, varsinkin sitten kun ero tulee. Siitä ne kulut vasta kasvavatkin.
mutta emme ole eroamassa.
en vain pysty uhraamaan kaikkea lapsen takia, vaikka elämä tietysti muuttuu ja lapsi tulee mukaan
Jollei tosiaan ole kovaa vauvakuumetta tms. Lapsi kuitenkin pakosta muuttaa elämäntyyliä.
Ei, vaikka olisi vain yksi lapsi. Ei edes suhteellisen helppoa. Kyllä se lapsi pitää oikeasti HALUTA, ei muuten kannata ruveta leikkiin jos ei jaksa siivota myös jälkiä. Kannattaa muistaa että on aina olemassa myös mahdollisuus, että saatte vammaisen lapsen, temperamenttisen lapsen, allergisen lapsen tai muuten vaan erityisen haastavan lapsen.
Se elämä on sitten eron tullessa paljon helpompaa ja edullisempaa. Siitä lapsesta tulee vain niin kovasti kuluja isälle ja äidille, varsinkin sitten kun ero tulee. Siitä ne kulut vasta kasvavatkin.
mutta emme ole eroamassa.
en vain pysty uhraamaan kaikkea lapsen takia, vaikka elämä tietysti muuttuu ja lapsi tulee mukaan
Etukäteen ei voi tietää millaisen lapsen saa, ja aika paljon joutuu uhraamaan tavallisenkin lapsen vuoksi. Älä tee lasta jos et ehdottoman paljon halua ja jos et ole valmis uhraamaan itsestäsi lapsen vuoksi. Kaikesta ei tarvitse luopua, mutta aika paljosta kyllä.
mut mä toisaalta sanon, että rakastaakseen omaa lasta ei tarvitse olla mikään yleisesti lapsirakas. Itsellä ei koskaan ollut mitään järjetöntä vauvakuumetta, mutta tiesin silti järjellä, että haluan lapsen tai pari. Nyt lapsi on minulle ehdottomasti tärkeintä maailmassa - sitä rakkauden määrää ei voi kuvitella ennen kuin saa sen oman lapsen.
Mutta lapsen saatuaan, siihen olet sitten lukittuna lopun elämäsi, jos et vaikka sitten haluaisikaan. Tai no juu, on han adoptiot keksitty. Ja lastenkodit.
ollaan vähän vanhempia, kun keskiverto ekan lapsen saajat ja puolusteltiin tuota vanhemmuuttamme tällä iällä sillä, että kun ei meille tule kuin yksi lapsi.
Siinä vaan on sellainen jännä psykologinen juttu, että aivan sama miten entinen elämä muuttuu ja on univelkaa ja vaikka mitä, että lapsen saaminen on niin mielen sekoittava ja ihana juttu, että mikäli luoja suo, niin meille tulee vielä lisää... Ollaan kuitenkin vielä hyvänmatkaa alle 40 v. joten periaatteessa toisenkin lapsen yrittäminen ei ole mielestämme liian myöhäistä. Ja niinkun minä vannoin, että vain yksi lapsi meille... On muuten ehkä ainoa asia, jossa joudun syömään sanani näin aikuisiällä.
Ja tällä siis tahdon sanoa sitä, että oma maailma muuttuu lapsen tulon myötä niin paljon, ettei siihen mitkään järkeilyt auta ja että jos teistä siltä tuntuu, niin yrittäkää toki lasta, mutta tehkää jatkosuunnitelmat vasta sitten kun hän on täällä. Voi olla, että elämään tuleekin sellaista sisältöä, joka muuttaa kaiken ja ihmeesti se kiire alkaa vaikuttamaan toissijaiselta. Ja matkustamistahan lapset ei estä, jos rahavarat vain siihen taipuu. Itseasiassa lasten kanssa on ehkä jopa kivempikin matkustaa, kun saa itsekin ihan uutta näkökulmaa kaikkeen, kun saa katsella maailmaa lapsensa kanssa.
Ja sillä, miten "helppoa" tai "vaikeaa" lapsen kanssa on olla, ei ole mitään merkitystä enää sitten, kun se maailman tärkein asia ilmestyy siihen syliin. Anteeksi vain ylisiirappisuus, mutta ehdottomasti vanhemmuus kannattaa ja on superupea asia. Voitte tulla kysymään sitten kun tuo lapsi on teini, mutta uskon, ettei tämä ihanuus pohjimmiltaan häviä, vaikka takuulla hermo palaa kerran jos toisenkin.
Läheinen ystäväni mietti pitkään, haluaako lapsia ollenkaan. Sai ensimmäisen lapsensa 38-vuotiaana, ja on ollut aivan ihmeissään onnesta. Hän, kuten 99,9% terveiden lasten äideistä, on suorastaan epäuskoinen siitä ihmeellisestä onnesta mitä lapsi tuo elämään. Sitä ei vain yksinkertaisesti voi kuvitella mistä jää paitsi ilman lasta. Kuulostaa naiivilta, mutta se vain on totta.
Toisaalta tietenkään ei ikinä tiedä mitä vaille jää jos sitä lasta ei hanki.
aika lailla omia mietteitä muutkin esittävät.
me olemme molemmat uraihmisiä ja se on meille tärkeää. lisäksi rakastamme matkustamista, ravintoloissa käyntiä ym.
en haluaisin olla kokematta vanhemmuutta, mutta en voi kuvitella luopuvani kaikesta muusta. tiedän että elämä muuttuu, mutta en voi alkaa elämää vain lapsen ehdoilla unohtaen itseni ja parsuhteen imieheeni, kuten monet super-mammat tekevät.
Mutta yksikin lapsi muuttaa elämänne peruuttamattomasti(Mutta ei välttämättä ollenkaan huonoon suuntaan!). Ei tarvitse olla lapsirakas. En erityisemmin itse pidä muista lapsista kun omistamme mutta toki pidän lasten ystävistä koska ovat lapsillemme tärkeitä. En ole mikään vauvahullu eikä minulla ole vauvakuumetta kai ollutkaan. Nyt vaan olen onnellinen kolmen lapsen äiti!
Itse sanoisin että hullua jos ette edes yritä saada lasta. Ja jos ette saa niin huomaat varmaan että joudut työstämään asiaa. Sillä jo ajatus ja toive lapsesta herättää oman mielikuvituksen. Minulla ainakin. Että minkälainen lapsi on, mikä nimi voisi olla hyvä jne. Tavallaan alkaa jo miettiä itseään äitinä, miestään isänä. Ja alkaa nähdä raskaana olevia naisia, lapsiperheitä yms joka puolella missä käy.
Se elämä on sitten eron tullessa paljon helpompaa ja edullisempaa. Siitä lapsesta tulee vain niin kovasti kuluja isälle ja äidille, varsinkin sitten kun ero tulee. Siitä ne kulut vasta kasvavatkin.
Epäilemättä elät itse jossakin huonossa suhteessa, tai olet ihan muuten vaan ilkeä ja syntymäkatkera syntymäkusipää. Pai pai, silitän päätäsi, nooooin. Ei ap:n aloituksessa ole mitään syytä haukkumiseen ja ilkeilyyn. Ihan asiallista pohdintaa, ja koska nimenomaan noin tarkkaan asiaa osaavat punnita, vastuullisesti, niin olisivat varmasti aivan hyviä vanhempiakin, jos siis siihen päätyvät!
Hyviä kommentteja sinulle on tullut.Itsekin taitaisin kallistua tuohon Älä hanki puoleen kohdallasi,viestisi perusteella.Lapset ovat ihania varsinkin omat kun niihin kiintyykin niin kovin,mutta jos et ole niin halukas oikein ikinä ollut ja halusi mennä on kova niin ettet katuisi myöhemmin päätöstäsi ainakaan,vauvat/lapset vaativat paljon ja tuo "menisi varmasti ihan kivasti mukana" lauseeseen tulisi kyllä välillä mutkia jos haluaisit liikkua esteettömästi.Yritän miettiä sinun tekstistäsi sinulle sopivaa tekstiä :D Sillä lapsissa paljon hyvää jos osaa niin katsoa!
Se elämä on sitten eron tullessa paljon helpompaa ja edullisempaa. Siitä lapsesta tulee vain niin kovasti kuluja isälle ja äidille, varsinkin sitten kun ero tulee. Siitä ne kulut vasta kasvavatkin.
Epäilemättä elät itse jossakin huonossa suhteessa, tai olet ihan muuten vaan ilkeä ja syntymäkatkera syntymäkusipää. Pai pai, silitän päätäsi, nooooin. Ei ap:n aloituksessa ole mitään syytä haukkumiseen ja ilkeilyyn. Ihan asiallista pohdintaa, ja koska nimenomaan noin tarkkaan asiaa osaavat punnita, vastuullisesti, niin olisivat varmasti aivan hyviä vanhempiakin, jos siis siihen päätyvät!
No katsos ehkäpä tuommoiset oppivat tällä tavoin joskus vielä hieman miettimään ilkeitä sanomisiaan, mikäli saavat saman"tasoisen" typerän hyökkäyksen takaisin ihan bumerangina! Mutta niinhän se usein menee, on se nähty, että ikävät nälvijät kyllä nälvivät kovasti muita, mutta itse eivät kestäkään ollenkaan sitä samaa.
ja se rajoittaa elämää. Ehkä kannattaa jäädä ilman.
Elämä on ollut monella tapaa helpompaa kuin kirkuvan kakaralauman kanssa. Meillä oli aikaa ja taloudellisia mahdollisuuksia satsata häneen. Hänestä ei ole tullut mitään egoistia, vaan välillä tuntuu, että on liiankin hienotunteinen.
Kirjoitti keväällä ja nyt meni yliopistoon. Fiksu mikä fiksu. Kavereita riittää. Ei tarvitse tapella sisarusten kanssa perinnöistä. Hyvä juttu! Ja maailma kiittää, kun emme lisäänny kuin kanit!
Se elämä on sitten eron tullessa paljon helpompaa ja edullisempaa. Siitä lapsesta tulee vain niin kovasti kuluja isälle ja äidille, varsinkin sitten kun ero tulee. Siitä ne kulut vasta kasvavatkin.