Olen täällä valittanut meidän 17v pojasta, joka lyö lukion läskiksi.

luin jo sitä edellistä ketjua ja ehdotin silloin, että anna olla, poika jää luokalleen, tajuaa jotain ja yrittää sitten uudelleen jko lukiossa tai aimksessa. Ei se koko kolmea vuotta lorvi, sillä on vielä aikaa herätä ja se herää, kun annat herätä itse.



Oikeasti et pysty millään keinolla pakottamaan muuhun, et edes kaikkien etuuksien poistolla. TOki kannatan sitä, että yhtään ylimääräistä rahaa ei sitten enää anneta, mutta asunnon, ruoan ja vaatteet ja pesuvedet jne olet kyllä lain mukaan velvollinen kustantamaan alaikäiselle lapsellesi, teki hän sitten mitä tahansa tai ei yhtään mitään. Mutta sä et siis voi käydä koulua lapsen puolesta, etkä käytännössä pysty pakottamaan häntä mihinkään. EHkä tuo onkin seurausta nimenomaan siitä, että joku on helikopteroinut liikaa, eikä poika ole päässyt kasvamaan omaan vastuuseensa. Tai ehkä hän vaan kehittyy vähän myöhässä. Jokatapauksessa, anna nyt olla, jotta poika saa tilaa ja aikaa miehistyä.



mutta sitten kyllä miettisin myös, että mistä noin suuri stressin välttely tulee. ONko sitä oikeasti? Vaaditko liikaa? Helikopteroitko paljonkin? Et anna tilaa tehdä itse, vaan istut vieressä vatimassa kuin ekaluokkalaisen kanssa? Onko teillä oikeasti jossain kaapissa joku ongelma? Perhesuhteissa? Alkoa kotona? Liian paljon töitä vanhemmilla? Vai onko sittenki njokou fyysinen ongelma: diabetes, kilpirauhanen, joku muu väsyttävä tekijä? Koska neljä tuntia viikossa on niin vähän, että koululle menemisessä on suurempi vaiva kuin siellä olemisessa. Nuori itsekin tietää ja näkee, että hän ei tuolla tavalla vähennä stressiä, hän vain siirtää sitä eri paikkaan. Mistä siis tulee se ongelma, joka pakottaa hänet tähän? Onko se henkinen vai fyysinen?



Minusta teidän pitäisi nyt soittaa lääkärille tai psykologille ja etsiä vähän muuta apua. Siitä, että sä raivoat, ei ole hyötyä.

Ton ikäinen on kyllä vaikea, kun ei sitä oikein minnekään töihin huolita työaikalakien takia. Musiikki on ammattina sellainen, (onko soitonopiskelua taustalla?), että kilpailu on kovaa, oli kyse sitten soittajasta, dj:stä jne.... ja jos haluaa musiikinopettajaksi, niin se lukio alkaa olla pakollinen.



Olisko välivuosi mitään? Onhan sitä käyty vaihtarina maailmallakin.

luin jo sitä edellistä ketjua ja ehdotin silloin, että anna olla, poika jää luokalleen, tajuaa jotain ja yrittää sitten uudelleen jko lukiossa tai aimksessa. Ei se koko kolmea vuotta lorvi, sillä on vielä aikaa herätä ja se herää, kun annat herätä itse.

Oikeasti et pysty millään keinolla pakottamaan muuhun, et edes kaikkien etuuksien poistolla. TOki kannatan sitä, että yhtään ylimääräistä rahaa ei sitten enää anneta, mutta asunnon, ruoan ja vaatteet ja pesuvedet jne olet kyllä lain mukaan velvollinen kustantamaan alaikäiselle lapsellesi, teki hän sitten mitä tahansa tai ei yhtään mitään. Mutta sä et siis voi käydä koulua lapsen puolesta, etkä käytännössä pysty pakottamaan häntä mihinkään. EHkä tuo onkin seurausta nimenomaan siitä, että joku on helikopteroinut liikaa, eikä poika ole päässyt kasvamaan omaan vastuuseensa. Tai ehkä hän vaan kehittyy vähän myöhässä. Jokatapauksessa, anna nyt olla, jotta poika saa tilaa ja aikaa miehistyä.

mutta sitten kyllä miettisin myös, että mistä noin suuri stressin välttely tulee. ONko sitä oikeasti? Vaaditko liikaa? Helikopteroitko paljonkin? Et anna tilaa tehdä itse, vaan istut vieressä vatimassa kuin ekaluokkalaisen kanssa? Onko teillä oikeasti jossain kaapissa joku ongelma? Perhesuhteissa? Alkoa kotona? Liian paljon töitä vanhemmilla? Vai onko sittenki njokou fyysinen ongelma: diabetes, kilpirauhanen, joku muu väsyttävä tekijä? Koska neljä tuntia viikossa on niin vähän, että koululle menemisessä on suurempi vaiva kuin siellä olemisessa. Nuori itsekin tietää ja näkee, että hän ei tuolla tavalla vähennä stressiä, hän vain siirtää sitä eri paikkaan. Mistä siis tulee se ongelma, joka pakottaa hänet tähän? Onko se henkinen vai fyysinen?

Minusta teidän pitäisi nyt soittaa lääkärille tai psykologille ja etsiä vähän muuta apua. Siitä, että sä raivoat, ei ole hyötyä.

Psykologilla ollaan istuttu koko perhe ja on todettu, että kotiolot ovat normaalit. POikaa ei painosteta mihinkän, ei istuta vieressä vaatimassa asioita jne. Alkoa ei kotona käytetä paljoa tms. Ja poika käy säännöllisesti juttelemassa siellä pyskologilla. Pyskologin mielestä kyseessä voi olla myöhäinen murrosikä (isällään oli aikanaan näin) tai lievä masennus, joka sekin ovi johtua hormonimyrskystä. Yömyöhään valvominen ja pelaaminen ei auta tätä asiaa, siksi meillä on aikaiset kotiintuloajat ja kone menee kiinni klo 20.

Ja meiläl on onneksi poikaan hyvät keskusteluvälit, eli ei täällä sotatilassa olla :)

t.ap

pojista miehiä

pojista miehiä

ja siinä on toinen vaihtoehto, mitä on alkanut miettimään ammatikseen.

t.ap

Eli edellytyksiä olisi pärjätä lukiossa?



Minulle, kiltille ja tunnolliselle tytölle, tuli lukion ekalla kausi, jolloin todellakin olin valmis heittämään lukion romukoppaan. En tiedä vieläkään, mistä se johtui mutta todennäköisesti työnmäärä, joka oli lukiossa moninkertainen yläasteeseen verrattuna, lamautti minut. En pärjännytkään enää hyvin samalla työmäärällä. Minäkin uhosin vanhemilleni ja sanoin tyypilliset fraasit: "Mun elämä tää on, mä päätän itse..."



Vanhempani päätyivät lahjontaan, joka tässä tapauksessa tuotti hyvän lopputuloksen :) Lupasit suhteellisen ison summan, jos kirjoitan ylioppilaaksi hyvin paperein. Tiesivät 9 vuoden koulumenestyksestäni, että kyllä minussa on potentiaalia :) Mietin asiaa hetken ja päätin, että hitto vie, minä suoritan lukion ja vielä hyvin arvosanoin. Ja olinkin sitten ylppäripäivänä hieman "varakkaampi" mutta ennenkaikkea ylpeä itsestäni.

pojista miehiä

ja siinä on toinen vaihtoehto, mitä on alkanut miettimään ammatikseen. t.ap

armeijassa on myös sotilassoittokunta, johon voi pyrkiä. Voi sitten siellä miettiä, että mikä musta tulee isona. Sehän on joka tapauksessa hoidettava pois, niin että eikun yhteys puolustusvoimiin vaan. Pitää hakea puoli vuotta ennen kuin täyttää 18-v.

Ehkä tällä hetkellä mielekkäämpää kuin lukio?

Eli edellytyksiä olisi pärjätä lukiossa?

Minulle, kiltille ja tunnolliselle tytölle, tuli lukion ekalla kausi, jolloin todellakin olin valmis heittämään lukion romukoppaan. En tiedä vieläkään, mistä se johtui mutta todennäköisesti työnmäärä, joka oli lukiossa moninkertainen yläasteeseen verrattuna, lamautti minut. En pärjännytkään enää hyvin samalla työmäärällä. Minäkin uhosin vanhemilleni ja sanoin tyypilliset fraasit: "Mun elämä tää on, mä päätän itse..."

Vanhempani päätyivät lahjontaan, joka tässä tapauksessa tuotti hyvän lopputuloksen :) Lupasit suhteellisen ison summan, jos kirjoitan ylioppilaaksi hyvin paperein. Tiesivät 9 vuoden koulumenestyksestäni, että kyllä minussa on potentiaalia :) Mietin asiaa hetken ja päätin, että hitto vie, minä suoritan lukion ja vielä hyvin arvosanoin. Ja olinkin sitten ylppäripäivänä hieman "varakkaampi" mutta ennenkaikkea ylpeä itsestäni.

8.7 keskiarvolla ja ei todellakaan tehnyt töitä tuon eteen, muuta kuin kuunteli tunnilla. Nytpä sitten ei sama ole enää onnistunutkaan, vaan kun ei nappaa tehdä mitään sen koulun eteen

t.ap

ja rivisotilaille ei puolustusvoimissa ole pitkäaikaiskäyttöä.

Jos on masentunut, niin tietenkin sekin vaikuttaa aika tavalla. Masentuneisuus saattaa kuitenkin johtua tyytymättömyydestä itseensä. Onko teillä varaa lahjoa poikaa? Matkan varrella pienin etapein suoritetuista hyvistä arvosanoista.



Tiedän, että ei paras mahdollinen tapa mutta raha kummasti houkuttaa. Ja kun lukio on käytynä, niin luulenpa, että poika vain kiittää teitä. Ja te olette saaneet parhaan palkinnon: elämäänsä ja valintoihinsa tyytyväisen nuoren miehen. Kyllä siitä kannattaa ehkä vähän maksaakin...

Kannusta, tue ja tsemppaa! Vaadi suorittamaan lukio kunnolla, sillä nyt on sen aika.

Meillä on samanaikäinen poika lukiossa ja kyllä vaan joudun sitä patistamaan opiskelemaan vaikka on periaatteessa ihan opintomyönteinen kuitenkin.



Jos nyt jaksat vielä paahtaa ja jankuttaa niin saat huokaista helpotuksesta muutaman vuoden päästä kuin poika on lukionsa suht kunnialla läpi kahlannut ja sillä on kunnon paperi kädessä jatko-opiskelupaikan hakuun.



Näin mä ajattelen. Tämä vaihe on viimeinen ponnisteluni äidin roolissa ja sen teen vaikka väsyttäisi ja harmittaisi kuinka. Sitten olen lapseni hyväksi kaiken voitavani tehnyt ja ainakin yrittänyt auttaa häntä elämässä eteenpäin.

Siis osaako soittaa/laulaa/säveltää/tehdä videoita/miksata tms.? Pelkkä "musiikkiura" ilman mitään taitoja on kyllä turhaa haihattelua, vähän kuin nää teinityttöjen "mää haluan julkkikseksi"- haaveilut.



Jos oikeasti on taitoja, sitten alaa opiskelemaan. Täälläkin päin (Etelä-Pohjanmaa eli periferia keskellä peltoja...) voi opiskella vaikka mitä musiikkituotantoon ym. liittyvää ja nimenomaan rytmimusiikkiin liittyen, en nyt tarkoita mitään kontrabasson äänenjohtajan paikkaa kaupunginorkesterissa.



Silti tosiasia on myös se, että aika monella täytyy silti olla joku ns. normaali päivätyö ja musiikki on rakas harrastus sen ohella. Aika harva elättää itsensä musiikilla ihan päätyönään ellei ole joko a) tosi hyvä, b) omaa hemmetinmoiset suhteet ja/tai c)valtavan karisman.

samanikäinen tyttäreni asuu omillaan, hoitaa lukion ja työnsä pizzeriassa sekä mäyräkoiransa.



En osaa auttaa sua; ehkä keskusteluapu koulussa kuraattorin/opon kanssa, opiskelupaikan vaihto..tai sitten ulosheitto ellei mitään vastuuta elämästään ota



terv. reilu ja oikeudenmukainen, muttei hyväksikäytettävä mutsi

Mitä poikasi haluaa elämältä? Jos et tiedä, niin kysy häneltä, rauhallisesti, ei riidellen.



Viimeksi kerroit, että poika haluaa Sibelius-Akatemiaan soittamaan rumpuja. Onko hän tosissaan sen suhteen? Treenaako päivittäin? Jos ei, niin koeta selittää pojallesi, että Sibikseen ei päästä pelkällä lahjakkuudella, vaan teknisen taituruuden on oltava huipputasoa ja sitä ei saavuta kuin jatkuvalla, kurinalaisella harjoittelulla. Kurinalaisuus näkyy myös siinä, miten hän hoitaa epämieluisatkin hommat, kuten lukion.



Olisiko pojallesi oikea ratkaisu muuttaa omaan asuntoon ja tulla toimeen niillä rahoilla, jotka "paskahommilla" tai työttömyyskorvauksilla saa. Hän voisi pitää lukiosta välivuoden tai lopettaa ja jatkaa myöhemmin ilta/aikuislukiossa.



Ei tuon ikäinen tajua maailmasta mitään löhötessään omassa mukavassa huoneessaan kuunnellen iPodista musiikkia, rocktähteydestä haaveillen ja äidin tekemää päivällistä odotellen.



Jos poikasi on lahjakas, voi vuosi persaukisena, itsestään vastaten, herättää työntekohalut, joilla haaveet toteutetaan. Hänestä voi tulla loistava muusikko tai sitten insinööri, sairaanoitaja, kirjanpitäjä, kirurgi, automekaanikko tai vaatesuunnittelija. Tai ihan mitä vaan.



Mutta saavuttaakseen yhtään mitään hänen on opittava keskittymään, tekemään töitä ja hoitamaan tylsätkin hommat (kuten lukio). Muuten hän tuhlaa vain aikaansa. Ja sitä on jokaisella valitettavasti vain rajallinen määrä.



Muuten, jos hän on huomannut lukion väräksi ratkaisuksi itselleen, muttei kehtaa kertoa sitä sinulle, on siinä tapauksessa pojan viisainta lopettaa lukio ja koettaa jotain muuta. Lukion voi vallan mainiosti suorittaa myöhemminkin, jos joskus alkaa tuntua siltä, että sitä lakkia johonkin tarvitaan.

Siksi moni menee lukioon kun ei keksi muutakaan tai kun kaveritkin menevät.

Motivaatiota opiskeluun ei taida olla.

Huonoilla lukion papereilla ei tee mitään, opiskelu menee ihan hukkaan.

Nyt äkkiä keskustelemaan pojan kanssa josko vaihtaisi johonkin ammattiin valmistavaan koulutukseen tai oppisopimukseen, sellaisessa on enemmän käytännön opiskeluakin.

Jos tavoitteena ei ole jatko-opiskella mitään korkeakouluopintoja, niin lukio onkin ihan turha!

Ja ammatilliselta puoleltakin pääsee yliopistoon ...

Nyt tuntuu siltä että sinun ja poikasi välit ovat lukossa ja odotukset ja näkemykset kovin erilaiset, joten ulkopuolinen näkemys asiaan on paikallaan.

Aloittaisin todellakin siitä lukion opinto-ohjaajasta. Hän voi tarvittaessa ohjata eteenpäin.

pojan mielestä hän ei eim. tarvotse rumputunteja, koska ei saa niistä mitään. Ja silti haluaisi jatkossa opiskelemaan musiikkia, rummut välineenä. Ilmeisesti omista kyvyistä on liian ruusuinen kuva...



Nyt täytyy poistua palaveriin, kiitos kaikille kommenteista!



t.Ap

Meillä kans 17v poika, joka itse halusi lukioon ja nyt ei kiinnosta tippaakaan.

"En mä tartte mitään, mitä siellä opetetaan." on perusteena. Miten voi tietää, ettei tartte lukion oppeja koko elämänsä aikana?

Olen aika voimaton. Poika pilaa tulevaisuutensa, eikä edes välitä.

Onkohan pojallasi siitä realistista käsitystä?



Opiskelee poikasi rumpujensoittoa konservatoriossa /musiikkiopistossa? Onko ohjattua bändisoittokokemusta? Teoriaopintoja? Sotilassoittajakoulutukseen tarvitaan kaikkia näitä. Ja kurinalaista luonnetta. Sitä ei pojaltasi taida löytyä.



Musiikki ammattina on vaativa. Siihen EI tarvita lukio-opintoja, Sibikseenkin pääsee esimerkiksi musiikinohjaaja- ja soitonopettajakoulutusten kautta.



Mutta. Musiikin opiskelu vaatii lahjojen lisäksi todella paljon työtä ja muihin ammattiopintoihin nähden musiikin ammattiopiskelu poikkeaa sillä tavoin, että tutkintoja pitää olla suoritettuna ennen kuin opiskelemaan pyritään.



Oma lapseni, joka on peruskoulun päättänyt pääsisi varmaan opiskelemaan musiikkia ammatikseen, on sen verran lahjoja ja opintoja takana, mutta koska ympärillä on musiikin ammattilaisia, jotka tietävät miten kivinen se tie on, lapseni on hankkimassa toista ammattia, johon hänellä myös on lahjoja ja säilyttää musiikin harrastuksena.

että huonolla lukion todistuksella ei pääse mihinkään. Se ei pidä paikkaansa, lukion arvosanat rajaa lähinnä sitä pääseekö AMK:n pääsykokeeseen. Yliopistoon otetaan yleesnä 50% opiskelemaan pelkän pääsykokeen perusteella.



AMK:itakin on monia, huonolla todistuksella ei välttämättä pääse pääsykokeeseeHelsinkiin tms. suositulle paikkakunnalle mutta sitten taas johonkin pienelle paikkakunnalle pääsee. Pienen paikkakunnan AMK ei aina ole mikään huono valinta. Opetuksen taso usein yhtä laadukasta kuin suosituimmissakin AMK:issa. Ja etuna tietenkin myös se että asunnot ym. halvempia kuin pääkaupunkiseudulla ja muissa isoissa kaupungeissa.

pojan mielestä hän ei eim. tarvotse rumputunteja, koska ei saa niistä mitään. Ja silti haluaisi jatkossa opiskelemaan musiikkia, rummut välineenä. Ilmeisesti omista kyvyistä on liian ruusuinen kuva...

Nyt täytyy poistua palaveriin, kiitos kaikille kommenteista!

t.Ap

ja konservatorion ja ammattikorkeakoulun musiikin ammattikoulutuksiin pääsee vain musiikkioppilaitoksissa tutkintoja suorittanut.

Nyt on pojallasi ap pahasti ruusuiset unelmat asiasta. Suoraan sanoen vääristynyt. Liittynee masennukseen, jos ei tätä ymmärrä.